Hyvä Lukijani,

en ole joulukiireihmisiä lainkaan, mutta jotakin hösellystä tässä on ollut, kun tekstitkin venyneet. Joulu? Rauhan ja rauhoittumisen juhla! Orastavan ilon pysäkki ja lähde: päivä alkaa pidentyä, taas kerran!

Katson sivusta kuinka äitiverrokit stressaavat, joka vuosi. Ja joka vuosi sanon: osta hyvä ihminen rätingit kaupasta, pyydä vaikka pitopalvelulta apua. Sanani kaikuvat tyhjyyteen. Tukehtuvat itse tehdyn lanttulaatikon uumeniin, torttu lentää tukkimaan käkättimen ja lipeäkalasuikale vedetään kärsäni eteen: mene pois paha henki! Haluamme riehua, tohottaa, hösöttää ja riuhtoa selkänahastamme kaiken. Haluamme joulufiiliksen: marttyyrikuoleman kuusen alle! Äitijouluun kuuluu verikäsin kannettu risti ja uhrialttarille heittäytyminen: minä tein tämän kaiken teille kaikille. Ja olkaa nyt hlvetti soikoon edes kiitollisia senkin pissapäät! Katsokaa nyt kuinka äiti on riekaleina ja kaatuu lahjakasan sekaan. Ja joka vuosi aikuiset lapset kaikkine lisukkeineen saapuvat juhlatalon sohville makaamaan, sänikät kirmaavat pitkin huushollia hippaleikeissään. Hännän huippuna räksyttää Turre ja nostaa jalkaa joulukuuseen. Iloista joulua!

Mitäs me Kunnon Ihmiset? Istumme Talonmiehen kanssa aaton kotitorpassa. Ruokimme taivahan lintuja, laitamme matkalle lähteneen naapurin iloksi lyhtyjä pihalle, teemme lumitöitä, käymme viemässä kynttilät Vanhan Emon ja Veen haudoille ja kuuntelemme Hoosiannan. Sitten torttu per nuppi, kuuden kilon kinkku puoliksi ja vadillinen kaupan perunalooraa. Soitan ehkä vähän haitaria ja lepäillään sohvilla – itse! 🙂

Semmoinen on isovanhempien joulu. Jälkeläiset ovat osan joulunpyhistä kiinni ammatissaan. Jonkun on huolehdittava siitäkin, että yhteiskunta pyörii 24/7. Loppukaartinsa siirtävät toisten mummoloitten sohville siksi aikaa.

Joulupäivänä kokoonnutaan valmiiseen pöytään jälkeläisen kutsumana. Kätevää! Talonmiehen kanssa aatellaan jo kantaneemme kortemme kekoon joulujensa eteen. Nyt on heidän vuoronsa. Sopii heille. Punkt o. slut.

###

###

Taas on viereen kertynyt pino lehtiä. Kaksi Suomen Kuivalehteä, pari Feminaa (sic! :D), yksi Kuluttaja-lehti ja Latu&Polku. Viimemainitun luinkin jo työreissulla. Oli kattava asiantuntijoiden kirjoitus vuoden takaisesta onnettomasta hiihtovaelluksesta, jossa äiti ja poika menehtyivät. Voi itku, miten väärä arvio johtaa kammotukseen. Kuru, minne vyöryivät, on havaintojeni perusteella vuoskymmenet ollut off piste-laskijoiden erittäin hyvin tiedostama vaaranpaikka. Eikö äiti ollut siitä kuullut? Tai ehkä vain eksyivät. Lehti kertoo pakkasta olleen -35 astetta ja säätiedot tiesivät tunturinlaen myrskytuulesta.

Hevosmiesten tietotoimisto kertoo kämpällä olleiden toisten vaeltajien jääneen kelin vuoksi kämpälle. Ja että äiti ja poika lähtivät Pallasta kohti, koska tarkoitus oli ehtiä Rovaniemen asemalle vievään linja-autoon. On inhimillistä kiinnittää vaellusaikataulu ennakkosuunnitelmaan. Mutta sisältää riskin: luonto elää omilla aikatauluillaan.

Latu&Polku-jutussa mainittiin seikka, josta olen viime vuosina huolestunut. Vanhemmat kuskaavat hyvinkin pieniä lapsia erämaihin. Viime kesänä törmäsin pariskuntaan, jolla oli mukanaan konttausikäinen. Lapsi on täysin vanhempiensa armoilla keskellä metsää, kaikkea voi sattua itse kullekin ja apu kaukana. Ajattelen näin: mitä poromies ei tee, sitä ei kannata taajama-asukkaan tehdä. Koskee kaikkea toimintaa Lapin maastoissa. Saa sanoa, että hyvin ehtii retkeillä lasten vartuttuakin! En toki tiedä kauanko kunto riittää, muttei sitä vielä älyä lasten ollessa pieniä. Joten vaietkaamme tästä kirvelevästä faktasta. Vanha ilonpilaaja-harppu on aina niin kuvottava tyyppi.

###

Back to basics! Huokaiskaamme jo helpotuksesta ilosanoman edessä: enää joku päivä, niin jo lähtee kevät tulemaan kukon askelin, harps-harps vaan! Valo lisääntyy, toki vain joitakin sekunteja, mutta liian vaativainen ei pidä olla! 21.12.24 klo 11.20 Aurinko on suoraan Kauriin kääntöpiirin yläpuolella. Hetkinen, Kauriin? Jep, se on eteläisellä pallonpuoliskolla, lapsikin sen muistaa. Olen näissä kääntöpiiriasioissa joskus saanut Superior-luokan Kaikkitietäjän hajalle kysymällä nousiko aurinko lännestä, kun Australian Tasmaniassa oltiin. Näin silmissäni Vineglass Bayn, viininlasin muotoisen lahden, ja mielestäni aurinko kyllä nousi siinä lännestä, oltiinhan kaikkinensa pää alaspäin Suomeen nähden 😀 Kaikkitietäjän pää kallisteli puolelta toiselle ja olinko havaitsevinani pienen savujuovan nousevan molemmista korvista? No, idästähän se nousi silloinkin. Nuo Tasmanian ajat oli sitä aikaa, kun ilmaston lämpeneminen ei ollut otsikoissa ja persus kesti puolentoista vuorokauden matkustamisen. Alla oleva kuva ilmoittaa tiedoissaan sen olleen vuonna 2003.

Näin päästiin heittämällä kaatuneiden joulukuusien seasta talvipäivän seisaukseen ja siitä Tasmaniaan. Jotta ei voi väittää, etteikö laajoilla kaarilla edettäisi 😀

Jatkan haitarin soittoa. Uralin Pihlaja jo melkein tunnistettavasti irtoaa rutusta.

Kuulumisiin, Klara