Pienokaisia, oravia ja maastokarttoja

Tuijotuskilpailu henkien taistelussa. Orava voitti.

Hyvä Lukijani,

sadepäivän pitimiksi näppäinvirkistystä Lukijani riesaksi. Työhuoneen ikkunasta näkyy tauoton sade ja harmaus. Suuri sadevesisivellin maalaa lähikuuset tummanvihreäksi. Orava on siirtynyt kotipesään neulasista laaditun sadekatoksensa alle. Oravanpoikahellyttävä lapsenlapsemme nukkuu päiväunia viereisessä huoneessa serkulta perimänsä pupu kainalossa.

###

Nyt puhelimeen kilahti viesti vaellustoverilta kannanottona reittisuunnitelmaan, sillä siirrytään jonkun viikon kuluttua ”etelänvaresten huvipuistoon” (aidon lappilaisen ilmaus). Hiivitään työlästä reittiä perspuolelta poluttomille seuduille ruuhkaseutuja väistääksemme. Muitakin retkisuunnitelmia piisaa niin, että huh huh ja sommaren är kort, trala-laa.

###

Ylläolevasta kuvasta Lukijani varmaan osaa päätellä, mitä kuvaaja ajatteli tsuumatessaan suolammella putkikameran kohti vastarantaa. Aivan oikein: aprikoi, onko karhu vai mikä tuo ruskea möntti on. No, eipä ”karhu” tuosta liikahtanut senttiäkään, vaikka pitkän tovin sitä kyttäilinkin lounastauoltani. Jotenkin hieno kuva tuli kumminkin ja tohdin sen tässä Lukijalleni tarjoilla, kas näin.

(Terveisiä punatulkulta. Lensi juuri ikkunaan, mutta onneksi jatkoi samoilla siivillä. Joku höyhen jäi tapahtumakirjaukseksi.)

###

Ilmoja pitelee ja heittää Atlantilta matalapaineen perkeitä virkistykseksi meille. Säätiedotusta tulee aika tiukkaan tuijoteltua Ilmatieteen laitoksen ja Yr.no:n sivuilta (Yr.no = norjalainen). Toivoa saattaa, ettei Lapinreissulle kovin paha keli iske. Joskus on niillä nurkilla satanut juhannuksena luntakin, kun olen sitä henk.koht. saanut todistaa.

Mökkireissut ja melontaretket jumittaa lastenhoidollisista syistä. Tarkoitus oli ylihuomenna ajaa posottaa rajanpintaan, mutta eilen soi puhelin pelikentälle. Soittaja oli jälkeläinen. On itse halunnut vain viikon kesälomaa (sic!) syystä, että metsästäjänä haluaa pitää lomansa syksyllä. ”Sulla on jotakin asiaa?” kysyin nappi korvassa ja löin pallon ilmaan. ”Semmoista vaan, että oletteko ensi viikolla mökillä, kun…” Löin taas palloa, vedin henkeä ja sanoin: ”….tuota… joo eiiii ajateltu ensi viikolla mennä (täysi vale)… että menkää vain!” Hmph. Oli tarkoitus mennä.

Vaihdettiin tästä aiheesta ajatuksia ennalta tuntemattomien naispelikavereiden kanssa joku aika sitten. Siis, että tulee valehdeltua omille lapsilleen. Hekin tunnustivat olevansa valehtelijoita, samasta syystä. Oma tarinani koski tuolloin melontareissua, joka oli suunnitelmissa kunnes tuli puhelu: sopisiko lapsen tulla hoitoon. Valehtelin: no tottakai! Ja peruin reissun. Aikavälys oli sellainen, että mikäli olisin lähtenyt, olisin ajanut kolmatta sataa kilometriä, ollut vuorokauden perillä ja ajanut takaisin. (Talonmies ei pärjää kaksivuotiaan hoitohommista.).

Mutta tämmöiset parivuotiaat ilopillerihoitolaiset korvaa reissut! Tänään on täällä pyynnöstämme, sillä aina kun kotiutuu, aletaan oitis kaipailla! 😀 Kaikkinensa osaan olla näistä pienokaisista niin kiitollinen! Sillä lähipiirissäni on naisia, jotka syystä tai toisesta ovat perheettömiä. Heillä on vain omat menonsa, Retrettinsä, Taidetapahtumansa, kesäteatterinsa, joidenkan suunnitelmia mikään lapsenlapsi ei muuta, koska niitä ei ole heille suotu. Vaihtaisivat puistokonsertit koska tahansa muutamaan suunnitelmanmuuttajaan.

