Pakkasta pitelee ja telttaa pukkaa

Talonmiehen hortonomiaa (kaupasta ostettuna)

Hyvä Lukijani,

mitäpä tässä tylsyyttä kummempaa. Ehkä Lukijani posket hehkuen rimpuilee kuntosalin laitteistossa tai lätkii sulkapalloa? Leipoo suvulle hapanjuurileipää? Sahaa puita? Kolaa lunta naapurin pihalta? Jäädyttää lapsenlapsille luistinrataa? Temppuilee hallissa kiipeilyseinällä?

###

Meikäläinen sai rakennekynsiflunssan* jälkitautina poskiontelotulehduksen, sinuitis maxillaris. En vaivannut julkista terveydenhuoltoa. Osaan diagnosoida ja hoitaa sen itsekin. Säästyy ajat enemmän tarvitseville, sakkiahan päivystyksissä piisaa, tietää paljon päivystävä jälkeläinen.

•viite:blogitekstini 14.12.25

Vaiva on vienyt potkua pois ja puolikuntoisena on tullut laahustettua koiralenkillä pakkasessa, jotta edes pikkuannoksen saa raitista ilmaa. Nyt pakkasjakso kyllä vähän syö naista. Ehkä Lukijani jakaa kokemuksen? Naamaa palelee, näpit on jäässä. Vain Motonetin kaksi numeroa liian suuret moottorikelkkailuun tarkoitetut kengät riittää varpaiden lämpimänä pysymiseen. Suositus niistä! Oivat pelit, kumiteräinen kalossiosa, no kiinalaista halpatuontia kyllä. Mutta katselin ruotsalaisten, metsiin ja kylmiin talvioloihin tarkoitettujen (Känga?) ronttosten hintaa huopasyylinkien kera. Viitisensataa euroa, että pannaanko pakettiin? Ei! Käsintehdyt nahkaiset kyllä ja syylingit toisesta firmasta, mutta silti. Joku roti hinnoilla sentään on. Joissakin asioissa olen aika pihi (josta tuli mieleen, että uusi teltta on tullut postin jakelupisteeseen).

Pakkaspukeutuminen edellyttää näillä kymmenillä löysää kenkää, useita villasukkakerroksia, hupullista ja mielellään karvareunaista untuvatakkia, suuria rukkasia (en osta Hestroja, kalliit) jonne mahtuu kunnon vanttuut, pari villahousukerrosta ja toppahousut päälle, ohut ja paksumpi hupullinen villapaita, leualle nouseva kauluri, villahuppujen päälle otsapanta ja ylimmäksi tupsuton pipo, jotta mahtuu hupun sisään. Ainakin nämä.

###

Koska ajankohta on mitä otollisin telttailuun* 😉 sanon pari sanaa telttaostoksesta.

Ihan pakkosauma (?) on päivittää kamppeita keveämpiin, vaikka hyllyssä on jokunen muukin teltta. Aion myydä niistä pari pois jollekin köyhälle retki-ihmiselle tai antaa Suomen Ladun paikallisosaston jäsenkäyttöön, kun sellaista näyttää olevan heillä muutenkin. Poissiirtyvien jonon teltta nro 1 on sitä mallia, että sisäteltta pystytetään ensin, sitten vasta on päällysteltan vuoro. Huomasin heti, että sadekelillä se on onneton ratkaisu. Typeryydestä sakotetaan, olis pitänyt miettiä ensin.

Toinen teltta on kallis dyneemateltta, ei sisätelttaa. Kevyt kantaa, mutta jotenkin ahdistava akvaariotunnelma ja paukkuu kovassa tuulessa äänekkäästi, huomasin tunturikeikalla. Sekin olisi ollut pääteltävissä. Tuulta kyllä kesti hyvin ja pysyi ryhdissä.

Kolmannesta teltastani en luovu. Se on ikivanha Hillebergin Akto. Erittäin hyvä ja sen sisällä koen olevani kotona, jos kohta painaakin liki pari kiloa. Siitä on nykyisin kevytversio (Enan? tms.), mutten halua luopua ehjästä luottoteltasta, joku etiäinen on, ettei niin pidä tehdä. – Tämä ajankohtaisesta aiheesta ;D

…* ja tuo oli sarkasmia. Meikäläisestä ei ole hankitelttailijaksi.

###

Onneksi on lintulauta, en malta olla toistamatta. Olen asentanut kännykkäkameralle tripodin sille mallille, että saa pikanäppäyksiä, kun tiaisporukka ryysii ruokalautaselle. Tuota sinitiaisoletetun suussa olevaa kimpaletta täytyy pyrähtää muualle jyrsimään ja palata sitten hakemaan jälkiruokaa talipallosta.

###

Näihin pieniin tervehdyksen sanoihin jätän Lukijani toivotellen sietokykyä pakkaspäiviin, jos kylmä jäytää luitaan kuten meikäläisellä nykyään. Mitä hiukan ihmettelenkin, kun vuosi vuodelta vaikuttaa kylmänherkkyys lisääntyvän. Ettei sittenkin vain johtuisi ikääntymisestä? Ei-voi-olll…

Parhain terveisin Klara von Köchel-Verzeichnis

Pakkaspuheita kesätuuli korvan takana

Hyvä Lukijani,

kotiuduttiin Lapista Talonmiehen hypriidikaaralla pienten viritysten jälkeen. Oli päätetty lähteä aamukahvilta, mutta Strömsössähän me ei oltu. Jo herätessä kävi epäilys, kun ulkolämpötilan digimittari oli asystolessa, pelkkä viiva ruudussa. Osuin oikeaan: Talonmiehen kärryn webasto ei toiminut, eikä moottorikaan käynnistynyt.

Soitto Lapin nopeimmalle hinaus- ja käynnistysveikkoselle, joka sattuikin olemaan jo lähistöllä ja antoi buusterilla tyhjentyneeseen käynnistysakkuun virtaa. Kertoi pakkasta olleen varhaisaamusta -34.

###

Ehkä Lukijakin sattui vastikään Hesarista lukemaan sähköautoilusta Hangosta Nuorgamiin. Täyssähkökärryt ei ole pohjoisen pelejä, vaikka ainakin Rovaniemellä niitä jotkut ostelee. Pikalaturiin Rollossa kuitenkin pääsee toisin kuin vaikka Kaamasessa tai Tulppiossa. Hybridissähän on onneksi bensamoottorikin. Kunhan käynnistyy, niin eteenpäin pääsee.

