Hyvä Lukijani,

tänään on ollut vähän huono ja alavireinen päivä, jonka tulin tänne koko kansakunnalle kertomaan. Luulen nääs olevani mitä keskeisin henkilö maailmankaikkeudessa heti itämaan FSB-taustaisen äijänkutaleen jälkeen. Omasta mielestäni siis. Ja niinpä luulee äijänkutalekin itsestään. Mutta samanlainen märkä läntti se hänestäkin jää. Tähän natsaa tänään Pyöreä Pöytä-ohjelmasta kuulemani Margaretha Atwoodin viisaus: ”In the end we`ll all become stories.” Tälle viisaudelle taitaa viikonloppuna olla arkun äärellä käyttöä. Samalla voi miettiä tarinaansa ja itänaapurin Navalnyin tappajasta jäävää tarinaa. En usko enää tässä elämässä ylettyväni saman asteen pahuuksiin, joten taidan hävitä kauheimman tarinan kilpailussa. Päivän piristys: hyvä olla tavallinen tallaaja tavallisella tarinalla, muurahaisena muurahaisten joukossa.

No, edellisen kappaleen fsb-viittauksistakin käy jo selville, ettei aurinko paista sieluuni tänään. Siipi retkottaa ja alakulo puristaa otsaluita kasaan. Ja juuri nyt kun alan vaivojani vaikertaa kurahtaa puhelin. Taulussa on Vanhemman Arkunkantajan* nimi ❤ Kysyy ostammeko kirjallisia tuotteita, joita olisi myynnissä. Keräävät rahaa luokkaretkeen: ostetaan, tottakai ostetaan!

*Selvyyden nimissä siis lapselaps nro 1. Koululainen.

###

Retkikirjallisuudesta. Tuossa kuvassa on kirjapinkka, joista yhden kirjoittajan olen saanut kunnian tavata. Nämä häiskät ovat laajat tietonsa kasanneet muiden hyödyksi, respect! Ossi Määtän kirjoissa on keskeistä tietoa niin laajalta alueelta, että päätä huimaa! Jouni Laaksonen on kokenut konkari ja nähnyt ison urakan muun muassa autiotupien kartottamisessa. Näitä kirjoja lukee ilokseen, vaikka kulkisi vain lähipuistossa. Ja yliviivaan heti tuon ”vain”-sanan, sillä lähipuistossa kulkeminenkin on hienoa! Kaikkien ei tarvi suksia Sarekkiin. https://fi.wikipedia.org/wiki/Sarek

Muutamia havaintoja olen vuosien varrella retkiporukoista tehnyt erinäisiä kanavia ja kontakteja pitkin. Yksi ydinhavainto: en tunne porotaloudesta leipänsä saavia vaellusharrastajia, vaikka muutamia porotalousihmisiä olenkin vuosien varrella saanut haastattaa ja tuntea sattuneesta syystä. Jonkun kartotutuksen perusteella harrastajien prosentuaalinen osuuus painottuu etelä-Suomeen. On harrastajia toki Nuorgamia myöten, mutta ainakin osa lienee jossain vaiheessa tullut sinne muualta. Tunnen tätä tulijaporukkaa ja mikäs siinä. ”Lapin lumo” haihtunee ajan myötä, mutta onhan upeaa päästä kotiovelta tunturiin. Toivottavasti mahdollisimman moni jää alueelle pysyvästi.

Lapin matkailu näyttää räjähtävän käsiin, jollei pikkuhiljaa ulkomaan lentoliikennettä jarrutella. Koneet tursuttavat polttoainejäämiä ilmakehään ja moottorikelkat rällää turistit kyydissään. Joku kalauttaa aina päänsä petäjän kylkeen ja palaa kotiin puupalttoossa. Money talks. Raha menee niin monen asian edelle elettiinpä etelässä tai pohjoisessa. Harmi.

###

Olipa moraalisaarnan riemuvoitto tämä postaus! Otan hatun päästäni, kumarran syvään ja pahoittelen ankarasti. Keittiön kuivurissa on korppurouheeksi kuivatettua jauhelihaa, jota en tohdi tarjoilla, mutta kävisikö Stuppi-pannukakkupalanen ? Päällä on vähän maustamatonta jogurttia ja pullosta tursutettua kermavaahtoa kera sokerittomien mansikoiden ja selkosilta puhtaista metsistä metsurin poimimaa mustikkaa. Sil vu plee!

Eikö tullutkin heti parempi mieli! Kiitos!

terv. Klara

…joka yrittää vielä sittenkin soittaa siunaustilaisuudessa, vaikka Rakki sinnikkäästi häiriköi harjoitussessioita.