Itärajaa vartiomassa, päivä 3.

Vastaantulija nro 2. Noin 50 m aiemmin tuli nro 1.

Hyvä Lukijani,

enpä ole tohtinut yöpyä riippumatossa. Sen verran lämmin kämppä vetää puoleensa. Iltauinnilla, siis muutamilla uintiliikkeillä, toki kävin ja aamusta uudelleen ja nyt illalla. 🙂 Lienee jokin geenipoikkeama. Vesi oli tänään merkittävästi eilistä (+3) lämpimämpää, nimittäin +4 (nuorisokielellä lol). Hyytävää on. Vedestä noustessa ihoa pistelee ja jalkoja kivistää. Miksi hitossa ihminen menee tuommoiseen paikkaan, en ymmärrä. Ja silti menen. On asioita, joita tiede ei pysty selittämään.

Tuon sammakon suhteen sen sijaan tiedekin pystyy. Olen suuri sammakkojen ja konnien ystävä ja mielellään pähkään niiden asioita netin dokumenteistä. Omistankin todennäköisesti valtakunnan suurimman eläkemuorin sammakkovalokuvakokoelman, yksityisen siis :). On myös sammakkopornoa, jota ei voinut olla havaitsematta mm. vuosi sitten Vuori-Kalajalla Rautalammilla. Yritin jopa pelastaa yhtä useamman sulhasen pihteihin joutunutta sammakkoprinsessaa. Kova oli myös lemmenveisuu yhdessä lampareessa. Siitä on ihan videota lähetettäväksi johonkin playboyhin julkaisusarjassa ”Maailman onnellisimman kansan lammikkoeläimiä”.

Loppukesästä, kun yöt pimenevät, hyydytän rupikonnia mökkipolulla otsalampun avulla ja vien kameran ihan liki konnanpärstää. Että niillä osaa olla hyvät ilmeet 🙂 Olen nähnyt samanlaisia joillakuilla ihmisilläkin. Ehkä heillä on rupinen, kuiva ja konnamainen nahka vaatetuksen alla, ken tietää.

Tutkimusteni perusteella tämä sievä, kuolleeksi tekeytynyt vastaantulija oli sammakko, ei konna. Ruskosammakko vai viitasammakko, ehkä Lukijani osaa sammakkoläksynsä paremmin? Hauska ja herttainen vastaantulija joka tapauksessa.

###

Tästä seuraavasta ei voi sanoa samaa. Oli hakeutunut hiekkatien lämpimään santaan nauttimaan auringonkilosta pyöräillessäni paikalle ja viittä vaille ylitseen. Tunnen kyllä tätäkin eläintä kohtaan sympatiaa vanhana pesiensä tarkkailijana, kun sellainen paikka oli aikanaan kotimme lähellä. Mutten silti menisi naamakuvaa ottamaan.

Olen kandiaikana hoitanut kaukana keskussairaaloista eräässä pienessä suomalaisessa terveyskeskuksessa ikäihmistä, joka oli astunut tälläisen päälle. Siinä oli jonkin aikaa kokemattomana lääkärinalkuna vitsit vähissä.

Sahatakki oli siis vastaantulija nro 2. Kuvakaappaus videosta, olen ”cropannut” kuvaa, siis keskittänyt kuvaa kohteeseen, siksi on vähän hämyinen. Hyvin ketterästi ja toisaalta majestettisen tyylikkäästi lipui tiehensä.

Komea on takki päällään.
Moni kadehtisi itselleen samanlaista.

Tässä yhteydessä haluan sanoa, että semmoista ei ole kuin kyypakkaus, eikä kortisoni ole drug-of-choise kyynpuremapotilaan hoidossa. Vieläkin joillakin keskustelupalstoilla Self Made-asiantuntijat sen nimiin neuvovat toisiaan. Suurin ongelma kyyn puremassa ei ole allerginen reaktio, vaan romahtava verenkierto. Lienee nykyisin jotakin vastamyrkkyä olemassa, mutta olen tippunut kärryiltä lopetettuani päivystämisen 15 vuotta sitten.

