Avainsana: pääsiäinen

Hiihtohommia pääsiäisen katveessa

Kuva on imuroitu SKS:n ilmoituksesta. Todennäköisimmin on Marjut Hjeltin kirjasta ”Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa” (skskirjat.fi)

Hyvä Lukijani,

toivottavasti pääsiäisen kelit ja olot hellivät myös siellä päin! On niin komeita päiviä, että valo tulvii sieluun saakka. Talvi on taitettu taas kerran, juh-huu!

Vietämme lomapäiviä Lapissa. Menossa on puolipimeä iltahetki. Talonmies istuu 10 metrin päässä tutkaillen omaa ruuttuaan. Meikäläinen istuu hämäyksen vuoksi kuulokkeet päässä kyetäkseen keskittymään kirjoitushommaan. Jatkoin youtube-videon seurattuani tälle sivustolle kuulokkeet päässä, vaikkei tästä mitään kuulukaan. ;D Ovelaa, eikö totta! Häiskä ei näetsen kommentoi mitään luulessaan minun edelleen kuuntelevan. Rakki makaa jaloissa ja on singahtava liikenteeseen heti, jos jalkani vähänkään heilahtaa ja se tulkitaan liikkeelle lähdön merkiksi.

###

Onhan täällä hiihdetty, saa sanoa että kaikilla vermeillä. No, laskettelusukset on vielä pussissa, kun kypärä jäi kotiin ja laskuhomma edellyttäisi kypärän vuokraamista (jonkun hikisessä päässä ollut ehkä, yaks). Tänään piti jo hillitä suksimisia ja romposteluja, kun syke edelleen pyrkii herkästi karkaamaan ja uupumus iskee käpälään sen pirun taudin jälkitilassa. Sitkeässä on ja ihan meinaa istualleen torkahdella. Mutta en hellitetä niin kauan kuin henki pihisee.

Tämmöistä tarjottiin tänään. Lapsoset ketterät on vinkanneet tortilloista, joten otettiin kokeiluun. Talonmies on uudelle aina vähän ennakkoluuloinen, mutta ”sinne meni” tortillalastit hänenkin kitaansa. Hyvää oli ja helppo tehdä.

Lapsoset (aikuisia siis) on kotonaan, mutta mielessä ovat tunturissa yksin liikkuessa. On ollut niin raskasta luopua toivosta tuon yhden lapsen kanssa. Sitä on tullut tunturissa itkeskeltyä, kuunneltua lauantain toivottuja levyjä ja mietittyä käykö niistä kappaleista joku hautajaismusiikiksi, kun luopumisen aika tulee. Sellainen tuntuu nyt väistämättömältä lopputulokselta, kun tuntuu ajautuvan yhä syvemmälle ojan pohjalle. Viimeksi kun soitin oli aivan sekaisin.

Nämä elämän vastukset pitää kai vaan ottaa realistisesti, rohkeasti ja urheasti vastaan, kun mitään muutakaan ei voi. Siitä on jo kokemusta omasta perheestäni, jossa oli alkoholisti. Jossakin vaiheessa herättiin siinäkin realismiin sen suhteen, oliko odotettavissa ihmeparantumista. Ei ollut silloin, eikä vaikuta olevan nytkään. Niin se vain on. Totuuden tunnustaminen on viisauden alku. Oliko tuo joku Paasikiven lausahdus? Eespäin eespäin tiellä taistojen joka tapauksessa.

###

Edellä esitettyyn liittyen totean, että pitää muistaa, että uutta elämää ja toivoakin aina on. Iloitaan niin kovasti tulollaan olevasta uudesta perheenjäsenestä! Hänen äitinsä laittoi iltasella viestin, jossa pahoitteli etuajassa touhuamista, mutta kysyi jo nyt varoiksi, onko meillä vanhaa kastemekkoa, jota voisi käyttää. Voi juukeli ja jih-huu: ilmoille kajahtavat fanfaarit kaikille kastemekon käyttäjille! Pitääpä tutkailla yksi laatikko, jossa voisi vanha mekko ollakin. Mekolle ei toki ole ollut käyttöä vähään aikaan.

###

Näin ne meikäläisen jutut polveilevat hautajaismusiikista kastemekkoihin – elämän koko kirjo edessä ja … takana!

Taannoin hevoskaverin virkeä ja erittäin hyväkuntoinen, iäkäs äiti sanoi surevansa sitä, että takana päin on jo niin paljon elämää, ettei kovin paljon ole enää edessäpäin. Sanoin siihen, että heps kukkuu, äläpä hupata. Nyt kuitenkin on Talonmiehenkin kanssa tuumailtu ja laskeskeltu jäljellä olevaa elinaikaa ristiinnaulitsemisten jälkimainingeissa. Eipä sitä meilläkään mahdottomia vuosikymmeniä edessä ole, kun tarkemmin aatellaan!

Eipä aatellakaan. Vaan annetaan kaikkien koloistaan nousevien vihreiden versojen pursuta, pursuta vaan! Tänään ensimmäinen joutsenkin lensi pään yli toitotellen mennessään. Elämän iloja: kevät – ja lähestyvä kesä!

