Hyvä Lukijani,

otin peltiratsun alleni ja kurvasin pussien ja nyssäköiden kanssa katsomaan, onko Julma-Ölkky paikoillaan ja miltä nyt näyttää. Edelliskäynnistä Ölkyn vierellä on yli kaksikymmentä vuotta, muualla Hossassa on tullut senkin jälkeen melottua, maastopyöräiltyä ja yövyttyä. Alue oli aiemmin ”hillitysti suosittu”. Kansallispuisto tuli 2017 ja kävijämäärät kasvoivat.

Viimeisin käyntikerta Ölkkyseudulla oli lokakuun aikoja. Liipottelin Somerilla silloisella Yukon Expedition-pommikoneluokan kajakillani ja sujahdin Värikallion tyveen kallion vieressä olleen romuisen puuterassin alitse taidetta tutkimaan. Siitä sitten +11-asteisessa vedessä taistelemaan pienen puusillan ali ja kiviseen koskeen, josta Ala-Ölkyn puolelle tarkoituksena vetää alus kannaksen yli Ylä-Ölkylle, siis Julmalle. Kannaksella oli parkissa innokas puolikänninen hirviäijäporukka. Arvelin kajakin raastamisesta eskaloituvan sen verran suuri show (näistä ”anna mä autan”-sessioista on runsas kokemus), joten vetäydyin takaisin puskiin ja pommikoneeseen ajatuksella yöpymisestä Ala-Ölkyn eteläpään laavulla. Alkoikin sataa sakeasti märkää tiskirättityyppistä lunta ja järki voitti. Rantauduin Somerin silloiseen vaatimattomaan venevalkamaan autolleni ja huristelin lähimpään majoituspaikkaan. Ehkä Jokijärvelle vai Taivalkosken vaatimattomaan hotelliin, en enää jaksa muistaa.

Sen pituinenko se? No ei. Vetäydyin vain hiukan muistoihini. Niihinhän meidän eläkeläisten on helppo singahtaa nuorison kuunnellessa rinkinä ympärillä hyyy-yyyvin innostuneena, että tarinoihan muori lisää, läpikäy vanhat kansakoulukaverit, hae oikein luokkakuvakin – millaisia kohtaloita? Entä isoisän veljesperheet, puolisot ja serkkujen ketjut! Mitä Tauno-setä sanoi aikanaan, kun laituri repesi?

Ehkä Lukijani ymmärtää mitä tarkoitan😉

###

Keli Julmalla oli suosiollinen saapuessani P-paikalle. Laskin autot: 17 henkilöautoa ja 8 matkailuautoa.

Pyöräytin lenkin. Kohtasin 32 ihmistä (+ näköhavaintona 2 kanootissa) ja 5 koiraa. Ihmisäänet puhkoivat ilmatilaa, koiraimmeiset jumivat sillan kahden puolen aprikoimassa tessun suhtautumista teräsrappuihin ja notkuvaan siltaan. Pysähtyipä yksi mukava rouvakin jutulle. Oli lähialueiden asukas ja käyttämässä sukulaisia kanjonilla: ”Onpas täällä porukkaa!” Tapasin sittemmin hollantilaisia Närängässä. Kertoivat ällistyneensä Julman P-paikan automäärää: 42. Hekin autojen laskijoita 😄

Kannattiko käydä? Kyllä. Kaikkien nähtävä, ei siinä mitään: hieno on. Sorastetut, semi-pyörätietyyppiset baanat vaan ei ole mun juttuni. Olen metsien, puskien ja erämaiden tyttö, mutta herraparatkoon: monen muun juttuja nämä toki on ja hienoa sekin! Ja tuumaan näinkin: vielä tulee aika, siis jos XYZ ylipäätään suo, ettei omin kintuin etene kuin korkeintaan sorastettua polkua. (XYZ=elämänhaltijan nimi Lukijan valinnan mukaan, tarvittaessa saa jättää tyhjäksi, Mao ei käy).

Huomasin pakenevani metsään syömään mustikoita ja ihastumaan laveasta muurahaispolusta: kova molemminpuolinen liikenne. Sitä seuraillessa taisi mennä sama aika kuin rotkon tuijotukseen. Onkohan niin, että meikäläisen kärkihankkeita on pienet, kotimaan luonnonaarteet, kuten muurahaispolut? Vastaan itselleni: on. Olen kivunnut vaikka minne ja noussut hissillä Kuala Lumpurin hiivatin pilvenpiirtäjiin ja näkötorneihin, tuijottanut Iguassua ja tonkinut Tasmaniaa, mutta ei kolahda kuten kotomaa. Sielun ilo löytyy Suomen metsistä ja muurahaispolusta, rauhasta ja hiljaisuudesta, omista oloista ja pään tuuletuksesta. (Palaan tähän osassa 2. jos muistan.)