Kuten Lukijani tietää, niin meikäläinen autofriikki satsasi juuri uuteen kärryyn, pitkää matkaa kun ajelen. Ensi viikolla tulee tuhatkunta kilometriä ajeltua. Täyssähköllä en tee mitään, kun ajelen pitkin metsiä ja erämaaseutuja vapaalla ollessani. Jo pelkkä rengasrikko autiotupamökiltä lähtiessä teki kesänä muutamana kotimatkasta liki vuorokauden pituisen. Uskokoon ken haluaa, mutta vannon, että totta on. Millään täyssähköllä ei niille selkosille lähdetä, se on selvä. Renkaatkin voi nykyautoissa jo olla haaste.

###

Hiihtelin tuossa liukusuksilla upeassa pakkaskelissä Suomineidon yläosassa. Taisi olla -26. Sää on tunnetusti (kuulemma) vain pukeutumiskysymys. Ikääntyessä kuitenkin ääreisverenkiertokin muuttuu kankeammaksi ja vaatetta saa lisäillä. Kotinurkilla on nyt -20. Kun alkuillasta tein hiihtolenkin, niin viimeinen kilometri meni pipo putkella eeromäntyrantana, sillä monoissa varpaat huusi hoosiannaa. Jotkut mononpäälliset täytyy hommata.

###

Kesä käy jo mielessä ja tulevat retket. Suunnitteilla on vanhan melontakaverin kanssa erämaareissu. Palaveerataan sen tiimoilta, kun saan V:n hautaan ja hän äitinsä taivasmatkalle. Olen tänään jo kyennyt soittamaan hautajaisiin kaavailemani kappaleen itkemättä. Jospa kykenisin siihen kappelissakin, jossa on hyvä akustiikka. Liikaa ei itseltään kuitenkaan kannata vaatia, jos tuntuu, ettei selviä. Hyvinkin voi niin käydä.

Tuon erämaareissun ajattelu tuo iloa. Reissu olisi yksin kulkemista turvallisempi, kun melontakaveri on luottosuunnistaja. Melontareissuilla on ollut nokka kiinni kartassa siinä, missä meikäläinen olisi sumeilematta lapsenomaisella riemulla melonut järvi-Suomen vesiä ristiin rastiin löytämättä koskaan perille 😀 No, kerran onnistuin päihittämään hänet järjen äänellä. Silloin jouduttiin kesken kaiken pariksi päiväksi tuttavan mökkiin myrskyltä turvaan. Melontakaveri lähti toisena aamuna nyssäköineen uhmakkaasti rantaan, että minä ainakin lähden nyt! Taisteli kuivapussit käsissä myrskytuulessa kotvan kuluttua takaisin mökkiin todeten: ”Kävin vaan vetämässä veneen korkeammalle.” Lekoteltiin vanhoja lehtiä lueskellen seuraavaan päivään mökin parvella makuupusseissa ja odoteltiin kelin rauhoittumista.

###

Sain mielestäni hienon kuvan kirjasta, jota rakastan: Amos Ozin elämänkerta. Nautiskelen sen hienoista viisauksista. Kirja on pokkarinakin paksu ja merkattavia paikkoja paljon, jotta ne myöhemmin muistaa. Yhdet merkit jo on aiemmalta lukukerralta.

###

Taidan vilkuttaa kynttilöiden keskeltä hyllyn päältä katsovalle V:lle hyvät yöt ja siirtyä vielä hetkeksi tutkimaan karttoja kesä pikkuruisena ajatuskuplana oikean korvan takana. Sieltä se ajatus hiipii kohti silmäterää, työntää esiin kajakin keulaa ja melan lapaa, rinkan viilekettä ja polkukenkiä, telttaa ja riippumattoa. Ehkä mailanvarsikin heilahtaa. Toivon Lukijan sulkevan silmänsä, hierovan oikean korvan takustaa ja kuulostelevan, mitä kesävermettä alkaa hahmottua verkkokalvolle. Lämmin rantavesi, hiekka, veden liplatus? Kumiankka, jota aallokko heittelee matalassa rantavedessä edestakaisin? Lokkien kirkuna, uudet perunat ja sipuli-voikastike?

Näihin puheisiin, Klara

Ps. en ole itkenyt tänään, vaikka lähellä oli, kun puheeksi tuli ovikello, jonka toiminnassa on ollut häiriötä. Kysyin Talonmieheltä, onko kokeillut toimiiko ovikello. ”Toimi se ainakin kun V kävi tuomassa joululahjat, niin silloin toimi.” Minä naurahdin, että ai niinpä toimikin! Ja siinä samassa yhtäkkiä muistin, ettei V:tä enää ole. Ei enää ikinä. Ei missään. Ei koskaan. (No, nyt näköjään sitten voi vähän itkeä, että päivän itkukiintiö tulee hoidetuksi. En jaksaisi enää surra, mutta minkäs tälle tekee. Läpikäytävä on, ei auta, ei auta. Hautajaisvaatteet katsoin tänään.)

Lumikengillä kulkiessa jää helposti turha kiire pois 🙂

Kuolleita koiria ja oravannahkoja

Hyvä Lukijani,

terveisiä Suomen pohjoisista osista, jotka kuuluvat maahamme, vaikkei sitä aina median perusteella uskoisi. Täällä asuu ihmisiä, joista osalla esimerkiksi erikoissairaanhoito on satojen kilometrien päässä. Kun joku tarvitsee sairaalatason toimenpidettä on matka sama kuin helsinkiläinen lähtisi Kuopioon tai Kajaaniin. Sitten kysytään, pitääkö koko maa pitää asuttuna. Pitää, sanon ykskantaan. Suomi on laaja maa.

###

Pussillinen mansikkaa, pussillinen mustikkaa, pari pientä omenaa pilkottuna ja Hermesetas-liuosta. Ryyditettynä jogurtilla.

Olin iltasella hiihtolenkillä, kun puhelin tutisi taskussa. Soittajana ihminen, joka harmittelee kiireisyyttäni ja vähiä yhteydenottoja. Päätin vastata, vaikka olin ladulla.

Pelkäsin joutuvani avaamaan Vn kuolemaa, josta en nyt haluaisi tässä vaiheessa hänelle kertoa. Mutta Herra helpon taas heitti: halusi jutella omista kuulumisistaan. Lapset olivat tsubidubiduu, miniä oli dibadabadaa, vävyn vanhemmat duiduduu, sisaren naapurissa jäbädäbäduu, se vanha täti paikkakunnalla x dippediduu.