Se kauhutarinoista.

###

Täällä vedenpinta on nyt kuin peiliä. Ryslandian puolella näkyy punertavaa taivasta. En ymmärrä, eikö aurinko laskekaan enää länteen? Vai onko oma päänsisäinen kompassi vinossa (todennäköisesti, eikä pelkästään kompassi). Näyttäisi olevan jonkinlainen sadepilven näköinen rietalekin tulossa.

Entä telkkäkuulumiset? Telkkäherra väijyi päivällä tavanomaisella, jokakeväisellä paikallaan. Eli meidän rantavedessä, josta kuhahti läpsyttävään lentoo saapuessani nurkan takaa tämmäämään pyörää rannanpuoleiselle seinustalle. Kaarsi juhlavasti järven yllä ja hävisi puunlatvojen taa.

Mutta minäpä olen jo ehtinyt kiikkua katolle miinoittamaan piiput. Samalla nakkasin alas Talonmiehen sinne ampuman pullonkorkin. Oli näetsen ostanut lähikaupasta, 60 km päästä siis, jotakin samppakaljan tyyppistä juomaa (8% alkoholia) ja kilisteltiin syntymäpäivänsä kunniaksi siitä muovipikarilliset.

Yöterveisin, Klara

Vielä on ripaus lunta siellä täällä. (Mökkiläisen turvavarustus: jonkun rakennusliikkeen ikivanha lippalakki ja työhansikkaat.
Kypärä unohtui kotiin.)

Kotimaan matkalla. Talviturkin heittoa.

Ensimmäinen tulokas.

Hyvä Lukijani,

istun tässä ihanan kesätuulen (kerrankin) tuulahduksessa Suomen kauniilla itäpuolen pienellä järvialueella ja näitähän sitä riittää, pienempää ja isompaa järvien rykelmää. Parhaassa tapauksessa pääsee järveltä toiselle. Ja fiksuimmat pääsevät jopa sellaisia reittejä, ettei eteen tule yllättäen patoa kuten tietyille toheloille kerran kävi 😀 Ei oltu hoksattu kuin vilaista karttaa summittain.

Tuohon liittyen menisin, jos Lukijalle sopii, edelleenkin tunne- ja käytösasioihin, tarkemmin sanottuna hienotunteiseen luovimiseen, jossa Rautalinnun räpiköönnit kunnostautui mitä oivallisimmalla elämänviisaudella, viittaan kommenttiinsa aiemmassa blogitekstissäni.

Hienotunteinen luoviminen yhdistyy tähän yllätyspato-tapaukseen. Minäpä kerron miten. Siten, että kesän päälle olen lähdössä yhdelle saapastelureissulle viime kesänä retkikärpäsen puraisun saaneen, kypsissä kymmenissä olevan henkilön kanssa. Hän on semmoinen fiksu ja määrätietoinen luonne. Tutkailtiin, mitä reittiä päästäisi joesta yli poronhoitoalueella. Hän ratkaisi asian tyylilleen uskollisena päättäväisen nopeasti: ”No tuossahan on silta, siitä mennään.” Otin semmoisen neutraalin ilmeen, että mikäs siinä. En sanonut, että se on joen poikki vedetty poroaita. Enkö ollut fiksu 🙂 kerrankin. Aattelin, että jos en tohdi aiemmin sitä tunnustaa, niin selvinnee rannassa. Rinkan kanssa kanaverkossa roikkumisessa voi olla haastetta meinaan.

###

Siitä tulikin mieleeni eilisiltainen parikilometrinen juuri ennen kuin oli loppumassa rumihista virta. Laitan häveliäästi vasta tekstin alimpaan loppuun kuvan, jota kadehdin: oispa hiipula vieköön oikeasti tuommoiset sääret 🤓. Kuvan otin polun alkupäässä, tuolloin vielä voimissani.

