Pienokaisia, oravia ja maastokarttoja

Tuijotuskilpailu henkien taistelussa. Orava voitti.

Hyvä Lukijani,

sadepäivän pitimiksi näppäinvirkistystä Lukijani riesaksi. Työhuoneen ikkunasta näkyy tauoton sade ja harmaus. Suuri sadevesisivellin maalaa lähikuuset tummanvihreäksi. Orava on siirtynyt kotipesään neulasista laaditun sadekatoksensa alle. Oravanpoikahellyttävä lapsenlapsemme nukkuu päiväunia viereisessä huoneessa serkulta perimänsä pupu kainalossa.

###

Nyt puhelimeen kilahti viesti vaellustoverilta kannanottona reittisuunnitelmaan, sillä siirrytään jonkun viikon kuluttua ”etelänvaresten huvipuistoon” (aidon lappilaisen ilmaus). Hiivitään työlästä reittiä perspuolelta poluttomille seuduille ruuhkaseutuja väistääksemme. Muitakin retkisuunnitelmia piisaa niin, että huh huh ja sommaren är kort, trala-laa.

###

Ylläolevasta kuvasta Lukijani varmaan osaa päätellä, mitä kuvaaja ajatteli tsuumatessaan suolammella putkikameran kohti vastarantaa. Aivan oikein: aprikoi, onko karhu vai mikä tuo ruskea möntti on. No, eipä ”karhu” tuosta liikahtanut senttiäkään, vaikka pitkän tovin sitä kyttäilinkin lounastauoltani. Jotenkin hieno kuva tuli kumminkin ja tohdin sen tässä Lukijalleni tarjoilla, kas näin.

(Terveisiä punatulkulta. Lensi juuri ikkunaan, mutta onneksi jatkoi samoilla siivillä. Joku höyhen jäi tapahtumakirjaukseksi.)

###

Ilmoja pitelee ja heittää Atlantilta matalapaineen perkeitä virkistykseksi meille. Säätiedotusta tulee aika tiukkaan tuijoteltua Ilmatieteen laitoksen ja Yr.no:n sivuilta (Yr.no = norjalainen). Toivoa saattaa, ettei Lapinreissulle kovin paha keli iske. Joskus on niillä nurkilla satanut juhannuksena luntakin, kun olen sitä henk.koht. saanut todistaa.

Mökkireissut ja melontaretket jumittaa lastenhoidollisista syistä. Tarkoitus oli ylihuomenna ajaa posottaa rajanpintaan, mutta eilen soi puhelin pelikentälle. Soittaja oli jälkeläinen. On itse halunnut vain viikon kesälomaa (sic!) syystä, että metsästäjänä haluaa pitää lomansa syksyllä. ”Sulla on jotakin asiaa?” kysyin nappi korvassa ja löin pallon ilmaan. ”Semmoista vaan, että oletteko ensi viikolla mökillä, kun…” Löin taas palloa, vedin henkeä ja sanoin: ”….tuota… joo eiiii ajateltu ensi viikolla mennä (täysi vale)… että menkää vain!” Hmph. Oli tarkoitus mennä.

Vaihdettiin tästä aiheesta ajatuksia ennalta tuntemattomien naispelikavereiden kanssa joku aika sitten. Siis, että tulee valehdeltua omille lapsilleen. Hekin tunnustivat olevansa valehtelijoita, samasta syystä. Oma tarinani koski tuolloin melontareissua, joka oli suunnitelmissa kunnes tuli puhelu: sopisiko lapsen tulla hoitoon. Valehtelin: no tottakai! Ja peruin reissun. Aikavälys oli sellainen, että mikäli olisin lähtenyt, olisin ajanut kolmatta sataa kilometriä, ollut vuorokauden perillä ja ajanut takaisin. (Talonmies ei pärjää kaksivuotiaan hoitohommista.).

