Lähtökahvit vielä ja mummokiireisiin mars

Hyvä Lukijani,

jotenkin on tullut tavaksi raapustaa joku sana aina tässä mökin akkunan äärellä järvelle hyvästejä jättäessä.

Eilisistä laiturityön lautajätekasojen ylämäkeen raijjaamisesta ja monenlaisesta reuhtomisesta – kävinhän tosiaan sienessäkin – nuupahtaneena painui silmäläpät kiinni varhaisillasta. Lopputulos: herääminen klo 5.30. Kuinka ihmeessä työaikoina herääminen klo 5.30 olisi tuntunut tappotuomiolta?!

Illan lopuksi oli pakko laittaa tyttärelle anteeksipyyntöviesti. Oli saanut lähilukulasit (vastahan sitä vietiin neuvolaan!) ja laittoi kuvan ittestään lasit päässä. Omituinen ilmekin vielä, ehkä kurillaan vääntänyt naamaansa. Niin estä ja varjele, että oli yhdennäköisyyttä perheenäitiin, jonka oikeusprosessi on taas alkanut. Laitoin, että opettele vielä västäräkkimäiset pään kallistelut ja nopeat katseensiirrot eri kohteisiin, niin ootte kuin kans marjaa heh heh. Vaikutti ymmärtävän vitsin. Alkoi illan päälle kuitenkin painaa, jotta ymmörsikö. Nakkasin kyssärin. Vastasi:

”Aina sitä sen verran huumoria nahka kestää, että verrattaessa sarjamurhaajaan tai pedofiiliin osaa painaa jutut villasella 😂.”

Hyvä juttu, että tuli tarkistetuksi 😆 ja omatunto rauhoittui.

###

Aamulla raapaisin heti vällyä päälle ja pongahdin laiturille ihailemaan aamua. Kuikka meloi niemen takaa sumuverhon turvin kohti ulappaa huudellen huomenia suuntaan ja toiseen. Hieno lintu! Mutta yksinkö uinui lahden pohjukassa? Olen huomannut koko kuikkaperhekunnan majailevan siellä pesimäaikaan. Liekö rouva pakannut kapsäkin, kerännyt sänikät ja painellut etelän aurinkoon. Eipäs, tarkistin: talvehtii Itämeren rannikolla, osa kotimaan rannikolla riippuen jäätilanteesta, osa Pohjanmerellä ja ”jopa Atlantilla”. Pääasia, että on sulavesiä ja kalaa. Lentävät muuttaessaan löyhinä parvina matalalla vesistöjen yläpuolella syys-lokakuussa ennen jäiden tuloa. No, tarkkaan ottaen logiikka riittää: kalaa on saatava matkan varrellakin. Viestitin Talonmiehelle kuikan lipuneen lahdelmasta. Talonmies kysyi: ”Kuka?”, johon oli pakko vastata: ”Kuikka Koponen”.

Ehkä olen jo intoillut Kuikka Koposesta tai Lukijani peräti Koposia itsekin? Koposet erottaa joukkoliikenteessä ja väenpaljouksissa olallaan roikkuvasta kuikannahkaleilistä. Kuikka Koponen (1833-1890) eleli Savossa ja toimi savolaisen genominsa vuoksi 😉 silmänkääntäjänä, taikurina ja kansanparantajana. Sittemminhän savolaiseen genomiin on rikastunut polveilevan sisällöntuottajan ominaisuus :D. Tämä toki perustuu omakohtaiseen observointiaineistoon ja luulen menettäväni nyt kasan lukijoitanikin, Koposten kirous nääs. Mutta totuuden nimissä on kerrottava ammattipiireissä liikkuva ja käsitystä tukeva legenda. Kun savolainen tulee vastaanotolle, on viisain kysyä suoraan: ”Näyttäkää sitä paikkaa mikä on kipeä.” Tämä on tälläistä ystävällistä huumoria vaan, heh. Kuten oli aiemmin mainittu vitseily tyttären silmälaseista.

Koposeen palatakseni, niin kierteli maata korttitemppuilemassa, hypnotisoimassa ja esittämässä ”ihmeitä”. Tarina kertoo kyvyistään taikoa ihmisiä liikkumattomiksi paikoilleen ja sen semmoista, jota nykytiedekään ei pysty selittämään (vino hymy). Saatan ymmärtää! Olen kerran ollut Hämeen linnassa, siis linnassa sisällä ja päässyt osaksi magiikasta. Kokonainen pitkän pöydän seurue ällistyi, kun paikalla ollut taianomainen henkilö suoritti loitsujaan ja juuri kadonnut sormus löytyikin kourastani. Voila! Iloitsen vieläkin, että pääsin taikuuden piiriin!

###

Aika hienot värit, vaikka itse sanonkin. 😀 Joku afrikkalaisfiiliskin herää mielenviereen väreistä ja tunnelmasta.

Nyt on pakko käyttää härskisti Lukijaa hyväkseni. Kyse on kamerasta. On ollut komeaa tähtitaivaan ja revontulten leikkiä tallennettavaksi. Reposista saa melko hyviä kuvia kännykälläkin, muttei tähdistä. Ne on erityisesti aina kiinnostaneet. Ursaan ajoittain kuulunkin, mutta odotan, että kerskakulutuksellisesta ökylehdestään pääsevät kevyempään versioon, sama Suomen Luonto-lehden kanssa. Ymmärrän: ihmiset haluavat kaiken, eli nähdä kuvat laadukkaina tuotoksina lehdessä. Ihime homma: samat tyypit sitten melskaa luontokadosta… jonka jälkeen avaavat paksukantisen, kiiltopintaisen lehtensä tyytyväisenä. (Siinä meni loputkin Lukijoistani.)

Suomen Luonnon lopetin myös vähän esikoululaismaisen sisältönsä vuoksi. Kaipaan makulatuuripaperille painettua vanahojen ämmien luontojutuista koostuvaa lehteä. Olen ihan fed up lumimarjaesikoiden, pinjakatajien ja pyrymyrskyotsojen juttuihin. Sen ikäryhmän jutut on jo eletty 70-luvulla. Joku Salmen, Raijan ja Tellervon vetämä kypsien kymmenysten julkaisu olisi paikallaan! Ei me vanhukset jakseta enää innostua plakaattien kanssa mielenosoitusmarsseille kuin korkeintaan omasta lähestyvästä kuolemasta. Plakaatissa lukee: ”Haluamme elää – lopettakaa kuolemisemme, heti!”

Mutta tähtiin ja kameraan palatakseni käytössäni on Talonmieheltä peritty Sony NX400. Yritin jalustalta nyt kuvata tähtiä itselaukaisimella, valotusaika 15 sek, F2.8, ISOa ei voinut säätää automatiikan ulkopuolelle tai en osannut, S-kuvaustila ja ShutterSpeed tilassa ”normaali”, ei saanut kokonaan pois. Lopputulos: umpimustat kuvat. Toki koko kuvausproseduuri meinasi sössiintyä lähtökuoppiinsa: säkkipimeässä jalustan kanssa touhuillessa hukkasin kameran, heh, tyrkättyäni sen ajatuksissani ”johonkin” eli vanhan laiturin romukasan taa.