Voimaannuttavin tervehdyksin Klara

Pääsiäisenä selvitään hengissä

Pääsiäisen kanttiinipulla


Lupasin edellisessä postauksessa avata hengissäselviytymiskonstin, jota läheiseni käyttää kestääkseen aikuisen lapsensa (merkitään vaikka kirjaimella P) vaikean tilanneen, jolle ei voi mitään. (Obs. GDPR huomiotu: on henkilön lupa avata asiaa blogissa, josko lohduttaisi ketään. )

Läheiseni perheenjäsen P siis sairastui psyykkisesti, mutta kieltäytyy kaikista auttamistoimista elellen syrjäytyneenä omissa oloissaan. Nyt on häätöuhka päällä, vuokrat rästiytyneet, laskuja maksamatta ja monenlaista muutakin ongelmaa kasautunut. P ei ilmeisimmin aiheuta häiriötä lähiympäristössään, eikä hänellä ole yhteyksiä rikollisuuteen. Ainoastaan tuo psyykkinen sairastuminen, oli sairaalahoidossakin, josta tiettävästi ei ollut apua. Ei koe itseään sairaaksi.

Läheiseni kertoo surevansa asiaa kovasti ja miettivänsä mikä aikanaan meni väärin, mitä olisi itse voinut tehdä toisin. Ei ole keksinyt, syyllisyys silti painaa. Hän muistelee Pn lapsuutta, nuoruutta, kotoa poismuuttoa. Läpikäy yhteisiä kivoja reissuja, hetkiä, pyhiä, rippijuhlaa, lakkiaisia. Muistelee Pn harrastuksia, ystäviä jotka kaikki ovat kaikonneet. Ja suree, kun seuraa marketin hyllyjä täyttävien iloisten ja reippaiden tyttöjen touhuja, tutkailee kassaneidin nopeita kädenliikkeitä ja apteekissa jonottaessaan seuraa sivusta nuoren apteekin työntekijän työntekoa. Miettii:

”Tuossa voisi olla lapseni P kiiruhtanmassa kaupan takahuoneeseen laatikon kanssa, lakaisemassa katukäytävää rautatieaseman pihalla, seisomassa R-kioskin tiskin takana vastaanottamassa iltalehden ostajalta maksua, lajittelemassa kirjastoon palautettuja kirjoja. Hän voisi nousta bussiin reppu selässä, istua ikkunan takana lukusalissa lukemassa tenttiin, pyöräillä viemässä lastenistuimessa istuvaa lastaan puistoon tai ulkoiluttaa kotisairaanhoidon asiakasta.”

Mutta P nukkuu iltapäivään, nousee unisena yön valvottuaan, valvoo yön ja heräilee taas siihen aikaan kun kirjaston työntekijä tulee töistä kotiin ja R-kioskin myyjän työvuoro päättyy.

Niinpä keksi henkisen pakotien. Hän luo kuvitteellisen todellisuuden, fake reality. Puhelee itselleen: ”Jaha, onkohan P jo päässyt töistä?” Tai ”Katsopas, siinä P lajittelee palautettuja kirjoja – hyvä kun pääsi kirjastoon töihin ja viihtyy! Vuokratkin on maksettu.” Tällä tavoin selviää eteenpäin itsensä ja surunsa kanssa.

Muistan nähneeni kerran teatterikappaleen, jossa vanhus ratkaisi liian kipeän todellisuuden tällä tavoin. Koskaan ei nimittäin ole liian myöhäistä kehittää itselleen fake reality, jos elämän realiteetit käyvät liian raskaiksi. Hyvä ajatus! Toki on tietysti pidettävä kuvitelma ja todellisuus erillään niin, eivät oikeasti lähde sekoittumaan. Lähimmäiseni kohdalla tilanne on hyvin hallinnassa.

Tämä on Kuhaa Walewska

Tehtiin Talonmiehen kanssa kuhaa. Talonmies halusi vähän oikaista reseptissä ja vänkäsi, että Lidlin pottumuusi käy tuohon ihan hyvin. Mutta asiahan on kuten aina: minä kyllä tiedän miten asiat on 😉 Sivistyneenä ihmisenä en vain jaksa ruveta roskaväen kanssa vänkäämään. Mutta aina voi hiukan hymyillä arrogantisti vinoon, kun Talonmies tuumii Walewska-padan äärellä: ”Oho, tästä taisi tulla lusikkaruokaa.” Vain suuri ja jalostunut persoonani estää minua virkkomasta tuohon mitään.

@@@

Tässä kohtaa tulee mieleen, että pitäisi ehkä soittaa Wanhalle Äidille ja kysyä, onko siellä kaikki kammarit lämpimänä, vai luistaako kytkin taas kuten aika ajoin yhä useammin jopa niin, ettei tiedä, kuka luurin toisessa päässä on. Hitonmoinen huoli tuosta muorista on meillä, jotka näemme tilanteensa toisin kuin hän itse. Omasta mielestään nimittäin selviytyy mitä parhaimmin. Ainoastaan lapset ja vävyt pilaavat ilmaa häiriköiden selvää asiaa. Kuka sota-ajan lapsi nyt kotiinsa apuväkeä tarvitsee, kun sodastakin selvittiin! Nykyään ollaan liian tarkkoja siitä, että kaiken pitää mennä takitilleen.

Hyvää pääsiäisen jatkoa lukijalle toivoo

Klara von eglaH