Mutta tämmöiset parivuotiaat ilopillerihoitolaiset korvaa reissut! Tänään on täällä pyynnöstämme, sillä aina kun kotiutuu, aletaan oitis kaipailla! 😀 Kaikkinensa osaan olla näistä pienokaisista niin kiitollinen! Sillä lähipiirissäni on naisia, jotka syystä tai toisesta ovat perheettömiä. Heillä on vain omat menonsa, Retrettinsä, Taidetapahtumansa, kesäteatterinsa, joidenkan suunnitelmia mikään lapsenlapsi ei muuta, koska niitä ei ole heille suotu. Vaihtaisivat puistokonsertit koska tahansa muutamaan suunnitelmanmuuttajaan.

###

Nyt suunnitelmanmuuttaja söi nakkikastiketta, omasta toivomuksestaan lusikalla itse 😉 Siis sotki naamansa ja koko ympäristönsä (”Ei haittaa!”). Löysi sitten jonkun korkin, jonka tunki suuhunsa ja oksensi sen lattialle (onneksi!). Sitten kakkasi housuunsa, ei halunnut vaippaa, vaipotettiin toivomuksensa vastaisesti, johon osaan kuitenkin tyytyi ja kallistui pupuineen makuuksilleen. Kohta heräilee.

###

Ajatus palaa karttalehdille, joita on sikin sokin pitkin työhuonetta. Mielikuvissa kuljen Muotkatunturin rinnettä, aurinko paistaa ja taivas on päivästä toiseen pilvetön. Tunturijänkää on helppo kulkea, eikä sielläpäin Muotkaa näe ihmisiä juurikaan, kun en kuljeskele Peltojärven puolella. Sitten mielikuvaan tulee tummia pilviä: entäpä, jos sataakin? Ukkostaa? Päivästä toiseen puskee pilvilauttaa, joka ropsauttaa? Tuuli vie teltan? Kuinkas sitten suu pannaan? Mutta etenen huojentavaan havaintoon: eläkeläinen reissaa kelien mukaan. Mitä luksusta! Taidan toistaa itseäni.

Lapsi vetää hirsiä edelleen, joten ryhdyn päiväkahvin keittoon ja toivotan Lukijalleni ilmojen sietokyvyn lisäksi leppoisia kesäkuun aikoja!

Klara

Salakatselija: ”Joko tuo muori älyää häipyä terassilta, että pääsee porkkaamaan lintulaudalta pähkinät.”

Häpeän puna poskilla

Eilinen hypyn suunnittelija (tähtäimenä lintulauta)

Hyvä Lukijani,

häpeilen tiheää päivittämistä, mutta syytän koneen näppäimiä: ne houkuttelivat.

###

Kuvan veikkonen, Orava siis, oli menettää hermonsa, kun ei toistuvillakaan hyppy-yrityksillä osunut lintulaudalle. Hämmentävän korkealle kuuseen pörröhäntä kiipesi hyppyjä suunnittelemaan. Näyttääpä tuossa menneen jo sormi suuhun. Istui pitkään puntaroimassa tilannetta, mutta onneksi luovutti. Työhuoneeni ikkunan alla on toinen lintulauta. Siinä kurre vierailee usein. Roikkuu toisesta jalastaan laudan reunassa ja toisinaan syö pää alaspäin, tuo metsien akrobaatti. Näin iltamassa ilmestyy rusakko osingoille tutkailemaan linnuilta tippuneita jyviä.

###

Kuten Lukijani huomaa, yritän oravan ja rusakon kanssa sysätä mielestäni huomista puhelinsoittoa pastorille, joka toimittaa siunauksen. Kuinka kuvailen poisnukkunutta? Mistä virrestä veisataan? ”Nyt kulkee halki korpimaan” ei käy, sillä sen lisäksi, että päivän matkan kerrallaan se kotiin täältä vie, niin se vie meikäläisen urkuparvelle ulvomaan. En kestä haikeita lauluja, etenkään nyt. Yritän vaivihkaa markkinoida pastorille sitä Totuuden henkeä, josko uppoaa 1. ja 3. säkeistö. Tietomme siunaa? Siinä kohtaa pitää yskäistä, kun en tiedä miten tietommesiunaa istuu protokollaan. V nauraisi tälle koko jutulle tikahtuakseen ja keksisi siitä jonkun nokkelan ajatusyhteyden, jonka korniutta hekotettaisi yhdessä.