Kysymys: mitä kameraa suosittelisit yökuvaukseen ja yöaikaiseen time lapse-kuvaamiseen? Olisipa vielä putki jotenkin retkeilijän pakaasiin sopiva, eikä fakiirihommia olisi säätöjen värkkääminen.

Omistan kaksi Sonyn kameraa ja niiden ”säätimet” ja valikot on tuttuja, joten sopiva Sony kelpaisi. En innostu panostamaan kameraan perushevosen hintaa. Hevosen saa muutamalla tuhannella. -Kiitos vinkeistä! Myös suosituksia hyvistä nettikamerakaupoista vastaanotetaan.

###

Nyt olen jo ajautunut kuistille,

jonne kuskasin nyytit ja nyssäkät yksi kerrallaan kirjoittamisen ohessa. Enää puuttuu autoon pakkaaminen. Siirryn kotimatkalle tai ensin puolukkaan tästä parikymmentä kilometriä eteenpäin karhualueelle, jossa asustaa susilauma. Sen äänet toisinaan ilahduttavat sielläpäin liikkuessa. Siinä on laavu, josta on tehty useampikin karhuhavainto, kun marjaisia rinteitä on lähellä. Menen sinne tappelemaan osuuteni minäkin. Sitten onkin jo lapsenlapsi-laatuajan vuoro.

Näihin puheisiin, Klara-VienoMerituuli-Orvokki

Tekoälyä kurkkupurkissa

Hyvä Lukijani,

kurkistapa tämän autiotuvan kuistin ikkunasta tännepäin. Hyvä! Näethän, että ollaan keskellä ei mitään, vaikken Sallassa olekaan (Salla muka otti mainosvaltikseen imuroidakseen osan Rovaniemen markkinoista itselleen).

Huomaathan voimakkaan puuskatuulen, joka riuhtoo Eifel-tornin kokoisia mäntyjä ympärilläsi. Pyryttää tiukkaa, pienirakeista lunta, joka raapii sarveiskalvojasi, ellet pidä varaasi. Repii takkisi helmasta, tunkeutuu kauluksesta ja tyrkkii syrjään. Että pois tieltä, täältä pesee ja tuulee! Puristat ikkunanpieltä rystyset kivistäen pysyäksesi kuistilla ja teroitat katseesi pikkumökin sisään (hyvä:et kompastunut kuistille talviunille taipuneeseen kajakkiin). Näetkö mökin sisällä Amorost-tontun näköisen käppänän istumassa kerrossängyn yläpritsillä jalat rappusen puolelta roikkuen? Otsalamppu on pimeänä, mutta ipadin valo heijastuu torttutaikinan näköisestä Amorostin naamanahkasta. Se olen minä.

Istuin tovin tässä rihkamavalosarjan pikkuruisessa hohteessa ja annoin katseeni kiertää mökissä. Olen juuri sulkenut pellin, kun sisällä on 19.3 astetta, eikä kamiinalla ole yöpäivystäjää. Huomaan vilkuilevani tuon tuostakin kaasujääkaapin päällä tiukasti tuijottavaa häkävaroitinta.

Ystävä aamulla morsetti kauhunsekaisen tietotteensa: a) vaikka on kasvanut maalla niin b) ei uskaltaisi yksin olla tälläisessä erämaassa, kun vuorokaudestakin suurin osa on säkkipimeää. Tiedotteen logiikka ei täyttäisi formaalilogiikan alkeellisintakaan prinsiippiä. Siis, että koska A niin B, muka.

Mutta minäpä en pelkää pimeää, ehei. Olen tottunut siihen ja täällä varsinkin se on ainainen ystäväni: saan olla rauhassa ja vaipua introverttiseen retriittiin. Mutta jotakin pelkään minäkin. Pelkään tuota kirottua häkävaroitinta, joka saattaa ennalta-aavistamatta ja äkillisesti jääkaapin päältä rääkäistä kuin supikoira kammottavan rääkäisynsä. Jospa patteri on menettänyt tehonsa pakkasissa jääkaapin päällä alkutalven eletyään ja ääni mennyt käheäksi.

Nämä valot on uudet, eikä ne samat virttyneet, jotka Lukijani jo viime vuonna on nähnyt 🙂

###

Talonmies olisi ollut täällä hyvänä apuna kantamassa puita, lämmittämässä kamiinaa, reuhtomassa saunavesiä kaivolta (järvessä on 30 cm jäätä, eikä innosta kairan kanssa hosua) ja laittamassa maukasta mökkipussipastaa. Olisin heilunut vielä tätkin enemmän metsissä. No, ei innostunut. Mutta ei hätiä mitä, pärjään täällä hyvin itseksenikin. Nyt oli paikallisasukki käynyt pyynnöstä tienkin tekemässä, joten oli lähdettävä torpalle hiihtelemään ja nauttimaan siitä, ettei näe eikä kuule yhtään ketään missään. Yhdet moottorikelkan jäljet oli järvellä. Ne on tien auraajan. Hällä on verkot järven toisessa päässä.

Jäällä ei ole vettä ja se kestää selkävesiä myöten. Olen hiihdellyt sinne tänne pitkin järvenselkää ja metsämantuja. Kävin yhdellä suollakin vakoilemassa onko suden jälkiä. Ei ollut. Liekö laumaa nyt näillä nurkilla laisinkaan vai muuttivatko Espooseen koko perhekunta.

###

Tulopäivän akkuna. Mökissä oli tullessani lämpötila -2. Aamulla on siinä +10.

Juukelinmoinen tuuli. Kun käy puskassa niin en sano mi… enkä sanokaan, vaan sanon, että jotenkin kotoisaa on palata pirttihin ja nykäistä tuulen edestä ovi kiinni, että sinnepä jäät. Sisällä hirsikämpässä on hiljaista, lämmintä, pimeää ja kotoisaa.

Kun illan kähmässä pimeyden laskeutuessa puskin järvenselkää ja tiukka pienirakeinen lumimyrsky otti välillä kierroksia, mun sydämeni oli pakahtua ajatellessani sitä lapsenlapseni ikäistä poikaa, joka vuosi sitten taisteli lumimyrskyssä äitinsä kadottaneena. Voi, että se riipoo mun sieluani.

Mutta näissä on aina yksi lohtu. Se lohdutti vuosi sitten läheisen äkkikuoleman yhteydessä. Kohdehenkilö kamppailee vain hetken ja sitten kuolema armahtaa. Ei ihmisen elimistö kauaa kestä tuollaisessa onnettomuudessakaan, eikä äkkikuolemassakaan, kun sähköt katkeaa ja se on siinä. Tällä tiedolla lohduttaudun ja mieluusti lohdutan sillä muitakin. Jäljelle jäävillä on ehkä vaikeampaa. Suru kirvelee pitkään.

