Vanha Kovalevy Kertoo-sarja: Melontamuistoja

Ensimmäinen kajakkini, Yukon Expedition, soutuveneluokan menopeli;)

Hyvä Lukijani,

tänään on tutkailtava vanhoja seikkailuja ulkoiselta kovalevyltä, jonne ne on tallennettu vuosia sitten. Uusiin seikkailuihin tuli suunnitelman muutos på grund av pilalliset retkikelit. Taitaapa Lukijanikin par´aikaa edetä vanhoilla hokkareilla luistinradaksi muuttunutta maantietä vai rouskuttaneeko tienpintaa järeillä piikkikengillä. Talonmies osti meille kunnon kumiteräpiikkilisukkeet. Ja kas: aamulenkki Koiranroikaleen kanssa meni kuin Strömsössä. Oli toki vaellussauvatkin fölijyyssä.

Koira voi hyvin eläinlääkärikäynnin jälkeenkin 😉 Hyppäsi enskättelyssä lääkärin syliin, jotta pusu sullekin. Onneksi tohtori osasi ennakoida, eikä menettänyt muutamaa etuhammastaan. Koiran oirekuva selvisi: allergiaoireet. Korvat erittivät tummaa töhnää, tassuja piti jäystää ja muutenkin olo näytti olevan kuin ”kusiaisia housussa”. Sätin itseäni, etten osannut yhdistää aaltoilevia vatsaoireita ja selvästikin laaja-alaista kutinaa. Torpassa piipahtanut lääkärijälkeläinen totesi sivumennen, että sen nahkahan paukamoi. Torjuin ajatuksen: ”jaba-jaa…nuori ja innokas diagnosoimaan”.

Puolustuksen puheenvuoro: ihmisellä ruoka-aineallergiat pulpahtavat jo lapsuudessa, enkä älynnyt, että aikuisella koiralla voisi olla toisin (melkeinhän kuin ihminen ;D ). Ihmisellä ruoka-aineallergiat nostavat päätään lapsuudessa, kun elimistö kohtaa ruoka-aineen ensimmäisiä kertoja. Aikuisiällä puhkeavat ruoka-aineallergiat (ammattilaisen diagnosoimat) ovat harvinaista. Allergia = immuunijärjestelmän herkistymisen jälkeen syntyvä voimistunut reaktio jollekin aineelle.

Tämä tästä ja nyt mela käteen.

###

Kuva on Pihtiputaalta lähtöaikeista. Poistin matkatoverin, kun lupaa en ole kysynyt. Kuva: minun ottamani ja omistamani.

Melontareissuja tuli ahkerasti tehtyä ainakin parikymmentä vuotta.

Nyt homma on vähän hyytynyt Autiotupamökin hankittuamme. Siellä on hyvät melontavedet ja omasta rannasta lähtö aina helppoa verrattuna kauemmas rahtautumiseen. Ja mietittävä aina lista kysymyksiä: minne, koska, mitkä kelit, mistä pääsee rantaan, minne voi jättää auton jne. Sitten paatti auton katolle, onko ruoat, onko melontavermeet kaikki matkassa jne. Ajo kohdepaikkaan, paatti auton katolta veteen (yksin pääsääntöisesti), kamppeiden roudaus paattiin ja ja ja… Onhan rinkkaretkeilyssäkin oma vaivansa, mutta merkittävästi nopeammin kyllä pääsee polun alkuun kuin veneen kanssa veteen. Mutta en luovuta, jos Ritva Lampinenkin ratsasti läpi Suomenmaan! 😀 (Linkki tekstin lopussa.)

Tuossa yläkuvassa lähdetään Keiteleelle. Retki meni hyvin ja porukkaan liittyi muutama muukin siinä jossakin Kymönkosken seutuvilla. Seikkailua tästä ei puuttunut, kun yksi patokin tuli eteen. Tätä on naurettu, että karttaa kyllä katsottiin, mutta mitäs me kaikista karttamerkeistä välitettiin. Siinä oli vähän sitten miettimistä ja tuli kyllä sitten kajakkien vetämistä maitse melko lailla. Taidettiin jotakin autokyytiäkin käyttää siinä kohtaa.

###

Tuon punaisen paatin kanssa oli kyllä monenlaista söhlinkiä. Otsikon alla olevassa kuvassa se raukka koittaa taistella tiensä Somerilta kohti Julma-Ölkkyä, jonne se ei koskaan päätynyt. Loppui sinni kesken, kun Julma-Ölkyn kohdalla tuli pieni mylly vastaan. Paatin olisi saanut reuhdotuksi Ylä-Ölkylle, jos sen olisi kiskonut ensin ylös siihen tielle ja siitä toiselle puolelle Julman vesiin. Mutta noustessani jalkapelillä pusikoista tielle tutkailemaan vetolinjoja törmäsin laumaan pöhöttyneitä tupakoivia hirvimiehiä. Aattelin, että antaapa olla, tulevat kumminkin sähläämään, enkä ollut sosiaalisella tuulella.

Hyppäsin siis takaisin paattiin ja palasin Somerille. Somer on järvi siinä, missä ovat ne Värikallion kalliomaalaukset. Siihen aikaan siinä oli vain joku lautalaiturin tyyppinen hökötys katselijoille. Sen pystyi kajakilla ohittamaan ja hinautumaan ihan seinämän viereen kuvia tutkailemaan. En saa näistä tämmöisistä koskaan kovia kicksejä, hienoja toki, mikäs siinä. Mutta luonto ilman ihmisen kädenjälkeä on kuitenkin huippua, ihan tyrmäys-kicksi. Ihmisen kädenjälki tulee vasta sitten.