Oi kallis Suomenmaa! Ja kaunis!

Kanaverkosta ja rinkasta tuli mieleen kanaverkkomaisesti iltamassa selässäni yhä painavampana roikkunut rinkka, jonka alle olin lopulta nyykähtää talsittuani yksitoista (11) tuntia yhtä soittoa. No kaksi ruokataukoa oli ja pysähtelin kuvaamaan ja juomaan välillä. Laskin voimani väärin seuraavien seikkojen vuoksi:

– olin aatellut leiriytyväni tiettyyn paikkaan, jonne oli hyvästikin matkaa, mutta aattelin sinne asti jaksavani

– maasto oli haastava

– tullessani suunnittelemalleni leiripaikalle oli siellä väkeä, jonka toimia hetken seurailtuani (kattelin muka vaan paikkoja ja kävin huusikassa) päätin, etten jää siihen, aluekin oli pieni

– läksin lompsimaan eteenpäin, maasto edelleen paikotellen hyvinkin haastavaa. Ilta puski päälle vauhdilla.

– oikein sopivaa paikkaa ei siinä vastaan tullut, joten päätin sinnittää yhdelle laavulle, jonne toki oli matkaa. Oletus: siellä väljempää, ehkei ketään

– matka tuntui koko ajan venyvän edessä, vauhti hiipumassa. Silloin takaani tuli ikätoveri, matkalla pois polulta, mutta ehti kulkea parisen kilometriä kanssani mukavia retkimuistoja rupatellen.

Ja voila! Matka meni kuin siivillä, unohdin uupumukseni, eikä laavupaikallakaan ollut ketään. Jotta siihen vaan parkkiin.

###

Ja mikä upea kesäaamu, täysaurinko ja lämmin kesätuuli. Vihdoin! Vedessä soutelee käsitykseni mukaan alli, mutta ornitologian tietämykseni ei ole kaksinen, vahva oletus kyllä. Kävin mulikoimassa vedessäkin turkkia heittämässä. Kylmää oli! Mutta nyt voi kehuskella kylillä. Ihmiset kilpailee tälläkin 🙂 On ne hassuja. Ne? Mikäs itse olen, ihminen kai ainakin toistaiseksi minäkin. (Tästä ”miksi aina ihmiset jättävät…tms”- aiheesta pitäisi tehdä blogiteksti erikseen. Koskaan puhuja ei itse kuulu ihmisiin, vaan on ehkä pyhähenki tai sen sorttinen, ihmisen yläpuolella.)

###

Pornokuva.

Nyt on kiivaimmat sammakoiden kokoontumisajot, vesi loiskuu ja kuorossa huudetaan ja tönitään toisia. Komeita rupikonnia on sattunut kengän eteen kuolleeksi tekeytymään kuten kuvan pariskunta. Ai, että ne on hienoja! Mökillä kuvaan niitä yöllä kännykkävalossa ja saan melko spuugikuvia, ovat kuin hirviöitä, kun ottaa naamakuvaa 🙂 Nämä on niitä meikäläisen salaisia harrastuksia, joille Talonmies hymyilee vinosti ja lapset katsoo naamat nollilla, että aij-jaaa vai että semmosta. Maailma ei koskaan ole ymmärtänyt nerojaan, nähkääs.

###

Taidan nostaa rinkan reikeliin ja jatkaa matkaa. Edessä on kipuaminen kukkulalle, mutta aprikoitsin juuri, jättäisinkö väliin ja löytyisikö jokin kiertotie. Hyttysetkin ovat heränneet etsimään liikkuvia kohteita.

Onpa tälle viikolle vielä yksi työkeikkakin edessä. Työpaikka löytyy sitten matkan varrelta.

Hyvää tiistaipäivää Lukijalleni!

Klara S.