###

Iloisempiin asioihin, nimittäin pojan oluttuoppiin.

Se sattui näppeihini tiskien kuivausalustalta. Siinä oli outoja hieroglyyfejä, jotka oitis syötin tekoälylle aprikoituani, onko jopa Davinci-koodi 🙂 Tekoälyllä oli välitön selitys: skandinaavista riimukirjoitusta. Tulkitsi merkitkin: Algiz (symboloi turvaa ja yhteyttä henkisiin voimiin), Ehwaz ja Tiwaz, ensin mainittu edustaa kumppanuutta, toinen rohkeutta ja voittoa. Selevä tämä. Sen jälkeen otin kuvan kurkkupurkista ja pyysin tulkintaa siihen mahdollisesti piilotetuista viesteistä. Ilmoitti sen olevan ”lasipurkki, jossa näkyvät kurkut ja niiden kirkas liemi. Tulkintana tämä voisi olla merkki hyvästä makuaistista ja säilöntätaidoista. Liemessä näkyy myös mausteseoksia”. On se nokkela. 🙂 Kysyi lopuksi haluaisinko reseptivinkkejä tai tietoa kurkkujen säilöntämenetelmistä. En sanonut siihen mitään. Ottakoon yhteyttä Saarioiseen.

Tein tuosta sen konkluusion, että on ehkä kaiken viisain kurvata täältä huomenna kotiin. Toivottavasti ei kovin monta petäjää ole aamuun mennessä kaatunut ajolinjoille.

Hyvää vuoden viimeistä päivää Lukijalleni! Klara

Hiihtoreissulla suomaisen metsäalueen ja järven välisellä kynnyksellä on tämä pieni marja puristanut itsestään kaiken Kuningas Talven eteen. Ihan säälitti.

Tietokone sorkkii aikataulujani

Hyvä Lukijani,

päädyin näppäimille, koska pääni nuokahtelee torkahtamispisteessä. Varma konsti pysyä hereillä vielä joku tovi ennen vanhusten maatemenoaikaa. Ruutuun kosahtava otsa kyllä säpsähdyttää hereille, mikäli sattuisi lipumaan stand by-tilaan.

Huonosti nukutun yön jälkeen oli suoritettava joitakin kauppaostoksia – voi estä ja varjele! Muovikuuset jo kaupan eteisessä säkenöitsee ja eläkeläisparit kyntävät joulusarkaansa kauppakärryt oikosenaan. Koitin väistellä kaikkiin ilmansuuntiin. Sitkeimmät pysähtyvät keskelle käytävää vaihtamaan kuulumisia. Niiltä ei voi välttyä viidenkään hyllyrivin takana, sillä Martilla on HUONO KUULO. Eikö nyt herraparatkoon ihminen saa ittelleen kuulolaitetta, että viattomat ja osattomuutta toivovat kansalaiset voisivat rauhassa tutkia Muurikka-pannujen rivistöjä. Ostin nääs teräksisen pannun nuotiokeitoksiin. Alumiinia ei tohdi käryyttää, sulaakin helpommin, enkä kaunokaista titaanikattilaani tohdi savustaa.

Tämmöinen mitä ajankohtaisin rantakuva tähän löytyi koneessa kiinni olevalta ulkoiselta tallennuspaikalta. Taitaa olla Indonesiasta, niin luulen. Mutta kuka näitä muistaa. Olisiko Lombokin saarelta. Kuuletko meren äänen!

###

Mökille lähtö on aamutuimaan kiikarissa. Tuli puskista, kun olisi ollut sopiva mökkirupeaman paikka vasta ylihuomisen teatterireissun jälkeen. Vaan eipä nuolaistu, kun jo tipahti! Tänään tuli viesti eräältä kustannuspaikalta, että hallussani olevaan etäkoneeseen tulee päivitys ja kone on sillä kellonlyömällä pidettävä auki. No himskatti! Kellonlyömä iskee juuri keskelle suunniteltua mökkireissua. Siinä Ryslandian autiolla rajalla ei parin tunnin tietokonepäivitykset heittämällä pyörikään. Juuri operaattori lopetti sieltä 3G:n ja tilalla on ailahtelevainen puhelinverkko. En uskalla sen verkon varassa mihinkään päivitykseen osallistua. On oltava kotona laajakaistan äärellä.

Siispä unohdan teatterireissun ja ajelen nilkka suorana huomenna torpalle, minä siis, jotta ehdin siellä lähiviikkoina yhtään olemaan. Meikäläinen siis paiskoo puuta kamiinaan ja kantelee saunavesiä, kun Talonmies suoristaa kravatin ja väyläytyy teatterinpenkkiin. Ei innostunut lähtemään saunamajuriksi.

Nou hätä, pärjään itteksenikin. Ihan on kansalaisvelvollisuus käydä rajamerkillä Maamme-laulu hoilaamassa pientä Suomenlippua heilutellen. Pimeää siellä on kuin en-sano-missä, mutta silloin on niin mykistävä tähtitaivas, eikä mitään taustavaloa tai ääntä. Susistakaan ei ole kuulunut viime aikoina inahdustakaan.

Pieni ajatus olisi piipahtaa yhdellä laavulla yöpymässä, mutta jää nähtäväksi, kun kylmenevää on luvassa. Olen niin pirun kylmänherkkä nykyisin, että jo mökin plusasteille saaminenkin hytisyttää ja sormet ja varpaat jäsähtää puikoiksi. Pitää huomenna lähteä het´aamusta matkaan, ettei mene pimeydessä söhläämiseksi. Tie on onneksi perille asti nyt ajettavissa, kun kinoksista ei vielä ole haittaa.

###

Verottajako? Lähetti uuden laskelman perintöverosta. Tavasin lappua. Perusidean kyllä ymmärsin, mutta sanamuodot valtion konttoreissa pakkaa olemaan sellaiset, että lääkäri jää armotta toiseksi. Verovelvolliselle osoitettu jäämistön osuus perinnönjättäjän saamistosta, huomioiden sovelletun lainsäädännön aineisto, jonka perusteella veroa on maksettava sen sukulaisuussuhteen mukaan mikä näissä tapauksissa on kaukaisin. (No myönnetään, sorvasin tuosta joitakin kohtia omasta päästä. Mutta ei kai näitä voi helpomminkaan sanoa. Piti miettiä mikä on ”jäämistön osuus”, minkä ihmeen jäämistön? Perinnönjättäjä, mikä ihmeen perinnönjättäjä – ai niin siis vanha emäntä. )

###

Keräilen tässä vielä kamppeitani ja toivottelen Lukijalleni ehtoon jatkoa!

Klara

Tämä on HongKongista. Joskus vuodelta…oisko… 2010?

