Metsäretkeä ja painonhallintaa

Hyvä Lukijani,

katson vesipisaroita työhuoneeni ikkunassa ja huokailen. Hiihtokeleistä ei tietoakaan. Koskaan ei kuitenkaan kannata heittää kirvestä kaivoon! Pitää hyväksyä se mitä on – lastenleikkiä, eikö totta. (vino hymy)

Kun ei kelit näytä paranevan, niin roikasin viikolla suurelle suolle ja jatkoin vuosi sitten dramaattisessa tilanteessa keskeytynyttä ahkion testausta. Tuolloin sain puhelinsoiton, että V ei vastaa puhelimeen, eikä ole tullut töihin. Nakkasin ahkion auton peräluukusta ja ajoin paikalle todetakseni sen, minkä jo tiesinkin. Ihminen, jolle työ on kaikki kaikessa, ei noin vain unohda mennä työpaikalleen. Hän löytyi menehtyneenä.

Nyt oli hauskempi reissu. Lunta ei nimeksikään, mutta elohopea kuitenkin nollan alapuolella. Vetelin raskailla kantamuksilla ladattua kiulua sinne tänne pitkin suota ja ryssin siitä laitametsiin kokeilemaan kuinka kepoisesti pulkka ryteikössä kulkee. Kulkihan se 🙂 Meno vain oli kuin hevosen kanssa olisi liikkeellä. Kääntösäteen laajuushan tulee tarkkaan huomioida, jollei puske vain suoraan eteenpäin.

Metsissä kulkiessa vaivun jonkinlaiseen sisäkuoreen. Tallustelen syntyjä syviä miettien, maailman menoa pohtien ja pysähtelen tutkailemaan luonnon kirjaa. Senpä vuoksi olen varmaan huonoa retkiseuraa, enkä mukana kulkijaa metsäreissuilleni mielelläni ottaisikaan. Lienee monella turhankävelijällä samat tunnelmat. Vastaantulijoitakaan ei oikein kaipaa. Siksi tulee enimmäkseen hakeuduttua suosittujen alueiden ulkopuolelle.

(Ei suostunut video pyörimään, niin vaihdoin tähän samaan kuvaan.)

Laavulle ruokatauolle suunnatessa havaitsin siellä ihmisiä. Kun oli jo siinä vaiheessa syötävä ja juotava, niin manipuloin aivostoni Esa Saarisen tarkoittamaan ylärekisteriin, loihdin ystävällisen atmosfäärin ympärilleni ja kruisailin laavulle.

Kas, oli jo kunnon tuletkin! Laavulla istui reippaita ja iloisia, minua nuorempia naisia rupattelemassa. Sain soosini lämmitetyksi ja palan painikkeeksi uusia näkökulmia. Aina avartuu, kun saa kuulla muiden näkemyksiä asioista, joita itsekin pähkäilee. Retkeily on yhteinen aihe kaikilla laavuilla, juttua kyllä piisaa. Naiset olivat kovin kiinnostuneita sekä ahkiohommistani (joiden motiivista ks. yst. eteenpäin) että retkistäni. Suunnittelivat toukokuista hiihtoretkeä Käsivarteen. Siitä on vaatimaton oma kokemus vuosien, vuosien takaa. Oli semmoinen nössöjen reissu. Riitti, että osasi ja jaksoi hiihtää. (BTW: retkeilijä ei ole vaeltaja eikä mikään ilman extreme-kokemuksia kuten murskautumista kallionkielekkeeltä rotkon pohjalle tai raahautumista viimeisillä voimilla raajat kuoliossa Rajavartioston helikopteriin.)

Olen ottamassa tätä kuvaa, joten en ole kuvassa.

Ahkion ideako? Sanopa se. Itseni tuntien epäilen jotakin olevan tekeillä. Tunnen luontoni ja usein suorastaan pelkään, mitä taas olen keksimässä. Yön yli en talvisin ole retkiä tehnyt ja yöretkeilemiseni on painottuneet sulan maan aikoihin.