###

Päivän agendana on ollut pieni lapsenlaps suurena ilonamme melkein koko päivän jokeltelemassa sen mitä ei huutanut uni-itkua tai hekotellut ruokapöydässä, johon sille on ostettu syöttötuoli. Tunki suuhunsa ruokalappua samalla kun yritin tunkea Pilttiä toisesta suupielestä. Kova poika syömään! Siinä menee ruokalappua ja pöytäliinaa pienillä sormilla yhtä aikaa suuhun lusikan kanssa. Voi mikä sotku ja voi mikä herttaisuus! Lapsi oli meillä, kun isänsä oli hoitamassa V:n asioita, siivoamassa asuntoa, kaivamassa V:n autoa lumien alta ja käyttämässä autoa akunlatausajelulla. Kova homma meillä vielä on edessä ennen kuin saadaan kaikki asiat reilaan. Onneksi on tuo poika apuna, omine ilontuojapoikasineen! Oi kiitos sä Luojani armollinen, joka päivästä, jonka ma elin – kun on tälläistä sakkia ympärillä!

###

On tässä ollut lapsenlapsen lisäksi muitakin ilon pirskahduksia.

Melontakaveri viestitti kesäloma-aikatauluaan. Tutkailen karttoja. Harkitaan alkukesästä näillä näkymin Muotkaa, mutta on varavaihtoehto. Eikä tässä vielä kaikki, sanoo vanha mainos: saan myös toisen retken toisen kaverin kanssa. Kohteen saan kuulemma päättää. Mietin UK-puistoa yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Olisi turvallinen vaihtoehto, mutta mietityttää porukan määrä ja ajelevatko tilataksilla nykyään Sokostille selfieitä ottamaan (no vitsi). Ehkä sittenkin Tuntsa-Kemihaaran seutu? Kävin siellä yksin joskus 2018 tienoilla. Jäi vielä polttelemaan. Mutta mietin tarkkaan. Kaveri on vasta ensimmäisen rompostelunsa käynyt, eikä polulta kannata meidän poiketa. Olen nääs mielestäni vaatimaton suunnistaja, hän ei senkään vertaa. Mutta hyvää seuraa ja erittäin rauhallinen tyyppi. Hänen kanssa jos eksyisi, ei hän hätääntyisi mistään. Vanha työkaveri ja kovissa käänteissä testattu.

###

Hypähdän vielä kuuhun, joka yllämme loistaa (ks. kuva).

Siivoilin kamerasta kuvia ja löysin useita kuvia Kuusta. Tuo yläkuva palautti mieleen syksyn pimeyden ja harhailun umpimetsässä poimimassa puolukkaa. Taisiko suppilovahveroitakin löytyä. Yhtäkkiä sätkähdin metsän taa ilmestynyttä valoa: woot? Onko ABC-asema, jonka mainostorniin räväyttivät valot? Hetken mietittyäni hoksasin ABC:lle olevan ainakin 20 kilometriä. Ei siis se. Entäpä aiemmin havaitsematta jäänyt masto, jossa on uudet valot? Ei sekään… mutta hyvän tähden sehän on Kuu! Aivan mahdottoman hieno kokemus! Lämmin syyskuun myöhäisilta ja puiden takaa nousee komea kuu! Otsalamppuun ei tohtinut valoa laittaa, niin mykistävä oli tunnelma säkkipimeässä metsässä tuommoisen halogeenivalon äärellä. Kuljeskelin hyvän tovin polkutuntumaa haparoiden nauttien kuun valosta. Hienoja hetkiä nämä tämmöiset ja jäävät mieleen.

Ei mutta nyt on aika päästää Lukijani omaan rauhaansa ja napauttaa piste* tekstin päättymisen merkiksi.

Oikein hyvää tätä ja huomista päivää!

Klara. Piste*

Mustasta harmaaseen. Päivä 16. j.V.k.

Kuvakaappaus kännykän näytöltä sovelluksesta Sky Guide

Hyvä Lukijani,

aurinko paistaa ja antaa ensisignaalit kevään tulosta. Kukon askelin tulee, kuten vanha sanonta toteaa. Harppoo, hypähtää eteenpäin ja marssii määrätietoisesti kohti kesää.