Tähtiä päiväkirjan reunassa

Jyrkänteen reunalle oli tehty minulle kukka-asetelma 😀

Hyvä Lukijani, tässä pätkä päiväin kirjausta

Alkusanat:

Tapahtumapaikkana on puolenkymmentä vuotta sitten hankkimamme itärajan torppa. Olen kutsunut tätä Autiotuvaksi, koska tämä on kuin metsähallituksen kämppä. Ei sähköä, ei juoksevaa vettä, tulisijalämmitys puulla. Pärjään pikkukamiinalla, pojat savuttavat isompaa uunia. Perille tullaan yhä vaatimattomampaa tietä, loppupätkä pientä metsätietä, jota paikallinen huoltaa. Käy viidellä kympillä talvella tien avaamassa. Mökki ostettiin paikalliselta, eikä sillä rahalla saisi liiteriäkään järvi-Suomesta. Sen verran on tullut hintoja katselluksi.

Illalla klo 23.30

Alkuun oli tälle viikolle kohteena Lappi, mutta Huutosen Masan kartat mietityttivät ja vaihdoin suunnitelman sienenkattelureissuksi mökille itärajalla. Puolukatkin on poimimatta. (Korottaa ääntään) Kukaan itseään kunnioittava perheenemäntä ei jätä puolukoita poimimatta! (Nostaa heristävän sormensa) Äläkäämme unohtako myöskään tyrniä, tuota makuhermojen kutkuttelijaa! Jotkut syövät sitä tynnyrikaupalla, onhan se mitä maittavin eines! Sanalla sanoen: vie kielen mennessään. Sanoisin, että kirjaimellisesti ulos suusta, sen verran kamalaa. Ai terveellistä? No, jos ruokavalio on niin C-vitamiiniköyhä, että keripukki uhkaa, niin ostaa vitamiinipurkin. Keripukki tosin on ääriharvinaisuus, liekö normiruoan syöjällä vuossatoihin nähty, jotta iltalehteen pääsisi. Jos multa kysytään, niin joku raja se pitää olla ”terveystuotteidenkin” kanssa. Meinaan, että samat C-vitamiini-intoilijat saattaa kantaa vatsarasvoissaan merkittävästi suurempaa terveysriskiä. Mutta sen sanoessaan lääkäri vaiennetaan mauserilla. Ei miellytä kuulijaa nääs. Kokeiltu on. (Olen jättänyt lauseen aina kesken ja säästänyt henkeni.)

Otettu kännykkäkameralla 26.9. klo noin 23.

Nyt on upea tähtitaivas. Pohjantähti, olikhan Saturnus tuossa, Seulaset ja ja ja… Ja hemmetinmoinen sateliittiliikenne. Mahdettiinko jossakin maan kolkassa nähdä monitoreista, kun vilkutin? Siellä viirunaamat hekottivat suu väärällään, että mikä noita-akka se tuonkin järven rannalla sohii.

Järvellä on hipihiljaista, pilkkopimeää. Pinta on tähtien peilinä ja kuvastuupa pätkä revontultakin. Kun äsken läksin nousemaan rannasta torpalle tulin vilkaisseeksi taakseni. Metsänreunaan oli ilmestynyt kumma keltainen valo, kuin nuotion loimotus, joka heijasteli järven pintaan. Säikähdin hitokseen: minkä helvetintulen se vanja nyt on sytyttänyt. Tässähän ei käytännössä paljon muuta välissä ole kuin järvi ja ripaus metsää. Mutta istu ja pala! Olikin kuun sirppi (ilman vasaraa). Vahvistuen työnsi piikkiään esiin. Leikkaa nyt taivaankantta koko komeudessaan. Kuvausvehkeet ei harmillisesti riitä tallentamiseen. Sirppi näyttää kellahtavan kumolleen pilvenretaleen taa.

Aamulla klo 11

Huomenta.

Olen aamukahvilla vasta nyt, vaikka heräsin klo 5.20 intiaaniherätykseen (ehkä Lukijani tietää mikä se on 😀 ). Piipahdin rantaan nuuhkimaan raikasta, kosteankylmää aamuilmaa ja kuuntelemaan täydellistä hiljaisuutta. Palailin sitten vielä pehkuihini muutamaksi tunniksi.

Täällä ollessa käyn aamuisin uimassa satoi tai paistoi, ellei järvi ole jäässä (heh). Tänään on veden lämpötila +10. Mittaustulosta ei tarvi epäillä laskeutuessaan kaulaa myöten vedenpinnan alapuolelle. Ei siinä monta rintauintivetoa kärsi vetää. Avantouinnin ihailijako – päin vastoin. Mutta raitis ja puhdas erämainen järvivesi loiskii soluissani. Ne haluavat hetkeksi hakeutua omaan miljööseensä. Horoskooppimerkkikin jo velvoittaa 🙂

Ammatin puolesta sanon selkokielelle muutettuna, että ääreisverenkierto säikähtää kylmää vettä ja vetää suonet suppuun. Silloin sydämen vasen kammio joutuu pumppaamaan tiukkaa vastusta vasten hetken aikaa ja verenpaine ja syke nousee. Siinä jos on pumpussa vähän klappia tai muuta resuisuutta tai pahempaa läppävikaa, niin se joutuu hetkeksi pinteeseen. Otan riskin ja luotan verenpainelääkkeeseeni 😉 Sillä mitä olisi elämä ilman nautintoja, iloa ja hyvää mieltä tuottavia asioita! Kuolemanriskiä vähentäviä kumpainenkin!

Tietäen, että tänään alkaa sataa kirmasin ennen aamukahvia poimimaan litran puolukkaa torpan rinteestä. Hyisevää meininkiä paljain käsin, mutta rentouttavaa: vain vienoa tuulen suhinaa. Linnuista ei juuri enää ääntä lähde satunnaisia raakkumisia ja pieniä tiaispiippauksia lukuunottamatta. Toissapäivänä kuulin hanhia, mutta lienevät kaikonneet.

Eilen metsätietä sieneen ajaessa astahti parin metrin päähän etupyörän eteen pusikosta ukkoteeri. Hetken näytti, että paistia tulee, mutta molempien refleksit toimivat. Hieno lintu sekin! Sienipaikkaan sain vinkin metsästäjältä ja osoittautui käynnin väärtiksi. Kantarelleja oli jokunen, suppilovahveroita enemmän. Mutta kaiken kruunasi etukäteen kartasta havaitsemani sienipaikan läheinen kohde, jonne rämmin. Metsät on sitten täynnä hienoja paikkoja!

Kartassa oli jyrkänne, jota jotostelin katsomaan. Hieno, noin 100 metriä pitkä, korkeimmillaan noin kolmen metrin pudotus!

Sienistä täytyy aina ottaa kuva ja laittaa se someen, että muita harmittaisi 😉 Nooh, tosiasiassa sillä tulee hyvin testatuksi se, kuka on kilpailemiselle altis ja kellä puolestaan psyyke riittää iloitsemaan toisen puolesta kokematta sielullista sienivähennystä. 🙂

Torppa alkaa kylmetä, mittarissa +18. Aprikoin hetken sytyttäisinkö enää kaminaa, kun aion tänään kotiutua. Nakkasin kumminkin jonkun klapin käryämään. Klapit ostetaan paikalliselta pojalta samoin kuin kaikki, mitä täältä vain saa. Näillä nurkilla ei työtä tai työpaikkoja ei liiemmälti ole.

