Metsäretkeä ja painonhallintaa

Hyvä Lukijani,

katson vesipisaroita työhuoneeni ikkunassa ja huokailen. Hiihtokeleistä ei tietoakaan. Koskaan ei kuitenkaan kannata heittää kirvestä kaivoon! Pitää hyväksyä se mitä on – lastenleikkiä, eikö totta. (vino hymy)

Kun ei kelit näytä paranevan, niin roikasin viikolla suurelle suolle ja jatkoin vuosi sitten dramaattisessa tilanteessa keskeytynyttä ahkion testausta. Tuolloin sain puhelinsoiton, että V ei vastaa puhelimeen, eikä ole tullut töihin. Nakkasin ahkion auton peräluukusta ja ajoin paikalle todetakseni sen, minkä jo tiesinkin. Ihminen, jolle työ on kaikki kaikessa, ei noin vain unohda mennä työpaikalleen. Hän löytyi menehtyneenä.

Nyt oli hauskempi reissu. Lunta ei nimeksikään, mutta elohopea kuitenkin nollan alapuolella. Vetelin raskailla kantamuksilla ladattua kiulua sinne tänne pitkin suota ja ryssin siitä laitametsiin kokeilemaan kuinka kepoisesti pulkka ryteikössä kulkee. Kulkihan se 🙂 Meno vain oli kuin hevosen kanssa olisi liikkeellä. Kääntösäteen laajuushan tulee tarkkaan huomioida, jollei puske vain suoraan eteenpäin.

Metsissä kulkiessa vaivun jonkinlaiseen sisäkuoreen. Tallustelen syntyjä syviä miettien, maailman menoa pohtien ja pysähtelen tutkailemaan luonnon kirjaa. Senpä vuoksi olen varmaan huonoa retkiseuraa, enkä mukana kulkijaa metsäreissuilleni mielelläni ottaisikaan. Lienee monella turhankävelijällä samat tunnelmat. Vastaantulijoitakaan ei oikein kaipaa. Siksi tulee enimmäkseen hakeuduttua suosittujen alueiden ulkopuolelle.

(Ei suostunut video pyörimään, niin vaihdoin tähän samaan kuvaan.)

Laavulle ruokatauolle suunnatessa havaitsin siellä ihmisiä. Kun oli jo siinä vaiheessa syötävä ja juotava, niin manipuloin aivostoni Esa Saarisen tarkoittamaan ylärekisteriin, loihdin ystävällisen atmosfäärin ympärilleni ja kruisailin laavulle.

Kas, oli jo kunnon tuletkin! Laavulla istui reippaita ja iloisia, minua nuorempia naisia rupattelemassa. Sain soosini lämmitetyksi ja palan painikkeeksi uusia näkökulmia. Aina avartuu, kun saa kuulla muiden näkemyksiä asioista, joita itsekin pähkäilee. Retkeily on yhteinen aihe kaikilla laavuilla, juttua kyllä piisaa. Naiset olivat kovin kiinnostuneita sekä ahkiohommistani (joiden motiivista ks. yst. eteenpäin) että retkistäni. Suunnittelivat toukokuista hiihtoretkeä Käsivarteen. Siitä on vaatimaton oma kokemus vuosien, vuosien takaa. Oli semmoinen nössöjen reissu. Riitti, että osasi ja jaksoi hiihtää. (BTW: retkeilijä ei ole vaeltaja eikä mikään ilman extreme-kokemuksia kuten murskautumista kallionkielekkeeltä rotkon pohjalle tai raahautumista viimeisillä voimilla raajat kuoliossa Rajavartioston helikopteriin.)

Olen ottamassa tätä kuvaa, joten en ole kuvassa.

Ahkion ideako? Sanopa se. Itseni tuntien epäilen jotakin olevan tekeillä. Tunnen luontoni ja usein suorastaan pelkään, mitä taas olen keksimässä. Yön yli en talvisin ole retkiä tehnyt ja yöretkeilemiseni on painottuneet sulan maan aikoihin.

