Jos lukijalleni sopii, vietän pienen hetken hänen seurassaan? Hänellä ehkä on hetki aikaa.

Nyt on ollut taas jossain määrin tavanomaista aktiivisempi kausi kirjallisuusrintamalla. Eikä vähiten siksi, että ostin uudet nappikuulokkeet, langattomat sellaiset ja kirjojen kuuntelu helpottui merkittävästi. Niinpä olenkin pyöräillyt, kulkenut koiran kanssa ja ajellut autolla kuunnellen mielenkiintoisia kirjallisia dokumentteja. Kun en ole lainkaan ihastunut niihin Jessika Freinetten tai-mitä-niitä venetsiasarjoja, roomaromansseja tahi vastaavia onkaan, niin olen sitäkin hanakampi hakeutumaan elämänkertojen ja ihmisistä kertovien stoorien äärelle.

Vaikka olen raudanlujasti päättänyt olla ostelematta kirjoja nurkkiin venymään ja muuttolaatikoita täyttämään, niin sorruin Merete Mazzarellan uusimpaan kirjaan kauppareissulla. Se on ”Varovainen matkailija”. Nautiskelen sitä pala kerrallaan kuin konsanaan parasta laatusuklaatia. Korvakuulokkeista tulee Minna Passin ja Susanna Reinbothin Keisari Aarnio. Ja täytyy kyllä sanoa, että kun tuota kuuntelee, niin alkaa ihan käytännössä hahmottua se, kuinka vaikeaa lähiympäristölle ja työkavereille on ollut hoksata ja hyväksyä, millä tolalla Aarnion asiat oikeasti ovat.

Jo se, että alkaa työtoveriaan epäillä jostakin, on korkean kynnyksen takana. Puhumattakaan siitä, että keitoksessa häärii epäilty itse kulisseissa söhläämässä ja johtamassa tilannetta harhaan. Ihan mahdoton tilanne! Vaikka tuon tason tapauksia ei ole eteen sattunut, niin joskus kauan sitten on ollut tilanne, jossa kollegan elämän suhteen on alkanut sivusta huolestuttaa. Ja kun meitä suomalaisia on aina opetettu, ettei toisten asioihin pidä mennä sotkeutumaan, niin on joutunut harkitsemaan useampaankin kertaan, jättääkö sikseen vai ryhtyäkö kaverin solmuja selvittelemään. Merkittävästi hankalammaksi asetelma muuttuu, jos pomo osoittautuu rikolliseksi. Ei tarvi ihmetellä, jos lähityötovereita hävettää sen jälkeen, kun on hyväuskoisuuttaan noussut barrikaadeille ja syvän luottamuksen vuoksi puolustanut esimiestään – joka sitten osoittautuu petturiksi. Ymmärrettävästi ei niissä tilanteissa mielellään astu esiin ja sano: ”Sori, olinkin väärässä, sillä puolustin raivokkaasti petturia!” Se on vähintään yhtä hävettävää kuin epäillä lähimmäistään väärin perustein.

…koska kello käy ja työtoverini, kohta eläkeiässä oleva miehenpuoli, pommittaa minua työasialla vielä näinkin myöhään ehtoolla (sähköposti kilahtelee), niin… a) en avaa emailia enää tänään, mutta….b) päätän kirjallisen raporttini täältä tähän.

Kiitos lukijalle, Klara vdKvz