###

Tässä alitetaan Hännilänsalmen siltatyömaa. Silta oli silloin uusittavana. Vähän semmoinen huh huh-fiilinki oli.

Tuohon kuutamokuvaan liittyy sellainen upea muisto ihanan lämpimästä elokuun yöstä eteläisessä Suomessa, taisiko olla Keiteleellä, Puulalla vai Päijänteellä, en enää muista. Mutta muistan, kuinka tehtiin tulet ja istuttiin pitkään nauttimassa yön äänistä.

Jonkeri on jossain määrin tuttu paikka, pieni kylä Kuhmossa. Lähdettiin kerrattain toveriporukalla laskemaan Jongunjokea. Taisi sekin olla elokuuta. Kaverit vuokrasivat kajakit ja vuokrausyrittäjä kyseli, onko meillä kirves mukana. Vastailtiin vähän sisään päin hymyillen, että tuota noin, eipä ole juurikaan kirvestä mukana. No, kun tähdättiin siihen yhdelle autiotuvalle ja jouduttiin pienempään jokeen kurvaamaan torpalle päästäksemme, niin hoksattiin, miksi kirves olisi ollut tarpeen. Tuosta tosin päästiin ali pujahtamaan, eikä onneksi muuallakaan kirvestä tarvittu.

###

Yhden melontareissun tein kerran umpituntemattomassa miesporukassa Oulankajoella 😀 Taivalkosken kohdalla jouduttiin tietysti nostamaan purtilot vedestä, kun Kiutaköngäs olisi seuraavaksi ollut edessä… Hyvät varoituskyltit siinä oli muistaakseni jo silloin ja ainakin nyt. Kävin siellä joku kuukausi taapäin, jalan tosin.

Tuolla yhdellä miespainotteisella melontareissulla opin paljon miehen sielunelämästä. Fiksuja poikia koko sakki. Tuosta reissusta voisi joskus kertoa enemmän. Olisiko vaikka salakoodilla ”Nokipannu kertoo” 😉 Pidä salakoodi mielessä.

Tämä kuva on samalta reissulta, jossa vene vedettiin Kiutakönkään alapuolella Mataraniemessä takaisin Oulankajokeen. Lienen jossain vaiheessa pienentänyt kuvaa, kun tähän kokoon päätynyt.

Loppusanat: kyllä iski nyt niin kova melontaretkikuume, että ei äärtä ei laitaa. Silmäkulmassa kuitenkin kurkistaa Calazon kartta, jota vaellustoveri jo toisaalla kovastikin on tutkinut. Kartta suuntaa meidät kohti Käsivartta ja siitä rajan yli pienelle lenkille kohti länttä. Saapa nähdä. Tähän aikaan vuodesta sillä hehkutuksella voi mennä pääkallokeleistä yli.

Lähetän tästä kesäharrasteiden ripauksen myös Lukijani suuntaan, naps – täältä tulee sinnepäin kesätuulten alustavat leuhahdukset!

Teidän, Klara

Linkki Ritva Lampisen haastatteluun, aiheena siis reissu hevosella Suomen läpi: https://soundcloud.com/jaksofi/23-ritva-lampinen-suomenhevosella-suomi-paasta-paahan?utm_source=clipboard&utm_medium=text&utm_campaign=social_sharing

Neidonkengällä talvea takamukseen ja tajunnanvirtaa

Neidonkenkä Kuusamon neidonkenkäpaikalla (se paikka siellä leirintäalueen lähistöllä Oulangalla, Rytisuo). Kuva: minun ottama. Ja en tallonut mitään enkä ketään, en ta-kuul-la. Tuo harmaa on pitkospuu.

Hyvä Lukijani,

kaikki retkikirjat (melkein) on luettu ja tutkittu, netin materiaalia pengottu, karttoja levitelty ja laskostettu ja tänään kuljettu viitisentoista kilometriä taajamateitä kuvitellen niiitä metsäpoluiksi (ja selkään 15 kiloa tavaraa…). Enää puuttuu vain kesä.

Melko hyvin onnistui irrottautua todellisuudesta, kun samalla kuunteli podcastia välittämättä jyräjävästä liikenteestä. Ilmassakin oli metakkaa, mistä lie terässiivet ilmestyivät ja minne katosivat. Toivottavasti eivät idästä. Pari joutsenta lekutteli jakamassa taivaankantta terässiipien kanssa.

###

Kesän muistoja pulpahti kuva-arkistostakin. Merimelontaa ja Kuusamon Niitselysjoen ylitystä vaijeriveneellä. Vietin siellä Kerojärven kämpällä yhden yön ja Kerojärven reittiä kyllä markkinoisin Kuusamon kansoitettujen polkujen vaihtoehdoksi. Liikasenvaarantieltä pääsee reitille tai toisesta päästä Hautajärveltä, siis Sallan puolelta.

Kerojärven kämpältä. Siinä on myös sauna samassa rakennuksessa (ainakin aiemmin). Kuva: itte otin.