No, annan asian kehittyä. Otan sitten itseni neuvottelupöydän ääreen läpikäymään yksityiskohtia, realiteetteja ja riskianalyysiä. Olen jo niin pitkällä, että tiedän: autiotupa on juttuni, lumikammissa en ala nukkumaan. Tupa voi tosin olla täynnä teerenmetsästäjiä, kun ei etupeltoon voi koskaan tietää. Varaustupia toki on ja semmoiselle voisin hiihdellä. Mutten vielä, sillä alue, joka on sieluni vierellä ei vielä tähän aikaan vuodesta ole luonnon puolesta meikäläisen spekseillä turvallinen. Yksin liikun ja harhailu pimeässä pakkasyössä ahkion kanssa puroja ylitellen ei ole aikuisikään päässeen juttu. Eikä ole liikunnanopettajan tai lääkärin tutkinnostakaan tasan minkäänlaista apua, jos homma lähtee lapasesta. Ai minäkö liikunnanopettaja? En. Viittaan vain runsaan vuoden takaiseen tregediaan Pallaksella, josta menehtyneen tuntenut henkilö painotti edesmenneen taustakoulutusta ja hyvää kuntoa. Mutta hyvä kunto ei autokolaristakaan pelasta, eikä silloinkaan, jos luonnossa liikkuessa eteen tulee mahdoton yhtälö. Vieläkin sydäntä kaivertaa tuo tapaus, etenkin lapsrukka.

No, mutta hyvän tähden: ylärekisteriin, hop hop!

###

Painonhallintaa.

Jouluna tuli muutama kilo siten kuin kilot tulevat. Eli ehdottomasti EN syönyt mitään, siis ihan kuin lintu vain otin vähän apetta, tuskin edes joka päiväkään! Niin mitä ihmettä: pari kiloa lihoin! Nyt kyllä täy-tyy löytyä tälle joku selitys! Ehkä joku sairaus! Voisiko lääkäri määrätä mulle sanotaan-vaikka-että kilpparit, korttisoolit, verritiinit ja haluaisin tietää mun punasolujen tilavuuden kun naapurin Pirkollaki ne oli normaalin ylärajoilla ja sitä väsytti ihan kamalasti. Niin ne mää haluaisin. Painoko? En halua tietää, enkä oo kattonut. Kolesterolit ja sokkerit? Ei niitäkään, ne ei oo mitenkään tarpeen, eikä maksa-arvot. Kilpparit on! Meiän työpaikallaki yks Sonja sano, että sen kilpparit seilaa ja sillä on sen takia lähteny tukka päästä ja ukko vieraisiin.

Hetkinen! Nyt tohtorilla alkoi kyllä rumasti keulia. Palaan ruotuun ja totean: söin liikaa ja lihoin, ihmiselimistölle normaali tilanne. Nyt pitää energiamäärää vähentää ja se on jo meneilläänkin. Latelen tekoälylle joka murun joka rinnan alle sujahtaa. Punnitsen kaiken ruoan ja sanelen mittaustuloksen ChatGPT:lle mitään salaamatta, mitään poisjättämättä käsi Suomen Lakikirjalla. Tekoäly lyö 15 sekunnissa totuuden näyttöön. Nyt on jo heti parempi olo, tasaisempi suolentoiminta ja energisemmät kintut. Maha ei ole turvoksissa, eikä naamakaan, mutten silti tarkkaan katso vessan uuteen peiliin. Tämä toverille vain ystävälliseksi ja tahdikkaaksi vinkiksi. Jokainen tekee kuten itse parhaaksi näkee, ruoankin suhteen.

Talonmies tuli omasta harrastuksestaan hösläämään tähän ja ajatus alkaa katkeilla. Näihin puheisiin: hyviä vointeja! Klara

Respektiä ja retkeilyä Kuusamosta

Hyvä Lukijani,

toivon, että (kirjoitan oikein Isolla) Uusi Vuotesi tulee olemaan täynnä mielenvirkistystä, onnellisia sattumia ja hyvää mieltä.

Lisäksi toivon Lukijalle ja itselleni hyvintoimivia raajoja (ja rajoja, ks. eteenpäin 😀 ), vähemmän työpäiviä, loppuunsaatettuja perinnönjakoja, ajallaan maksettuja perintöveroja, ei enää kolmatta peltipoliisitervehdystä (ja kortin hyllytystä) ja kykyä sietää ikääntymisen myötä kulmikkaaksi käyviä käytösmalleja.

Käsittelen tässä ensin tuota respektin käsitettä ja siirryn sitten hetkeksi tänne, missä nyt olen. Aloitan respektistä.