No, annan asian kehittyä. Otan sitten itseni neuvottelupöydän ääreen läpikäymään yksityiskohtia, realiteetteja ja riskianalyysiä. Olen jo niin pitkällä, että tiedän: autiotupa on juttuni, lumikammissa en ala nukkumaan. Tupa voi tosin olla täynnä teerenmetsästäjiä, kun ei etupeltoon voi koskaan tietää. Varaustupia toki on ja semmoiselle voisin hiihdellä. Mutten vielä, sillä alue, joka on sieluni vierellä ei vielä tähän aikaan vuodesta ole luonnon puolesta meikäläisen spekseillä turvallinen. Yksin liikun ja harhailu pimeässä pakkasyössä ahkion kanssa puroja ylitellen ei ole aikuisikään päässeen juttu. Eikä ole liikunnanopettajan tai lääkärin tutkinnostakaan tasan minkäänlaista apua, jos homma lähtee lapasesta. Ai minäkö liikunnanopettaja? En. Viittaan vain runsaan vuoden takaiseen tregediaan Pallaksella, josta menehtyneen tuntenut henkilö painotti edesmenneen taustakoulutusta ja hyvää kuntoa. Mutta hyvä kunto ei autokolaristakaan pelasta, eikä silloinkaan, jos luonnossa liikkuessa eteen tulee mahdoton yhtälö. Vieläkin sydäntä kaivertaa tuo tapaus, etenkin lapsrukka.

No, mutta hyvän tähden: ylärekisteriin, hop hop!

###

Painonhallintaa.

Jouluna tuli muutama kilo siten kuin kilot tulevat. Eli ehdottomasti EN syönyt mitään, siis ihan kuin lintu vain otin vähän apetta, tuskin edes joka päiväkään! Niin mitä ihmettä: pari kiloa lihoin! Nyt kyllä täy-tyy löytyä tälle joku selitys! Ehkä joku sairaus! Voisiko lääkäri määrätä mulle sanotaan-vaikka-että kilpparit, korttisoolit, verritiinit ja haluaisin tietää mun punasolujen tilavuuden kun naapurin Pirkollaki ne oli normaalin ylärajoilla ja sitä väsytti ihan kamalasti. Niin ne mää haluaisin. Painoko? En halua tietää, enkä oo kattonut. Kolesterolit ja sokkerit? Ei niitäkään, ne ei oo mitenkään tarpeen, eikä maksa-arvot. Kilpparit on! Meiän työpaikallaki yks Sonja sano, että sen kilpparit seilaa ja sillä on sen takia lähteny tukka päästä ja ukko vieraisiin.

Hetkinen! Nyt tohtorilla alkoi kyllä rumasti keulia. Palaan ruotuun ja totean: söin liikaa ja lihoin, ihmiselimistölle normaali tilanne. Nyt pitää energiamäärää vähentää ja se on jo meneilläänkin. Latelen tekoälylle joka murun joka rinnan alle sujahtaa. Punnitsen kaiken ruoan ja sanelen mittaustuloksen ChatGPT:lle mitään salaamatta, mitään poisjättämättä käsi Suomen Lakikirjalla. Tekoäly lyö 15 sekunnissa totuuden näyttöön. Nyt on jo heti parempi olo, tasaisempi suolentoiminta ja energisemmät kintut. Maha ei ole turvoksissa, eikä naamakaan, mutten silti tarkkaan katso vessan uuteen peiliin. Tämä toverille vain ystävälliseksi ja tahdikkaaksi vinkiksi. Jokainen tekee kuten itse parhaaksi näkee, ruoankin suhteen.

Talonmies tuli omasta harrastuksestaan hösläämään tähän ja ajatus alkaa katkeilla. Näihin puheisiin: hyviä vointeja! Klara

Respektiä ja retkeilyä Kuusamosta

Hyvä Lukijani,

toivon, että (kirjoitan oikein Isolla) Uusi Vuotesi tulee olemaan täynnä mielenvirkistystä, onnellisia sattumia ja hyvää mieltä.

Lisäksi toivon Lukijalle ja itselleni hyvintoimivia raajoja (ja rajoja, ks. eteenpäin 😀 ), vähemmän työpäiviä, loppuunsaatettuja perinnönjakoja, ajallaan maksettuja perintöveroja, ei enää kolmatta peltipoliisitervehdystä (ja kortin hyllytystä) ja kykyä sietää ikääntymisen myötä kulmikkaaksi käyviä käytösmalleja.

Saukko oli kruisaillut jäällä. Katsoin ensin hullun hiihtäjän jäljeksi. Mutta lähempää katsoen huomaisin, saukon jäljiksi, häntä pitänyt perää.

Päätin nyt tukkia kaikki komeimmat eiliset kuvat tähän juttuun. Vaikka olisin voinut 5 tunnin retkestä kirjoittaa ihan omankin stoorin. Mutta lyhyesti: nähtyjä ihmisiä 0, teeri 1, tikka 3, saukko 0.

Olen Kuusamossa. Kävin eilen pohjoispuolen maastoissa tutkimassa jokiuomaa, josko näkisin eläimiä. Hiljaista on! Teeri lähti kiepistä, tikat koputtelivat valoisan ajan jo kietoutuessa mustaan verhoon. Otsalampulla oli helppo palata omia jälkiään autolle.