Kerojärvi kesäkuun yönä. Hitosti oli sääskiä. Kuva: oma

Kuusamo on mulle tuttu paikka ja siellä on tullut kuljetuksi kesää talvea. Karttelen Kuusamon ruuhkapaikkoja kesällä, mutta on siellä paljon muitakin hienoja kohteita, samoin Posiolla. Kyllä piipahtelen Karhunkierroksellakin ihmisiä jututtamassa, muttei ne ole mun sielunmaisemaa, liikaa sakkia. Maisemathan siellä on upeat ja suon mielihyvin ihmisille sen, että jakavat ne …keskenään 🙂 Olen niistä osani saanut niin moneen kertaan, että hyvin voin antaa ne toisillekin.

###

Tulevana kesänä käyn pyörimässä Urho Kekkosen puiston itäreunalla. Paljon on vettä virrannut Suomujoessa sitten viime kerran – kaksikymmentä vuotta? Lähden kaveriksi toiselle, jota retkikärpänen puraisi, kun myin hälle toisen makuualustani. Sai syttöä.

Toinen reissu on suunnitteilla Käsivarren tienoille loppukesästä, jos Luoja suo ja säät sallii. Kaveri pahaa aavistamatta heitti siitä idean syyspimeillä. Arvasi, että nyt tuli sanottua sellaista, mistä joutuu vastuuseen. No, kartat on tulostettu ja reitti suunniteltu. Vanha retkikaveri on kyseessä ja meitä yhdistää se, että ollaan molemmat outoja tyyppejä. Hyvä yhdistelmä, jolla pärjää! 😀

###

Neidonkenkään palaan vielä. Tuo suojeltu kasvi on semmoinen, ettei sen näkemistä ja kuvaamista parane mennä leuhkimaan muualla kuin näin luottoseurassa. Osa ei sitä tunne ja huokaisivat ihastuneina: ”Voi miten kaunis – mikä kukka tuo on, mistä löysit?” Ne, jotka tietävät, tulevat kasvoiltaan vihreiksi ja sanovat: ”Tiesitkö, että kuvaajat tallaavat nämä harvinaiset kukat alleen. Tulee lajille suurta haittaa ja …nauku nauku…” Olen oppinut tämän läksyn ja pidän visusti asioita tietonani sen vuoksi ja heivaan närästelijät pois lähipiireistäni. Suosittelen sitä Lukijallenikin (ja tässä toistan taas itseäni, mutta tosissani tarkoitan). Meillä on vain yksi elämä. Ei sitä kannata tärvätä mielensä pahoittajien ja näräilijöiden seurassa.

Mun merireissua joku vuosi sitten Pohjanlahdella. Tuolla on kansallispuistokin ihan Perämeren pohjukassa, jos joku innostuu paatteineen sinne pärskyttelemään. Kuva: oma

###

Kiitos Lukijalle, kun sain näitä kesän muistoja verestää tässä! Osa kuvista voi olla jo aiemmin postattuja, vaan haitanneeko tuo. Uuttakin pukkaa koko ajan 🙂

Ja mitä tulee ainoan elämän käyttämiseen ilon lähteenä, niin tulin sitä tosissani aatelleeksi tänään ulkona kulkiessa ja arkussa nyt lepäävää äitiä ajatellessa. Käytti jokaisen päivänsä tarkkaan niin kauan kuin vielä muisti kuka on ja missä on.

Muutenkin tuli äiti mieleen tämän päivän keleissä, kun alkoi hiostaa ja riipaisin takin alta yhden puseron vähemmäksi. Äidit muistuttelivat keväisin lapsiaan kevätkeleistä. Lukijallenikin varmaan tuiki tuttua! Äideillä oli niihin aikoihin keväisin kaksi pointtia:

”Äläkä istu kylmälle kivelle!”
”Ei sitä missään kesäkamppeissa vielä kuljeta, kun routa on maassa. Petollista se lämmin keli keväällä on!”

Erityinen älämölö siitä syntyikin, kun kevättalvella ennen luokkakuvan kuvausta hilipasin kotiin vaihtamaan kesämekon päälle ja juoksujalkaa takaisin koululle. Niinpä luokkakuvassa retalehtaa yksi tyttö lyhythihaisessa kesämekossa, kun muilla on korkeakauluksiset puserot, villatakit ja hiihtohousut. Saattaa olla, että sama tyttö on sittemmin sortunut muihinkin hullutuksiin, hetken mielijohteesta.

Näihin puheisiin, Klara

Kiskojen kirskuntaa

Hyvä Lukijani,

nyt ollaan riskilinjoilla eli junaverkon varassa latomassa kirjasimia. Mutta hätä ei jne. kun tulee sopiva sauma laatia mitä nerokkaimpia kirjallisia raportteja, kuten nyt tämä dokumentti.

(Hyvän tähden, juna näyttää kääntyvän oikealle jollekin sivutielle. Näyttikö edes vilkkua ja mitä mahtoi tienviitassa lukea?)

No, eipä auta kuin jatkaa kyydissä. Etenkin, kun kiltti ja iloinen, pirteästi töitään paiskiva junasiivoojatäti huikkaa hytinovesta:”Onko roskia?” Iloinen hymy kaupan päälle. Ai, että mä ilahdun tästä tädistä. Kohtaan hänet lähes viikoittain.

Tästä hytistä on hyvä vaania ihmisiä, jotka ajautuvat kahden työskentelyhytin väliin ihmettelemään kuinka päästä etenemään vaunusta toiseen. Vaunujen välioven avaaminen näyttää edellyttävän tiettyä älykkyyttä. Ja saa sanoa, että kaikki ei ole ruudinkeksijöitä mitä junanovien aukomiseen tulee (tirsk). Ajoittain joku, aikansa pähkättyään, kääntyy kannoillaan ja palaa tulosuuntaansa. Jää sekin RavintoLan kolmioleipä syömättä. (Täti kiitää juuri käytävää ohitseni takaisin toiseen suuntaan.)