Vanha pariskunta tulee vastaan pyörätiellä. Mies työntää rollaattoria, nainen selviää vielä ilman. He hymyilevät ja sanovat: ”Hyvää kaunista päivää!” Oi, miten pienestä synkeä mieleni piristyy. Totean heille, että tänään on kyllä upea päivä! Ja ajattelen heidän mentyään sitä, mikä päivä tänään oikeastaan onkaan.

Tänään on poisnukkuneen (jatkossa: V) avauspäivä. Hänen elimensä irrotellaan ja tutkitaan, otetaan niistä pienet näytepalat pieniin ritiläpintaisiin muovirasioihin, naps kiinni vaan ja eteenpäin käsiteltäväksi siihen muotoon, että ne voidaan mikroskoopin alla sitten tarkastella. Avauksen jälkeen kuitenkin saadaan hautauslupa, mikäli erityisiä lisätutkimustarpeen syitä ei ilmene. Hautauspäivä on jo lyöty lukkoon, papin nimikin tiedossa. Tutkailen sieluntilaani onko minusta kirkossa soittajaksi. Olen soittanut muutamissa sukulaisten hautajaisissa, mutta nyt tämä äkillinen poislähtö tuntuu sen verran ottavan sieluun (pesusieni: et ny puristu!), että saapa nähdä. Talonmies katsoi mua päivettyneillä kasvoillaan aamupalapöydän toiselta puolelta ja totesi ykskantaan: ”Et voi soittaa.” On nähnyt miten tiukkaan tämä ottaa (hemmetin pesusieni!).

###

Samassa aamupalaistunnossa saan tietää, että V:lle halutaan lähettää adressi. Huudahdan spontaanisti: ”EI!”

Tiedän, että V olisi pitänyt kaiken maailman adressihöpinöitä täytenä bull shittinä. Kuulen hänen käkättävän, raikuvan naurunsa: ”Ei hele! Miten naurettavaa laittaa rahansa johonkin kultapunoksiseen, kalliiseen pahviläpyskään!”

Olen samalla kannalla. Ymmärrän, että se voi olla jollekulle vanha tapa, joka on tärkeää hänelle itselleen, vaikkei oikeastaan kunnolla edes vainajaa tuntenut. Mutta hän haluaa elää ja toteuttaa riitit niin kuin itse ajattelee. Talonmies toteaa, että eihän sitä voi estääkään. Vastaan hajamielisesti, että okei okei.

Ollaan hiljaa, juodaan aamukahvia. En jaksa enempää perustella etenkin, kun kuulen aivokoneen raksutuksen toiselta puolen pöytää. Sitten Talonmiehen tulostuu suusta päätös: ”Mä tiedän. V harrasti sitä yhtä lajia. Heillä varmaan on joku yhdistys, jota voi tukea. Jospa vinkkaan siitä adressi-intoilijoille? Toisinaanhan kuolinilmoituksissakin on, että muistamiset jonkun yhteisön tilille. (Talonmies lukee kuolinilmoituksia ahkerasti ;D ).

Tuota sanoisin taitavaksi ristiriitatilanteen ratkaisuksi ja viisaudeksi. (puhelin soi)

###

Soittaja on poliisi, aiemmasta puhelinkeskustelusta tuttu kuolinsyyntutkija. Tuolloin olimme juuri löytäneet V:n kuolleena kotoaan.

Kun ihminen löytyy kuolleena muualta kuin terveydenhuollon toimipaikasta, eikä hänellä tiedetä olleen lääkärikontakteja sairauden vuoksi viime aikoina tai huonoennusteista sairautta, niin tehdään oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus kuolinsyyn selvittämiseksi. Se perustuu lakiin ja tekemisestä päättää poliisi. Lääketieteellisestä avauksesta päättää puolestaan lääkäri. Olen niihin tehnyt lähetteitä ja ollut niitä tekemässäkin opiskeluaikana harjoittelijana. Yleensä omaiset antavat niihin luvan. Omaisten kanssa niistä keskustellaan, enkä muista, että kukaan olisi keskustelun jälkeen sitä kieltänyt sen enempää kuin vaatinutkaan, jos lääkärinä olen katsonut kuolinsyyn olevan selvä ilman avaustakin.