Kun ladulla oli vähän tukala käydä keskustelua (ts. lähinnä kuunnella), huomioi sen. Mutta sanoi, että on ihan pakko kertoa vielä yksi kamala tapaus. Että muistanko koiran B, joka oli sukulaispojalla X paikkakunnalla Y…. Siis se suloinen karvaturri, no se, kyllä muistat, siis jonka ottivat asuessaan paikassa Z. (En ihan muistanut, mutta auttaakseni eteenpäin myöntelin, että juu taidan muistaa.) Sitten seurasivat dramaattisten asiantilojen yksityiskohtaiset kuvaukset, mitä kukakin oli tilanteessa tehnyt, miten reagoinut, mitä veterinääri oli todennut ja lopuksi draaman kaaren kliimaksina uutinen: koira oli äkillisesti kuollut! Sanoin ymmärtäväni, että äkillinen koirankin kuolema on kova paikka.

###

Tänne Lappiin on luvattu kovia pakkasia. Onneksi ostin viime pakkasilla Motonetistä kolme numeroa liian suuret moottorikelkkatyyppiset saappaat, joihin voi tukkia villasukkaa ja saada vielä sittenkin pelivaraa lämpimälle ilmalle jalkaterän ja kengän väliin. Virsut köytän lumikenkiin ja lontostan huomenna tunturiin. Käsiin kolme numeroa liian suuret nahkarukkaset, niiden sisälle lapaset.

###

Lopuksi Paras Kalakeittoni-ohje. Jos tulee kertauksena, niin pyydän ymmärrystä.

Talonmies halusi, että hänen lautasensa kuvataan, ”koska siinä on enemmän perunaa” (talonmieslogiikkaa?) Ps. Hän ei pääse blogiani lukemaan, tietää vain sen olemassaolosta.

Otetaan 3 pottua per nuppi, 1-2 sipulia, paloitellaan ja keitetään liki kypsäksi. Siihen siivutetaan lohipala, sekaan kalaliemikuutio, pippuria, tilliä ja lopuksi ruokakermatörppö. Ehkä vähän suolaa vielä. Ja se on siinä. Helppo ja paranee uudelleen lämmitettynä.

Saan hyviä ruokavinkkejä Ali Leiniön juutuubin retkivideoista, joista tämäkin on samoin kuin aiemmin esittelemäni sienirisotto. Keep it simple-tyyppistä ruoanlaittoa parhaimmillaan nämä Alin kokkailut.

###

Nyt on pakkanen laskenut parinkympin tienoille. Yöstä tulee kylmä. Rakki makaa kylki kiinni takkamuurissa, mutta vaikuttaa tyytyväiseltä. Talonmies hankki kumitiivistettä ja tiivisteli ulko-oven, josta on havaittu vetoa.

Takassa on vielä pieni hehku. Odottelen sen hiipumista, jotta pellit voi lyödä kiinni ja pääsee yöpuulle kuulostelemaan yläkerran vuokralaisen asettumista makuuksilleen. Sillä on pörröinen häntä ja tupsut korvalapuissaan. Vuokraansa ei vieläkään ole maksanut, ei edes nahkoina.

Kuulumisiin, Klara (tänään: itkemistä 0 minuuttia)

Taistelua, taistelua on ihmiselo konsanansa

Hyvä Lukijani,

toivotan pakkasvirkeää loppiaista huusholliin! Sisäilma painostaa, kuuma uuninkylki nostaa hien pintaan. Isäntä istuu valtaistuimellaan tv:n ääressä*. Koira makaa nukkamatolla ja huokailee: voi tätä elämätä!

(*suurin osa teksteissäni olevista kirotusvireistä johtuu Talonmiehestä, joka puhuu minulle kirjoittamiseni aikana, vaikka on mitä huomaavaisin ihminen. Mutta koska kirjoitan käytännössä koko ajan jollakin vempeleellä jonnekin tai jollekulle, niin osa sosiaalisesta kommunikaatiosta on tuotettava vaivihkaa. Heh.)

###

Kärsin juuri raastavasta tragediasta. Sain eilen iltamassa idean editoida kesän minivaelluksen kuvamateriaalia. Ilta meni Da Vinci Resolve 18.6.3- version kanssa. Sujui hyvin iPadilla, joten jatkoin aamusta ja valmista tuli kahden maissa. Ei kun lataamaan tuotos Dropbox-pilvipalveluun. Innoissani aattelin nauttia valmiista videosta ja fiilistellä kesää. … Video ei aukea. DaVinci ei löydä reittiä klippeihin, joista höskä koostuu.

No, oppia ikä kaikki, sanoo mummo rievulla pöytää pyyhkiessä. Nykyään on hermopiuhat jo sen verran ruosteessa, ettei ota kipinää. Töissä on tottunut tappelemaan tietokoneen kanssa ja hassaamaan työaikaa koneen hoitamiseen.

###

Kivat talvikelit meillä, eikö totta! 😀 Toissapäivänä ollessani paikkakunnalla X, menin työhuoneeseen A vaihtamaan kamppeet siviileihin. Koneen ääressä istui hoitaja Y, pompahti tuolilta huudahtaen, että kotiinsa oli jo lähdössäkin. Sanoin, että e-hei, autos ei käynnisty kumminkaan! 😀 Tiesin kokemuksesta, kun aamulla autoni eteni huimaa 12 km/h tuntivauhtia ilman ohjaustehostinta välkytellen hälytystauluaan. Pysähdyin tienlaitaan etsimään hinausfirman puhelinnumeroa auto tyhjäkäynnillä. Niin miraakkeli! Auto päättikin olla riittävästi lämmennyt ja kaasutti baanalle. Ehdin töihin ajoissa, jesh!

###

Kaveri watsappaili ikävästä tunturitapauksesta. Oli hommannut siitä oma-aloitteisella hegumoinnilla fiboja. Kaveri: ”Mua riipoo: äiti näki lapsensa kuolevan, eikä voinut auttaa! Mitkä tunteet äidillä on täytynyt olla!” Fiilisteli mielikuvalla (murisen itsekseni). Vastasin, että ootko aatellut, että saattoikin olla toistepäin: lapsi näki äitinsä katoavan myrskyn sekaan ja kuoli yksinään. (Ajattelin: siinä sulle sosiaalipornoa, jos elähdyttää.)

Hälytystehtäviin osallistuvissa ammattikunnissa kulkee ajattelumalli näin: molemmat on kuolleet, se on fakta. Muita mielikuvitushehkutuksia ei tarvita. Kuolema ittessään on jo riittävän kamala, varsinkin lapsen kuolema. Näen, että on epäeettistäkin ryhtyä toisten tragedioilla mässäilemään. Antaa iltasanomien hoitaa se. Enkä tarkoita, etteikö tilanne surettaisi ja liikuttaisi minuakin – sen verran kuin nyt umpivieraiden ihmisten kohtalo ketään toista voi oikeasti sydänjuuria myöten liikuttaa, jos rehellisiä ollaan. Ihmisiä kuolee koko ajan traagisissa olosuhteissa pitkin maailmaa.