Toisinaan on ihan liipasimella aukaista hytinovi ja ohjeistaa välioven avaus istuimeltani. ”Hallå da, paina vasemmanpuoleisessa seinässä olevaa nappia ja odota rauhassa.” Ainoastaan Lukijan kaltaisessa arvokkaassa luottoseurassa kuiskaan ammattisalaisuuden: talvisin ovi avautuu hitaasti,eikä aina ollenkaan, mikäli lunta on tuprutellut ja pakkanen pannut oviliitinkiä. (Noh 🙄 …olkohon sanat tuossa noin, kun hyvin rimmaa. Vanha sanonta vain, eiks niin. Tiätsä.)

Kalamiesten suosikkipaikka etäisen järven rannalla.

###

Ei tässä turhanpäiväistä sakkia olla. Olen auttanut maamme lainvartijaakin vastikään. Kansalaisena ja erinomaisen velvoitettuna kyttänä ja teräsmuistilla varustettuna mitä kaikenmoisiin laittomuuksiin ja henkeen sekä terveyteen kohdistuneeseen uhkaan tulee. Voisin heittämällä osallistua kaasuputkipuolellekin: täältä pesee ja höyryää.

Ihan siviilipuolen juttu kyseessä, mutta kun kuulee ja näkee kaikenlaista näin junan loosheistakin, niin tulee pantua merkille yhtä ja toista. Esimerkiksi oletettujen junakuskien räkättävää naurua oletetussa veturin ohjaamossa. Viittaan aiempaan kirjoitukseeni. Siinä tosin suoritin kooärpee-tasoisen tutkinnan lopulta itse ja veturinkuljettaja sai vapauttavan päätöksen.

Mutta paljon on epälyksenalaista ja omituista toimintaa, josta voi ilmoittaa. (Vino hymy) Ei tule sinivuokkojen työpäivä pitkäveteiseksi. Kaikesta kannattaa nimittäin olla yhteydessä viranomaisiin. Varalta 😉

###

Tarkkasilmäinen kun Lukijani tottavie on, hänen silmäänsä varmaan sattui sekin, että ensimmäisessä kuvassa oli karhunpaska. ☝🏻Aivan oikein. Päädyttiin loppuviikosta Talonmiehen ja Rakin kanssa takaisin mökille pienen työkeikkani jälkeen. Mökillä otin repun reikeliin, pettua pivohon ja läksin taas metsiin samoamaan. Tuo hyvin alkeellinen autiotupamme on osoittautunut Elämän Hankinnaksi, sillä sen ympärillä on oikeaa erämaata, jossa sieluaan lepuuttaa. En jaksa olla hehkuttamatta. Ja jos suomalainen kademieli nostaisi päätään, niin kerron, että se oli halpa ja hankalan korpitaipaleen takana. Ryssäkään ei ole kaukana.

Karhut lienevät pikkuhiljaa siirtyneet talvipesilleen. Ladanneet ensin itsensä täyteen marjoja ja kakkineet urakalla, jotta suoli olisi tyhjä maate mennessä. Kuljen karhukellon kanssa näinä aikoina, kun vielä on mahdollisuus, että tiet otson kanssa risteävät. Mutta eipä ole muuta viestiä karhupuolelta tullut kuin tuo turahdus. Kolme kaurista näin ja luulin näkeväni sudenkin, mutta olletikin oli jonkun mettämiehen koirakarkulainen. Hirvihommia vielä tuntuu olevan ja paikallistrn linnustajien Hilux voi olla parkkeerattuna mettätien varressa, koiria heilläkin.

###

Uusimmassa Suomen Lääkärilehdessä oli juttua luonnon sielunhoidollisesta merkityksestä. Vinkkaan, jos joku kiinnostuu.

###

Tässä yhteydessä vielä sana keikkalääkäreistä. Paljon on porua ja moni tieto on paitsi totta, myös kateuden ja väärinymmärryksenkin ryydittämään mustaa kuonaa.

Verottaja pitää kyllä hyvin puolensa, että palkansaaja luovuttaa osan suurista tuloistaan takaisin yhteiseen koriin. Olen joskus maksanut tuloistani puolet veroa, totta joka sana. Kai sekin on jotain, vaikka jotain käteenkin jäi?

Firmat haukkaavat tienestistä ison osan. Niillä on verosuunnittelijansa ja vähennysoikeutensa ja epäilen, yritysverotusta toki tuntematta, että verotaakka ei ole sama kuin palkansaajalla.

Ihmettelen myös, että hoitajapulasta puhuttaessa en ole nähnyt vaadittavan, että hoitajat tulisi erillismääräyksellä pakottaa kahdeksi vuodeksi jonnekin yhteiskunnan määräämälle seudulle töihin. Ei myöskään sihteereitä, lähihoitajia, siivoojia, kiinteistönhuoltajia ja muita lääkärin työn kannalta keskeisiä tukitoimintoja. Mikä lääkärinammatissa on vikana, että lääkärin pitäisi yksin pyörittää jotakin terveydenhuollon yksikköä jossakin kaukana kodistaan? Miksi lääkäri ei saisi vaihtaa työpaikkaansa ihan kuten muutkin ihmiset niin, että jaksaa ja vielä tienaakin paremmin?