###

Nyt suunnitelmanmuuttaja söi nakkikastiketta, omasta toivomuksestaan lusikalla itse 😉 Siis sotki naamansa ja koko ympäristönsä (”Ei haittaa!”). Löysi sitten jonkun korkin, jonka tunki suuhunsa ja oksensi sen lattialle (onneksi!). Sitten kakkasi housuunsa, ei halunnut vaippaa, vaipotettiin toivomuksensa vastaisesti, johon osaan kuitenkin tyytyi ja kallistui pupuineen makuuksilleen. Kohta heräilee.

###

Ajatus palaa karttalehdille, joita on sikin sokin pitkin työhuonetta. Mielikuvissa kuljen Muotkatunturin rinnettä, aurinko paistaa ja taivas on päivästä toiseen pilvetön. Tunturijänkää on helppo kulkea, eikä sielläpäin Muotkaa näe ihmisiä juurikaan, kun en kuljeskele Peltojärven puolella. Sitten mielikuvaan tulee tummia pilviä: entäpä, jos sataakin? Ukkostaa? Päivästä toiseen puskee pilvilauttaa, joka ropsauttaa? Tuuli vie teltan? Kuinkas sitten suu pannaan? Mutta etenen huojentavaan havaintoon: eläkeläinen reissaa kelien mukaan. Mitä luksusta! Taidan toistaa itseäni.

Lapsi vetää hirsiä edelleen, joten ryhdyn päiväkahvin keittoon ja toivotan Lukijalleni ilmojen sietokyvyn lisäksi leppoisia kesäkuun aikoja!

Klara

Salakatselija: ”Joko tuo muori älyää häipyä terassilta, että pääsee porkkaamaan lintulaudalta pähkinät.”

Lastenhoitoa ja iltahuutoja

There’s always light in the darkness. Finnish proverb (näin luki australialaisessa kirjakaupassa näkrmässäni postikortissa)

Hyvä Lukijani,

asetuin kirjoituspöytäni ääreen edetäkseni piuhaa pitkin luoksesi. Kuvittelen, keitä piuhan päässä istuu: mukavia, leppoisia ihmisiä, joilla on hyvä huumorintaju ja ymmärrys elämän kaikkinaisesta kirjosta. Osa on ehkä nettituttuja ajalta, jolloin lapseni ylioppilasjuhlia varten etsin kakkureseptiä. Löytyi Charlotte russe-kakkuresepti Marttojen sivuilta ja silmään osui keskustelupalsta. Siellä sitten olikin liv i luckan kuten svedut sanovat. Monta hauskaa keskustelua on jäänyt mieleen.

Charlotte russea ei enää Marttojen sivulta löytynyt, mutta toiselta saitilta löytyi. Varoiksi laitan, jos jollakulla alkoi jo kakkuhammasta kolottaa 😀 https://www.myllynparas.fi/reseptit/charlotte-russe

Tämä blogialusta tarjoaa myös mahdollisuutta kysyä asiaa tekoälyltä (AI, artificiell intelligence). Kokeillaanpa … oho, tulee koko resetti. Näyttää epäsuomalaiselta ja vähä-älyiseltä, artificiell non-intelligence. Tekoäly on hyvä renki, mutta helekkarin huono isäntä, jos horinoitaan kritiikittä nielee. Vanhana kyylänä en niele kritiikittä kenenkään puheita. En edes omiani.

###

Kun meillä on nyt uusi tulokas perheessä, niin työmatkalta palattuani kysäisin kuulumisia. Huutaa kuulemma illat naama punaisena raivoissaan. Äitinsä mietti mahako vaivaa vai mikä huudattaa. Isälleen kuulemma vain naureskelee.

Päätin tarttua ohjaksiin ja tilata lapsen (:D) luokseni. Oitis käynnistyi auto lapsen kotipihassa, äiti ratissa ja laps kaukalossa takapenkillä. Kurvasivat pihaan, lapsi tykötarpeineen sisään, äiti ulos ja mummon hoito saattoi alkaa. Nostin turvakaukalon terassille, kun nukkui vielä. Eipä aikaakaan, niin parkui kitapurje lepattaen. Laps sisään ja kurkistus kaukaloon: oho, olikin sisävaatteissa (mummotason hoitoa! 😀 ). Turvakaukalon pussi hämäsi muoria. Onneksi oli sentään myssy päässä. Koppa sisään, laps olohuoneeseen jatkamaan uniaan.

Sitten siirtymä ruokailupuolelle: imaisi kerralla maitopullollisen ja lisää halusi. Meni kolmatta desiä, eikä tullut hikikään. Poika on potra, joten aloin aavistaa iltahuuteluiden taustaa. Tiedustelu neuvolalääkärinä toimivalle: onko tosi, ettei soseita ennen kuin on 4 kk? Siis tiettynä päivänä klo 10.58 alkaen :D. Neuvolasta oli sanottu, että soseita saa antaa vasta kun on 4 kk. Lupasi, että kyllä voi antaa.