Joskus näitä tietysti joutuu miettimään tarkemmin, se on selvää. Monta kamalaa tapausta olen nähnyt ja loput kuullut. Uhrien ja omaistensa kunnioittamista kuitenkin on (minusta) se, ettei ulkopuolisena ihmisenä turvallisessa elämässään käytä toisten tragedioita omien väristysten masinointiin. Tästä periaatteesta ollaan Lenkkikaverin kanssa taitettu peistä vuosikaudet. Hänen mielestään ”se nyt vaan on niii-hi-hiin kamalaa, että naapurin siskon kummin kaiman serkulla oli sy-hy-hy-hyö-pä!” Nyt väristelijänä oli toinen henkilö. Mä en oikein ymmärrä tälläistä toimintaa.

###

Mitä ajattelen retki-ihmisenä? Ajattelen: kelitiedote ei ehkä tavoittanut kulkijoilta. Ajattelen: huonojen yhteensattumien summa. Ajattelen: kuolema on ollut armollinen, hypotermia on viikatemiehenä lempeä. Ajattelen: on yhteensattumia, joille ei vain voi mitään. Ajattelen: vuorikiipeilijät kuolee herkimmin vasta laskeutuessaan. Enkä keksi syytä sille, miksi pitäisi lähteä talvella tunturiin yökuntiin. Ei mene poromiehetkään kuin työkseen, eivätkä hekään keliennusteen ollessa huono. Ja he, jos ketkä, ovat lapsesta oppineet olosuhteita kunnioittamaan.

Olen ollut huomaavinani, että etelän ihmisiltä puuttuu käsitys siitä, mitä pahimmillaan pohjoisen kelit voivat olla. Näillä pakkasilla ei ainakaan täällä ole viimaa ollut, mutta lämpötiloihin kun yhdistetään kova tuuli ja pyry, niin tilanne on kriittinen. Satun tietämään hyvin. Ja suomalaisia sissikoulutettuja ”tunnettiin kokeneena naparetkeilijänä”-tyyppejä on menehtynyt telttaankin. Kuoleman kanssa ei ole flirttailemista. Näkisin, että talvikuukausina flirtti on lähellä, kun kairaan lähtee. -Olen puhunut, ugh. Ja lähetän mielessäni hyvän matkan toivotukset menehtyneille ja voimia läheisilleen. Kova paikka, erittäin kova paikka.

###

Nyt alkoi Talonmies puhua. Uutiset nääs loppuivat 😉 Lähtekäämme ulkoiluttamaan koiraketta, takki päällä, kaikilla 😀

Ylärekisteriin! Klara

Villahousuvetoisia puheita vuoden alkajaisiksi

Hyvä Lukijani,

joko taakse jätetystä vuodesta on tehty yhteenveto, siis plussat ja miinukset? Voitot ja häviöt? Tuotot ja tappiot? Näistä sanapareista heti tulee mieleen, että…

Kävin kerran johtamiskoulutuksen syystä, jota en ymmärrä. Esimies kehoitti ja ajattelin, ettei liene haittaa hypätä omasta laatikosta toiseen toimintaympäristöön (asiakkuuksiin, rajapintoihin, toimintasektoreihin ja mitä heikkarin bisneslatinaa käytettiin). Vanha kansa sanoo, että kaikesta on hyötyä elämässä (miettii…), ehkä?

Menneen vuoden osalta voi opittuja käsitteitä ja tulokulmia jälkikäteen soveltaa, vaikken oikeastaan etukäteenkään älynnyt niistä tuon taivaallista. Mutta yksi motto kuitenkin jäi mieleen: varastokierron on oltava kunnossa, eikä varastossa saa seisottaa tavaraa, muutoin tuotot notkuu.

Kyselin johtamiskurssilla vaivihkaa opetettujen asioiden soveltuvuutta terveydenhuoltoon ja kliinisen työn esimiesasemaan. Se sai opettajan kiusaantumaan, sillä liikemaailman opeista ei oikein löytynyt tulokulmaa, jonka lopputuotteesta mummo tai vaari millään kuviteltavissa olevalla järjellisellä tavalla hyötyisivät terveydenhuollon vuodeosastolla. Lienee siis kaikkien onni, etten koskaan edes yrittänyt hakeutua esimiestöihin. Oppikurssilla oli toinenkin terveydenhuollon edustaja. Siirryttiin usein kahvitauolla nurkkaan hihittelemään terveydenhuollon ja bisnestulokulman yhdistämisestä syntyviä mielikuvitusratkaisuja käytännön arkeen vietynä. Että pistetään vuodeosastolta muorit ja vaarit vaihtoon ja napataan työterveyshuollosta rajapintaseksikkäämmät potilaat ja sitä rataa. Tulos ja ulos.

Huh, mitä hölinää! Mistä tämmöinen nyt ylipäätään päänuppini rahisevalta kovalevyltä ruutuun pläjähtikään?

###

Uudenvuoden lettuset avec. Kerma on partavaahtopullosta, tai siis sen serkkupojasta.

Arvasin, että pakkanen ajaa Talonmiehen ja nelivetokarvanahkan uudenvuodenviettopaikasta kotiovelle perässäni. Tulin jo etupeltoon eilen (tämä sanonta uusinta uutta hottia) jatkaakseni tänään huomiselle työpaikkakunnalle. Äsken oveen koputettiin. Ovella seisoi kaksi sisäänpyrkijää: Talonmies ja karvanahka. (Ovikello ei pakkasen takia toiminut.) Autokin oli matkan aikana ollut sekaisin pakkasesta ja läpikäynyt kaikki hälytysvaihtoehdot. Kun Talonmies oli vain ajellut menemään, oli auto lopuksi vetaissut viimeisen oljenkorren: ”Rengaspaine laskee. Tarkista rengaspaineet!” Ilmeisesti renkaissakaan ei vikaa ollut, koskapa perille pääsivät. Autokin seisoo pihalla oikeassa asennossa. Näissä keleissä Lada Niva olisi paras vaihtoehto.

###

Jäniksillä kokoontumisajot ja riekotkin lehahtivat kiepiltä, kun hiihtelin ohi.

