Mitäs sitä pitikään…? Juhlavaatteet, missä, mitkä? Käykö kansallispuku? Sisäkengät, missä? Virsikirjat, missä? Päälle jotakin sinistä, kun poikalapsi? Lahjat, mitä ruukataan laittaa? Kummilusikka, tuleeko käyttöä?

Päädyttiin käytännön ratkaisuun: lahjakortti, jolla voi ostaa sopivan kokoisia vaatteita, kun laps kasvaa. Kävi mielessä myös soittaisiko ikivanhalle ystävälle, jolla lapsenlapsia lienee tällä hetkellä lähemmäs sata (totta joka sana), ristiäisten kokemusasiantuntija jos kuka.

###

Olin jossain määrin yllättynyt, että haluavat lapsensa seurakunnan jäseneksi. Nykyäänhän kirkkoon kastaminen lie vähentynyt (olenkohan väärässä?).

Hyvin läheiset ystävät ja heidän aikuiset jälkeläisensä erosivat kirkosta yhtä aikaa. Hieman ihmettelin, sillä mielestäni kirkkoon kuuluminen tai siitä eroaminen on henkilökohtainen ratkaisu. Ryhmäpäätös sisältää aina elementtejä, joissa joku on sanonut miten tehdään ja joku muu tulkinnut yhdenmukaisuuden olevan tärkeää. Psykologia tuntee ryhmäpaineen lainalaisuudet. Syystä tai toisesta kaikilla ei kuitenkaan ole voimavaroja tai rohkeutta sanoa aikovansa miettiä asian itse. Tämän inhimillisen piirteen näkee mm. itänaapurissa, jossa massan mukana kannattaa kulkea.

Asenteeni kirkkoon on neutraali. Henkilökohtaista jumalauskoa ei ole. Kirkkoon kuulun silti, koska koen sen olevan suomalaisen yhteiskunnan pohja, moraalisen ja eettisen yhteiskuntaelämän perusta. Sille perustalle meidät on opetettu. Vähän kuin liikennesäännöt: helpottaa elämistä. Eri asia on sitten se, kunnioittaako lähimmäinen niitä. Tietää kuitenkin minkälaista toimintamallia yhteiskunnassamme odotetaan.

###

Talonmies kuulostaa kaivelevan laatikoitaan. Huoneesta kuuluu mutinaa, josta erotan sanat: ”…sumeaa logiikkaa…” Ilmeisesti kalvosinnapit ja kravattineula on hukassa. 😀

###

Asiasta toiseen, nimittäin puolukoihin.

Kävin eilen Nelijalkaisen Ystävän kanssa puolukkametsässä. (Nyt Sumean Logiikan Konsortiossa etsitään taskuliinaa.) Hieno oli ilma ja puolukkaakin tuli kiitettävästi huomioiden se, että koira oli koko ajan minuun kytkettynä pitkällä liekanarulla. Irti sitä ei tohdi päästää, koska pyrkii tervehtimään iloisesti hypellen kaikkia, jotka sattuvat lähistöille. Ketään ei kylläkään näkynyt eikä kuulunut, mutta jatkuva silmälläpito ja varautuminen on stressaavampaa kuin vyötärölle kytkettynä kuskaaminen.

Tämän koiran kanssa on metsissä helppo kulkea. Älysi jo pentuna metsässä kulkemisen logiikan. Emäntää seurataan, ei vedetä spurtteja ja puut kannattaa kiertää samalta puolelta kautta kuin emäntä. Mikäli epähuomiossa toisin toimii, osaa ratkaista tilanteen. Mättäiköissä pomppiminen on painavalle koiralle (37 kg) hyvää liikuntaa, vaikka etenemisvauhti olisi hidas. Toisin kuin aiemmat edeltäjänsä se ymmärtää, ettei poiminnan kohteita tulla nuuskimaan, eikä niitä ryhdytä yhdessä syömään. Joskushan kävi niinkin, että silmän välttäessä joku edeltäjistään käytti tilaisuutensa ja söi vaivihkaa ämpäriä tyhjemmäksi sillä välin kuin meikäläinen keräsi ämpäriin saalista pikkukupposella.

Retken lopuksi syötiin kahteen pekkaan mun termarieväät ja pulla. En tohtinut pelkällä vedellä toveria pitää. Hälle oli oma vesipullo ja lautanen repussa mukana.

Vielä on poimintahommaa jäljellä, onneksi. Sillä mikään ei ole niin rentouttavaa kuin kuunnella hyvää kirjaa ja poimia puolukkaa!

###

Taidan pikkuhiljaa ryhtyä sonnustautumispuuhiin. Ystää-vääsää lapsi-eeen.

Oikein hyvää pyhänaikaa Lukijalleni,

Klara