Nämä tilanteet ovat omaisille herkkiä ja kaikkinensa ajankohta on heille haurasta aikaa, kuten nyt(kin) niin hyvin omakohtaisesti tiedän. Ensin alkujärkytys, jolloin on ihan lamaantunut, että mitä tapahtui. Sitten tipahtaa niskaan paksu rautahaarnista. Sen kanssa nyt kuljen.

###

Poliisilla oli ensitieto oikeuslääkärin avauslöydöksistä. Tiedot olivat niukat, mutta osaan erikoisalani perusteella päätellä ainakin sen, että lopullinen kuolinsyy selviää vasta laboratoriotutkimuksissa. Kuitenkin tiedän heti senkin, että niukoissa löydöksissä on sellainen taustasyy, joka olisi voinut johtaa kuolemaan koska tahansa. Tiedän senkin, ettei V olisi sen vuoksi ollut lääketieteellisesti autettavissa, jos vointi olisi romahtanut.

Mitä siis nyt ajattelen tästä? Ajattelen niin, että enkeli oli armollinen ja nappasi talteen niin nopeasti, ettei ehtinyt vaivastaan kärsiä. Tehtäväksi jää selittää tämä muille omaisille niin, että sen ymmärtävät. Vaiva on monimutkainen selitettäväksi ja heissä on ”niin-mut-kun”– tyyppejä. Ja DIY-Asiantuntijoita ”Juu tiedän kyllä, mun yks naapuri just kertoi …päläpälä…et kun lekuri oli sanonut…blaablaa… niin ne katsoi, että hoito voitas toteuttaa privaattiklinikassa Sveitsissä … siellähän lääketiede on tosi kehittynyttä, paljon paremmat systeemit…”

Ja minä ajattelen: niin juuri. Osaavat Sveitsin klinikalla sen, kuinka putsataan pankkitili ennen varmaa kuolemaa.

Lopputulos: maamme lainsäädäntö, poliisin toiminta ja terveydenhuolto on kaikista tämän hetken vinkumisista huolimatta edelleenkin niin tasokasta, ettei me aina osata olla tästä kiitollisia, mikä meillä on.

Koitan olla kiitollinen myös siitä, ettei V ole kärsinyt poislähtiessään. Poikani sanoi taannoin yhdestä onnettomuuskuolemasta, ettei siinä lähtijä ole seuraavan päivän kauppalappua edes ehtinyt loppuun ajatella.

Lopputulema: nautitaan tämä aika, mikä itse kukin maan päällä ollaan.

Tulevan kevään odotusta ja valtaisa määrä hyvää terveyttä!

t. Klara, omainen ja hautausvastaava

Kampaus pilalla, sanoi orava, kun jyväpytylle läksi.

Lievän onnellisuusvajeen jälkitilassa kello puol’ kuusi

Panoraamakuvat eivät ole vahvuusaluettani.

Hyvä armoitettu Lukijani,

juon autiotupani kuistilla tummaa, alkoholitonta lager-olutta. Edessäni on 40 litran rinkka, jonka olen pakannut kaikkia ossimäättäläisiä kevytretkeilyn taiteensääntöjä noudattaen. Tarkkaan ottaen samat tavarat olivat alkuunsa 55 litran rinkassa, jossa tosin oli riippumatto oheistarvikkeineen (hiton paljon kuormaa lisäävä majoitearsenaali) ja vino pino ruokaa. En mennyt sillä minnekään.

Tänään oli ajatus meloa mökkirannasta muutaman kilometrin päähän, rantautua erittäin haasteelliseen paikkaan, suunnistaa siitä ilman kompassia (missä se on?) metsien läpi yhdelle laavulle yöpymään. Vaihtoehto: tämä hiljainen mökki, hyvä makuupussi, pehmeä sänky, sauna, sääskettömät iltapalamahdollisuudet, uinti hyvässä rannassa, ei paikalle yhtäkkiä ilmestyviä muita henkilöitä (kuten mellakoiva kalastusporukka), ei susia, ei karhuja, eikä rajavartijoita. Kaasulla toimiva hyvä jääkaappi. Ainakin nämä. (Tuttavani asuu tästä n. 45 km:n päässä. Heidän naapurinsa pihalle oli vastikään ilmestynyt karhu.)