Laitan ylläolevan kuvan muistutuksena itselleni, ettei metsään kannata mennä ahdistava teksti äänikirjassa, vaan sen sijaan nauttia hiljaisesta metsästä ja korkeintaan säikkyä lentoon pyrähtäviä riekkoja. (Lopetin kirjan kuuntelun tuon kuvan kohdalla. )

Kirja oli Sirpa Kähkösen uurnajutska. Palkittukin teos, kuten Lukija toki tietää. Jorma ”Nurejev” Uotinenski kai valitsi ykköseksi? Oli miten oli, niin aika paljon sai kirjailijan kynä pidäkkeettä rallattaa (paraskin sanoja täällä! :D) ja toistella tragedioita joka tulokulmalta ja kaupan päälle samastakin tulokulmasta useampaan kertaan. Kertaushan on opintojen äiti, ehkä?

En pidä kirjailijan tuotannosta, historioitsijana varmaan ansiokas (kompetenssini ei riitä arvioimaan), mutta suon sen kaikin mokomin muille. Mitä kirjallisuuspalkintoihin tulee, niin haluan aina itse arvioida kirjan. En totisesti kuulu (tässäkään asiassa?) niihin, jotka varauksetta luottavat auktoriteetteihin ilman omaa kriittistä tarkastelua.

Tässä tapauksessa auktoriteetti on niinkin kirjallisuuden alalla oppinut henkilö kuin Jorma Uotinen. Uotista en laittaisi valitsemaan lääketieteen valtakunnan palkinnon saajaa ja jos sen valitsisi, perehtyisin kyllä voittajan tuotantoon ihan itse.

(Bai-tö-vei: Mitä itseoppineisiin tulee, niin muuan sarasvuopailija kyllä kuulosti itseoppineelta, kun Yle lähetti em. saarnamiehen vanhan saarnan radiosta eilettäin. Kuuntelin autossa ja muistin syyn kriittisyyteeni saarnojensa suhteen. On saarnoihinsa nappaillut kirjallisia lähteitä puheittensa pohjaksi ja käyttää niitä kuin kulloinkin kohteenaan olevan alan pätevöitynyt tiedemies. Äärettömän vaikea on kyllä itseoppineena löytää tiedemaailman arvostamat lähteet ja tietäjät. Jos lääketieteellisissä aiheissa on konsultoinut liikuntatieteilijöitä, niin se ei riitä. Liikuntatieteilijä ei ole lääketieteilijä, eikä lääketieteilijä taloustieteilijä, mikä jutun alusta jo kävikin konkreettisesti ilmi. Puheensa pontimiksi sarasvuopailija heittelee lähinnä jenkkinimiä. Äkkinäiselle kuulostaa vakuuttavalta, mutta moniko hakeutuu varsinaiselle alkulähteelle, eipä ehkä monikaan.)

###

Kuten Lukijani huomaa, aion tämänkin Herran vuoden jatkaa kriittisestä avaimenreiästä asiaintilojen tarkastelua ja kutoa turinaverkkojani soimaamisen solmuisilla kudelmilla. Että sisältövaroitus siltä osin. Ja muita osin näin:

OIKEIN HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA! Olkoon villahousut kanssanne!

Toivoo Klara S

Pulinaa pakkasessa ja pihvi välliin

Tässä taas.

Hyvä Lukijani,

istun taas täällä Lapin pirtissä. Ulkona nurkat paukkuu pakkasherran koputellessa huurteisella ryhmysauvalla olemassaolonsa merkiksi. Minäpä kurkkaan akkunasta, kuinka alas mittarin puhalsi (poistuu). (palaa) Kyllä se kahdessakymmenissä on – ja miinus eteen. Tuosta tuli mieleen Ensimmäisen Arkunkantajan* kommentti hampurilaisbaarin tiskillä. Oli tuolloin noin nelivuotias ja tilailtiin sapuskaa. Hän tilasi näin:

”Sämpylä, ei simappia, eikä sipulja, ketsuppia saa olla. Ja pihivi välliin.”

Lukijani voi ehkä aprikoida ajatukseni hyppelehtävän. Mutta olen viaton. Syytän taloustoimittaja Tuomisen poikaa, Sakua. Kuuntelen elämänkertaansa. Koska hän on katsannossani pikkuveljeni ikäinen, siis lapsi vielä (synt. 1967), ei elämäntarinassaan voi olla, eikä olekaan merkittävää viisautta jaettavaksi. Senpä vuoksi laati opuksensa sattumanvaraisesta jorinasta. Jotta mitä luistinkopissa tapahtui, mitä Savoy´n kokki sanoi ja sen semmoista merkityksellistä (hänelle). Juopotteli teininä Tapiolassa, tuossa maankuulussa puutarhakaupunginosassa. Ja pornolehtiä piilotti perheen shakkilautakaappiin, mielenkiintoista. (haukottelee)

Jotta minä sanon teille: menkää ja kysykään näillä leveyksillä, kussa nyt sijaitsen, lähimmästä torpasta kuason Saku, mikä on Savoy ja millainen on italialainen kurmetti. Niin sieltä tulee kasikymppinen jänkhänäijä huopatöppööset suhisten, rappaa ovilasista jäätä, kurkistaa akkunasta, rysäyttää ukset auki ja kysyy: ”Mitäs sie meihnaat?” Ja mie sanon, että mie vain tulhin kysyhmään tiäksie kuka son Saku. Ja ukko sanoo: ”En mie vain tiä, tiäksie?”

Kyllä Suomi on pitkä maa ja kyllä tapiolalaisen puutarhakaupunginosan kasvatin maailman on niin, niin kaukana kehä3:n ulkopuolisesta elämästä. Olen asunut molemmissa, kruisannut muutenkin pitkin maata ja moninainen on kansa. Mutta silti met piämä muutamassa asiassa yhtä! Nyt se vasta onkin taas nähty – ja nähdään jatkossakin. Taas ollaan samassa lirissä koko sakki. Toivottavasti tämä ei tästä etene.

###

Liristä puheenollen, uutisia seuraan autossakin niin, että podcastit keskeytyvät tunnin välein ja ruuvaan Yle:n esille. Jotta miten tämä menee. Ollaanko mallioppilaita, jotka kiltisti noudattaa jonkun muun kuin omaa etua, kun säännöt sanovat?

Että jos koulussa on koulukiusaaja, joka tietää koulun säännöt ja hyväksikäyttää niitä, niin annetaan kiusata. Sillä voihan joku tykätä huonoa siitä, että sääntöjä rikotaan? Noin periaatteessa: onko kiusatuilla oikeutta vai edetäänkö kiusaajan käyttämien välikappaleiden oikeus edellä? En sano, mitä ajattelen, kun en tiedä sitä.