Tässä pätkä päiväkirjaa. Sen ydinviesti on tämä: syksy on upeaa aikaa! Myös lokakuulle kääntyvä vaihe, kun luonto kuolee, maa jäätyy, tulee hiljaista, raikkaan viileää ja upeita ulkoilukelejä. Ei ole pistäviä eikä purevia kanssakulkijoita. Eikä tarvi olla sosiaalinen. Saa olla omissa oloissaan vaikka sohvan nurkassa shaaliin kääriytyneenä. Lepäilee ja kotoilee ja liukuu joulukynttilöiden sekaan. 😀

Voimia ja energiaa syyspimeyteen!

Klara

Toissapäivän retkeltä. Retki kesti kahdeksan tuntia, enkä koko aikana nähnyt tai kuullut ketään.

Polunnielijän miettehiä

Hyvä Lukijani,

istun lempipaikallani autiomökin kuistilla kivenheiton päässä mahorkan hajusta. Torpan vieressä odottaa pakattu auto. Suunta on Talonmiehen torpalle tiluksia mittomaan, olenhan pyörinyt äitimaan kamaralla kimalaisena sinne tänne. Lopulta aina päätyy tämän mökin kuistille ihailemaan luonnon kauneutta. Välillä on käytävä pakollisia asioita toimittamassa ja vähän töissäkin ihmisten ilmoillakin (sarvijaakolta terveisiä muuten). Tönne kuitenkin palaan toivon mukaan jo muutaman yön kuluttua. Tämä on niin jumalainen paikka.

Iltamassa oli lämpimien hirsien kohdussa niin tukalaa (24.8 ast), että puristauduin sieltä pihamaalle telttaan (saapaskuva sieltä). Samalla tuli uutta telttaa testattua, jotta uskaltaako tukeutua siihen tulevilla Lapin reissuilla. Turvallisuuden tunteen ohjaamana olin jo päätynyt vanhaan, merkittävästi painavampaan. Viime yön perusteella taidan sittenkin uskaltautua ottamaan tämän uuden.

###

Aika täällä Autiomökillä menee kuin siivillä. Tässä on niin hienoja polkumaastoja ihan liki, ettei ehdi edes kirjoja avata, sähköpostista puhumattakaan. Sinne on varmaan tullut sekä perunkirjoituskampetta että jotain työpäiviin liittyvää. Aukaisen lootan vasta huomenna. Hammaslääkärikin odottelee huomenna maalikylillä poranterät hiottuina. Toivottavasti nyt on vasta tiistai, ettei poraajalle tule no show-potilastapaus. Kerrottakoon tässä yhteydessä, että mikäli potilas jättää saapumatta varaamalleen yksityispuolen vastaanotolle, on se palkatonta aikaa lääkärille. Julkisella puolella palkka juoksee, vaikkei ketään tulisikaan.

###

Poluilla tulee ihailtua alkavaa kesää, loppukevään kirkasta vihreyttä ja lintujen loputonta viestintää keskenään. Tuossa etuvasemmalla on pönttö, jossa kirjosieppo on pesinyt joka kesä, kun pirtti on meillä ollut. Nyt näyttää olevan nuorikon suostuttelu lukaaliin emännäksi. Istuivat pöntön katollakin sitä tuumimassa. Toivottavasti neliöt riittää rouvalle ja pesintä saadaan käyntiin.

”Ei oo varaa isompaan. Tämä on siivottu yksiö, kodikas ja tyylikäs.”

###

Tarkoitus on piipahtaa kotimatkan varrella morjenstamassa tuttua Majavaa. Tein ruokatermokseen sapuskan valmiiksi. Istun sen syömässä Majavan luona, vaihdetaan pari sanaa ja kun kuumimmat juorut on vaihdettu se läiskäyttää meikäläisen kotimatkalle. Viime vuonna sillä oli vähän pinna kireällä (vai oliko toissa vuonna?). Ilmeisesti jumitin eteisessä liian kauan koskapa se tuli melkein iholle läimäyttämään tennismailaansa. Tilanne oli muutenkin vähän kimurantti, kun puhelin soi ja oli pakko vastata työasian takia. Kiemurtelin luuri korvalla Majavaa katsella seuraten ja vastailin varmaankin huolimattomasti sitä sun tätä, koska muutoinkin jo kireä soittaja hermostui tyyten:”Kuunteletko sinä!?” Sanoin kuuntelevani, mutta kun tuo Majava tuos… ”Kuule, soittaisitko sitten, kun se majavatilanne on sulla siellä ohi!” Öhhhh. Huomasin, ettei musta enää oikein taida olla työelämään 😀

###

Työelämästä vielä sanottakoon, että loppuviikosta erään sairaalan esihenkilö törmäsi minuun sairaalan kanttiinissa. ”Kuule, ensi vuoden suunnitelmat olisi tehtävä juhannukseen mennessä. Olisitko valmis vielä jatkamaan sopimustasi ensi vuodeksi? EEEiii, ei tarvi heti vastata, voit rauhassa miettiä.”

Ulkokuoreni seisoi siinä, sieluni oli leijunut jonnekin katon rajaan. Ulkokuoreni sanoi: ”En mä mieti koskaan mitään juhannukseen saakka. Kyllä mä voin tulla, jos teen vähemmän kun tänä vuonna.” Esihenkilö kiitteli kovasti. Sieluni palautui kuoreensa, luikahdin pääoven kautta ulos, pysähdyin pihalle ja sanoin itselleni: ”Mitä hlvettiä just lupasin?”

Olkoon vaikka kuinka sotesoosi kiehumassa ja rahat loppu, niin päättäjien on joka tapauksessa potilaiden hoito järjestettävä edes jotenkin. Minä olen se edes joku. Vakituiset viranhaltijat on aikapäiviä häipyneet yksityispuolelle tai ammatinharjoittajiksi. Miksi? Esimiestyö on aika kuralla julkisella puolella etenkin, jos esimies ei ole lääkäri. Lääkäreitä voi johtaa vai lääkäri. Näin se on aina ollut, näin se tulee olemaan. Diplomi-inssejä on firmojen johtajina, mutta lääkärijohtajaksi heistä ei ole, eikä terveystieteen maisteristakaan. Kaikki lääkärit tietää tämän. Jossakin vaiheessa tulee törmäyksiä. Ja sitten on myös lääkärijohtajia, jotka jostakin syystä eivät ole potilastyöstä suoriutuneet, halunneet suoriutua tai jaksaneet sitä ja siirtyneet hallintohommiin. Mutta jos ovat vähänkään potilastyötä tehneet, on pelin henki heille näyttäytynyt ja antaa eväitä lääkäreiden johtamiseen. Johtamistyö ei ole mitenkään haluttu jobi lääkärikunnan keskuudessa, harmi! Ehkä sen vuoksi on koulutusvaadetta jouduttu laajentamaan.

