Siivous-Gestapoita, riekkoja ja nopeita autoja

Hyvä Lukijani,

 

Päivä X,

istun itärajalla sysimustan pimeyden oikealla puolella. Vasemmalla puolellani on ikkuna, josta näkyy pelkkää mustaa. Kuistilla otsalampun valokiilassa havaitsen viistosti pohjoisen suunnasta ohitseni viuhuvaa hötöä. Sitä sanotaan lumeksi, oikeampi termi olisi esilumi.

Takaani kuuluu tuhinaa. Hurtta siinä makaa niputettuaan itsensä tiukkaan solmuun. Kylmä? Ei, vaan se nauttii ikionnellisena päästyään pentuaikaiseen kankaiseen häkkiinsä yhdessä laumansa kanssa. Häkki on täällä mökillä ja se livahtaa sinne oitis, kun saavutaan. Talsii hetken paikallaan petaamassa ja käy onnesta huokaisten vauva-aikaisille pahnoilleen.

Ostettiin samanlainen kangaskoppi kotiin, muttei kelvannut. Ehkä haju oli väärä? Ostettiin toinen. Se kelpasi. On keittiön nurkassa, minne koira komennetaan pöydän äärestä kerjäämästä. Sukeltaa sinne seuraavin taikasanoin: ”Mee mökkiis!” 

Terassilla on teräshäkki, jossa myös viihtyy. On kerjännyt sinne viime vuonna jopa -11 pakkasasteella, vaikkei mikään samojedi olekaan. Makasi siellä tovin tyytyväisenä. 😀

Nyt tässä mökissä toisessa häkissä makaa Talonmies. Ei hällä enää ole kovin paljon karvoja, joten tarvii varaturkin, siis tukevan untuvatäkin. Minä puolestani nukun lähes aina makuupussissa. Mulla on semmoinen siisti, komea, kallis Western Mountaineering-pussi, jota käytän vain siisteillä sisäpahnoilla. Majoituspaikoissa on toisinaan pirun viileä ilmanvaihdon vuoksi. Viikolla yhdessä hotellissa oli kylmä, lämmityksessä ehkä säästivät?

Pojan viinavarastolla käytiin Talonmiehen kanssa. Kas, tässä itärajalla on poikasella itärajan juomat 😀 Otettiin pojan snapsilaseihin kopsut.

###

Kerran yhdessä pikkuruisessa aluesairaalassa joku Siivous-Gestapo laitteli lappua seinään: ”Täällä nukutaan petivaatteissa!  Petaa itse ja petivaatteet laitat aamulla likavaatepussiin!” 

Siivous-Gestapolta puuttui keskeinen tieto, jota ei osannut kuvitella. Vaikka nukkumahuone oli yöksi varattu, en sinne ainakaan minä joka yö ehtinyt laisinkaan. Siivous-Gestapo tulkitsi niin, että oli rähmitty ilman petivaatteita. 

Nyt uran loppumetreillä havahdun siihen, kuinka monen ammattiryhmän käskyttämäksi on joutunut näiden pitäessä tiukasti huolen toimenkuvansa rajoista. Lääkärikunta lipsuu tässä ja sen vuoksi joissakin sairaaloissa tehdään vastaanoton ohessa jopa kuntalaskutus. Kysyin viime viikolla pitääkö vieläkin tehdä, kun koko hyvinvointialue on nyt samoissa rahoissa. Kukaan ei tiennyt. Siis jatketaan laskuttamista. Olen satavarma, ettei Siivous-Gestapo laskuta lattianvahausta keneltäkään.

###

Kiitos Lealle kannanotostasi! Ihmiset on ammattini suurin voimavara! Noo, ihan nyt viimeisinä työvuosina teki joku urani ensimmäisen kirjallisen valituksen. Kyse oli hänen vaatimuksestaan saada minulta terveydelleen vaarallisen päätöksen, joka olisi ollut myös vastoin lääketieteellistä varmaa tietoa ja minun vastuullani. Hän oli ”lukenut lehdistä ja ottanut selvää”, mutta minä pelkkää ilkeyttäni torppasin vaatimuksensa. Mutta huom: nämä on niin harvinaisia, että näitä ei normitohtorille tule kuin max 5 per työura, jos käyttäytyy potilaita kohtaan siten kuin itselleen toivoisi tehtävän (tai kuten äiti on opettanut, luonnehti joku joskus).