###

Kulmikkaita käytösmalleja? Juu. Olen ollut havaitsevinani muissa, en itsessäni (vino hymy), luonteenpiirteiden karkeutumista iän myötä. Tässä joku esimerkki, yksityiskohdat sotkettu tunnistamisvaaran vuoksi ;D.

Esimerkki 1. Kerron olleeni perinnöksi (ja riesaksi?) tulleella Lapin lomaosakasviikollani. Kaveri X: ”Mehän varmaan saadaan käyttää sitä joskus?”

Esimerkki 2. Yritän saada autoni parkkiin ulkoilualueen P-paikalle. Se on usein läheisen kuntosalin käyttäjien autoja pullollaan salin P-paikan täyttyessä. P-paikka on kuitenkin tarkoitettu koira-alueen käyttäjille. Sadattelen tätä kaverille. Kaveri Y: ”Ha ha ha! Olen luullut, ettet mene sille kuntosalille mistään hinnasta! Menit silti, ha ha!” Väärinkäsitys kyllä, mutta liian riemukas reaktio, minusta.

Esimerkki 3. Luin kirjan, innostuin. Kerron kaverille. Kaveri Y: ”Eieiei!!! Ei! Ei vois vähempää kiinnostaa tuo kirja!”

Väliin rauhoittava kuva eiliseltä. Saukko oli kruisaillut tuossa jäällä useassa kohdassa. Katsoin ensin, että joku hullu hiihtänyt jäätä pitkin, kun väliin oli näitä uhvepaikkoja tai ihan sulaakin. Mutta sitten lähempää katsoen huomaisin, ettei ole hiihtojälki vaan saukon jäljet ja häntä siinä vetänyt perää.

Näkemykseni sinällään viattomista lausahduksista on tämä: ikääntyessä kontrolli alkaa pettää ja respekti horjahdella. Katsotaanpa, miten respekti selitetään.

Respectus (lat.) tarkoittaa kunnioitusta, arvostusta tai huomaavaisuutta jotakin henkilöä, asiaa tai ideaa kohtaan. Se ilmaisee myönteistä suhtautumista, arvostusta ja hyväksyntää. Vuorovaikutuksessa respekti lisää ja ylläpitää lähimmäisen omanarvontunnetta ja edistää rakentavaa yhteistyötä.

Hyväksyntä ja huomaavaisuus on mielestäni asian ytimessä. Ehdottomasti. Piilotettu ilkeys on yksi epäkunnioituksen ilmenemismuoto, minusta.

Kysyin tekoälyltä, mitkä seikat voivat johtaa epäkunnioitukseen. Edellytin tiedot lähteistä, joihin perustaa 😀 Näyttää osaavan haarukoida psykologian ja sosiaalipsykologian tutkimuskirjallisuutta. Näyttää tosiaan osaavan ainakin tässä asiassa hakeutua oikeille lähteille, mm. humanistisen psykologian ja sosiaalipsykologian äärelle. Tunnen vähän tuota aluetta. (Ja nyt Lukijani parahtaa: mitä huttua!? Miten se tohtori nyt tämmöisille aloille lipsahtelee. Mutta en ole kertonut koulutustaustastani ihan kaikkea 🙂 Olen suorittanut opintoja myös lääketieteen ulkopuolelta, minkä katson suureksi lahjaksi elämältä. Olenkin moniaasti sortunut epäkunniottavaan tirskuntaan pääni sisällä havaitessani kuinka lumoutuneita lääkärit ovat, kun joku jollain minikurssilla on raottanut heille humanistisen tieteiden akkunaa. Ovat saaneet maistiaiset toisenlaisesta tieteen paradigmasta, ja wau! Mutta tämä epäkunnioittava naureskelu edellyttäisi syventämistä – toiseen kertaan.

Päätin nyt tukkia kaikki komeimmat eiliset kuvat tähän juttuun. Vaikka olisin voinut 5 tunnin retkestä kirjoittaa ihan omankin stoorin. Mutta lyhyesti: nähtyjä ihmisiä 0, teeri 1, tikka 3, saukko 0.