Mutta sen tiedän ja uskallan satavarmaksi sanoa, että ihan varma tieto on siitä, ettei ainakaan kaikki 2015-16 tänne tulleet ”välikappaleet” ihan vaarattomia, viattomia ja turvattomia olleet. Kohtasin jonkun itsekin. Piti soittaa vartijat (totta), kun en suostunut vaatimuksiin ja jätkä oli tulla kurkkuun, että hänellä on oikeus, vaikkei hällä ollut edes oleskelulupaa. Pääministerin rouva jo taloaan tarjotteli ja kirkot avasivat ovensa niillekin, jotka viranomainen oli vaarallisina määrännyt karkotettavaksi. No, jospa tuosta opittiin. Ei tosin ole sittemmin media kertonut, mitä hyväuskoiset nyt ajattelevat toiminnastaan. Heräsikö kukaan Ruususen unesta, haalistuiko siniväri silmistä?

Älköön allekirjoittanutta tulkittako muukalaisvastaiseksi. Sitä en mielestäni ole, enkä persukaan. Olen realisti, niin väitän. Joukossa on taatusti roppakaupalla kunnon ihmisiä, joita työvoimaksi tänne kaivattaisi. Mutta on myös ovelia, taitavia kettuja, joille intukoto-hyväuskoisuus on aina ollut suojaton. Meidän kasvatusperinteeseen ei kuuluu lähimmäisen epäileminen, kun olemme toisiimme tottuneet luottamaan. Mutta maailmalla meno on toinen. Kukkien rintapieleen kiinnittäjä tai lokinpskan takista pyyhkijä ei ole rehellisin aikein liikkeellä, eikä italialaisessa junassa kannata tarjoiluvaunun hoitajalle antaa isoa seteliä. Hän kysyy ystävällisesti ostoksia tarjoilukärrystä ojennellessan, että milläs asemalla jäätte junasta. Tulee maksun aika, saa suurehkon setelin ja huudahtaa: voi voi! Ei ole vastarahaa. Levittelee käsiään, mutta saa idean. Viittelöi hakevansa pikkurahaa toisesta kassasta, ”moment”. Eikä häntä sen koomin näy. On poistuttava junasta. Tämän opin interraililla. Voihan olla, että vain unohti. Näin kuuluu suomalaisen ajatellakin, koska epäileminen on rumaa. Tätä voi testata vaikka kahvipöydässä. Aina joku huudahtaa: ”Mutta jospa vain unohti!”

Marrakeshin torin kahvilassa kävi samoin, kun oli kiire bussiin. Mutta Talonmies oli raivoissaan ja marssi keittiöön: ”I want my money, NOW!” Jo rupes Mustafalta kolikkoa löytymään.

Btw: Marrakeshin tori oli yksi sykähdyttävimmistä kokemuksista, vaikka kengilleni syljettiinkin syystä, joka ei ole tiedossani. Aivan ihmeellinen, mykistävä kuin Intian syvimmät kyläpahaset. Lukijani ehkä on Marrakeshin torilla käynyt, joten en mene sen syvemmälle medinaan, enkä Djermaa el-Fnan aukiolle.

###

Marrakeshin torilta tipahdan sakutuomisena takaisin tähän pöytään. Sen päällä on valolamppu. Kämppä on muutoin pimeä (pelti jäi auki! poistuu)(palaa), mutta sytyttelin takan uudelleen loimottamaan, jotta saan kertyneet hiilet poltetuksi mahdollisimman vähiin. Laiskuus opettaa 🙂

Illan päälle kelkon hiilet ulos, pakkaan tavarat ja painun makuupussiin. Aamusella ponkaisen puurolle, hyppään kiesiin ja kaasutan kotimatkalle. Pitää miettiä monituntiselle matkalle kuunnelavaa. Käyttääkö sakutuomisen höpinöihin vai kaivelenko toisen kirjan.

Ruben Stillerin tuoreen ohjelman kuuntelin tulomatkalla. Mikäli Lukijani mielii kuulla, kuinka puhuu röyhkeän ylimielinen, mielestään universaalin ainoan totuuden hallitsija, niin siellä on näyte. Säälittävää. Ja niin raivostuttavaa, että tein parikin vihaista ohitusta agitoituneena tyypin rumasta radiokäytöksestä. Meno hilliintyi, kun älysin suunnata huomioni keskustelukumppani Pauli Aalto-Setälään, entiseen Pyöreän Pöydän puheenjohtajaan ja mediataituriin. Ihailtavan tyylikkäästi veti rauhallisesti voiton kotiin 5-0.

Jätän törkeilijän nimen mainitsematta, löytyy ohjelmasta. Tyyppi näyttää olevan … (katsoo nettikuvaa)… ja-has ja ouk-kei. Tunnistan ihmistyypin. Tästä tyypistä en ole aiemmin kuullut, enkä toivo sitä jatkossakaan. Sen verran inha tyyppi, beter sig dåligt o. ska föras till skräpkorgen, om jag sku få bestämma. Harmi!, että tämmöiset penttilinkolat pilaavat järjestönsä mainetta. Olen luullut johtamaansa järjestöä fiksummaksi. Henkilö itsekin niin sanoo mediassa: ”järjestöä pidetään luotettavana ja arvovaltaisena”. Ei pidetä, enää. Luultiin, että olisi. Mutta järjestö/firma/toimiala/systeemi on aina johtajansa näköinen. (miettii) Ehkä on jäänyt rakkautta vaille, mene ja tiedä. Suu on ainakin vihainen viiva, silmät vailla iloa ja vihaista oli puhekin.

Tässä tuli mielipidettä ja sakutuomismaista jorinaa, mutta Lukijani on kestävä, sitkeä, ymmärtäväinen ja tolokun ihminen. Joten:

Son moro ja kuulumisiin, Klara

*Ensimmäinen Arkunkantaja = ensimmäinen lapsenlapsi

Mittarin tuijotusta

Tasapainoharjoituksia. Mun huippuhyvät, aikanaan alennusmyynnistä ostetut luistimet.

Hyvä Lukijani,

talvilomailen tämän viikon, jonka vuoksi olen erittäin kiireinen – omissa mielipuuhissani siis. Yksi ehdottomista kärkihankkeista on kirjoittaminen. Suollan tekstiä joka puolelle virstanpylväikkö paukkuen ja varmaan moni on laittanut minut estoon jo silloin, kun kirjeitä kuljetettiin postilaatikoihin. Jokin salainen roskapostisopimus varmaan ollut jo silloin mahdollista asettaa kirjeilleni. Ne olivat paksuja ja täynnä potaskaa, jolleivät olleet soopaa tai silikkaa huttua. Jokin näistä joka tapauksessa.