Mitä Kuusamoon ja sen alueisiin tulee, niin tunnen ne hyvin tietyistä syistä ihan nuoruudesta saakka. En ole kuusamolainen. Isäni tiettyjen linkkien vuoksi olen pyörinyt täällä. Nuorempana harrastin innokkaasti laskettelua. Pysyn ”pujottelusuksilla” edelleen, mutta hevosvamman jälkeen on alkanut pelottaa kaikki, missä voi sattua ”jotain”. Mitä jotain? Ajatus on epämääräinen. Että ruhjoutuu rinteessä, kun joku laskee päälle? Onhan noita tappomalleja rinteissä(kin) monenlaisia.

Kuusamosta vinkkaan, että kun nk. must see-nähtävyydet on useampaan kertaan läpikäyty, niin siirry Jouni Laaksosen kirjaan ”Karhunkierros. Oulangan retkeilyopas ja kartta”. Ostaa kannattaa suoraan Jounilta, linkki tässä https://jouninkirjamyymala.wordpress.com. Hän saa tuosta enemmän itselleen. Kirjassa on paljon vinkkejä Kuusamoon ja Oulangan alueelle (Tulivuori, Putaanköngäs, Runsulampi…). Geokätkökartastakin löytää hienoja paikkoja.

Kun Karhunkierros on talsittu, niin heitäpä Keroharjun lenkki 17 km. Et kadu ja saat enemmän olla omissa oloissasi. Niitselysjoki pitää ylittää ylitysveneellä ja toisessa päässä olla kuski. Toinen pää tulee Liikasenvaarantielle, jolta pääsee myös hienolle paikalle Nurmisaarenniemeen, auton saa Liikasenvaarantien varteen. Muun muassa.

Jounilla on lukuisia oppaita. Uusin on Kainuun ja Koillismaan retkeilyopas. Minerva 2024. Jos Lappi on kaluttu, etkä halua norovirusta autiotuvilta, niin kirjassa on vaihtoehtoja. Taivalkoskelle, Pudasjärvelle, Suomussalmelle, Kuhmoon, Puolangalle mahtuu vielä hyvin! Rukahelvettiin kannattaa pökkäytyä majoittumaan vain, ellei muualta löydy majoitusta, edullisempaakin. Himohiihtäjälle Kuusamossa on oiva määrä latuja aikka Oivangin seuduilla 🙂 Laskettelija toki menee Rukavaaralle.

Mutta yksi ryhmä unohtui! Porukka, joka mielii päästä baariin bongailemaan. Yökerhossa istuu samalla tavalla siipalta karanneita kiiluvakatseisia. Voihan olla, että vanha kumppani on kulunut käsissä ja levinnyt lituskaiseksi tai rypistynyt. Kuten allekirjoittaneelle on voinut käydä peilin perusteella. Ei ois uskonu, että valaistus tekee ihmeitä – väärään suuntaan! Tuli heittämällä ainakin kymmenen vuotta lisää.

…no, puheet purkkiin ja liikenteeseen. Retkeilyt on retkeilty ja pakkanen kiristää täällä, joten feegikset pakenee paikalta.

Voimia, iloa ja suurta respektiä Lukijalleni, kun seuraa soopablogiani! Ja kiitos saaduista uudenvuoden toivotuksista ja tervehdyksistä! Klara

Ikäänkuin Lapissa, ikäänkuin liikkeessä

Eilinen kuva. Kohta päästään puolukkaan.

Hyvä Lukijani,

lähetän noin sata senttaalia auringonkiloa Lapin hangilta. Sitä riittää jaettavaksikin.

Lähdettiin Talonmiehen ja Rakin kanssa jutaamaan ja päädyttiin jänkhäläisten maile. Pyöritään täällä sattuneesta syystä tiheästi, jonka Lukijani varmaan havainnutkin. Ihan vain ikäänkuin ulkoilumielessä täällä pörhäillään kuten muutamat muutkin. Tässä on vähän kortteerin paikkaa, alue tuttua ja paikat ikäänkuin tiedossa.

Tykkään kulkea lumella itsekseni muilla kuin latusuksilla, nekin kyllä ahkerassa käytössä meditoidessa 🙂 ja kirjoja kuunnellessa. Nyt on pitänyt vähän kohteliaisuuttani eskortteerata Talonmiestä, kun jostain syystä eritoten tänä talvena on ikäänkuin intoutunut latuhiihdosta. Näihin aikoihin ladut on rauhallisia ja hiihtäjät hyväntuulisia, kun eivät joudu tungeksimaan missään.