###

Kuvan kullerot (muokkaus: ovat rentukoita) keräsin eilen muistikortille Lukijaani varten. Kuljin polkua kymmenisen kilometriä, pysähdyin välillä laavulla evästelemässä ja keittelemässä kahvit (kaasulla huom, maastopalovaroitus).

Polku oli semmoinen ees-taas-lenkki ja tuli siinä tehdyksi polulta poikkeamia tuon tuosta. Kurkistelin näkyisikö karhuja tai susia, kun liikuin alueella, jossa melko lähellä on kuvaushaaska. Noihin aikoihin siellä on ruokatarjoilua. Ilmeisesti tähän liittyen olen kerran nähnyt suden metsätiellä. Oli kai menossa ruokatunnille. Nyt oli vain tämmöinen kuivanut kakka, saattaa olla sudenkin jätös.

Aika pieni on, mutta hyvin oli kuivunut.

Näihin susimaisiin tervehdyksiin jätän Lukijani ja toivon hyvää oletetun tiistaipäivän jatkoa. Sanon Majavalle terveisiä, jos se on juttutuulella. 🙂

Klara

Pääsiäispuheita: selkosia, karhuja, rakkeja ja myyriä

Eilen oli upea päivä selkosilla. Kuva: oma

Hyvä Lukijani,

koitan keskittyä vaatimattomassa torpassa jossain päin itärajaa älykkääseen tekstintuottoon, kun edessäni istuva Talonmies poksauttelee juuri paistamansa rapeakuorisen herkullista makkaraa ja tursuttaa sinappia kylkeen. Alunperin jämäkästi kielsin paistamasta minulle, mutta saalista tiukasti tuijottamalla sain makupalan. Semmoisia me hyvesignaloijat ollaan. Itseemme ja päätöksiimme omahyväisen tyytyväisiä, kunnes vesi valuu suupielestä.

Omat jäljet. Täällä ei ole risteäviä latuja.

###

Ulkona on kova tuuli, joka jotenkin söhlää hormia ja kamina savuttaa. Tai sitten puut on kosteita, kun ei hoksittu eilen iltamassa ottaa kuivumaan. Ollaan nyt savuttavan kaminan takia tuuletettu ahkerasti ja kämpässä on kodikkaat +17.

Laitoimma isompaankin tulipesään tulet, mutta sen lämpiäminen vie aikansa. Kun kylmä kaivautui sisuskaluihin, keittelen Trangialla teetä. Istun pöydän ääressä lämpösaappaissa, toppahameessa ja kaksi villapuseroa päällekkäin, aluspaidan lisäksi. Äsken oli lisäksi kevyttoppatakki.

###

Tästä on kesällä vaikea rantautua kajakilla, nk. lääseikköä, mutta käy juomapaikaksi talvisaikaankin metsien eläville.

Vietin eilen pitkän päivän upeassa säässä selkosia kierrellen. Ajatus oli tutkailla sitäkin, olisiko jo karhujen jälkiä. Näihin aikoihin kai heräilevät ja yhdestä pesäoletetusta on havainto toissa vuodelta. Mahtavatko käyttää samaa pesää toistamiseen, en tiedä. Ihan likelle en tohtinut mennä, vaan katselin suon takaa näkyykö liikettä. Ei näkynyt, ei jälkiäkään missään. Lienevät talviunilla rajavyöhykkeellä vai itänaapurissa. Jälkiä täällä usein näkee. Kulkevat näillä salomailla siksikin, kun täällä on pari kuvaushaaskaa (murrrrr, sanon minä niistä).

Elävän karhun olen nähnyt vain eläintarhassa ja yhdellä karhunkatselukojulla, jonne niitä tuli aterioimaan isompikin lössi, mikä on täysin luonnonvastaista käyttäytymistä karhuilta sanokoon karhukojuyrittäjät mitä haluavat. Menin kojulle kaveriksi, kun henkilö x kovasti sitä toivoi. Onneksi en ole ajautunut vahingossa haaskalle täälläpäin. Haaskojen tarkkoja paikkoja en tiedä ja osa haaskoista on kuulemma nk. pimeitä haaskoja eli etelänvaresten kamerakerhojen salavirityksiä. Mikseivät perusta niitä omille nurkilleen.

Kerran oli tuoreet karhun jäljet mettätiellä, mutta minätyttö se vaan iloisena marssin rinkka selässä eteenpäin ja aattelin, että haitsuli vei. Vastaan tuli karhukoiran kanssa huolestuneen ja hämmästyneen näköinen mettämies. Kasvoiltaan paistoi, että mitä tuo täällä hortoilee keskellä ei-mitään. Silloin ei pelottanut.

Joku vuosi taapäin sienireissulla kyllä veret seisahtui, kun kuusikossa astuin melkein suoraan tuoreeseen, valtavaan puolukkakakkaläjään. Rupesin siinä siunaamassa kovaäänisesti laulamaan, jottei ainakaan vahingossa osuta kuonot vastakkain. Ainut mieleen tullut laulu oli ”Jouluruokaa tarjoo kunnon väki”. Hätä ei lukenut laulukirjaa, joten siinä kohtaa vallitsi hätätilalaulajan vapaus. Astelin kyllä rapsakasti pyörälleni sivulleni vilkuilematta. Ainuttakaan nisäkästä ei sattunut näkökenttään, mutta ilmassa sentään leijaili kaksi kookasta petolintua. Laji jäi epäselväksi kuten aina. Olen nimittäin huono sekä ornitologiassa että lentokuvioissa toisin kuin naapuri, joka kertomansa mukaan tunnistaa kaikki linnut jo lentokuviosta and much more (en usko puheistaan sanaakaan).

###

Eilisellä retkellä oli mukana kartta ja kompassi tarkoituksena verestää muistia suunnistuksen alkeista. En nääs aio kesällä eksyä suunnatessani vieraisiin metsiin. Nämä selkoset sen sijaan on turvallista harjoittelualuetta. Olen täällä kai nyt viidettä tai kuudetta (?) vuotta hortoillut, kun hortoilin täällä jo ennen tämän siunatun kämpän löytymistä.

Herra helpon heitti kartan ja kompassin kanssa. En ajautunut niiden kanssa neuvottelutilanteeseen mökin paikasta. Osasivat osoittaa sen tismalleen samaan suuntaan, missä se on. 🙂

###

Mun susijuttuja on Lukijani kuullut kyllästymiseen asti. Mutta eilen kun läksin mökkirannasta ja pääsin vastarannan törmälle, kuulin susilauman ulvovan mökin takamailla. Siellä ne ovat nyt ainakin parina vuonna silloin tällöin huudelleet. Näihin aikoihin niillä on pennutkin, jos on lykästänyt.

