suppilovahvero – Klara Saken kirjoittaa

Jyrkänteen reunalle oli tehty minulle kukka-asetelma 😀

Hyvä Lukijani, tässä pätkä päiväin kirjausta

Alkusanat:

Tapahtumapaikkana on puolenkymmentä vuotta sitten hankkimamme itärajan torppa. Olen kutsunut tätä Autiotuvaksi, koska tämä on kuin metsähallituksen kämppä. Ei sähköä, ei juoksevaa vettä, tulisijalämmitys puulla. Pärjään pikkukamiinalla, pojat savuttavat isompaa uunia. Perille tullaan yhä vaatimattomampaa tietä, loppupätkä pientä metsätietä, jota paikallinen huoltaa. Käy viidellä kympillä talvella tien avaamassa. Mökki ostettiin paikalliselta, eikä sillä rahalla saisi liiteriäkään järvi-Suomesta. Sen verran on tullut hintoja katselluksi.

Illalla klo 23.30

Alkuun oli tälle viikolle kohteena Lappi, mutta Huutosen Masan kartat mietityttivät ja vaihdoin suunnitelman sienenkattelureissuksi mökille itärajalla. Puolukatkin on poimimatta. (Korottaa ääntään) Kukaan itseään kunnioittava perheenemäntä ei jätä puolukoita poimimatta! (Nostaa heristävän sormensa) Äläkäämme unohtako myöskään tyrniä, tuota makuhermojen kutkuttelijaa! Jotkut syövät sitä tynnyrikaupalla, onhan se mitä maittavin eines! Sanalla sanoen: vie kielen mennessään. Sanoisin, että kirjaimellisesti ulos suusta, sen verran kamalaa. Ai terveellistä? No, jos ruokavalio on niin C-vitamiiniköyhä, että keripukki uhkaa, niin ostaa vitamiinipurkin. Keripukki tosin on ääriharvinaisuus, liekö normiruoan syöjällä vuossatoihin nähty, jotta iltalehteen pääsisi. Jos multa kysytään, niin joku raja se pitää olla ”terveystuotteidenkin” kanssa. Meinaan, että samat C-vitamiini-intoilijat saattaa kantaa vatsarasvoissaan merkittävästi suurempaa terveysriskiä. Mutta sen sanoessaan lääkäri vaiennetaan mauserilla. Ei miellytä kuulijaa nääs. Kokeiltu on. (Olen jättänyt lauseen aina kesken ja säästänyt henkeni.)

Otettu kännykkäkameralla 26.9. klo noin 23.

Nyt on upea tähtitaivas. Pohjantähti, olikhan Saturnus tuossa, Seulaset ja ja ja… Ja hemmetinmoinen sateliittiliikenne. Mahdettiinko jossakin maan kolkassa nähdä monitoreista, kun vilkutin? Siellä viirunaamat hekottivat suu väärällään, että mikä noita-akka se tuonkin järven rannalla sohii.

Järvellä on hipihiljaista, pilkkopimeää. Pinta on tähtien peilinä ja kuvastuupa pätkä revontultakin. Kun äsken läksin nousemaan rannasta torpalle tulin vilkaisseeksi taakseni. Metsänreunaan oli ilmestynyt kumma keltainen valo, kuin nuotion loimotus, joka heijasteli järven pintaan. Säikähdin hitokseen: minkä helvetintulen se vanja nyt on sytyttänyt. Tässähän ei käytännössä paljon muuta välissä ole kuin järvi ja ripaus metsää. Mutta istu ja pala! Olikin kuun sirppi (ilman vasaraa). Vahvistuen työnsi piikkiään esiin. Leikkaa nyt taivaankantta koko komeudessaan. Kuvausvehkeet ei harmillisesti riitä tallentamiseen. Sirppi näyttää kellahtavan kumolleen pilvenretaleen taa.

Aamulla klo 11

Huomenta.

Olen aamukahvilla vasta nyt, vaikka heräsin klo 5.20 intiaaniherätykseen (ehkä Lukijani tietää mikä se on 😀 ). Piipahdin rantaan nuuhkimaan raikasta, kosteankylmää aamuilmaa ja kuuntelemaan täydellistä hiljaisuutta. Palailin sitten vielä pehkuihini muutamaksi tunniksi.

Täällä ollessa käyn aamuisin uimassa satoi tai paistoi, ellei järvi ole jäässä (heh). Tänään on veden lämpötila +10. Mittaustulosta ei tarvi epäillä laskeutuessaan kaulaa myöten vedenpinnan alapuolelle. Ei siinä monta rintauintivetoa kärsi vetää. Avantouinnin ihailijako – päin vastoin. Mutta raitis ja puhdas erämainen järvivesi loiskii soluissani. Ne haluavat hetkeksi hakeutua omaan miljööseensä. Horoskooppimerkkikin jo velvoittaa 🙂

Ammatin puolesta sanon selkokielelle muutettuna, että ääreisverenkierto säikähtää kylmää vettä ja vetää suonet suppuun. Silloin sydämen vasen kammio joutuu pumppaamaan tiukkaa vastusta vasten hetken aikaa ja verenpaine ja syke nousee. Siinä jos on pumpussa vähän klappia tai muuta resuisuutta tai pahempaa läppävikaa, niin se joutuu hetkeksi pinteeseen. Otan riskin ja luotan verenpainelääkkeeseeni 😉 Sillä mitä olisi elämä ilman nautintoja, iloa ja hyvää mieltä tuottavia asioita! Kuolemanriskiä vähentäviä kumpainenkin!