###

Kahtena päivänä olen rompostellut lumikengillä tunturissa nauttien kantohangesta. Lintuja bongailen ikäänkuin äänen perusteella, kun olen huono niitä näkemään. Olen liikkeessä enimmän aikaa ja lintuja pitäisi kai ennemminkin ikäänkuin väijyä. Mutta onneksi osaavat ikäänkuin laulaa, joten vinkkaan linnunlaulun tunnistussovelluksesta, jos ei vielä ole tuttu. Se on nimeltään Muuttolintujen kevät. Linnunlauluja nauhoittamalla saa tiedon todennäköisestä lajista ja osallistuu Jyväskylän ikäänkuin yliopiston tutkimusaineiston keruuseen. Vahvat suositukset.

Tänään hiihdellessä kuulin erikoista laulua. Sovellus käyntiin ja yllätys: metsähanhi 94% todennäköisyydellä. Olen pitänyt erittäin arkana lajina, mutta siinä oli ikäänkuin puropahanen. Lienevätkö olleet juomassa, eivätkä huomanneet hiljaa yksin hiihtelevää. ”Haaviin” on tarttunut myös tunturikiuru. Enpä ole lajin olemastaolosta aiemmin tiennytkään.

Kapusin ylämäkeen syömään ruispuolukkapuuroa.

###

Nyt Lukijani on ikäänkuin saanut tarpeekseen ja voin ikäänkuin tunnustaa, että niin minäkin. Siis tuon sanan, lyhennetään se vaikka kirjasimilla i.k., yltiöpäinen viljely otti mua pattiin jo vuosia sitten Kalle Haatasen radio-ohjelmassa. Laskin Kallen ikäänkuikuttelut yhden ohjelman aikana. Niitä oli muistaakseni kuutisenkymmentä. Laitoin Kallelle reklamaation, johon Kalle hyvin kohteliaasti ja huumorintajuisena ihmisenä vastasi. Vahvat suositukset tästäkin eli Kallen radio-ohjelmasta. Aiheet voivat kuulostaa tylsiltä, mutta sisältö palkitsee. Kuulee ja oppii kaikenlaista, mistä ei muutoin tietäisi.

Mitä ikäänkuikutteluun tulee, niin kuuntelepa Lukijani vain tv-haastatteluja ja radiota ikäänkuin-korvalla. Kuinka moni selkeä asia on muuttunut ikäänkuin voiksi ikäänkuin leivän päällä. Mikä hemmetin ikäänkuin selekiä asia on?

Tjaah, pakko mainita yksi asia, joka täyttää ikäänkuisen tunnusmerkit. Se oli erään pressakandidaatin eilinen ikäänkuin tiedotustilaisuus. Sellaiseksi sen media mainitsi, siis tiedotustilaisuudeksi. Kiiruhdan heti pitämään tiedotustilaisuuden kotinurkille päästyäni. Ainakin Teuvo ilmestyy paikalle kuulijaksi kuin Hyde Parkkiin konsanaan. Tiedotustilaisuuteen on mullakin oikeus, olenhan kansalainen siinä missä pressaehdokaskin. Suomi on ikäänkuin vapaa maa. Asia vilipitön ja jätän tähän. 😉

Tulipa tässä mieleen, että ennen sanottiin aina, että ai-VAN. Nykyään ei kukaan enää aivanittele. Tilalla on: ”juurikin niin”. Että hojo-hojo vaan.

###

Tiedotustilaisuus kirja-asiasta: kuuntelen suosittua ”Elolliset”-kirjaa. Vaikuttaa hyvältä. Siinä on samoja aineksia ja tyyliä kuin Julian Sanctonin kirjassa ”Pimeän ja jään vangit”, yksi suosikeistani ever.

Kuuntelin juuri kirjan Intiasta, sitten yritin (mutten pystynyt) Eeva Kilven ”Ihmisen ääneen”. Silmän alla on isän jäämistöstä tullut Kullervo Kemppisen kirja. Isä harrasti erämaissa kulkemista ja täällä Lapissa minuakin lapsena pyöritettiin.

###

Ryhdyn nyt meditoimaan eli miettimään, kuinka kuvailen äitiäni papille, joka sanoi soittelevansa huomenna. Mitä sitä nyt ihminen äireestään osaa sanoa? Että ihminen on aikuinen vasta sitten kun on antanut äidilleen anteeksi, vai?

Jätän Lukijani ja itseni pohtimaan tätä filosofista dilemmaa.

Parhain terveisin Klara ❤