Kas, niin rientää kuolevainen elontiellä kohti maan mustaa povea. Niin rientää Klarakin tietään kohti Galileaa ja hetimiten takaisin omaan kinkeripiiriinsä kantaakseen verottajalle puolet kullasta ja mirhamista. Tässä noidankehässä, circulus vitiosuksessa siis, meikäläinen on tanssinut makaaberia polskaansa armottoman aikataulupillin tahdittamana. Työnteon tyylini on mallia Burst: ryöpsäyksenomainen. Itse sen sellaiseksi suunnittelen. Ideana on paahtaa satanen lasissa pätkittäin, jotta saa sitten huokaisuaikaa. Tänä vuonna tosin on huonosti ehtinyt sitäkään, kun tuli yksi ylimääräinen homma hoidettavaksi.

Hyvin hyvin pitkäaikaiselle tutulle tuumailin, jotta mitenkähän käy, kun jään eläkkeelle. Nopea vilkaisu ja sähäkkä kommentti: ”Kyllä sie jotaki keksit.” No, ehkä aloitan sen kirjan, joka on kannesta kanteen täyttä huttua. Mutta semmoisen teossa toki virkistyy ainakin itse.

@@@

Taisin viimeksi lopetella kertomalla, että minulta pyydetään blogia. Pyytäjät on lähinnä sometuttuja, sellaisia puolikavereita tai semiystäviä, mukavia tyyppejä. Hieman huvittuneena ja jossain määrin ehkä pahoillanikin pistin merkille, että toivojien ja toivomusta kovasti kannattaneiden joukossa ei ollut lähimpiä kavereita juurikaan. Heidän taholta olen havainnut perin harvoin saavani kannustuksen sanoja tai tunnustusta. Annanko sitä itse heille? Väitän, että annan. Ehkä pitäisi antaa vielä enemmän? (En aloita blogia heille. Viihdyn oikein hyvin tässä pienessä porukassa, kiitos Lukijalleni!)

Alla tuumailuja tunnustuksen puuttumisesta.

Mulla on adhd-ihmisenä näitä monenlaisia harrastuksia ja sitä myöten ehkä taitojakin kertynyt elämän varrella siinä sivussa, kun olen innostunut monenlaisesta – minkäs luonteelleen voi. Olen joskus aatellut, että se voi herättää närääkin. On näitä eläinystäviä ollut, hevosta ja muuta, on erilaisia ulkoilulajela, pallopelejä, matkoja ja herratietää mitä kaikkea on tullut höösätyksi. Pitkäaikaisempi lukijani ehkä muistaa soittajan taustani ja aika ajoin joissakin pikkupippaloissa olen esiintynyt vuosien varrella. Ei mitään Radion Sinfoniaorkesterin solistiosuuksia eikä Savonlinnan oopperajuhlien (hyh hyh) kaltaisia briljeerauksia, mutta pienimuotoisia tilaisuuksia. Juuri ennen k…napandemiaa oli yhden bileet, joihin pyydettiin soittamaan. Paikalla ollut sometuttu laittoi sitten kiitokset ja videon soitosta, joka omastakin mielestä meni hyvin, olinhan sitä uutterasti harjoitellut. No, ketkä kävi tykkäämässä? Ei ne lähimmät. Mutta annas olla kun laitan vaikkapa kuvan pyöräilyreissusta tai uuden pärstäkuvan, niin jo kirpoaa kommenttia: eikö tuo ole aika vaarallista? Miksi sä olet kuvassa niin tiukan näköinen? Kas: linjoilla siis silti ollaan hereillä ja seurataan! Ihan kateellisena katson joidenkin tyyppien sometiliä kuinka pärstäkuviinsa tulee ihailun huokauksia: ”Kaunis!”, ”Ihana!” No en sellaista kerjää, höh höh, ja lähimmät sen tietävätkin, mutta en myöskään moitteita. Sanalla sanoen: tunnustus on niin kovin tiukassa, mutta huomautus sentään aina irtoaa.

Tähän liittyy yhden ystäväni kipuilu asiasta, josta täälläkin kai useastikin mainitsen. Nimittäin varmaan monille on tuttu tämä tilanne, jonka jaan nyt tässä:

Ystäväni on kova käsityöihminen. Nauttii käsillä tekemisestä ja saa tasokkaita tuotoksia aikaan. (Peukun kuva tähän!) Tilanne: hän kertoo vaikkapa valmistuneesta työläästä päiväpeitosta* lenkkitoverilleen X:lle (anorektisen laiha suoriteliikkuja, oma havainto). Mitä sanoo X? ”Voi eihän tuo ole vielä mitään! Minun sisareni on tehnyt noita jo kolme ja neljäs tulossa. Ja hyvin vaikeita virkkauskuvioita ovat, mutta hienoja tulee!”

