Hyvä Lukijani,

tässä sitä katsellaan sadepilvien ohikiitoa, tutkaillaan sääkarttaa ja mietitään mille alkaisimme. Sadevaatteet on, mutta käännytäänkö enemmän biljardin puolelle (onko täällä edes sellaista). Ehkä kuuntelen Osmo Soininvaaran viisastelut ja itsekehuskelut loppuun. Suunnittelen kuuntelevani sen vielä toiseenkin kertaan tehdäkseni tilaston kaikista itsekehuistaan. Nimittäin pelkkä toteamus ei riitä edes mielipiteen tasolla kaikille lajitovereille. Sain siitä jo esimakua: toveri näpäytti Osmon olevan”taitava keskustelija” ja punnittujen puheiden esittäjä. Kerroin seuranneeni kyllä vuosia hänen somekommenttejaan, enkä olisi punnituista puheista lainkaan vakuuttunut. Lukijalle haluan korostaa, ettei Osmon poliittinen kanta vaikuta arviooni. Ja päästäkseni otsikonmukaiseen aiheeseen, esitän rakastamallani Katekismus-tyylillä seuraavaa:

• Ihminen, joka toistuvasti tuo esiin erinomaisuuttaan, onnistumisiaan ja saavutuksiaan: mitä se on? Se on (minusta) joko elämänkasvattamattomuudesta johtuvaa narsismia tahi syvälle juurtunutta rakoilua itsetunnossa, omanarvontunnossa. – Konkluusio elikkä yhteenveto: Useimmat kasvavat elämänkokemusten myötä sietämään huonommuuttaan suhteessa meitä parempiin osaajiin, tietäjiin jne. Sen lisäksi useimmat havaitsevat elämänkokemusten myötä paikkansa universumissa. Olkoonkin, että tekee kipeää ymmärtää, ettei olekaan sen keskipiste.
  
• Ihminen, jolta puuttuu sisäinen ”ääni” ymmärtääkseen, mikä käytöksensä tai puheensa on epäempaattista. Niin mitä se on? Ajattelen niin, että tälläinen ihminen on lapsena jäänyt tunne-elämältään jollain tapaa osattomaksi. Tarkoitan läheisten antamaa myötätuntoa, lohdutusta ja lempeyttä, rakkautta, hyväksyntää. Lähelläni on sellainen tuttava. Hän saattaa kovin kömpelösti töräyttää jotakin havaitsematta itse lainkaan kuinka epähienotunteinen oli. Ei ole ilkeä ihminen, eikä tarkoita pahaa. Ei vain havaitse tiettyjä dimensioita toisten ihmisten tunteiden huomioimisessa. Möläytyksiään voisi luonnehtia ajattelemattomuudeksi, mutta eivät ole sitäkään. Hän vain ei havaitse sitä, mikä saattaa loukata toisen ihmisen tunteita. -Koulussa aikanaan fiksuista fiksuin englanninopettaja opetti meille näin: ”She is such a nice person: she never hurts my feelings.” En muista mihin tuo liittyi, oliko tuossa joku kielioppirakenne opittavaksi, mutta ajatuksena se mieleen jäi.

###

Taidanpa ryhtyä kaavailemaan, menisikö sittenkin sateeseen vai vetelehtisikö hotellin käytävillä. Kuntosalille rähmäisissä golfkengissä vai rapaisissa vaelluskengissä? Ehkä sittenkin venyn katselemaan maisemia talon isosta ikkunasta ja juomaan päiväkahvia, kera mangojäätelön?

Oikein hyvää pyhäpäivää ja tasaista tunne-elämää Lukijalleni! Klara