Tarkistin asiaa varoiksi vielä kahdelta kaverilta.

Maallikko, järkipäinen) kertoi antaneensa salaa banaania 2 kk iästä.
Toinen aikanaan tk:n neuvolalääkäri minun lisäkseni. Meidät terveydenhoitaja hyväksyi neuvolaa pitämään, kaikkia ei ottanut. (Totta joka sana!) Taisin rima heilahtaen päästä. Tämä th halusi äideille ja lapsille määrättäväksi lääkkeitä oman käsityksensä mukaan. Tarvitsi niihin sen ainoan henkilön, jolla Suomen lain mukaan on oikeus kirjoittaa reseptejä, siis lääkärin. En kuitenkaan suostuneet haluamiaan reseptejä kirjoittamaan ja tuli vähän kärhämää. Sittemmin yksi toistuvasti pyytämistään lääkkeistä poistui käytöstä sydämen johtumishäiriöriskin vuoksi ja yksi toinen oli aivolisäkkeeseen vaikuttava lääkeaine. Lääkkeiden moninaisten mekanismien ja elinvaikutusten ymmärtäminen edellyttää ymmärrystä ihmisen fysiologiasta aina solutasolle saakka. Sitä kaikkea opiskeltiin ensin kaksi vuotta teorialaitosten puolella ja sitten neljä vuotta sairaalan puolella. Vieläkin joutuu kirjoista katsomaan, tarkistamaan, lukemaan ja funtsimaan, jos vähänkään eksoottisempi lääke tulee eteen, jotta ymmärtää mihin kaikkeen ja miten se vaikuttaa ja mitä voi seurata, jos potilaalla on jokin muukin lääke tai jokin muu sairaus taustalla.

Yhtä kaikki: lapsi söi, leikki helistimillä, joita ei löytynyt kuin vanhemman arkunkantajan eli ensimmäisen lapsenlapsemme lelulaatikosta Duplo-puolelta (kauppaan mars!). Enshätiin otettiin soveltuvaa taloustavaraakin avuksi :D.

Ai että huusiko? Ei. Koska kanniskelin häntä mukanani touhuillessani. Ymmärrän hyvin, että vanhempansa eivät tähän ihan pysty joutuessaan tekemään muutakin kuin viihdyttämään lasta. Laps on niin virkeä, tutkivakatseinen, tuumaileva ja asioita seuraileva, että iltasella voi jo olla ylikierrosten provosoimaa itkuakin, kun nokosia lukuunottamatta tiitterästi maailmaa koko päivän ihmettelee. ❤ – Loppukaneetti: lapsi oli mummolassa kaikkinensa seitsemän tuntia ja pitkin hampain palautettiin kotiinsa. Hiljaista oli, kun kotiin palattiin.

###

Täällä alkaa nyt päivällistarjoilu köökin puolella, sieltä keittiö jo huutelee. Joten toivotan hyvää pyhäpäivää ja kuulumisiin!

Klara

Vanhoja rouvia viiksekkäitä

Hyvä Lukijani,

tervehdys sohvalta, jossa istun villashaaliin kääriytyneenä. Menossa on jokunen, itse asiassa useampikin peräkkäinen vapaapäivä. Ulkona tuli rompostelluksi hyvinkin viidettä tuntia. Nyt on sisäistä hytinää eli holotnaa, kuten Itä-Suomessa sanotaan.

###

Vanhushuollossa on pitkästä aikaa näyttäydytty hyvän tyttären roolissa. Wanha Rouva, äitini siis, ei enää tunne minua ja sanatkin alkavat käydä vähiin. Nyt oli iltateetä odottelemassa ja saman pöydän äärellä oli pari muutakin muoria. Toisen olen jo aiemmin tavannut ja jututtanut. Tuolloin hän ihan heittämällä sai minut huijatuksi, ettei ole samaa porukkaa, käypäläinen vain 😀 No sehän ei pitänytkään paikkaansa. Ja kun tarkemmin aattelee, niin aika vähän siellä muina mummoina sakkia istuu päiväsalin pöydässä ohikulkijan roolissa.

Nyt tämä reipas, tuntematon muori esittäytyi Eevaksi. Toinen samassa pöydässä istunut sanoi nimekseen Siirin. Iloista porukkaa ja monenmoista juttua saatiin aikaan. Äitimuori keskittyi omiin ajatuksiinsa, joista aika ajoin havahtui hereille: ”Kukas se sinä olitkaan?” Tukka on kasvanut pitkäksi ja leuassa parranhaivenia, mutta liekö niin tarkkaa noissa kuvioissa!

