Kyllä on nelijalkainen tulokas pitänyt mummon ja vaarin kiireisenä, estä ja varjele! Talonmies puuskahti jo päivänä muutamana, ettei tämän ikäisten ikinä pitäisi mennä pentukoiraa ottamaan. Hymyilin vinoon ittekseni: äijähän on ihan lääpällään, istuu pennun vieressä edesmenneeltä vanhuskoiralta perityllä makuupatjalla ja rapsuttelee pienokaista. Hah.

Laumassamme allekirjoittanut on ollut koirille se pääkomeljanttari. Anoppikin sanoi aikanaan, kun pentukoirariiviötä komensin, että ”Älä ole kova pienelle”. Vae niin 😀 Siinä saa hempeillessä äkkiä riesan paitsi ittelleen myös ympäristölleen, jos ei pidä jämäkästi huolta johtajuudestaan. Ei koirat, eikä hevosetkaan ymmärrä trendikästä kasvatusilmapiiriä, jossa kysytään, että voisitsä ajatella, ettet näykkisi mua pohkeista. Talonmies on omien sanojensa mukaan lähinnä ”kaveri”. Heh heh. Semmoisiahan ne koirat pitää luonnollisina pomoinaan, eikö totta /vinohymy/.

@@@

Kuljeskelen Garminin Trex 25 kourassani ja sen turvin pääsen kruisailemahan turvallisesti omia teitäni (niin kauan kuin kapula pysyy tallessa). Garminiin saa Maanmittauslaitoksen kartat ladatuksi. Lienen mainostanutkin. Elämisen sietämätön keveys. Näkee maaston muodot… polut ja vedet ja vuortenharjanteet – minun! En suostu jakamaan! (Tuli tuo vanha kommarilaulu vain mieleen.)

No eihän tuommoinen garmin-pelleily nyt mitään oikeaa suunnistamista ole, eikä ylipäätään mitään. Lastenleikkiä. Mulle on Oikeat Suunnistajat sanoneet, että pyh! Pitää olla kartta ja kompassi… jotta voi sukkahousuissa ja numeropaita päällä juosta ristiin rastiin lähiötaajaman vieruspusikossa, ajattelin minä puolestani. Mutten sanonut. Sillä olen sivistynyt ;D

Suunnittelen siis pakenemista suomalaismetsiin lähiviikkoina, mutten saateri soikoon oikein tiedä suuntaa. Onko lukijalla ehdotuksia erämaista? Olen aatellut tarvitsevani hätävarakortteerin turvakseni, jos kinttu alkaa reistailla tai voimat loppuu. Jos edes peninkulman päässä olisi tienpätkää, jonne lanssiauto tahi taksi pääsisi väsyneen korjaamaan taltehen. Metsämökki olisi optimaalinen paikka ja suunnitelma olikin se. Kävi kuitenkin niin, että yksi puhelinsoitto Hevonjeerasta ulkomailla vaaratehtävissä väijyvältä jälkeläiseltäni (mettämiehiä) muutti kuvion. Hän landautuu visiitille kotimaahan ja toivoo mökkiä käyttöönsä. Kun soitti, lupaisin oitis maat ja mannut vain siksi, että kuulin hänen äänensä. ❤ Luurin laskettuani totesi Talonmies lakonisesti nojatuolistaan: ”Huomasitko, mitä juuri teit?…Annoit tukikämpän muuhun käyttöön.” No niinpä olikin, en tullut aatelleeksi. Mitäpä ei ihminen tekisi lapsensa eteen, aikuisenkaan!

…ja kuin tilauksesta näyttää puhelimeeni nyt tulleen viesti, todennäköisesti Hevonjeerasta. Katsotaanpa… aivan oikein. Hän on tunnollinen ja pienokaisesta saakka kyennyt toiset huomioimaan. Ei tiedä turvapaikkasuunnitelmastani, mutta haluaa varmistaa mökinkäyttöaikataulua. Vaikuttaa olevan ”paahteessa” hyvissä voimissaan silti.

Minun on siis keksittävä plan B. Mahtaneekohan mistään takkusten takaa löytää vaatimatonta torppaa?

@@@

Luotan aina siihen, että ihminen keksii luovia ratkaisuja. Niin keksi Soile Sööderperikin, joka tuli tänään mieleeni. Soile Sööderperin* tapasin erämaa-alueen vesistöreitillä kauan sitten. Olin pienten lasten äiti ja pakenin tuntemattomassa miniseurueessa retkeilemään ja huilaamaan. Tulistelun äärellä muutaman hömpsyn jälkeen sain korva tarkkana kuunnellessa avarrettua tietämystäni miehenä olemisen tuskasta ja sielunelämästä.

Oltuamme miesporukalla joitakin päiviä liikkeellä, purjehti paikalle yllättäen Soile Gunvor Söderberg. Osoittautui, että reisitaskuhousuissa vaisun oloisena kuljeskellut vastikään eronnut mies oli hiukkaa aiemmin joutunut Soile Sööderberin vaikutuspiiriin. Soile olikin Varsinainen Ilmiö: maasto-olosuhteisiin sävysävyyn rimmaavat kuteet ja koko sotisopa viimosen päälle hivuksia myöten stailattu. No, mikäs se minä olen kenenkään out-fittiä arvostelemaan, mutta kerrassaan shokeeraava ilmestys tämä nti Sööderperi oli, ei voi kieltää.

Vaan näyttikö minusta siltä, että reisitaskumies oli a) vielä apea pitkän avioliiton päättymisestä b) em. syystä hieman tahdottomassa ajelehtimisvaiheessa c) jollain tapaa syttymätön Soilen intohimoon? Näyttikö minusta myös siltä, että Soile kuului naisporukkaan, joilla hiipuvien hääkellojen kumaukset luovat painetta kalloon? Joka tapauksessa kuului siihen upeaan naistyyppiin, joka naimakauppojen sesonkivuosina oli liian kronkeli (tai työlleen omistautunut). Ja niin käy, että PLIM-PLOM, kellot kalauttavat sotamiehen toisensa jälkeen viereisistä ruuduista laudan ulkopuolelle ja kuningatar jää yksin siirtelemään itseään vinoja ja suoria linjoja kohtaamatta edes lähettiä. Joku musta hevonen saattaa hypähtää samaan ruutuun, mutta pompahtaa pikaisesti tiehensä.

• *Nimi napattu Leevi and The Leavingsin kappaleesta eli keksitty, muutettu ja muunneltu, kuten joitakin jutun yksityiskohtia ihan vain varmuuden välttämiseksi.

Näihin omituisiin keittiöpsykologisointeihin teitä tervehtii komean, lämpimän, hienon, sateettoman, helteisen juhannuksen keskeltä 😉

Klara

von den Zatir auf und zu elgaH