###

Eiliseltä.

Päivä x+3

Asiasta toiseen, kävin iltamassa metsäretkeillä, joka alkoi aika hassuissa merkeissä. Sain nimittäin erämaisella metsätievyöhykkeellä perääni henkilöauton. Olivat bonganneet autoni tien varresta toisesta paikasta käydessäni ensin tutkimassa karttaan merkittyä kohdetta. Se veti vesiperän, kun suo tuli esteeksi. Näin siellä todennäköisesti karhun repimän kannon, tuoreet jäljet.

Palasin autolle ja siirryin kilometrin verran metsätietä. Hakkuualueen toisella reunalla havaitsin auton. Ajelin tiedossani olevalle kääntöpaikalle, jonne pysähtyessä huomasin tuon auton lähestyvän ja pysähtyvän lähelleni. Autosta nousi mies, kuski jäi autoon. Ensiajatus oli rajavartijoista, mutta auto oli yksityisauto. Nousin autostani reppua kaivamaan, jolloin mies lähestyi ja huikkasi, että päätettiin tulla katsomaan, kuka tuolla nopealla autolla ajaa. (Nopealla autolla? Heh.)

Jäätiin siihen hetkeksi jutulle. Sain tietää metsän olevan täynnä metsästäjiä ja myös karhuja risteilee. And much more. 🙂 No, rauhoittelin ukkokultia, että nou hätä, olen kruisaillut täällä useasti ja pärjään sekä metsästäjien että karhujen kanssa. Selvittivät olevansa etelä-Suomesta. Murteessa oli mielestäni muutakin vivahdetta, mutta paikallisia eivät olleet, se selvää. Tiedän nämä ihmiset. Paikalliset eivät seuraile ketään. 🙂

Olin metsässä kuusi tuntia, enkä nähnyt ketään. Kuulin kyllä muutaman kiväärilaukauksen kaukana minusta. Hirviukkoja oikeassa toimessaan.

Jaa tosiaan. Poisajaessa oli edessä tiesulku.:

Kuva otettu videosta, laatu sen mukainen. Pahoittelen.

Hän seisoi hievahtamatta ja jääräpäisesti kaukovalojen paisteessa siitä huolimatta, että auton keula hiipi sentti sentiltä lähemmäksi. Ensimmäiseen tööttäykseen kumarsi syvään, vasta toisesta pyrähti lentoon. Kai tuo ukkoriekko oli?

###

Jahas, nyt päivänä x+4 on lähdettävä kotikonnuille, Talonmies eläinkuntineen poistui jo eilen. Odottelen kaminan hiipumista vielä. Nopean Autoni (hah) katolla on edelleen kuuraa, mutta jospa auringon puolelta etuakkuna olisi sulanut.

Ikkunasta näkyy järven hidas aalto. Se hidastuu ja hidastuu, kunnes yhtenä yönä vetää kannen päälleen. Uimaan rohkenin vielä pari päivää sitten aamutuimaan. Vesi oli +6. Sai olla laitimmainen pulahdus tälle vuodelle.

Oikein hyvää ja reipasta lokakuun jatkoa upeissa kirpeissä syysilmoissa!

Teidän Klara

Aamupala.

Pientä karhua kiertämässä

Myllykoskelta eteenpäin

Otin ja läksin hektisen jokapaikanhöyläyksen jälkeen ajamaan Kuusamoon, jossa oli vähän työasiaakin ja vanhastaan kortteeripaikka tiedossa. Aattelin, että nyt on mun hetkeni tullut ottaa pieni breikki, sillä nykyisen it-helvetin aikana voi töitä tehdä mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Miksei siis siirtää kirjallisia hommiaan sydänyöhön ja viettää rentoutuneita hetkiä päivänvalolla?

Ja näin tein. Tulin nimittäin yösydännä junalla yhdestä toisesta paikasta kotikaupunkiin, torkahdin himasessa jonkun tunnin, huiskutin Talonmiehelle, kävin töissä hoitelemassa parit aikatauluun sidoksissa olleet asiat, hyppäsin rattiin ja ajoin nilkka suorana Kuusamoon. Se joka menee Kuusamoon, ei koskaan voi olla väärään suuntaan menossa! (Voisin muuttaa tänne.) ”Kuusamooo, nyt kutsuu mua Kuusamo!”