Opiskellessa pyöri pankkitilikin kuusi vuotta nurinpäin ja suurella osalla lääkäreistä iso osa palkasta tulee viikkotuntimäärästä, joka on merkittävästi suurempi kuin muilla ammattikunnilla. (Lisätieto: en tee töitä firmojen palkkalistalla, palkan maksaa kunnallinen työnantaja.) Tämä tämmöisenä yleisinfona, kun nyt päitä vadille ollaan vaatimassa. Totuus on se, että julkisella puolella ainakin erikoissairaanhoidosta on erikoislääkäreiden ulosvirtaus voimistunut. Eikä kyse ole pelkästään palkkauksesta.

Jatkan kiskoilla eteenpäin ja toivotan Lukijalleni hyvää viikkoa, olipa missä hommassa tahansa!

Teidän, Klara

Herkkutatti vielä jaksoi kasvaa. Ei ole mun suosikkeja, tuli taas testatuksi.

Puheita poluilta ja kohtaamisia kallioilla

Hyvä Lukijani,

liitän oheen muutamia kuvia, joita olen näpsinyt poluiltani. Nyt on tullut Kuusamon polkuja rummutetuksi. Tämähän on hieno paikka, jos kohta kovin suosittu ja Karhunkierros imee porukkaa. Tälle päivälle vastaan tuli porukoita, joista arviolta puolet ulkomaalaisia. Kuulin ainakin saksaa, englantia ja jotakin slaavilaista kieltä (puolaa?).

Vähän hassukin tapahtumain kulku siinä sattui. Nimittäin kohtasin polkujen risteyksessä kolme naista katselemassa ympärilleen. Kysyivät neuvoa johonkin oikopolkuun liittyen. Mutten minä osannut neuvoa, kun näillä nurkilla kuljen merkityillä reiteillä, ohjeiden mukaisesti. Tänne suuntautuu niin voimakas retkeilijävirta, että maaston kuluminen on vaarana. Karhunkierros taitaa tällä hetkellä olla kävijämääriltään Suomen suosituin vaellusreitti, Pallas-Hetta kai kakkonen. Jos porukat hortoilee omin päin, muodostuu nopeasti polku, jolla on taipumus vahvistua ja leventyä. Sen näin hyvin myös Pyhävaaran ja Valtavaaran alueella, kun edellisestä käynnistä on tovi.

Palatakseni noihin naisiin, niin luirusin tieheni ja etenin ”viralliselle” maisemapaikalle. Kas vain, siihenpä tulivat sitten naisetkin. Ja heillä oli kysymys: mitä polkua pitkin tästä kannattaisi nyt jatkaa? Mennäkö tuonne vai tuonne? Tjaa-a, sanoin. Ja lisäsin, etten osaa neuvoa. Olivat kuulleet, että tästä pääsisi paikkaan B, josta pääsee takaisin lähtöpaikkaan A. Sanoin, etten kyllä osaa neuvoa, mutta kuulostaisi hyvältä. Jatkettiin sitten jutustelua Suomen retkeilyalueista ja huomasin jälleen ajautuvani jonkinlaiseksi matkaoppaaksi, johon on taipumusta. (Muistan mm. kerran ajautuneeni melontaoppaaksi pitäessäni taukoa jokirannalla. Ihmiset alkoivat pysähtyä siihen neuvoa kysymään. :D)

Tarina jatkuu… päätin jälleen luiruta paikalta. Palasin tuloreittiä ja siirryin muutaman kuusen taakse odottamaan (tirsk!) josko naiset kuitenkin palaavat tuloreittiä. Jos palaavat, näen sen kuusten takaa. Kun menevät ohi, niin livahdan takaisin polulle palatakseni näköalapaikalle. Sieltä otan suunnan paikkaan B, jossa katson pääseekö sieltä paikkaan A.

Aikani kuusten takana piileskeltyäni ja mustikoita syötyäni päättelin heidän menneen paikkaan B. Ja hitaasti löntystellessä ehtivät edelläni B:stä A:han. Saan rauhassa jatkaa äänikirjan kuuntelua tarvitsematta jatkuvasti riipiä kuuloketta korvastani.

Kuljin paikkaan B, jossa on kota. Sen ovi oli sepposen selällään. Hiivin ohi peläten naisten väijyvän kodassa ja säntäävät ovesta: ”Ei mutta hei! Luuletko, että tästä kannattaisi…” Ketään ei kuitenkaan näkynyt. Jumalainen rauha jatkaa kirjan kuuntelua!

Rompostelin onnellisena polkua, nautin kirjasta, raittiista ilmasta ja hienosta metsästä. Ihan luksuselämää on saada keskittyä kirjaan ja omiin ajatuksiinsa. Maisemiakin piisasi.

Sitten havaitsin poroja ja… naisia. Joku poro oli lompsinut heidän lähelleen ja he jumiutuneet siihen miettimään, kuinka toimia. Mulla oli samat ajatukset – heidän suhteensa. Ei auttanut kuin mennä purkamaan tilannetta. Porot olivat herättäneet pelkoa, mikä masinoi runsaasti kysymyksiä matkaoppaalle. Vastasin, mitä taisin ja luirusin pikaisesti tieheni ja söhelsin vauhdilla paikkaan A. Tunnustan: hätä ei lukenut lakia ja oikaisin kaupan päälle laitonta oikopolkuakin, pujahdin menopeliini ja sähhäytin tieheni. Oletan, että naisetkin löysivät takaisin ilman perässä kulkevaa porotokkaa ja siitä vielä illan päälle löysivät tiensä yökerhoonkin.