Mutta palataanpa epäkunnioittavan käytöksen taustasyihin, joita tekoäly kirjaa tutkimuskirjallisuuteen perustaen. Natsaavat arkijärkeen. Mainitsee nämä: henkilö tuntee itsensä riittämättömäksi ja saattaa pönkittää arvoaan vähättelemällä (alhainen itsetunto). Voi olla kyvyttömyyttä asettua toisen asemaan (empatiakyky). Voi purkaa negatiivisia tunteitaan tai turhautuneisuuttaan (aggressio). Saattaa arvostaa vain omia näkemyksiään (narsistiset piirteet). Tässä yhteydessä kilisytän hälytyskelloa: narsisteja ollaan enemmän tai vähemmän kaikki. Narsisti-käsite on levinnyt helppoheikki-diagnostiikaksi markkinatoreille ja turuille. Terveeseen minäkuvaan ja terveeseen narsismiin kuuluu kyky rakastaa myös itseään – huomaa sana ”myös”.

Vielä mainitaan taipumus ylenkatsomiseen, minkä henkilö kokee oikeuttavan epäkunnioittavaan käytökseen. Vielä se, ettei kotona ole oppinut arvostavaa vuorovaikutusta. Väärinymmärryksiä voi tulla erilaisen kulttuuritaustan vuoksi. Vuorovaikutuskyvyt voivat olla kömpelöt. Kuormittuneena ja uupuneena voi käyttäytyä epäkunnioittavasti.

No, mitä esitetään ratkaisuksi respektin puuttumiseen? Tulisi keskustella avoimesti: mitä syitä on taustalla? Tulee asettaa omat rajansa (tämä on mielestäni tärkeää!): en hyväksy tätä. Voi yrittää ymmärtää tökeröä lähimmäistä: mikä hiertää häntä? Voi pohtia omaa roolia tilanteessa. (Voin laittaa loppuun kirjallisuusluettelon.)

Tämä tästä. 🙂 Kiitos, kun luit. Lopuksi asiaa täältä, missä nyt sijaitsen.

Olen Kuusamossa. Kävin eilen pohjoispuolen maastoissa tutkimassa jokiuomaa, josko näkisin eläimiä. Hiljaista on metsässä! Yksi teeri lähti kiepistä ja tikat koputteli. Jäivät koputtelemaan vielä, kun ilta kietoutui mustaan verhoon. Otsalampun valossa oli helppo palailla omia jälkiä pitkin autolle.

Mitä Kuusamoon ja sen alueisiin tulee, niin tunnen ne hyvin tietyistä syistä ihan nuoruudesta saakka. Minäkö? Ei, en ole kuusamolainen, en sukuanikaan. Mutta isäni tiettyjen linkkien vuoksi olen ensin joutunut, sittemmin saanut roikkua mukana täällä. Nuorempana olin kova laskettelija ja pysyn suksilla edelleen, mutta aiemman hevosvamman vuoksi on jossain määrin alkanut pelottaa kaikki, missä voi sattua ”jotain”. Mitä jotain? Ajatus on epämääräinen. No vaikka, että menee kinttu, olkapää, ranne tai pahimmassa tapauksessa pää. Tai joku laskee päälle. Onhan noita tappomalleja rinteissä ollut moneen jakoon.

Kuusamosta vinkkaan, että kun nk. must see-nähtävyydet on useampaan kertaan läpikäyty, niin siirry Jouni Laaksosen kirjaan ”Karhunkierros. Oulangan retkeilyopas ja kartta”. Ostaa kannattaa suoraan Jounilta, linkki tässä https://jouninkirjamyymala.wordpress.com. Jouni saa tuosta enemmän itselleen, välittäjäkauppahan aina ottaa omansa. Kirjassa on paljon vinkkejä Kuusamoon ja Oulangan alueelle (Tulivuori, Putaanköngäs, Runsulampi…). Jos harrastat geokätköilyä, niin geokätkökartasta löytää hienoja paikkoja.

Kun Karhunkierros on talsittu, niin heitäpä Keroharjun lenkki 17 km. Et kadu ja saat enemmän olla omissa oloissasi. Niitselysjoki pitää ylittää ylitysveneellä ja toisessa päässä olla kuski. Toinen pää tulee Liikasenvaarantielle, jolta pääsee myös hienolle paikalle Nurmisaarenniemeen, auton saa Liikasenvaarantien varteen. Muun muassa.

Lisäksi vinkkaan, että Jounilla on lukuisia oppaita pitkin Suomea. Uusin opas on Kainuun ja Koillismaan retkeilyopas. Minerva 2024. Jos Lappi on kaluttu, etkä halua norovirusta autiotuvilta, niin kirjassa on oivia vaihtoehtoja. Antaa kiinalaisten jäädä Lapin revontulia turistioppaansa kanssa kuvaamaan. Paikallisasukkaat ovat (useasta suusta kuultu) ajoittain väsyneitä pihalle tupsahtaviin turistibusseihin.