@@@

Myllykosken seutuvilla on parikin kämppään herraskaisesti veden äärellä.
Toinen on Urkin kämppä, mutten muista kumpi. Ehkä lukijani muistaa?

Saateri oispa hienoa, kun olisi vielä 50-luku, herrat herroja ja narrit narreja ja meikäläinen olisi mieheksi syntynyt. Siihen aikaan siis, sillä miehenä oleminen ei nykyaikana enää näytä herkkua olevan, jonka johtopäätöksen olen saanut tehdä seuratessani sivusta vaihdevuosissaan kitiseviä miehenpuolisia työtovereita.

Yhtä kaikki, ollapa siis Urkki ja elelläpä 50-lukua tuossa vesistön äärellä perhoa uittamassa. Konjakit tuotaisi erillisellä kuljetuksella, aina ois punaista kalaa ja savuporoa pöydässä ja Hilja laittelisi eväät. Olisi naisia joka sormelle, kiiltäviä autoja ja autonkuljettajia. Ja välillä pyyhkäisisi Convairilla juomaan ryssäläistä kirkasta lientä ja vannomaan ikuista ystävyyttä.

Pyöreälammen taukopaikka

Mutta kun ei ole, niin tallustelee siitä vain Metsähallituksen hallinnoimaa siltaa pitkin Pyöreälammelle tsuumailemaan eri suuntiin. Tirauttaa siinä pienet itkut, kun jälkeläinen pirskatti soikoon läksi kauas vaarallisiin maihin vaarallisiin työtehtäviin ja palaa pitkän ajan kuluttua. Ja saa sanoa, että äiti-ihmisenä sitä aattelee, että jos tulee pystyasennossa takaisin, niin lyön kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja heilautan suitsukeriipustani joka suuntaan. (Toistaiseksi en ole ortodoksi, mutta täytynee kääntyä siihenkin hiippakuntaan, mikäli auttaa suojelusenkeleiden mairittelussa.)

Jatkaa siitä sitten Kallioportille, jota ennen kuuntelee, kun pyyt viheltelevät toisilleen ja koittavat lonehtia varvikossa muina pyinä, ettei me täällä olla, kunhan vain varvikko omia aikojaan kahisee.

Kallioportti

Abaut näillä kohdin ohi juoksee NUTS-ultrajuoksuun harjoitteleva nuorimies, jonka tulemme tapaamaan myöhemminkin.

Kallioportin päältä katsottuna.

Kallioportilta kun nousee raput ylös, niin henki salpautuu. Semmoisissa korkeuksissa siinä maisemaa katsellaan, ettei mitään rajaa. Puunlatvat näkyvät kaukana alapuolella ja siivet meinaa kasvaa lapaluiden reunoista, että nytpä mä suihkaisen tästä lentohon, enkä tänne jää oottamaan syksyä ja ii-kää-vää (siitä laulusta tuo vain mukaelmana). Vaan niinpä on realismi kohdillaan, että vielä järki sen verran sanoo, jotta ei auta kuin lappoa tossua tossun etehen ja nykiä polkua kohti Harrisuvantoa. Mutta hetkeä ennen sitä jämähdän paikoilleni pienen puron viereen: mikä lintu laulaa? Ihan täytyy kelata muistia, muttei kertasen kaikkiaan mitään tule mieleen. Piti konsultoida kurssikaveria, joka on ornitologian mestari. Lähetin hälle videon ja vastasi sen olevan peukaloinen, joita on Kuusamon seudulla, muttei täälläkään ruuhkaksi asti.

Harrisuvannossa olikin sitten lounaan aika. Ollaan muka älyn jättiläisinä Talonmiehen kanssa keksitty, että pieneen termospulloon voi kuumaan veteen taltioda makkaran. (Se on vähän velttoa settiä sitten evästelyaikana, mutta menettelee.) Nyt taltioin sinne kuumaan veteen nuudelipussin. No, menetteli sekin, jos kohta nuudelit oli jo aika puuroutuneina.

Semiherkullinen nuudelipuuro, suolaista ja hiilaripitoista kumminkin.

Hitonmoinen hiki tuolla meinasi pukata niskaan, jos kohta väliin oli juukelin kovia tuulenpuuskia. Kun polulla oli aika monta tuulenkaatoa, niin aattelin, jotta saapa nähdä rysähtääkö jotakin niskaankin ennen kuin takaisin Juumaan pääsen. Vaan tässä sitä edelleen ollaan.