Tietäen, että tänään alkaa sataa kirmasin ennen aamukahvia poimimaan litran puolukkaa torpan rinteestä. Hyisevää meininkiä paljain käsin, mutta rentouttavaa: vain vienoa tuulen suhinaa. Linnuista ei juuri enää ääntä lähde satunnaisia raakkumisia ja pieniä tiaispiippauksia lukuunottamatta. Toissapäivänä kuulin hanhia, mutta lienevät kaikonneet.

Eilen metsätietä sieneen ajaessa astahti parin metrin päähän etupyörän eteen pusikosta ukkoteeri. Hetken näytti, että paistia tulee, mutta molempien refleksit toimivat. Hieno lintu sekin! Sienipaikkaan sain vinkin metsästäjältä ja osoittautui käynnin väärtiksi. Kantarelleja oli jokunen, suppilovahveroita enemmän. Mutta kaiken kruunasi etukäteen kartasta havaitsemani sienipaikan läheinen kohde, jonne rämmin. Metsät on sitten täynnä hienoja paikkoja!

Kartassa oli jyrkänne, jota jotostelin katsomaan. Hieno, noin 100 metriä pitkä, korkeimmillaan noin kolmen metrin pudotus!

Sienistä täytyy aina ottaa kuva ja laittaa se someen, että muita harmittaisi 😉 Nooh, tosiasiassa sillä tulee hyvin testatuksi se, kuka on kilpailemiselle altis ja kellä puolestaan psyyke riittää iloitsemaan toisen puolesta kokematta sielullista sienivähennystä. 🙂

Torppa alkaa kylmetä, mittarissa +18. Aprikoin hetken sytyttäisinkö enää kaminaa, kun aion tänään kotiutua. Nakkasin kumminkin jonkun klapin käryämään. Klapit ostetaan paikalliselta pojalta samoin kuin kaikki, mitä täältä vain saa. Näillä nurkilla ei työtä tai työpaikkoja ei liiemmälti ole.

Tässä pätkä päiväkirjaa. Sen ydinviesti on tämä: syksy on upeaa aikaa! Myös lokakuulle kääntyvä vaihe, kun luonto kuolee, maa jäätyy, tulee hiljaista, raikkaan viileää ja upeita ulkoilukelejä. Ei ole pistäviä eikä purevia kanssakulkijoita. Eikä tarvi olla sosiaalinen. Saa olla omissa oloissaan vaikka sohvan nurkassa shaaliin kääriytyneenä. Lepäilee ja kotoilee ja liukuu joulukynttilöiden sekaan. 😀

Voimia ja energiaa syyspimeyteen!

Klara

Toissapäivän retkeltä. Retki kesti kahdeksan tuntia, enkä koko aikana nähnyt tai kuullut ketään.

Hyvä Lukijani,

kirjoitin jo junassa viime viikolla pienen päivityksen. Se kuitenkin juuttui kriitikon hampaisiin. (Ks. kuva alla) Oli näetsen niin pitkäpiimäistä juttua, että sille häviää Miki Liukkonenkin. (Kuuntelen juuri hänen viimeistä kirjaansa.)

Junakirjoituksen ytimessä oli ärtymys edessä istuvan tuolin asentoon: nojallaan taaksepäin. Sen vuoksi en ollut mahtua rinkkoineni ja eväineni omalle paikalleni. Kiskaisin riehakkaasti tuolin takaisin pystyasentoon paikanhaltijan loistaessa poissaolollaan. Saapui runsaan tunnin kuluttua. Harmaa eminenssi, harvat hivukset kaljun yli kammattuna, pikkutakki ja puuvillahousut, vanhan äijän otsarasvan tuoksu yhdistettynä tuoreeseen konjakkiryyppyyn. Aattelin, että joku muija se tuotakin henkipattoa kotona oottelee. Vai oliko sittenkin poikamies? Koputus olkapäähän: ”Anteeksi, oletteko poikamies?” No ei nyt sentään.

Toisella puolella eli selkäni takana oli olettamukseni mukaan veturin nuppi, kuski siis. Sieltä kantautui ekstraluokkaan (hyväosaisten ja sivistyneiden työmuurahaisten karsina) rähäkkä naisporukan nauru, etelänvaresten tiätsä juttua ja sit jot et tiätsä kun jos et sit kun tiätsä sit et jot ja mä ja tiätsä kun mä sit. Krähähäää, krähähääää! Hääää!

Aattelin, että kolme ääntä: veturinkuljettajarouva, opissa oleva apukuskityttö ja siskontyttö jäniksenä. Aikani kuuntelin. Ja kun töihin keskittyminen toistuvasti herpaantui krähähääähän aattelin: koputtanko piruuttani ovelle, että mitä hlvettiä, eikö tässä junassa ole kuskia lainkaan vai mitä hemmetin peliä täällä pidetään. Onko veturikuskin ajolupakaan voimassa, kun on aikaa puhua skeidaa jopa asemille vasemmalla kädellä ajellessa? ”Tässä on kumminkin ihmishenkiä vaarassa, ei olla karjavaunussa nimittäin. Ettäs tiedätte.”

Tuli aika jäädä kyydistä. Vaatetta pukiessa lensi oletettu veturikuskin työhuoneen ovi selälleen. Sieltä purkautui kaksi kikattavaa täyställättyä naisihmistä huudellen taakseen, että ”Tuonksmä siis sit et jot kolme vodaa vai mitä mä sit tuon?” Näytti sittenkin olevan se kuuden hengen neuvotteluhuone siinä ennen veturikuskin ohjaushuonetta. Ihan hyvä, etten mennyt huutelemaan. Oli sen näköistä porukkaa, että olisi tullut korkokengällä leima otsikkoon.