Kuusamoon, Taivalkoskelle, Pudasjärvelle, Suomussalmelle, Kuhmoon, Puolangalle jne. mahtuu vielä hyvin! Ja se, että Rukahelvettiin kannattaa pökkäytyä majoittumaan vain, ellei muualta löydä (yleensä edullisempaa) majoitusta. Himohiihtäjälle on Kuusamossa oivallinen määrä latuja – vaikka Oivangin seuduilla 🙂 Laskettelija toki menee sitten Rukalle, joka muuten ei ole tunturi, vaikka niin joskus aiemmin päättikin olla. Alunperin se on Rukavaara. Mutta yksi ryhmä unohtui! Siis se porukka, joka mielii päästä baariin bongailemaan uutta puolisoa. Yökerhossa istuu samalla tavalla siipaltaan karanneita kiiluvakatseisia. Voihan tosiaan olla, että vanha kumppani on kulunut käsissä ja levinnyt lituskaiseksi tai rypistynyt. Kuten allekirjoittaneelle on voinut käydä, jos peiliin katsoo ja uskoo remontoidun kylpyhuoneen uusittuun valaistukseen. Ei ois uskonu, että valaistus tekee ihmeitä – väärään suuntaan! Tuli heittämällä ainakin kymmenen vuotta lisää.

…no, puheet purkkiin ja liikenteeseen. Retkeilyt on retkeilty ja pakkanen kiristää täällä otettaan, joten feegikset pakenee paikalta.

Voimia, iloa ja suurta respektiä Lukijalleni, kun seuraa soopablogiani! Ja kiitos saaduista uudenvuoden toivotuksista ja tervehdyksistä! Klara

Tekoälyn antamat taustalähteet tässä, joka kiinnostuisi:

Carl Rogersin teoriat itsetunnosta ja itsensä hyväksymisestä. Tämän Rogersin tiedän, humanistisen psykologianhaaran edustaja.

Narsismi ja vuorovaikutus-aihepiiristä Jane Twenge & W. Keith Campbell: ”The Narcissism Epidemic” (En tunne tätä, onko populaarikirjallisuutta, nimi vähän siihen viittaisi tai amerikkalaiseen kevyeen tulokulmaan, en tiedä.)

Banduran sosiaalisen oppimisen teoria.

Paul Watzlawick et al. Pragmatics of Human Communication

Morton Deutsch, konfliktien ratkaisua käsittelevää

Sapolsky Robert: Why Zebras Don´t Get Ulcers. (mikähän tämä on?)

Janis Irving: ”Groupthink” sosiaalisista paineista ja käyttäytymisestä

Milton Rokeach, Slalom Schwartz, tutkimuksia arvojen vaikutuksesta käyttäytymiseen

Garol Gilligan ja Lawrence Kohlberg, teoriat moraalisesta ja emotionaalisesta kehityksestä

Ikäänkuin Lapissa, ikäänkuin liikkeessä

Eilinen kuva. Kohta päästään puolukkaan.

Hyvä Lukijani,

lähetän noin sata senttaalia auringonkiloa Lapin hangilta. Sitä riittää jaettavaksikin.

Lähdettiin Talonmiehen ja Rakin kanssa jutaamaan ja päädyttiin jänkhäläisten maile. Pyöritään täällä sattuneesta syystä tiheästi, jonka Lukijani varmaan havainnutkin. Ihan vain ikäänkuin ulkoilumielessä täällä pörhäillään kuten muutamat muutkin. Tässä on vähän kortteerin paikkaa, alue tuttua ja paikat ikäänkuin tiedossa.

Tykkään kulkea lumella itsekseni muilla kuin latusuksilla, nekin kyllä ahkerassa käytössä meditoidessa 🙂 ja kirjoja kuunnellessa. Nyt on pitänyt vähän kohteliaisuuttani eskortteerata Talonmiestä, kun jostain syystä eritoten tänä talvena on ikäänkuin intoutunut latuhiihdosta. Näihin aikoihin ladut on rauhallisia ja hiihtäjät hyväntuulisia, kun eivät joudu tungeksimaan missään.