Sen pituinen se. 😀

Ja mikäli Lukijani vielä jaksaa, niin kerron kantanani, että kun päivänä muutamana tulin poluilta kaikkeni antaneena paikalliseen ruokakauppaan (jossa ei myydä alkoholitonta olutta, mutta muuta olutta on kymmeniä metrejä), en jaksanut kuin ihmetellä naisporukoita, joita näissä retkeily- ja hiihtopaikoissa näkee.

Hitto soikoon, ovat varustautuneet kuin johonkin napakymppiin. Siistit retkeilyvaatteet (talvella skimba- tai hiihtokuosi) päällä – ynnä pikkujoulumeikki ja puolen metrin irtoripset. Kaveri sanoi, osan hakevan täältä seuraa. (miettii) No, ei kai se ole väärin. Se vain on niin näkyvää, kuin liimattu otsaan: ”Tämä on täällä hakemassa seuraa.” Ja kaipa osa miehistä kulkee samoissa ajatuksissa. Muistan tapauksen vuosien takaa. Pysähdyin Saariselällä tutkimaan karttaa (omaa, repussa). Talonmies oli varmaan jäänyt lapsia kaitsemaan. Niin jo lyöttäytyi joku äijänkutale saman kartan ääreen mulle Nattasia esittelemään.

(Näitä kartantutkijoita ei tosin enää vuosiin ole riesaksi asti ollut. 😀 Hyvä!)

Ja mikäli Lukijani kulkee hiihtokeskuksissa irtoripsissä ja sovittaa Tuhkimon pikkuruista korkokenkää jalkaansa illan päälle, niin ehdottomasti ymmärrän! Nämä samasta irtoripsilaatikosta läpsyttimet naamaansa liimanneet puumaikäiset islantilaisneulekloonit vain vähän tökkii. Suotanee?

Iloisiin kuulemiin ja sarkastisen huumorin ymmärryksen toivossa,

Klara, os. von Köchel-Verzeignis

Ps. Mikä angsti ja depis se meidän Sauliin nyt on iskenyt, kun melkein itku kurkussa povasi maailman tuhoutuvan ydinsotaan. Että se on loppu. No, onhan se hyvä, että kansa ei liikoja odota, niin ei tule pettymystä. (Sarkastista, roisia huumoria. Naapurissahan asuu hullu, joka tuntuu nyt hakevan seuraa yhtä hullusta paksusta pojasta, jonka olisi jo aikapäiviä pitänyt aloittaa ruokapäiväkirjan pito.)

Klara på Vappen narrasi narratiivilla

Hyvä Lukijani,

glada vappen! (Hela natten bara vatten.) Tässä sitä istutaan köökinpöydän ääressä ja muistellaan lukuisia vappuaattoja, kun promillet oli päässä ja vappuhuiskat heiluivat. Huh huh. Talonmieskin muistaa vuotemme nuorina opiskelijoina. Silloin jo bailattiin yhdessä. Oli semmoinen räväkkä opiskelijaporukka, jonka kanssa keksittiin kaikenlaista hulluttelua. Porukka tapailee edelleen ja kaikki vielä hengissäkin, jesh! Those were the days, onneksi ohimennyttä elämää!

Tässä suvussa ei vappua nykyisin juurikaan juhlita. Useimmiten joku on töissä, nyt peräti kaksi. Molemmat paiskovat töitä yön yli. Sen lisäksi yksi hiihtää Lapissa ja yksi päihdevaivainen soittelee lisärahoitusta vappuelämälleen. Veljensä soittaa, että soittelee nyt hällekin ja älkää hyvän tähden antako sille rahaa. Luvataan. Ja mitäpäs me Talonmiehen kanssa muuta kuin vedetään skänät äänettömälle ja soitonestoa päälle. Loikoillaan sohvilla ja sanotaan toisillemme: se la vii ja bon vojaas. Mulle kyllä näyttää häneltä räpsyvän jotakin settiä. Pääsee jollakin sovelluksella laittamaan viestiä iPadiini, mutta minen piittaa. Veli on oikeassa: ei pennin latia siihen kaivoon. (Kirjoittaisin tapauksestaan kirjan, jollei samanlaisia stooreja olisi jo lukuisia. Asia on julkinen ja avoimesti käsiteltävä nyt, kun on faktat. Ei tarvitse ajatella mainehaittaa hänelle, kun asia on yleisesti tiedossa käyttäytymisensä pohjalta.)

###

Ilon lähteitä on löydettävä ihan arjesta vaan. Joko Lukijani kirjoitti vappupallonsa kylkeen asioita, joista arjessa iloitsee ja riemuitsee? Hyvä! Meikäläisen listaa tässä:

olen noussut koiran kanssa lenkille huumaavaan kevätaamuun kahtena aamuna klo 6. Oi linnut, oi ilman raikkaus! Ai että! Tässä on metsää lähellä, niin rämmin koiran kanssa aamusella pitkin vetistä suonreunaa. Rakki ei tykkää yhtään, kun tassut kastuu. Säntäilee kuljettimen päässä sinne tänne päästäkseen äkkiä pälkähästä. Piruparka 😀