Välähti päähän, että Talonmies oli koiralenkille lähdössä. Yritin soittaa, että pysyvät varoiksi mökissä, muttei vastannut. Piti jo kääntyä pätkän verran takaisinpäin, kun Talonmies soitti, että mitä asiaa. Oli kuullut kuoroulvonnan itsekin ulkona puuhaillessaan.

###

Epäilen muista lähellä olleista jäljistä ja jälkien koosta, että olisi ollut supi tässä. Lyönyt tässä niin sanotusti rukkaset naulaan.

Lienenkö sanonut, etten usko susilauman tulevan ihmisen päälle, eikä koirankaan päälle, jos se on taluttimessa. Ne koirat mitä tässä on mennyt, ovat olleet irrallaan, metsästyskoiria lähinnä. Ymmärrän, että ruokaa sudetkin tarvii ja paikkansa on heilläkin luonnon kiertokulussa. Mutta niin on ihmiselläkin. Näen niin, että kunnioituksen tulee olla molemminpuoleista. Ei siis pelkästään ihmisen kunnioitusta sutta kohtaan, vaan on hyvän tähden sudellakin sentään ihmistä kohtaan velvollisuutensa. (Voi hyvää päivää mun kanssani: suden velvollisuudet 😀 ). Susimies Ilpo Kojola on mielestäni oikeassa.

Kuten edellä esitetystä käy ilmi, ei mua ikinä otettaisi Elokapinaan. Käpykaartiin sen sijaan olisin omiani. Ja kun kattelee peilikuvaansa mökin akkunasta, niin selevää käpykaartiainesta.

Siis tarkennan, että elän semmoista käpykaartilais-kaupunkilaisen metsäleikkielämää. Että ”tämä leikkis, että se olis käpykaartilainen”. Ja sitten palataan kipin kapin posliinille ja napautetaan sähkösauna päälle. Tai niin kuin eteläsuomalaiset siti-ihmiset sanoo: ”Me grillattiin nuotiolla makkaraa.” Ja tuo gr ihan heille lajityypillisellä kurkkuäänellä. Me böndelässä vaan krillataan tai rillataan. Eikä sitäkään nuotiolla.

Nämä selkosen ihmiset ei krillaa. Eikä kipitä metsissä sääskikarkottimet Ospreyn rinkoissa.

###

Talonmies kävi koiran kanssa iltalenkillä pimeällä tiellä. Vastaan oli kuulemma tullut peto. Nimittäin myyrän sorttinen. Rakki oli teutaroinut hihnassa, mutta myyrä oli kylmän viileästi myyrinyt itsensä juurakon kautta omaan maailmaansa, jonne rakeilla ei ole asiaa. Täällä möksässä Rakilla on oma onkalonsa, vanha pentuaikainen kangaspeitteinen ”häkki”, jonne se mönkii kuin emonsa kohtuun ja käy onnesta huokaisten kiepille pehkujen sekaan. Siellä se makaa nytkin ja Talonmies toisessa koslassa. Taidan siirtyä sinne minäkin, kahden makuupussin loukkuun.

Oikein hyvää pääsiäisen jatkoa!

Klara S.

Haikea kamina ja jäähyväisiä järvelle

Jää suostui raottumaan ja luovutti saunavedet tästä.

Hyvä Lukijani,

katselen jäätyvää järveä ja jätän hyvästejä kuten aina lähtiessäni mökiltä. Alkoi säälittää tuo kaminakin. Yrittää innokkaasti polttaa puuta: ”Katsos näin tästä teen sulle lämpöä, hurrr hurrr liekki palaa iloisesti! Älä lähde vielä, heitä lisää syttöä, hoidan loput!”

Aamulla mökissä oli 12 astetta, edellisaamuna 9. Mikäs siinä, nukun kerrossängyn yläosassa hyvässä makuupussissa ja herään aamulla ihan kuilun pohjalta. Uni täällä on syvää ja levollista. Sauna lämpiää, ilma on raikas ja mikä parasta: täällä ei tasan ole ketään. Yksi leski on asunut lähistöllä, mutta viime aikoina, kuten nytkään ei akkunassa ole valo palanut. Lienee muuttanut lähemmäs palveluita? Vai onko kuollut 😦 Lähimaat on sukunsa omistamia tai Valtion maita. Sukulaisia joskus liikkuu alueella, pitää taas pysäyttää ja haastattaa. Ovat ystävällistä väkeä.

Toissa iltana saunan lauteilla kävi mielessä tuo rajan läheisyys. Että mitäs, jos Kolja ja Oleg onnistuvat hipsimään rajalinjan yli suurten metsien läpi kenenkään huomaamatta ja ilmestyvät kuistille. Istahtavat pirttiin, katselevat ympärilleen ja käyvät taloksi. Kolja huomaa auton pihalla, avaimet naulassa. Dasvidaania vaan ja harashoo, sole ko hypätä rattiin ja kaasuttaa tiehensä. Pahempikin skenaario kävi mielessä, mutta säästän Lukijaani. En koskaan lue jännityskirjallisuutta, enkä katso kauhuelokuvia, koska mielikuvitukseni on niihin liian ottavainen.

Tai entäs tämä: otamma poikain kanssa jälkeläisen tänne jättämän Stolisnajan tmv Kirkasjuoman käyttöön ja pistämme masurkkaa niin, että lattialankut narajaa! Venäjän ratiokin kuuluu, voidaan mennä pojille kotoisalla rallilla tai Tapani Kansa-tyyppisesti tähän tapaan:

”Lal-lal laa la lala lal-la…Kuljin taakse joen rannan missä kukkii havupuut, neuvon yhden sulle annan jätä mielestäs jo muut… Ärrr-aaa-koo-aaa-äs kulta kultasein …”

###

Tuli uunissa hiipuu. Katselen karttaa ohikulkumatkan päiväretkeksi tälle päivälle. Eilen meni liki koko valoisa aika täällä metsäteitä kulkiessa, kaunis huuru kaikkialla! Yksi linnustaja tuli koiran kanssa vastaan, eivät olleet saaneet saalista, ”…mutta isot määrät raitista ilmaa!” sanoi mies ja kysyi, olenko menossa yökuntiin noin 10 kilometrin päässä olevalle laavulle. Kerroin palaavani kotilaavulle, tähän mökkiin siis.

###

Suuntaan tieni polunpätkälle, joka näkyy kartassa. Siitä sitten pikkuhiljaa suuremmaksi leviävää tienpintaa pitkin kotiin jokusia satoja kilometrejä.

Toivottavasti kartalla näkyvä polku ei sitten kartoittajan paikalla käytyä ole kadonnut vaan hahmottuu maastossakin. Eilen veti vesiperän, kun polkua ei hyvällä mielikuvituksellakaan maastosta hahmottunut.

###

Kamina naksuu sen kylkien alkaessa jäähtyä. Tyhjennän vesiastiat ja tuhkat uuneista, lakaisen, kerään kamppeeni ja käynnistän auton. Mahtaako olla kevätaurinko ja lintujen konsertti vastassa, kun palaan?

