Hyvä Lukijani,

tänään on aika pysähtyä hetkeksi koneen ääreen ja kurkistaa luukusta, mitä Lukijalleni mahtaa kuulua. Antakaas, kun arvaan:

• laittelee parveke- tai terassikalusteita pikkuhiljaa kasaan, kenties vie niitä varastoon?
• vaihtaa piharuukkuihin kesäkukkien tilalle kanervat
• vetää veneen ylös ja laittelee talviteloille
• on käynyt puolukassa
• sytyttelee iltamassa kynttilän terassille, parvekkeelle tai lipaston päälle
• tutkailee lehtiä ja tv-uutisia hieman huolestuneena, mutta jotenkin huojentuneenakin

Samoja hommia täälläpäinkin (- täälläkinpäin?).

**

Maailman melske pauhaa mediasta ja somepalstoilta. Twitteri kiehuu ja kuohuu, mutta koukuttaa. Pukkaa ajankohtaisista tapahtumista ilmoituksen milteipä ennen kuin ehtivät tapahtua. Osa porukasta räyhää ja ilkeilee ahdistuneisuuttaan, osa yrittää meloa tuossa aallokossa edes jonkinlaisen korrektiuden säilyttäen aallonpurskeen pukatessa syliin ja raivoilun sivutuulen tarttuessa purtiloon. (Selitys: opettelen Twitterin käyttöä, jotta pääsen seuraamaan keskustelua laajemmin kuin omassa kuplassani.)

***

Vaan on asioissa hyviäkin puolia, somessakin. Kuulun erääseen lukuisista somen kirjallisuusryhmistä. Suljettu porukka, heittämällä arvioiden joitakin tuhansia jäseniä. Siellä oppii monenlaista ja saa suosituksia hyvistä kirjoista kuunneltavaksi työmatkoilla ja lenkeillä. Kirjoitin sinne erään kirjallisuusaiheisen kirjoituksen. Joku kirjoitti kommenttikenttään: ”Luen kirjoittamasi kirjan heti, kun kirjoitat.” Kuusi muuta peukutti kommenttia. Katselin ruutua posket punoittaen: huoh ja huoh miten kilttiä!

Täällä kirjasta on ollutkin jo puhetta, vuosia. Aikaresurssi jarruttaa, mutta kannustuksen perusteella suunnitelma nytkähti noin 5 cm eteenpäin pyörälenkillä. Olen (ehkä) keksinyt kirjalle työnimen ja formaatin, muodon. Viimemainittu nimittäin on pulmista keskeisin. Esseekokoelmako? En ole dekkari-ihmisiä, enkä niitä, jotka kirjoittaisivat:

”Niinä päivinä satoi lunta. Pirtin äärellä Marya ja Andrei Praasniekka keräilivät vaateparsiaan ja vähäisiä tavaroitaan lähteäkseen Karjalasta. -Lopullisesti, sanoi Andrei painokkaasti vilkaisen samalla piskuisesta, kärpästen täplittämästä ruutuikkunasta pihamaalle Olga Mihailovitsan ruskealaikullista lehmää kuljeskelemassa heinänkortta etsiskellen.” Tarkoittaa siis proosaa, jos oikein ymmärrän proosa-sanan merkityksen.

Noup. Meikäläinen on räyhähenki, suunpieksäjä, sanan teroittaja ja lurkki. Vääristelijä, liioittelija, vänkääjä, ilkimys. Kriittinen kuin itse Lusifeerus. Nämä luonnehdinnat nyt alkajaisiksi, loput kansilehdessä. 😀

Mutta minuun ei natsaa romanttis-historiallinen kirjallisuus, ei sukutarinat, eikä esim. sen kuopiolaisista työläisistä kirjoittavan naiskirjailijan, historioits… hetkinen, Kähkönen? Todistaakseni itselleni, ettei tuntemukseni perustu pelkkään ennakkoluuloon, luin muutaman hänen kirjoistaan. Arvostan kaikin puolin, mutta tyyli ei natsaa sieluun.

Sen sijaan August Strindberg, Dostojevski ja Kafka sopivat meikäläisen makuun. Jotta enköhän lyöttäydy herrain seuraan saadakseni nimeni historiankirjoihin minäkin. Nyt ei ihan pienillä panoksilla liikkeellä ollakaan. 😀

Totta puhuen: nuo kirjailijat ovat sydämeni vieressä. Olkoonkin, että jonkun mielestä nk. kyldyyrikirjallisuutta. En piittaa siitä, sillä tyylinsä huvittaa, viehättää ja ihastuttaa minua.

