Metsähommia ja lopuksi testi

Metsoherra tepasteli hyvän tovin herroiksi keskellä tietä. (Pahoittelen kuvan laatua, joka ei vastaa alkuperäistä. Pitäisi kai olla jokin pro-tason WordPress-tilaus. Tämä premium antaa kyllä vähän säätää kuvanlaatua asetuksissa, muttei hyvä näinkään.)

Hyvä Lukijani,

istun kirjoituspöytäni ääressä odottaen Talonmiehen Taksipalvelulle tekemääni toimeksiantoa eli ruhoni siirtoa asemalaiturille. Saapa nähdä istuuko junassa tälläkin kertaa edessäni penkin takakenoon kipannut, mutta silti tuolinreunalla istuskeleva Ropiseva Rakennekynsi. Mummolan omenapussin jyrsijä lie jo saanut kuormansa rouhituksi. (Kuten Lukija havaitsee, olen mitä filantrooppisin ja ystävällishenkisin junamatkustaja. Mutta sanottava on: viihdyn parhaiten pusikoissa.) No, mars mars esasaarismaiseen Ylärekisteriin: junamatkahan on aina kiehtova, kunhan ei tartu detaljeihin. Maisemiakin on kiva katsella ja arvuutella, mitä missäkin ohi vilahtavassa mökissä hääräillään.

###

Risun ja ryynimakkaran kärventämistä suolla. Näistä hommistahan nyt näyttää retkikansa tappelevan somealustoilla.

Risukeittimen hommasin vuosia sitten, mutta jäänyt vähälle käytölle. Risukeittelyyn tuli uusia säädöksiäkin taannoin. Selkosilla ja kaukaisissa puskissa kulkijaa ne vähän mietityttävät, sillä säännöt kiristettiin koskemaan koko valtakuntaan, vaikka metakka syntyi tiheimmillä alueilla, joissa keittimiensä ja muiden vermeittensä kanssa toheloivien kokemattomien retkeilijöiden määrä on suuri. ”Koskee kaikkia”-periaate ei toisaalta kuitenkaan monessakaan asiassa toteudu. Meinaan, jos vaikka puhutaan yli 65-vuotiaiden mahdollisuudesta käyttää yleislääkäripalveluita yksityisellä, niin tänään Yle-uutiset näyttää kartan paikkakunnista, joilla se toteutuu: lähinnä suurimmat maalikylät. Mutta risukeitindoktriini se kyllä ulotetaan Hangosta Nuorgamiin, hoh! (vino hymy) Rehellisyyden nimissä on sanottava, että kun selkosilla tikun raapaisee, niin virkahenkilö istuu konttorissa satojen kilometrien päässä. Tämä koskee myös pelastustointa, josta Hesarissa lauantaina oli hyvä juttu. Palaan tähän vielä.

Risukeitin-asetukset. Valtion mailla saa keitellä vapaasti, kunhan ei ole maastopalovaroitus. Tuo kuva on otettu suolla, vieressä suolääseikkö puolen metrin päässä. Valtion maat on varma valinta. Metsästäjien kanssa ne sulassa sovussa jaetaan nyt, kun on linnustus ja hirvenmetsästys menossa. Toissa viikolla hyvin päästiin yhteisymmärrykseen ampumalinjoista kun törmäsin pyssymiehiin metsätiellä. Hirvenmetsästystä ilman muuta mieluusti kierrän jahdin ollessa käynnissä. Vain kaksi vuorokautta on siitä, kun kookas uroshirvi juoksi lujaa tien yli autoni keulan edestä iltapimeällä. Osumankin olen kerran vuosia sitten ottanut Simossa. Vähällä pääsin, hirvestä en tiedä, meni menojaan.

###

Enpä tälläiseen ole aiemmin törmännyt. Hieno taideteos!

Palatakseni etäisten alueiden pelastustoimeen ja avunsaantiin, vinkkaan tuohon sunnuntain Hesarin juttuun, jos Lukijallani on siihen pääsyä. Jutussa haastatellaan Lapin pelastustoimen johtajaa. Pelastushommista arvioi syntyvän noin miljoonan euron kulut vuodessa. Pelastamisia on tehty mm. kun on tullut rakkoja jalkoihin, kengät ovat hajonneet tai polkupyörän kumi rikkoutunut.