ilonaihe: jokunen kunnon lapsikin on saatu aikaan veroja makselemaan

ilonaihe: loma lähestyy ja sitä myöten retki. Laskeskelin jo rinkan painoakin (kuva yllä). Aika hyvä, jos 12 kilolla selviän! (En usko ittekään, tuostahan puuttuu vessapaperikin ja siitähän jo tulee kolmisen kiloa 😀 Ensiapuvehkeet myös puuttuu, nyt huomaan.).
Lisäys edelliseen ilonpitoon: yhden disklousuren otan. Näetsen räntäsateeseen en lähde. Sitä kannattaa hyvissä ajoin murehtia, eikö totta 😀 Talonmies muistutti lomaviikkoja olevan niin, että siihen yksi kuiva jakso ajoittuu. Elän uskossa. (Miettii…) Vaikka onpa mennyt joskus retki pipariksi kesäkuun räntäsateiden takia. Jotta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Raotan salaisuuden verhoa: ruhoani ja kahtatoista rinkkakiloani (lue: lopulta kahdeksaatoista) ei näy kansallispuistoissa. Valmiin polun olen CalTopo-sovellukseen lataillut ja kartat tulostellut, jotta pääsen ihmisten ilmoille takaisinkin. Vaikka enpä tiedä haittaisiko eksyäkään. Muutun nimittäin vuosi vuodelta yhä epäsosiaalisemmaksi. Ehkä on lopulta hakeuduttava autiolle saarelle vaeltelemaan?

ilonaiheita lisää: jokunen lomapäivä. Taidan kaasuttaa päiväretkeilemään yhteen kansallispuistoon ja vihaamaan viattomia kanssakulkijoita. 😉 – Viime vuonna istuin siellä pikkulammen äärellä pusikoissa juomassa tsajua ja aattelin: aah, ihana rauha! Perhosiakin lenteli ja ilma oli kaunis. Niin eikö alkanut akkain kälätys kaikua ja kaksi pulleaa naisenpuolta pullahti polkua pitkin esiin. Pälättivät kuin megafoni olisi tungettu kurkkutorveen. (Metsissä kuiskaillaan, juntit!) Huokasin: voi minua ihmisvihaaja-erakkoa. – Yökuntiin en nyt mene, vaikka uusi underquilt* kaipaisi testaamista. Ehkä roikun takapihalla testaamassa. (Hahaa! Tarkkasilmäinen Lukijani huomasi ”riipparidiivailun”? Hyvä! Siis *= aluspeitto, laitetaan riippumaton alle estämään kylmyyttä. Mulla on ennestään yksi pirun painava, joten hommasin kevyemmän. Se on nähkäätten oikein untuvaakin (pullistelee ylpeänä).

Ainakin nämä on ilonaiheita. Mitä vielä?

Tänään wokkipannun äärellä kuuntelemani Psykopodiaa-podcast toi iloa. Jaoin sen kaverilleni ja jaan Lukijallenikin. Siinä puhutaan narratiiveista eli tarinoista, joilla itseä kuvataan toisille. Jotkut luonnehtivat itseään ”mitäpä sitä meikäläinen”-narratiivilla, vähättelevät. Toisessa laidassa ovat ne, joilla kaikki menee hienosti ja kulissit on kunnossa! Kaveri tykkäsi podcastista, joten suosittelen kuuntelemaan, jos maistuu. Laitan blogitekstin alaosaan linkin. (Ai mikä narraaminen otsikossa? Noo, narratiivilla vähän narrattiin, kun ei jaksettu yksiin vappubileisiin lähteä. Keksittiin excuse, pieni totuudenväistävä narraus-narratiivi. Anteeksi maailma!)

###

Omista kulisseista maalit vaan rapisee, kun Wanhaa Rouvaa en ole ehtinyt katsomaan aikoihin. Huomenna on mentävä. Hän on siirtynyt hoivaosaston puolelle palvelutalosta, hyvä niin. Ei enää tunne minua, mutta ilahtunee ylioppilaslakista ja karkkipussista, perso makealle edelleen. Pitäisikö ostaa munkit ja tarjota termarikahvit.

Laitan loppuun linkin lisäksi kuvan sukkakuivaamosta. Sen äärelle suuntaan loppuviikosta. Jospa sukat on jo kuivat. ;D

Tässä vaiheessa ei kun hölökyn kölökyn ja oikein hyvää vapunpäivää huomiselle! Talonmies on ostanut kaksi tippaleipää ja pullon simaa. Nostan siitä lasillisen Lukijani kunniaksi!

Kuulumisiin, Klara

https://www.ninalyytinen.fi/psykopodiaa/narratiivinen-identiteetti

Sukkakuivaamolta päivää! Kengät laitoin pukukaapin seinää vasten, jotta sain kuivausritilää muistuttavan kroks-korvikkeen. 😀

Ihminen lähtee metsästä – mutta metsä ei lähde ihmisestä

Retkitoverin silmäklasit autiotuvan pöydällä

Paluu arkeen: työvälineiden esiinkaivelemista, almanakan tutkailua, ajokilometrejä, eväsrasioita ja vakaita, mutta tuhoontuomittuja päätöksiä olla tuomatta töitä enää illalla kotiin. Sen verran kuitenkin alustavia valmisteluita on tehty tämän toteuttamiseksi, että työnantajan omistaman läppärin olen nyt jättänyt työpaikan pöydälle. …mutta omalle koneelle toki latasin salatun yhteyden työkoneen käyttämään tietoverkkoon. Ihan vain sen varalta, ettei työpäivän aikana ehdi kaikkea tehdä. Että hölmöläisten peitonjatkoa.