****

Asiasta toiseen:

Porkkanakakku (hyvä!)

3 dl sokeria, 5 dl vehnäjauhoja, 1 tl soodaa, 1 tl suolaa, 2 tl kardemummaa, 1 tl kanelia, 2 dl rusinoita (jätin pois), 3 dl hienoksi raastettua porkkanaa (laitoin vähän enemmän), 2 dl sulaa margariinia tai voita (laitoin rypsiöljyä), 1,5 dl jogurttia, 2 munaa (laitoin 3).

Ohje: kuivat aineet yhteen + rusinat if you like, sitten raaste, rasva, munat, jogurtti. 175 astetta ja noin runsas tunti. Säilyy hyvin jääkaapissa.

****

Hirvenlihapullat

Talonmiehen kaveri kuuluu hirviporukkaan. Sieltä tulee toisinaan jokunen kimpale meidänkin pöytään, kiitos ja ylistys. Nyt löytyi pakastimen uumenista noin 300 g jauhettua hirvenlihaa, unohtunut tai säästelty. 😉 Joten ei kun sulatukseen.

Pari ohutta viipaletta ranskanleipää riivittynä, siihen kananmuna, suola, pippuria ja Talonmiehen huijaamiseksi huhmarella murskattua, kuivatettua suppilovahveroa. Hän ei syö sieniä, tai niin hän ainakin luulee. ”Tässä on tosiaan voimakas riistan maku”, sanoi pahaa aavistamaton Talonmies. Häh häh, se mikään riistanmaku ollut vaan suppilovahveroista sen verran mettän makua 😀 Noita kuivattuja suppilovahveroita on kertynyt kaappiin viime vuosilta. Tai hei! Nehän on ”suppiksia” kuten leuhka hesansukulainen sanoo. On niin kiireinen elämä sielläpäin, että sanatkin pitää pätkiä, että ne ehtii sanoa.

Sarvipään lihapullista ei harmillisesti tullut otetuksi kuvaa, mutta hyviä olivat. Suolaa ehkä tuiskahti vähän reilulla kädellä.

Pääsisipä mökille tutkailemaan suppilovahveropaikkaansa, kantarellejakin toisinaan löytynyt. Mutta eipä auta, sillä rautahepo kuopii kavioillaan asemalaiturilla lähitunteina ja syyskuun päättyessä siirryn taas VR:n ja Destian tuotteiden käyttäjäksi mitä suurimmassa määrin. Tulossa on työteliäs talvi, toiseksi viimeinenkö ennen eläkkeelle siirtymistä? Alan olla kypsä heittämään hommat nuoremmille.

Hyviä vointeja ja ulkoilukelejä toivottaa Klara

Ps. Jumala rankaisi minua kesäisistä hatuttomista aurinkopäivistä paatissa ja pelikentällä. Lukijani varmaankin on viisaampi. Päästäni näetsen poistettiin sinne nopeasti tullut ryhelmä, josta sain kudosopillisen (nk. PAD) vastauksen eilen. Poistetussa ryyhkässä oli syöpäsoluja, nk. carcinoma in situ. Se tarkoittaa, että paikallinen syöpä, joka lausunnon mukaan on tullut kapealla marginaalilla kokonaan poistetuksi. Saas nähdä, joudunko uudelleen skalpellin äärelle ja ihoa poistetaan varmuuden vuoksi lisää: scarface! Odotan erikoislääkärin kommenttia mahdollisesta jatkosta.

…Ja oikein hekumoiden odotan saadakseni kertoa tämän Lenkkikaverille. Hän katsoo minua, lyyhähtää kasaan, nyyhkäisee, kiemurtelee ja voihkii, nostaa kädet kasvoilleen ja parahtaa: ”Voi kauhea! Ihan kamalaa! Ihan hirveä uutinen mulle, kestämätön! Sä kuolet!” (Ja nyt juuri allekirjoittanut miettii…päätyen lopptulokseen: enkä kerro hänelle mitään). En kestä sitä teatraalista reaktiota, sillä hän rakastaa huonoja uutisia. Sen tarpeen tyydyttämiseksi käyvät kaukaisemmatkin sukulaiset, entisen naapurin kummin kaiman serkut ja muut tarkoitukseen sopivat.

Ja mitä minä juuri sanoin: ilkimys ja rienaaja! Pahempi kuin itse piru! Minä siis.