###

Kiiiiitos Tantenille kommentista! Oikeaan osui Tantenin perhepotrettihavainto! 😀 Ilahduttaa myös, että on muitakin …heh… sanoisinko vaikka damernasvärldin huljahuttamia, jotka näkevbät hassuja ilahtumisia joka puolella. Ei tässä muuten seleviä hengissä.

Ihan mahottoman hauska on kuulla myös taas Ranska-Belgia-seudulta reaktio, etten nyt pelekkä tekoäly ole toisessa päässä! Sinne myös terveisiä T….lle, joka pitää minua hyvässä vireessä ja tiedän hänen reaktiostaan, että kirjoitukseni on mennyt eetteriin. Näistähän ei koskaan voi tietää, kun ry.sät voi aina olla linjoilla söhöläämässä 😉

Totta puhuen olkaatten rauhassa. Olen ihan hirveä tarkka kyberturvallisuudesta, ollut oikeastaan nettikäyttöni alkuajoista. Niin hemmetin fiksuko? Nope, vaan niin kyylä, kyttä, paranoidinen ja epäuskoinen, etten usko mihinkään enkä juuri keneenkään. Talonhenkilökin todennäköisesti on vieraan vallan agentti. Tahtoo sanoa, että kaikenlaiset suojaukset on viritetty maksimiinsa, enkä ainakaan omatoimisesti jaa mitään koukkuja näissä viesteissäni. Luotan myös aiempaan blogialustaa enemmän tähän blogialustaan. Tämä on maksullinen ja ostin tästä vähän kallimman version siksi, ettei tässä

mainosmaailma roiku imemässä verta sivusta ts. kenenkään tietoja omiin käyttöihinsä.

Oliko uskottavaa puhetta? Hyvä.

Minä sitä, että miksei näitäkin pieniä energiapussukoita hyvän tähden voi ihminen tehdä tusinaa jonakin ehtoona valmiiksi retkeä odottelemaan. Jotta sole sitten ko napata mukkaan, kun lähtee, eikä tarvi siellä sitten ihmetellä. Kumma juttu kerrassaan.

###

Tanten oli oikeassa nähdessään Riisitunturin tykkypuissa perhepotretin 😀 Olen nähnyt Riisitunturissa kerran pariskunnan ihanassa syleilyssä. Hattupäinen herra oli taivuttanut pitkähiuksisen, kauniiseen laskostuvaan vitivalkoiseen iltapukuun pukeutuneen naisen kaarelle niin sydäntä sykähdyttävästi! Siihen olivat moneksi kuukaudeksi pysähtyneet suuteloitsemaan ja odottelemaan kevätkeijun taikakepin kosketusta. Keiju saapui auringon myötä. Plim-(säkenöintiä)-plom, lumous haihtui paahtavaan kevätaurinkoon. Hattu suli miehen päähän, naisen iltapuku rojahti lattialle, vartalot irtosivat toisistaan, selkä suoristui. He katsoivat toisiinsa: ei hitto, ei hele!, menetkös siitä! Mutteivät päässeet kauemmas toisistaan, joten päättivät mennä naimisiin.

Ja niin he siinä seistä tököttivät vuodesta toiseen, kunnes havut alkoivat harventua ja tipahdella syystuulessa, ranka vääntyä käppyrälle, oksisto rapistua. Lopulta latvakin lahosi. Niinpä sitten marraskuun myrsky-yönä räntäsade piiskasi heiveröisempää, joka irtosi juuriltaan ja kellahti maahan. Toinen seisoskeli vieressä vielä tovin, katseli uuden lumen tuloa. Vääntyi sitten tykkylumen painosta yksinäisyydessään ja hiipui maatuvan rangan viereen.

Sen pituinen se.

###

Jos Lukijani on vielä hyvällä hapella, eikä hauko henkeä pelkästä järkytyksestä, niin tohdin jatkaa. Virkistän Lukijaa tarjoilemalla pienet maistiaiset eilisistä kaurakakkusista. Kas tässä, ottaa molemmille jaloille vaan!

Näihin lipsahti tavanomaista enemmän rasvaa ja sokkeriakin taisi lurahtaa, joten hampaisiin tarttuu, mutta hyviä on, ai että! Varmaan ainakin 100 kcal/laaki, niin isojakin tuli vielä. (Talonmies on laihtunut 3-4 kiloa kuukaudessa. Kuulemma vielä pari kiloa, niin saa riittää.)

###

Odottelen pakkasen lauhtumista ja lähden sitten hiihtämään. Mittari näyttää nyt (hetkinen) -17.5. Kun vielä joku aste tipahtaa, niin ajelen ladun varteen. Eväät on jo pakattuna, vielä keittelen teetä fölijyyn. Aamusella laittelin vähän snäksiäkin pakaasiin, kun viimeksi latureissulla oli hintsusti energiaa mukana ja alkoi homma hyytymään. Iltakin pimeni, eikä otsalamppua mukana. Loppuosa ladusta oli vähän roskainen, kun niukoilla lumilla oli yritetty latukoneella ajaa (hatunnosto kaikille latukonekuskeille kyllä!) ja maa oli päässyt osallistumaan laduntekoon.

Vaan niin mä vain sinnittelin vähillä nesteillä ja vähillä enkruilla autolle asti ja ihan hyvä mieli reissusta jäi silti. Joku tyyppi hiihteli vastaankin. Jälkikäteen äkkäsin, että sehän oli Ruskearuunan entinen omistaja. Ei ollut ihan sanojensa mittainen siinä kaupassa. Taisi aatella, että hevoskauppa on hevoskauppaa… Opin siitäkin jotakin. Vaan kuten sanottua, niin nyt on humma hyvissä käsissä hyvässä paikassa. Ihan silimä kostuu pelkästä ajatuksista, miten sillä on hyvä nyt. Näen siitä jatkuvasti päivityksiä Instagrammissa ja fasessa, uusi omistaja on upea tyyppi ja ollaan hyvissä väleissä.

Siitä mieleen, että opiskelen nyt ihan piruuttain Instagrammin ominaisuuksia, pysyypähän aivosolut vireessä. Ja pysyyhän ne pakkasmittaria vilkuillessakin, ihan kaksissa henkilöin treenataan aivostoamme tähän tapaan:

Talonmies (palaan käsitteistöissä vanhoihin hyviin aikoihin) huutaa talon alaosasta: ”Täällä on nyt 15!”

Katson keittiön mittaria ja huudan ”Täällä 15.7”.

Talonmies: ”Saattaa olla täälläki…en näe desimaaleja!”

Jotta näin älyllistä keskustelua täälläpäin.