Hah, kuulostiko hurskaalta? Sitä se onkin ja selvää elviselyäkin: on tässä kuule maailmaa nähty, ettei mitään eilisteeren tyttäriä! Mutta vannon: totta joka sana. Vertailukohdepiipahduksista on ollut ainakin omakohtaista hyötyä. Kun on muuta nähnyt, niin voi sanoa oman sielun tuntemuksena, että kotomaata ei voita mikään, ei koskaan. Niin huippupaikka. Enkä ole ainut. …kerron seuraavassa blogikirjoituksessa, mitä hollantilaiset sanoivat Närängässä. Ja lisään disclousuren: joku muu kokee asian toisin ja täysin oikeutetusti!

####

Istun kirjoittelemassa Hossan lomakeskuksessa. Ympärilläni työntekijät keräilevät aamiaisastioita ja puhuvat ranskaa. Sitten tulee edeskäypä ja huikkaa heille ”Ça va ?”

Respan tiskillä totesin, että ”palautan avaimen”, johon vastassa oli kaksi hämmentynyttä tytönkatsetta. Kysyin puhuvatko englantia. Puhuivat, keskinäinen kieli ranska. En hämmästy suomenkielen puutteesta, ilmiö yleistyy. Muotkan Ruoktussakaan ei enää ole suomen osaajia Niittyvuopion myytyä korkeassa iässä paikan puolalais-ranskalaiselle pariskunnalle. Viimeksi tiskissä oli ainoastaan ranskaa puhuva nuori tyttö omistajien hääriessä muualla. Suuret saksalaisryhmät näyttäisivät olevan kärkihankkeitaan ynnä muut ulkomaantulijat. Suomalaiset olivat tottuneet Niittyvuopiolta (”Hans vaan”) saamaan apua ja neuvoja. Nyt on uudet kansainväliset tuulet tuntureissa ja lentokoneet kaahaa Rovaniemelle putket punaisena.

Seuraavassa blogitekstissä on hollantilaisten ja yhden rovaniemeläisen kokemus Joulupukinmaasta: ystävällinen varoitus siitä, jos on vielä kokematta! Tiedän myös omakohtaisesti, että Kilpisjärvelle en enää mene.

Katselen keskenään ranskaa puhuvien puuhia, kovasti touhuavat. Paikka lie jo pitempään ollut ulkomaalaisomistuksessa, niin muistelen. Tarkistin: taustalla on belgialaisyritys, miljoonabisnes. Päätoimijoiden nimet ovat ranskankielisiä, mutta kuten tiedetään, Belgiassa puhutaan myös ranskaa.

Aamupalalla oli suomalainen naisporukka, suomalainen miesporukka, muutama suomalaispariskunta ja espanjalaisryhmä. Ei ruuhkaa ja ihan suositeltava paikka, siisti ja rauhallinen. ”Ekologinen majoitusmuoto”, saattoi tarkoittaa alkuillasta vain haaleaa vettä lämminvesihanasta ja yön lievää viileyttä, mutta mulla on aina oma VainSiistissäSisäkäytössä- oleva untuvapussi. Maalämpö, josta oli hyvin tiedotettu etukäteen, ei siis sikaa säkissä. Alueella on myös suomalainen perheyritys Loma-Hossa, mainitaan pieneksi yritykseksi.

Tässä matkailumarkkinointia Hossasta, heh! Kannattaa tulla, etenkin kesä- tai syyskuussa, niin on rauhallisempaa. Maastopyöräilijälle oiva valinta, päiväretkeilijälle myös. Telttayön vietin täällä joku vuosi sitten, oliko peräti viime vuonna (mummo tässä muistelee😁). Nope, kaipaan erämaisempaa, mutta olin testaamassa uutta telttaa.. joka on jäänyt hyllylle ja vanha kaivettu esiin. Saa nähdä myynkö pois.

###

Nyt vilkutan Lukijalleni, hyppään kaaraan ja ajan Perankaan ja siitä johonkin suuntaan. Mökille ei nyt viitsi mennä, kun siellä on laiturintekijä, joka on käynyt meillä nuohoamassa aiemmin. Talonmies: ”Nuohoaa meille laiturin parissa viikossa.” Heh!

Voikoon Lukija hyvin ja nuohotkoon tietään reippaasti eteenpäin!

Klara