Olen ollut yhtä huolestunut retkeilytaitojen ja otettujen riskien välisestä epäsuhdasta ihmisiä jututtaessa ja somepalstoja lueskellessa. Soitellen sotaanlähtijöitä on ja väitän, ettei kaikilla eräopaskurssin käyneilläkään ole riittäviä valmiuksia siinä vaiheessa, kun kurssi on käyty. Ihan hiuksia nostattava, mutta myös riskien suhteen silmiä avaava, oli kuulemani podcast, kahden nuoren naisen haastattelu. Toivottavasti käsitin väärin sen, että haastateltavat olisi kutsuttu ohjelmaan nimen omaan kokeneina kulkijoina. Sen verran puistattavia detaljeja neitosten hymyillen esitettyihin toimintamalleihin sisältyi. Kertoivat muun muassa, etteivät meinanneet uskoa latupartion kehoitusta olemaan menemättä suljetulle reitille Pallaksella (käsittääkseni kyse oli samasta pätkästä, jolla eräoppaaksi opiskellut äiti ja poika sittemmin menehtyivät, suuri menetys!). Jos löydän linkin podcastiin, liitän sen myöhemmin.

Olenko omasta mielestäni stara näissä hommissa itse sitten? En. Ja tämän ikäinen tietää etenkin yksin reissuun lähtiessään, että mikäli sepelsuonen seinämäkalkki (jota meillä tämän ikäisillä pääsääntöisesti on enemmän tahi vähemmän) ratkeaa, niin son siinä – voi toki olla ihan sairaalan edessäkin. Tai jos toisen puolen suupieli alkaa roikkua, puhe puuroutuu, käsi menee letkuksi ja jalka laahaa, ei välttämättä enää pysty apua pyytämään, vaikka puhelin kädessä pysyisikin. Rinkan kanssa huitsin kuikassa paarustaessa tai vaikka ihan retkeilyalueella (poislukien Nuuksio tai muu etelän kohde) voi hyvinkin tulla eteen bai-bai-tilanne.

Mutta hei, Herra helepon heitti! Kotisairaanhoidosta voi saada rannekkeen, jossa on hälytysnappi!

Näihin iloisiin ja toivorikkaisiin puheisiin teidän Klara

(Lopuksi palikkatesti. 😀 Nuohoojan laiturinuohouksen satoa, oma taiteellinen asetelmani.)

Kesän kuvamuistoja ja podcastin kuuntelua

Muotkatunturin Stuorraävzi (kai tuo on se, eikä Nirvajoki, jolla seudulla myös liikuttiin). Erittäin kuiva elokuun alku 2024.

Hyvä Lukijani,

kun tässä nyt vain näppejä nuollaan ensi kesää ajatellen, niin marssitan pienen kuvakavalkadin aiemmista hortoiluista. Ylläolevan kuvan otin Muotkatunturista, jossa viiden päivän aikana ei nähty kuin kaksi yksinkulkevaa ja yhdet tytöt juttuetäisyydeltä. Kaukoetäisyydeltä nähtiin kolme pariskuntana liikkuvaa, lienevätkö olleet miehiä vai naisia. Hieno alue, helppokulkuinen maasto. Polkuakin siellä on, jos ei halua irottautua omin toimin kulkemaan, mikä sekään ei ole vaikeaa etenkään kirkaalla säällä.

Paratiisikuru kesäkuu 2024.

UK-puiston Paratiisikurussa kuvaa ottaessa oli kahdeksan (8) retkikuntaa lähietäisyydellä. Vaellustoverini M ja minä, nainen koirineen, vaivalloisesti liikkuva merkittävän ylipainoinen nainen valtavan rinkan kanssa, pari pariskuntaa, mies ja poika, yksinäinen nainen ja joku vielä. Etenkin välillä Aittajärvi-Muorakkavaarakanjoki oli kulkijoita ja Muorakkavaarakan tuvalla sitten isompikin porukka. Joitakin vastaatulevia jututettiinkin, Pohjois-Karjalasta, Kymenlaaksosta, Varsinais-Suomesta, pk-seudulta…

Karhunkierroksella sain viime kesänä kokemuksen itselleni epämieluisan tason väenpaljoudesta. Ei ihmisissä sinänsä vikaa ole, mutta omaa rauhaa kaipaavan paikka tuo Karhunkierros ei ole, jos minulta kysytään. Pari ihan hauskaa sakemannia kulki pätkän mukanani ja jonkun matkaa kolme keskipohjanmaalaista.

Hiidenportilla törmäsin saksalaispariskuntaan, jotka olivat ajaneet upealla asuntoautolla saman ”rompoolitien” päähän kuin minäkin. Tielle oli ajettu sepeliä. Päällä heillä oli puuvillaiset (eli sääskien hikihoukuttimet) t-paidat, jalassa shortsit, ei hattua hyttyshatusta puhumattakaan. Ihailivat hyttyshuppuani ja kyselivät ostopaikkaa. Olivat hyttysten takia kirjaimellisesti pistoksissaan ja niin levottomia kuin pahassa hyttys-paarma-keskityksessä ihminen voi olla. Metsien räkästä ei heillä selvästikään ollut aiempaa kokemusta.