Oltiin tuotu vähän syömisiä tuliaisiksi ja tarjoiltiin Eevalle ja Siirillekin. Jutun lomassa unohdin Eevan nimen. Piti kysyä uudelleen. Koska noissa porukoissa mikään ei ole niin nöpönuukaa, esittäytyi Eeva tällä kertaa yllättäen Auneksi. Samapa tuo, kuhan on hänessä, nimi siis. 😀 Siiri jutteli kuin kuka tahansa täysillä käyvä. Mietin, kuinka hän on tähän porukkaan joutunut. Kävi kuitenkin ilmi, ettei tiennyt missä kotinsa on ja kyseli neuvoja mennäkseen kotiinsa. Eevalla eli Aunella oli sama ongelma. Jäivät päiväsalin nurkille pörräämään. Äidillä ei näyttänyt olevan kiire minnekään. Istui vain, katseli eteensä ja pudotteli leivospapereita lattialle.

Summa summarum, nämä vanhainkotikeikat on havahduttavia ja ajatuksia herättäviä, vaikka yhden vanhainkodin tohtori olen joskus ollut ja käynyt siellä viikottain. Siitä vain on jo sen verran aikaa, että tuo maailma on unohtunut. Turvallisin mielin kuitenkin ajattelen omaa kohtaa vastaavissa olosuhteissa, jos elinpäiviä ylipäätään suodaan niin paljon, että tuohon vaiheeseenehtii elää. Äiti alkaa lähennellä sataa vuotta.

Kun ajeltiin kotiinpäin sanoi Talonmies: ”Hommaa mut tuommoiseen paikkaan sitten, kun alan höpöttää”. Lupasin, että heti seuraavana päivänä aletaan kattella paikkaa. 😉

###

Tietääkö Lukijani mikä on suomalaisen kadehtimispelon korkein oppimäärä? Minäpä kerron. Kun suomalainen ostaa uuden auton, hän kiirehtii ajamaan sen äkkiä talliin ennen kuin naapurin Veikko pääsee töistä ja kurvaa viereiselle tontille. Näin menettelin minä, uuden auton omistaja. Luovuin edellisestä, koska siihen olisi pian tullut isompi remontti. Ei mikään yllätysremppa, kuluneiden osien vaihtohommeleita vain.

Kun naapuri läksi viikonlopun viettoon, tuli aika ajaa auto tallista ja viedä Talonmies ajelulle. Itse asiassa kaasutettiin tuolle mummokäynnille. Tuliaissyötävien hankintaa varten pysähdyttiin ensin kaupalle. Talonmies meni puotiin ja palasi kohta syötävien kanssa. Lisäksi oli pullea muovikassi. Kysyin, mitä se sisältää. ”Muikkuja”, hän vastasi. Ei hele! Rahtaa muikkuja mun uuteen autooni haisemaan!

Totta puhuen laitteli muikuista herkullista ruokaa, jota on kahtena päivänä syöty. Suolaa, voisulaa, ruisjauhopeitto päälle, uuniin ja rapeita tuli.

Talonmiehen kalansaalis (kaupan kalatiskistä).

Jos Lukija sallii, kerron sanasen naapurin Veikosta. Vaikka häiskästä ei totta vie ole vaivaa, eikä haittaa, niin aikasta pikaisesti saa aina kotiinsa luikkia, ettei joudu juttusille. On nimittäin niin, että Veikolla on aina vähintään kaverin kaveri tai puoliserkku, jolla juurikin on uusi auto lakkarissa, tosi iso ja kallis luksuspirssi. (keksitty esimerkki) Veikko on ihmistyyppiä, joka lyö laudalta kenet tahansa missä tahansa asiassa, koska elämä on kilpailu. 😀 Ei kovin harvinainen ihmistyyppi, mutta turhaa stressaa. Mäntypalttoossa kaikki kuitenkin täältä lähdetään.

###

Nyt on viisain siirtyä levolle, sillä huomenna tänne tulee muutamaksi tunniksi hoitoon syötävän suloinen perheen tuorein tulokas! Vähän me jännätään mitä Rakki tuumii. Kiltti koira se on, eikä vauvasta ole kuin korkeintaan hämillään. Ostettiin matkasänky, jossa on korkeat verkkokankaiset laidat. Voivat verkon läpi tutkailla toisiaan, vauva ja koira. Meillä on tuosta rodusta vain hyviä kokemuksia pienten taatiaisten kanssa.

Kun hoitohuki on ohi, saatan pakata koslani ja huitaista jonnekin päin polkujen äärelle. Kylmiä ilmoja pitelee, mutta kaunista on!

Kaikkea hyvää ruudun toiselle puolelle!

Klara