Sitten tulikin pitempi romposteluhuikonen kauniissa kangasmetsässä. Taisipa siinä vilahtaa joku koskikin, Vattumutka ja Kalliosaari. Näillä huudeilla alkoi ripistellä vettä ja kaunis aurinkokeli hiipui pilvien taa kun saavuin Siilastuvalle. Edelleenkään ei ristinsielua missään, mikä on kumma, sillä Siilastuvalla on yleensä aina joku etenkin jos on yhtään minkäänlainen ulkoilukeli. Nyt siellä tapasin vain pari kuukkelia ja yksinäisen pantaporon. Vain marraskuun loskassa siellä saa viivähtää omissa oloissaan, mutten menisi tuonne yöpymään trafiikin keskelle. Kaunis näkymähän siitä kyllä Jyrävälle on.

On mulla tästä videotakin, mutta se tiedostomuoto nyt sylttää (Samsungin kameran tallennusmuoto
ei ole WordPressin suosiossa.)

Jyrävän rannasta läksin sitten nousemaan niitä puuportaita ja taisinpa siinä vähän pysähtyä 43. askelman kohdalla tarkastelemaan kahta pikkukuustakin, kun NUTS-ultrajuoksuharjoittelija sai minut toistamiseen kiinni. Kertoi harjoittelevansa NUTS-kisaan joka taitaa olla siinä 25.5. tietämissä. Tervepäiset urheilijanuoret ja sporttipantterit siinä kisassa juosta hipsuttavat pieniä huikosia kuten Hautajärveltä Rukalle (83 km) ja elämäänsä enemmän (!) haasteita kaipaavat sipsuttelevat Hautajärveltä Rukalle ja takaisin (166 km). Sole poka mikhän. Älkää kysykö minulta, näenkö tuollaisen psyykkisesti terveen ihmisen touhuksi. Nutsit puhukoot puolestaan (ampuvat meikäläisen). Satun tietämään, että joitakuita on jouduttu suonen kautta nesteyttämäänkin näissä pippaloissa. Mutta voi olla kateellisten panettelua 😉 Tämä poikapuolinen vaikutti kyllä kaikin puolin järkevältä ja tasapainoiselta tyypiltä, kun vähän aikaa rupateltiin.

Ja seuraavana: Aallokkokoski. Next one: Aallokkofors.

Myllykoskea kun lähestyy, niin alkaa porukkaakin tulla vastaan. Tuli iloinen nuoripari haukkuvan porokoiran kanssa ja perhe, jossa teini-ikäinen valkoisissa tennareissa koitti pomppia kuralätäköiden yli 🙂 Voi tuota nuoruutta ja sievää out fittiä! Iloinen oli hymy tytöllä kurakoista huolimatta. Täti lompsi kumppareissa ja tallipipossa vastaan.

Tässä kartta reissuasi varten.

Tuo kierros on oikein hauska päiväjotos etenkin silloin, kun ei ole porukkaa liikkeellä. Kesällähän tuo reitti on ihan ammuttu täyteen perheitä ja perheettömiä – hyvä niin! Luonnossa kun liikkuu, niin ei kadu reissuaan koskaan.

Ensi kesänä, kun on vähän juhlia tiedossa, aion karata tänne ja rompostaa vähän pidemmän reitin majoitteet rinkassa. Mikään Paistunturi tai Sompion erämaa tämä seutu ei ole ja hyvä niin. Jos kinttu räpsähtää tai tulee aivoinfarkti kesken Trangian sytytyksen, niin eipä mene hetkeäkään, kun seuraava kuljeksija paikalle sattuu.

Sitä joutuu näillä kymmenillä jo hieman miettimään menemisiään, eikö totta? Siitäpä tulikin mieleeni, että morjenstan pihapiirin väen ja häivyn baanalle. Iltaliikenne on rauhallinen ja sunnuntaiaamuna on aina niin mukava herätä omasta sängystä etenkin, kun seuraava viikko tuo eteen paitsi vanhan ystävän yökyläilyn myös pakollisen pakollisen minireissun erääseen kaupunkiin, joka lienee tämän maan pääkaupunki. Motto: ”Pysy liikkeessä, sillä koirat ei kuse liikkuviin autoihin.”

Ystävällisin terveisin Klara von den Köckelhausen