###

Kahtena päivänä olen rompostellut lumikengillä tunturissa nauttien kantohangesta. Lintuja bongailen ikäänkuin äänen perusteella, kun olen huono niitä näkemään. Olen liikkeessä enimmän aikaa ja lintuja pitäisi kai ennemminkin ikäänkuin väijyä. Mutta onneksi osaavat ikäänkuin laulaa, joten vinkkaan linnunlaulun tunnistussovelluksesta, jos ei vielä ole tuttu. Se on nimeltään Muuttolintujen kevät. Linnunlauluja nauhoittamalla saa tiedon todennäköisestä lajista ja osallistuu Jyväskylän ikäänkuin yliopiston tutkimusaineiston keruuseen. Vahvat suositukset.

Tänään hiihdellessä kuulin erikoista laulua. Sovellus käyntiin ja yllätys: metsähanhi 94% todennäköisyydellä. Olen pitänyt erittäin arkana lajina, mutta siinä oli ikäänkuin puropahanen. Lienevätkö olleet juomassa, eivätkä huomanneet hiljaa yksin hiihtelevää. ”Haaviin” on tarttunut myös tunturikiuru. Enpä ole lajin olemastaolosta aiemmin tiennytkään.

Kapusin ylämäkeen syömään ruispuolukkapuuroa.

###

Nyt Lukijani on ikäänkuin saanut tarpeekseen ja voin ikäänkuin tunnustaa, että niin minäkin. Siis tuon sanan, lyhennetään se vaikka kirjasimilla i.k., yltiöpäinen viljely otti mua pattiin jo vuosia sitten Kalle Haatasen radio-ohjelmassa. Laskin Kallen ikäänkuikuttelut yhden ohjelman aikana. Niitä oli muistaakseni kuutisenkymmentä. Laitoin Kallelle reklamaation, johon Kalle hyvin kohteliaasti ja huumorintajuisena ihmisenä vastasi. Vahvat suositukset tästäkin eli Kallen radio-ohjelmasta. Aiheet voivat kuulostaa tylsiltä, mutta sisältö palkitsee. Kuulee ja oppii kaikenlaista, mistä ei muutoin tietäisi.

Mitä ikäänkuikutteluun tulee, niin kuuntelepa Lukijani vain tv-haastatteluja ja radiota ikäänkuin-korvalla. Kuinka moni selkeä asia on muuttunut ikäänkuin voiksi ikäänkuin leivän päällä. Mikä hemmetin ikäänkuin selekiä asia on?

Tjaah, pakko mainita yksi asia, joka täyttää ikäänkuisen tunnusmerkit. Se oli erään pressakandidaatin eilinen ikäänkuin tiedotustilaisuus. Sellaiseksi sen media mainitsi, siis tiedotustilaisuudeksi. Kiiruhdan heti pitämään tiedotustilaisuuden kotinurkille päästyäni. Ainakin Teuvo ilmestyy paikalle kuulijaksi kuin Hyde Parkkiin konsanaan. Tiedotustilaisuuteen on mullakin oikeus, olenhan kansalainen siinä missä pressaehdokaskin. Suomi on ikäänkuin vapaa maa. Asia vilipitön ja jätän tähän. 😉

Tulipa tässä mieleen, että ennen sanottiin aina, että ai-VAN. Nykyään ei kukaan enää aivanittele. Tilalla on: ”juurikin niin”. Että hojo-hojo vaan.

###

Tiedotustilaisuus kirja-asiasta: kuuntelen suosittua ”Elolliset”-kirjaa. Vaikuttaa hyvältä. Siinä on samoja aineksia ja tyyliä kuin Julian Sanctonin kirjassa ”Pimeän ja jään vangit”, yksi suosikeistani ever.

Kuuntelin juuri kirjan Intiasta, sitten yritin (mutten pystynyt) Eeva Kilven ”Ihmisen ääneen”. Silmän alla on isän jäämistöstä tullut Kullervo Kemppisen kirja. Isä harrasti erämaissa kulkemista ja täällä Lapissa minuakin lapsena pyöritettiin.

###

Ryhdyn nyt meditoimaan eli miettimään, kuinka kuvailen äitiäni papille, joka sanoi soittelevansa huomenna. Mitä sitä nyt ihminen äireestään osaa sanoa? Että ihminen on aikuinen vasta sitten kun on antanut äidilleen anteeksi, vai?

Jätän Lukijani ja itseni pohtimaan tätä filosofista dilemmaa.

Parhain terveisin Klara ❤