(Huom. selvyyden nimissä: potilasasiakirjoihin eivät lääkärit pääse kuin terveydenhuollon rakennuksen sisällä olevilta koneilta. Ehkä joku sairaalan johtava lääkäri voi päästä äkillisten vastuukysymysten takia, mutta ei nk. tavan lääkäri.)

Sen verran oli stimuloiva melontareissu, että vielä pyörii päässä ajatus lähteä erämaihin. Mutta koska retkeilykarttani on nyt tilapäisesti hukassa on suunnitelmaa siirrettävä ;D. Viime yönä tuli kyllä tutkailtua retkikartta.fi- sivustoa moneltakin kantilta, mutta mihinkään lopputulokseen en päässyt. Mielessä kävi myös matka sellaisiin paikkoihin kuin Moskova ja Beirut, mutta ne kilpistyivät pelkäksi ideaksi.

Talonmiehelle aprikoin, onko tälle metsiin hakeutumiselle joku diagnoosinumerokin olemassa, mutta lohdutteli kyseessä olevan vain alkukantainen LuonnonHelma-vietti. Katsotaanpa löytyykö tilanteeseeni sopivaa numeroa tautiluokituksesta (ICD10).

R46.2 Outo ja selittämätön käyttäytyminen Märkligt och oförklarligt uppträdande

Z58.9 Määrittämätön fyysiseen ympäristöön liittyvä ongelma Problem som har samband med fysisk miljö, ospecificerat (haluaa metsään, trivs i skogen)

Z72.8 Muu elämäntapoihin liittyvä ongelma Annat problem som har samband med livsstil

Että löytyisikö näistä.

Ehkä lukijaa kiinnostaa tietää, mikä on tällä hetkellä se paikka, minne kaikki – toistan: kaikki – itseään kunnioittavat retkeilijät hakeutuvat? Minäpä kerron: se on Lofootit. Lofootit, Lofootit ja Lofootit. ”Menkää Lofooteille – tulkaa onnellisiksi!” tai ”Joko sinäkin näit Lofootit – naapurisi nimittäin näki!”

Mikäli halajaa hieman lisäsulkaa retkihattuunsa, niin Senjan saarelle tie myös vieköön. Ja nytpä tarkkasilmäinen lukijani jo tietääkin, mitä aion seuraavaksi sanoa. Aivan niin! Sanon: minua ei näille joukkohysteriapaikoille saa kantamallakaan, sillä sisälläni on magneetti, joka hylkii sesonkipaikkoja. Siitä puolestaan on seurauksena ankara karttasirkus, joka sekäänei aina auta. Männä vuonna ajauduin nokkeluuttani vain keskelle karhunmetsästäjien joukkokuntia. Mutta ainahan maastoautollinen vatsakkaita, hyvinsyötettyjä etelänvares-uroksia on naisihmiselle piriste, kun selkosilla vastaan kaasuttaa. (Karhunmetsästyskausi alkaa ylihuomenna.)

Jos tämä kuva jo oli täällä, niin pardon!

Lopuksi pieni aiheenvaihdos eli kuulumisia Svedujen maasta. Vieressä on Svensk Damtidning. Katsotaanpa…Jahas: juoruja on, että Madden (prinsessa Madeleine) ja veljenvaimo Sofian välit eivät olisi parhaimmat mahdolliset. Förbannade också! Sohvi se vaan rilluttelee napapaidassa, kun Madde edustaa anoppinsa Amadeusfestivaleilla oopperayleisössä Salzburgissa. Tanskalaiset on vieneet äitinsä, vastikään leskeytyneen tupakkia vetelevän kuningattaren virkistäytymään – mange tak! Norjan Mette-Maritin pojalla on koiranpentu, jesh! Helppo samastua. Meikäläisen pentukoira onneksi nyt nukkuu. (Onpa pulskassa kunnossa tuo Norjan Meten ja Haakkonin poika.) Norjan enkeliprinsessa pussaa kuvassa poikaystäväänsä, joka on ammatiltaan, kuulkaa kummaa: shamaani. Eipä skotaile jokatyttö sentään itselleen oikeaa shamaania! Feikkishamaaneita sen sijaan on baarit pullollaan.

Mutta kuulkaas kamalaa juttua vielä! Arabiemiraattien sheikki on hitokseen hirmustunut muijan häivyttyä tiehensä kahden lapsen kanssa, raportoi Svensk Damtidning. Sheikille jäi vain kuusi vaimoa ja 19 lasta, eikä semmoista yksinäisyyttä kestä kukaan. Sitäpaitten: joku roti se on seittemännellä vaimollakin, arvellee sheikki, joka kiskaisi Instagrammiin semmoiset stanalliset säkeet, että petturi sun pelis on pelattu. Rouva luirahti tiettävästi Englantiin kläppeineen. Puntit kyllä tutisisi, jos meikäläinen olisi rouvan housupuvussa. (Olisi vain tullut suomalaismetsiin. Sinne ei sheikkien kynnet yletä. Eikä kukaan karhunkaatajapullero paljastaisi onko prouvaa näkynyt eli ei. Ja jos olisikin, niin kukaan ei muistaisi mihin päin läksi tallustelemaan.)

Tässäpä oli kiivaimmat. Palaan nyt retkikartan etsintäprojektin pariin. Toivottavasti en löydä sitä 😉

Teidän Klara von agleH al Hissun Kissun