Sääkartta saattaa pelastaa tilanteen ja saan itseltäni luvan luopua suunnitelmasta. Meteorologia on tulossa apuun. Näyttää venyttävän saderintamaa tännepäin. Tästä tietoisena saapastelin jo hätäpäissäni keräämään mökin viereltä litran mustikkaa. (Katsoo ulapalle: lähes pläkä) (Katsoo rinkkaa: aukaistu ja lakritsipussin jämät pengottu pakaasista ja syöty). Tuota noin… onneksi 65 litran rinkka ei ole mukana. Siirtäisin tavarat seuraavaksi sinne, kävisin sitten melomassa lähijärvellä ja palaisin saunanlämmitykseen. Annas kun mietin…(miettii). Taidan mennä ilman rinkkasiirtoja pelkästään melomaan. Ja lämmittää sitten saunan.

Kävin eilen täällä. Eväät unohtui autoon ja niskaan kaatui hehtaarin verran vesisadetta.

Nyt on niin, että tilanne on ajautunut siihen pisteeseen, että joku heittelee meikäläistä kävyillä.

Ympärillä on valtavia petäjiä. Kuulosti siltäkin, että ikään kuin ilmakiväärillä(ni) olisi joku ammuskellut. (Lukija huolestuu?) Hieman harkittuani ja kuulosteltuani havaitsin äänen lähtevän oravasta tahi vastaavasta. Lintuja täällä on paljon, etenkin käpylintuja, mutta oravista ei aiempia havaintoja, susista kyllä, mutta niitä nyt näkee nykyään kaupungeissakin ;). Vesilintujakin on paljon. Koskeloperhe ui joku hetki taapäin laiturin ohi, sitä aiemmin lähti hanhipariskunta nousuun vesiämpäreiden kanssa ilmestyessäni.

Onnittelen itseäni siitä, että mitä ilmeisimmin Lukija ymmärtää horinoitani. Talonmies kuunteli viime viikolla kertomustani kansimatkustajan ja vesimittareiden välisestä tappelusta mietteliään näköisenä, purskahti sitten nauramaan ja sanoi: ”Oletkohan liian pitkiä aikoja mökillä itteksesi?” Mutta tietää, että alakaapäälle munsta piti tulla pioloki. En kuitenkaan päässyt piolokiseen tiedekuntaan, kerran yritin. Lääketieteelliseen (en sano: lääkikseen) sen sijaan pääsi kertalinttuulla. Ei nyt niin huono valinta sekään, sen voi uran tässä vaiheessa todeta.

(Ilmakiväärin viuhunaa ja näköhavainto: orava se on. Entisenä piolokian pääsykokeisiin osallistujana voin sanoa, ettei tuo majavakaan ole.)

Kasvien tunnistus on hataraa. Sanon, että kultapiisku. Tai keltavalvatti. Keisarinkruunuja Talonmies osti mulle syntymäpäivän kunniaksi. Keisarinkruunu tuo ei ole.

(Katsoo ulapalle: ihan täys pläkä, semmoinen 10+) Nyt on kyllä niin, että siirrän rinkan sisälle ja hyppään purteen. Komeita kuvia tulisi, mutta ystäväpiirini lienee niihin jo iii-han kyllääntynyt. Osa kruisaa Sveitsissä, jotkut ajaa moottoripyörää, yhdet loikoilee aurinkotuoleissa ja yksi painattaa koiranäyttelykehässä. Niitä kuvia me katsellaan. Yhden lomareissullakin on joka päivä oltu mukana kaikissa ruokapöydissä ja viinitarhoisaa ja yhden drinksulasia ihailtu ja uutta trendikästä Tinderukkoa. Pitää nyt ryhtyä Talonmiestä stailaamaan ja laittaa pullistelemaan takapihalle kuvausasentoon.

Kuten sanottua, ehkä liikaa tulee oltua yksin täällä mökillä 😀 Poks, orava pudottaa kävyn kuistille pisteeksi iin päälle.

Iloisiin kuulumisiin, Klara S (lähtee melomaan ja palaa sitten saunanlämmitykseen, rinkka jää vatsa pullollaan kuistille)