Hyvä lukijani. Olen ollut kiireinen, lentänyt kauas naapurimaahamme Ruotsiin, sortteerannut wanharouvalle soveltuvia köyhäintaloja, säälitellyt yksinäistä lähimmäistä ja kuunnellut äänikirjana Ian McEwansin Torakkaa. (Tein juuri asiasta pitemmän tekstin, mutta jokin salaliitto taustalla täytyy olla, koskapa sivusto tarjosi ainoaksi vaihtoehdoksi tekstin viemistä roskakoriin.)

Torakka on mielenkiintoinen! Kas, kävi niin, että ollessani tiistai-iltana lenkillä, ryhdyin kuuntelemaan tuota Torakkaa. Se osoittautui enemmän kuin ajankohtaiseksi! Torakka nimittäin herää ullakkohuoneesta ja havaitsee muuttuneensa ihmiseksi. Eikä keneksi tahansa, vaan pääministeriksi. Hän ajautuu siitä sitten hallituksen kokoukseen, jossa eletään kriisitunnelmissa: pääministeri on saanut epäluottamuslauseen. 😀 Apuun tulee naispuolinen liikenneministeri (!). Kysymys: kirjoitetaanko Suomen poliittista historiaa etukäteen Englannissa? Kyllä olisi sitten helppo uskoa, että joku juoni tässä takana kyllä on.

Vanhustenhuolto on taas tullut perin tutuksi. Epäilenkin, että olen siinä ”Hankalat Omaiset”- joukossa, joiden soittoa sekä pelätään että toisinaan hieman porukalla huvittuneena odotellaankin:

”Noh, se soitti taas (hekottelua, silmien pyörittelyä)… No, mitä sillä nyt tällä kertaa oli asiaa?” (kahvihuoneporukka räjähtää nauramaan)

Ei haittaa yhtään. Olkoon miten on, niin taistelen silti eteenpäin, jotta entinen pikku-Lotta saataisi edes joltisestikin turvaan. Sillä hän kulkee kädet tiukasti rollaattorin sarvissa kiinni ja hortoilee kaduilla tavatakseen edes jonkun, joka vaihtaisi kanssaan pari sanaa. Ja kävi sitten niinkin, että meni hissiin ulkomaalaistaustaisen nuorenmiehen kanssa ja menetti rahansa ja pankkikorttinsa. Valvontakameraanhan tuo kaikki tallentui, mutta poika oli jo tiessään. Nyt on mitta täynnä ja mummo saatava kauemmaksi kaupunginvaloista. Edessä on kova ruljanssi, kun mummokin on niin pirullisen äkäinen ja vastahankainen kaikkeen. Kovan on elämän elänyt sotaorpona ja huolehtinut pikkusiskostaan kun nuori leskiäiti on liehunut kylillä hakemassa rakkautta suuren surunsa lohdutukseksi. Ymmärränhän minä – ja otan vastaan osan sotatraumoista, jotka muokkasivat mummon luonnetta. Eikä voi sanoa, että vanhuus ja dementia olisi luonteen säröjä yhtään pehmentänyt, päinvastoin. Näitä sodan traumatisoimia tyttölapsia ei veteraanitunnuksin muisteta, eikä kyörätä valtion maksamiin kuntoutuksiin. Sanon tämän sarkastisesti hymyillen näin itsenäisyyspäivän aattona.

Kysymys: voisiko näitä vanhoja, sotalapsuuden kärsineitä naisia muistaa edes kunnon vanhushuollolla! (Vanhusten tilanne on tässä maassa häpeällisellä tasolla, sanon omasta kokemuksesta.)

@@@

Vaan olipa meillä poliittista kohinaa pienessä Suomessamme! Kuunneltuani pyörälenkeillä radiota ja seurattuani sivukorvalla Talonmiehen huudattamaa televisiota ei voi sanoa muuta kuin, että hoh hoijaa. Ensin valitaan tajuttomuudesta juuri herännyt selkeästi vielä sairauslomalainen pääministeriksi, hän lupailee kaiken maailman vappusatasia ja tuhansia lääkäreitä terveyskeskuksiin ja sekoilee puheissaan niin, että tulee ulosheitetyksi. Areenalle astuu torniolainen pikkutyttö, joka on varastanut äitinsä korkokengät ja ostanut henkkamaukalta kahisevan hameen joiden turvin hän rompostelee hömpsyisessä tukassaan televisiotenttiin debatoimaan jääpuikkokatseisen vastinparineitosensa kanssa. En sano, että möhömahainen ukonmölli olisi sen vakuuttavampi poliittinen eläin, kunhan vaan soitan suutani. Sanalla sanoen: ihan sekavaa settiä. Missä käsissä tämä maa oikein makaakaan, kun presidentin pikkurouvakin säälittelee eläimiä, jotka niin toivoisivat saada elää-äää-äää! (Niinku kalat ja äyriäiset ja kaikki joilla on silmät… ja Lennu-koira.)

Näihin tunnelmiin näin itsenäisyyspäivän aattona,

teidän Klara