Terveisin Klara

Ohi ajellessa löytyi pattereita ostaessa mökkivalaistusta😄

Sattumanvaraisia puheita

Hyvä Lukijani,

lopultakin on mahdollisuus järjestellä kirjaimia sattumanvaraisiin kombinaatioihin Autiotupamökin jyhkeän pöydän ääressä. Vieressä aukeaa jumalainen maisema. Mutta sen kerron vain näin luottoseurassa. Sillä kaikenlainen omistaan riemuitseminen masinoi kirveleviä, hapokkaita kateuden paluupalloja. Joillekin sieluille se vain yksinkertaisesti on liikaa. (Minä: ”Teille lämpimiä lomakelejä saaristossa! Niitä minäkin odottelen kajakin kanssa!” Paluupalloilija: ”Joo, mullakin on puhallettava kajakki.” Jep jep, on on. )

###

Kynsitulia pitelen. Ulkona 10.6 C, sisällä 20.4. Autiomökki: tupa, ulkokuistin keittosyvennys, pikkuruinen pukuhuone + sauna. Täyttää kaikki viritetyn autiotuvan kriteerit. 🙂

Tämä on ihan sielun paikka mulle. Meillähän on se toinenkin paikka, josta olen kirjoittanut. Se on nyt nollakäytöllä odottamassa loppunäytöstä taloudellis-rikosoikeudellisessa, täysin kotimaisessa draamassa. Tekisi mieli sylkeä yksi osapuoli kuin suuhun lentänyt kärpänen hampaiden välistä, lainatakseni erästä sotarikollista. Tuon torpan lisäksi tuli yksi osaomistussysteemi ennalta-arvaamattoman äkillisesti haltuumme: oikein mukavat osakkaat porukassa. Muttei torppiaan kannata missään luetella, sillä Jes.666:1 ”Kateuden paluupallo nasahtaa sille, joka omaisuuksiaan luettelee”*. Näin luottoseurassa uskallan kumminkin taustatiedoiksi kertoa, kun tekstini suoltuvat milloin mistäkin.

*Maininta kateudesta omassa sielussani. Esitiedot: vaihdoin taannoin kampaajaa, retki-ihmisiä. Omistaa kämpän Lapissa. Sekunnin murto-osan tunsin kateuden viillon. Kateus on inhimillistä, mutta niin häpeällistä, että siitä puhutaan yleisyyteensä nähden omituisen vähän. Muistaakseni Psykopodiaa- podcastissa oli tästä joskus jakso, jossa haastateltiin kateudesta kirjan kirjoittanutta.

###

Olen kuunnellut Jenni Haukion kirjan. En tiedä tohtiiko mitään arviointia millään foorumilla julkituoda. Tässä yhteydessä kuitenkin uskallan rohkeasti paljastaa (kuiskaa): hoh hoijakkaa. 😉

Ystäväni katsoi jonkun Jukan tv-satiiriohjelman, kehoitti katsomaan. Kun en juurikaan tv:lle aikaani anna, niin kuuntelin sen pyöräillessä. Jukka kiteytti kutakuinkin sen, mitä kirjasta ajattelin lukuunottamatta kohtaa, jossa Jennin egyptologia-innostus yhdistetään muumion löytymiseen 31-vuotiaana… Meni liian pitkälle. Salea ei muumioon rinnasteta. Hän ansaitsee rikkumattoman kunnioituksen.

Noo, jukat on jukkia.

###

Koska kuuntelen radiota intohimoisesti, on mainittava eilinen Politiikkaradion lähetys, jossa esitetty yksityiskohta sätkäytti meikäläisen autonratissa. Pyykkimuijatyyppisesti suutaan pieksänyt suunsoittajadosentti Tapio Bergholm Itä-Suomen yliopistosta totesi muun keuhkoamisen yhteydessä, että maamme on valmistautumassa sotaan (!). ”Niinkö on!” huudahdin itsekseni. Keskustelijoista toinen, Etlan tj Aki Kangasharju sen sijaan hoiti osansa tyylikkäästi. Näkemykseni on objektiivinen, koska ei ole minkäänlaisia intohimoja ay-politiikkaan. – Siskot ja veljet: sota on siis tulossa. Kerta dosentti-Tapio sanoi.

###

Sadealueet pyyhkivät tällä hetkellä torpan ylitse. Kattelin Ilmatieteen laitoksen karttaa, että kohta tulisi ehkä taukoa. Siinä vaiheessa syöksyn purteen ja lähden liipottelemaan.

Suunnitelmissa on meloa vesistöjä pitkin alueelle, josta syksyllä löysin karhunpesäksi olettamani kaivannon. Aion käydä tutkailemassa asustiko siinä joku vai jättikö sikseen, kun käppäilin ihmishajua tartuttamassa (en kuitenkaan ryöminyt kuoppaan). Ehdotin jälkeläiselle vähän niinkö tuosta noin vaan sivuhuomautuksena, ettet viittis käydä tsekkailemassa. Vastasi, ettei aio mihinkään karhupesiin lähteä kurkkailemaan. Höh, metsästäjä ja aseenkäyttökoulutettu. On siis mentävä itse. On mulla ilmakivääri. Ammun sillä ilmaan. 😀

###

Ostin eilettäin mökkieväät matkan varrelta. Kaupan hyllyssä oli tälläistä (kuva alapuolella). Ilahtuneena otin paketillisen, josta eilisen melontareissun jälkeisessä enkrujen romahdustilassa pistelin puolet. Nyt vilkaisin ravintoselostetta havaitakseni siinä olevan lähestulkoon saman verran kcal kuin maitosuklaassa. Rasvaa 36% kuin tuhdissa juustossa, mutta kasvisrasvaa. Joten valtimoverisuoniperäinen dementia ei ehkä niin todennäköinen ole. Painon olen saanut pidetyksi laihdutetuissa lukemissa, ei yllättäen vaikeaa, päin vastoin tuntuu olevan edelleen laskusuunnassa. Tulee ehkä tarkemmin mietityksi syömisiään ja kiinnitettyä etenkin rasvankäyttöön huomiota. Olen armoton voin ja suolan ystävä, mutta voin olen jättänyt käytännössä kokonaan.

###

Sataa, sataa ropisee. Vieressä on Haukion äänikirja, jonka aattelin kuunnella toiseen kertaan. Aukenisiko revanssilla muukin kuin äärimmäisen suojattua elämää eläneen, jossain määrin hieman kypsymättömän aikuisen äänenlaatu? Jörn Donnerilta on kirjastosta jo kertaalleen uusittu teos ”Elämänkuvia” ja aivan mainio Piritta Kantojärven ”Viiden tähden vaellus”, jonka ohjeella tein lounaaksi tortilloja.

Näyttää tuuli sen kun kovenevan ja vettä pukkaa, joten karhunpesäin tarkistukset siirtyvät tuonnemmas. Ryhdyn kirjallisuuden ääreen, josta sitten siirtymä saunanlämmitykseen.

Kaikkea hyvää! Klara