Tässä M nousee Ukselmapäälle, minä jäin ottamaan kuvaa. Hiki tuli ylös puskiessa.

###

Retkiasioista vielä. Ostin paljasjalkakengät ja pyyhkäisin eilen testilenkiksi 12 kilometrin pätkän. Hyvät olivat ja kulku kuin tanssia! Kengät on Vivo Barefoot-merkkiset, nahkakengät, ei ihan ilmaiset. Paljasjalkakenkien tapaan niissä ei ole kantakorotusta, raakakumipohjat on ja hyvä pito.

Tietä jotostellessa kuuntelen aina jotakin. Tällä kertaa kuuntelin Spotifystä podcastia (linkki alla), jossa haastateltiin kahta nuorta naista ensimmäisestä talvivaelluksestaan Hetta-Pallas- reitillä helmikuussa 2023. Tekivät lainaamillaan tunturisuksilla ensiharjoittelun Helsingin Herttoniemessä, toinen mainittiin kokemattomaksi suksilla laskijaksi. Ahkion sijasta päätyivät rinkkoihin ja majoituksen päättivät toteuttaa varaustuvissa. Teltassa hangessa yöpyminen ei ollut heidän juttunsa.

Pakkasta lähtövaiheessa mainittiin olleen -35. Reitin olivat etukäteen ottaneet ylös gps:ään, mutta maastossa reitti yllättäen katosi reittimerkkien puuttumiseen ja jonkinlainen pieni eksyminenkin siinä tuli illan pimetessä. Myöhemmin selvisi, että reittiä oli lumivyöryriskin takia muutettu. Retken loppuvaiheessa olivat lähestymässä Pallasta, kun vastaan tuli latupartio moottorikelkalla. Kyselivät tyttöjen reittiä ja ehdottomasti kehottivat olemaan nousematta tunturin päälle siellä vallitsevan myrskyn vuoksi. Neuvon noudattaminen teki tytöille tiukkaa, sillä nousu kuului suunnitelmiin. Harkinnan jälkeen päätyivät uskomaan paikallisiin ammattilaisiin ja menivät Jerisjärvelle.

Mitkä seikat jäivät meikäläistä mietityttämään? Majoitteen puuttuminen on etenkin talvella ilman muuta huono juttu. Entä, jos tupaa ei olisi pakkasessa löytynytkään? Tälläinen tapaus sattui joku vuosi sitten muistaakseni Härkätunturissa. Toinen hiihtovaeltajista menehtyi heidän päätyessään 300 m päähän tuvasta, jota eivät pimeässä ja pakkasessa löytäneet ja uupuivat lähistölle. Reittimerkitkin voivat peittyä lumeen ja reitti kadota, mikä ei pohjoisessa ole mitenkään ennalta-arvaamaton tilanne päiväretkeilijöillekään.

Otsalamppukin tuotti yllätyksen, kun virta loppui käyttäjän poltettua lamppua täysteholla, vaikka siinä oli virtaa säästäväkin toiminto, jota ei etukäteen ollut hoksannut. Toinen tytöistä kaatui hankeen ja jalkaan sattui. Rinkka selässä suksien päällä upottavassa hangessa keikkuessa on kokenutkin hiihtäjä kaatumisriskissä puhumattakaan alamäkilaskuun tottumattomasta. Tuollaisessa tilanteessa meikäläisen kokenut laskettelijatuttu katkoi polvestaan ristisiteen. Maastosta poispääsy umpihangessa ”rikkinäisellä polvella” oli vaikeaa, vaikkei tielle ollut pitkästi. Kaikkinensa haastattelussa tytöt suhtautuivat tilanteeseen iloisesti nauraen: sattuuhan sitä. Kiistatta voitanee sanoa, että useamman yleisesti tiedossa olevan riskin se sisälsi, vakavimpana tuo varamajoitteen puuttuminen. Ajattelin, että toivottavasti ei kokematon kuulija pelkästään tähän podcastiin perusta lähtötietojaan, jos talvella tunturiin aikoo.

Podcastin haastattelu tehtiin huhtikuussa 2023. Sen jälkeen sattui se äidin ja lapsen kuolemaan johtanut onnettomuus alueella, joka käsitykseni mukaan on juuri tuo, josta tyttöjä varoitettiin. Olen aika varma, että jälkikäteen tytöille valkeni jotakin oleellista, kun tieto Pallaksen onnettomuudesta korviinsa kiiri.

Näihin puheisiin! Häivyn hetkeksi ruotsalaisseurassa pelimatkalle merten taa, mutta saattanen sieltä jonkun viestin laittaakin. yt Klara