*Tuotoksen nimet muutettu 😀

Niin, että miksi ihminen toimii näin? Miksi kilpailee? Miksi ei unohda itseään ja heittäydy myötäiloon? No, tätä toki näkee somessa koko ajan: ”Mekin käytiin Kebnekaisella, tosin jo kolme vuotta sitten ja kierrettiin se pitempi lenkki, mutta tuosta lyhyestähän voi aloittaa.”’

Konkluusio / note-to-self: anna ihmisille tunnustusta, kiitosta ja ihailua, sillä se on kantava ja eteenpäin vievä voima! Eikä se ole itseltä mitenkään pois.

Tässä linkki tätä aihetta sivuavaan podcastiin, joka muiltakin jaksoiltaan on hyvä podcast. Lukijani varmaan tuntee tämän Nina Lyytisen podcastin. https://www.ninalyytinen.fi/psykopodiaa/tag/kateus

@@@

Eilen olisi ollut niin rutkasti hommia, mutta ihan pakolla väänsin itseni autoon, lumikengät ja sauvat mukaan, lounasruoka reppuun ja menoksi kohti lempisuota. Talonmies ei innostu näistä mettäilyistä, eikä Rakkia voi ottaa noin paksuun hankeen, joten läksivät Rakin kanssa ”leikkipuistoon” 😀 Tahtoo sanoa koirapuistoon. Rakilla on siellä joku ajokoirakaveri, jonka kanssa resuaa ja painii niin, että lopun iltaa pysyy kuosissaan. Rakki edustaa rotua, joka on isokokoinen ja toimelias. (On kieltänyt rotunsa paljastamisen, vetoaa GDPR:ään.) Loistava koira! Ihan huippukaveri, kova juttelemaan ja hyvin oppivainen. Tämä rotu on mulle tuiki tuttu, näitä koiria on ollut paljon. Tämä taitaa jäädä viimeiseksi, viittaan alkulauseisiini tässä päivityksessä.

@@@

Lopuksi kerron asiasta, joka on salainen puutarhani, jonne pakenen ajatuksissani tuon tuosta. Nimittäin tulevan kesän retki. Kunpa ei taas tulisi kesäkuun räntäsateita ja +11 asteen kelejä kuten parina viime vuotena on tilanne ollut! – Naamani on näissä merkeissä joka ilta niin kiinni Suomen kartassa, että yöunet tahtovat jäädä lyhyiksi. (Joka ilta sanon Talonmiehelle: tänään menen ajoissa nukkumaan! Ja joka ilta jää toteutumatta.)

Olen tilannut Maanmittauslaitokselta karttoja niin, että päätä huimaa. En halua eksyä minnekään. Uskallan paljastaa, että todennäköisesti liikun pyörällä, mikäli vasen jalkateräni ei ota kuntoutuakseen. Siinä on joku Mortonin neuralgia tai muu ärsyttävä oireyhtymä. Olen konsultoinut siitä tytärtäni, mutta eihän ne lääkärit mitään tiedä! Just tuommosta, että ota puranaa, laita pepantteenia ja lepuuta kinttuas. Joo-joo! Arvauskeskuksen meininkiä! Haluaisin tässä yhteydessä otattaa ittestä kilpparit, ferritiinin ja homevasta-aineet, mutta eihän ne mitään anna ottaa. Ihan vasta somessaki yks Tellervo sanoi, että sillä oli juurikin auttanu näihin pakurakääpätee, pakarapuristeet ja luontaiskaupan sahajauhoselvike, jossa on mukana osterivinokasta ja tuhkauurnaraastetta. Se aiko vielä teettää huusholliin otsonoinnin, oli lukenu Tyyne Kettusen piirakkarypyttäjien palstalta, että sillä on edullisia terveysvaikutuksia. Vähentää kolotuksia nimittäin. Niitten töissäki joku oli tienny.

@@@

Ei mutta hei, nythän on lähdettävä pyöräilemään raittiiseen talvisäähän, jotta keuhkot tuulettuu. Jos uuttera Lukijani pääsi tänne asti, on hän makarooninsa ansainnut (ks. alla) – silvu plee! Kävin eilisiltana liki yön kähmässä kaupassa ja tartuin makaroonilaatikkoon, kun en taaskaan muistanut miten hirveitä ne on (älä otakaan jos et tykkää säkään!). Muistan jossain akkainlehdessä olleen joskus jutun kaukana Pariisissa (;D) mannekiinina olleesta jostain suomalaistyttösestä, joka sanoi, ettei voi elää Suomessa, kun täällä ei ole näitä macaroneja. Hah, minä sanon: HAH! Nuohan on ihan hirveitä!

No men nej nej nej, nyt riittää, sanoi katti kun päätä pantattiin. Päärmään ja huolittelen huttunreunani täältä tähän ja toivotan Lukijalle mitä riemukkainta tulevaa viikkoa!

Teidän Klara S, föredetta H.vKv