###

Alan keitellä teetä ja pakata reppua. Iloa Lukijalle lisääntyvästä auringosta, päivä päivältä enemmän!

yt Klara

Luistelu on hauskaa ja hapekasta hommaa. Kypärä unohtui eilen kotiin, tsot tsot. Se pitää olla.

Aamukahviseuraa täällä

ittalanpiru iski linssiin. En pidä minkään merkkien näkymisestä, mutta olkoon nyt.

Hyvä Lukijani,

terveisiä kauniista pakkasaamusta, jossa aurinko pikkuhiljaa polttelee taivaanrantaa. Näyttääpä aika pikaisestikin kipuavan sen mitä kipuaa painuakseen taasen lämmittämään niiden poskia, jotka kulkevat rantasandaaleissa. Täällä kotomaassa Kuomat on parhaat sandaalit: ulkona on kunnolla pakkasta. Mutta kaverilta ammoisina aikoina lahjaksi saamassani kauniissa mukissa on lämmintä kahvia, auringon kuva kyljessä ja asiat kaikin puolin hyvin, toivottavasti Lukijallanikin. Kuvan kynttilät ovat edessäni. Niiden takana näkyy Talonmiehen pihapuuhun virittämät jouluvalot. Kunhan auri….

###

…nko nousee, saapuvat linnut syömäpuuhiin. Ja noiden kolmen pisteen aikana pakkasin itseni vaatteisiin, hilipasin autotallista linnunsiemeniä ja pähkinämurskaa, kipaisin täyttämään lintujen ruokavarastot, singahdin sisälle hakemaan kynttilälyhtyihin syttöä, ponkaisin takaisin pihalle lumilapion varteen ja pukkasin lumet pois koiran yöpissapolulta, joka kiertää tonttia. Sitä oli viime päivinä käyttänyt vain jänö. On piipertänyt sitä pitkin lintulaudan alusia tutkimaan. Nyt on ilo katsoa, kuinka lintuset lennähtelevät hakemaan evästä. Yönsä ovat siivekkäät pienokaiset pörhöisenä torkkuneet pakkasessa ja nyt on kiirus valoisan aikaan saada kupuun sapuskaa. Joten katsokaa taivaan lintuja, kuten wanha kirja sanoo, eivät nekään hääsää eivätkä höösää, elelevätpähän vain aikansa kuten mekin.

###

Oi maar, siitä mätkähti päähän, että Vanharouva tötterehtii palvelutalossa pienen sairaalahypyn jälkeen. Laiska tytär se vaan loistaa poissaolollaan ja kirjoittelee blogiaan. Kaipa täytyy viimeistään huomenissa piipahtaa mummoa morjenstamaan. Tuntee minut, kun hetkisen tuumailee. Tapailee ristimänimeäni koko ritirimpsussaan, makustelee ja kallistelee päätään. Sitten silmät levähtävät suurelleen ja hihkaiseen lapsuuden lempinimeni: ”Onko se XXXX!”

Wanhavaimo on kohta satavuotias, sotaorpo ja monissa liemissä keitetty. Ei ihan helpoin persoona ole ollut koskaan, eikä vieläkään. Ei anna hoitajien auttaa kuin aivan tinkapaikan tullen, vaikka tasapaino on huono ja päätä huimaa. Toistelee minulle olleensa huono äiti. Sanon, että niinkö.

Kuinka ma sanoisin hoitolaan, että älkää hyvät ihmiset nyt mittailko verenpaineitaan, ei sillä ole mitään väliä! Hänen pumppunsa on semmoisessa tilassa, ettei paineita enää saa ylös eikä alas ilman, että siitä tulee hänelle merkittäviä lisäongelmia. Kaikenlainen puuttuminen ikäisensä verenkiertoon on vaarallista. Mutta tämä aika on mekaanista ja hektistä: vanhakin kone on saatava pysymään trimmissä. Teknologia-aikakausi ei kestä vanhuutta, raihnautta eikä kuolemaa. Wroooooooom! Kaikille wrooooom! elinvuosista ja koneen kunnosta huolimatta. Vauhtia masiinaan, ylös, ulos ja lenkille!

Vastikään tekivät hoitolassa diagnostiikkaa ja mummo viuhahti terveydenhuoltoa kiertävälle radalle. Minullekin oli soitettu, mutta enhän minä hoitolan sairaanhoitajan virka-aikana pysty vastaamaan yksityispuheluihin, kun hoitelen toisten omaisia. Kaiken kukkuraksi olin useamman sadan kilometrin päässä. Sisaruksia on kyllä lähellä mummoakin, mutta eivät vastaa, jos hoitolasta soitetaan, vaikkei työnsä sitä estäisikään. Olen tykönäni miettinyt keneltä odottavat apua, jos ja kun itse joutuvat hoitolaan. Jos näin käy ennen omaa hoitolajaksoani, niin en kallista korvaanikaan. Hitonmoista. Ehkä Lukijallani on ollut samansuuntaisia kokemuksia?

###

Kas, ikään kuin joku olisi lukenut ajatukseni: sain juuri viestin päivystävältä kollegalta X, että mummon nimi on edelleen sairaalan listalla. En siis lähde autoilemaan, mutten oikein tiedä uskaltaako sinne soittaakaan, kun covid-kuormitusta huutavat kaikki sairaalat. Sitten siihen hötäkkään vielä poissaolollaan loistanut omainen soittaa ja kyselee liki satavuotiaan voinnista pyhäpäivänä. Konkluusio: en uskalla soittaa. Tiedän pitkästä kokemuksesta tilanteen, kun pahimpaan häslinkiin soittaa tytär Solsidanista ja alkaa perata muorin tilannetta pitkällä puhelulla. Ei ole ehtinyt arkena soittaa. Osastokierto jumiutuu ja koko ajan joku seisoo vieressä naputtamassa jalkaa odottaen kannanottoa jo seuraavaan asiaan. Silloin tuntuu, että tekisi mieli alkaa vain parkumaan.

###

Loppukaneetti: näköjään tekstin alkuosassa rivillä 5 lukee näin: ”asiat kaikin puoli hyvin”. 😀 Mutta niin vain päädyin madonlukujen lukemiseen. Samaan aikaan Talonmies aloittelee mökkialueen tiekunnan riitaisaksi ennakoitua kokousta. Ei helppo rasti sekään. Onneksi sain jäädä kotiin lintuja syöttämään ja kutomaan sukkaa!

Huh, pääsinpäs sittenkin onnelliseen loppuun. 🙂

Oikein hyvää huomista rakkaan kotimaan itsenäisyyden päivää!

Kotimaani ompi Suomi, Suomi armas, synnyinmaa!

teidän kanssanne samaan kansaan kuuluva Klara