Hyvä Lukijani,
kun tässä nyt vain näppejä nuollaan ensi kesää ajatellen, niin marssitan pienen kuvakavalkadin aiemmista hortoiluista. Ylläolevan kuvan otin Muotkatunturista, jossa viiden päivän aikana ei nähty kuin kaksi yksinkulkevaa ja yhdet tytöt juttuetäisyydeltä. Kaukoetäisyydeltä nähtiin kolme pariskuntana liikkuvaa, lienevätkö olleet miehiä vai naisia. Hieno alue, helppokulkuinen maasto. Polkuakin siellä on, jos ei halua irottautua omin toimin kulkemaan, mikä sekään ei ole vaikeaa etenkään kirkaalla säällä.
UK-puiston Paratiisikurussa kuvaa ottaessa oli kahdeksan (8) retkikuntaa lähietäisyydellä. Vaellustoverini M ja minä, nainen koirineen, vaivalloisesti liikkuva merkittävän ylipainoinen nainen valtavan rinkan kanssa, pari pariskuntaa, mies ja poika, yksinäinen nainen ja joku vielä. Etenkin välillä Aittajärvi-Muorakkavaarakanjoki oli kulkijoita ja Muorakkavaarakan tuvalla sitten isompikin porukka. Joitakin vastaatulevia jututettiinkin, Pohjois-Karjalasta, Kymenlaaksosta, Varsinais-Suomesta, pk-seudulta…
Karhunkierroksella sain viime kesänä kokemuksen itselleni epämieluisan tason väenpaljoudesta. Ei ihmisissä sinänsä vikaa ole, mutta omaa rauhaa kaipaavan paikka tuo Karhunkierros ei ole, jos minulta kysytään. Pari ihan hauskaa sakemannia kulki pätkän mukanani ja jonkun matkaa kolme keskipohjanmaalaista.
Hiidenportilla törmäsin saksalaispariskuntaan, jotka olivat ajaneet upealla asuntoautolla saman ”rompoolitien” päähän kuin minäkin. Tielle oli ajettu sepeliä. Päällä heillä oli puuvillaiset (eli sääskien hikihoukuttimet) t-paidat, jalassa shortsit, ei hattua hyttyshatusta puhumattakaan. Ihailivat hyttyshuppuani ja kyselivät ostopaikkaa. Olivat hyttysten takia kirjaimellisesti pistoksissaan ja niin levottomia kuin pahassa hyttys-paarma-keskityksessä ihminen voi olla. Metsien räkästä ei heillä selvästikään ollut aiempaa kokemusta.
###
Retkiasioista vielä. Ostin paljasjalkakengät ja pyyhkäisin eilen testilenkiksi 12 kilometrin pätkän. Hyvät olivat ja kulku kuin tanssia! Kengät on Vivo Barefoot-merkkiset, nahkakengät, ei ihan ilmaiset. Paljasjalkakenkien tapaan niissä ei ole kantakorotusta, raakakumipohjat on ja hyvä pito.
Tietä jotostellessa kuuntelen aina jotakin. Tällä kertaa kuuntelin Spotifystä podcastia (linkki alla), jossa haastateltiin kahta nuorta naista ensimmäisestä talvivaelluksestaan Hetta-Pallas- reitillä helmikuussa 2023. Tekivät lainaamillaan tunturisuksilla ensiharjoittelun Helsingin Herttoniemessä, toinen mainittiin kokemattomaksi suksilla laskijaksi. Ahkion sijasta päätyivät rinkkoihin ja majoituksen päättivät toteuttaa varaustuvissa. Teltassa hangessa yöpyminen ei ollut heidän juttunsa.
Pakkasta lähtövaiheessa mainittiin olleen -35. Reitin olivat etukäteen ottaneet ylös gps:ään, mutta maastossa reitti yllättäen katosi reittimerkkien puuttumiseen ja jonkinlainen pieni eksyminenkin siinä tuli illan pimetessä. Myöhemmin selvisi, että reittiä oli lumivyöryriskin takia muutettu. Retken loppuvaiheessa olivat lähestymässä Pallasta, kun vastaan tuli latupartio moottorikelkalla. Kyselivät tyttöjen reittiä ja ehdottomasti kehottivat olemaan nousematta tunturin päälle siellä vallitsevan myrskyn vuoksi. Neuvon noudattaminen teki tytöille tiukkaa, sillä nousu kuului suunnitelmiin. Harkinnan jälkeen päätyivät uskomaan paikallisiin ammattilaisiin ja menivät Jerisjärvelle.
Mitkä seikat jäivät meikäläistä mietityttämään? Majoitteen puuttuminen on etenkin talvella ilman muuta huono juttu. Entä, jos tupaa ei olisi pakkasessa löytynytkään? Tälläinen tapaus sattui joku vuosi sitten muistaakseni Härkätunturissa. Toinen hiihtovaeltajista menehtyi heidän päätyessään 300 m päähän tuvasta, jota eivät pimeässä ja pakkasessa löytäneet ja uupuivat lähistölle. Reittimerkitkin voivat peittyä lumeen ja reitti kadota, mikä ei pohjoisessa ole mitenkään ennalta-arvaamaton tilanne päiväretkeilijöillekään.
Otsalamppukin tuotti yllätyksen, kun virta loppui käyttäjän poltettua lamppua täysteholla, vaikka siinä oli virtaa säästäväkin toiminto, jota ei etukäteen ollut hoksannut. Toinen tytöistä kaatui hankeen ja jalkaan sattui. Rinkka selässä suksien päällä upottavassa hangessa keikkuessa on kokenutkin hiihtäjä kaatumisriskissä puhumattakaan alamäkilaskuun tottumattomasta. Tuollaisessa tilanteessa meikäläisen kokenut laskettelijatuttu katkoi polvestaan ristisiteen. Maastosta poispääsy umpihangessa ”rikkinäisellä polvella” oli vaikeaa, vaikkei tielle ollut pitkästi. Kaikkinensa haastattelussa tytöt suhtautuivat tilanteeseen iloisesti nauraen: sattuuhan sitä. Kiistatta voitanee sanoa, että useamman yleisesti tiedossa olevan riskin se sisälsi, vakavimpana tuo varamajoitteen puuttuminen. Ajattelin, että toivottavasti ei kokematon kuulija pelkästään tähän podcastiin perusta lähtötietojaan, jos talvella tunturiin aikoo.
Podcastin haastattelu tehtiin huhtikuussa 2023. Sen jälkeen sattui se äidin ja lapsen kuolemaan johtanut onnettomuus alueella, joka käsitykseni mukaan on juuri tuo, josta tyttöjä varoitettiin. Olen aika varma, että jälkikäteen tytöille valkeni jotakin oleellista, kun tieto Pallaksen onnettomuudesta korviinsa kiiri.
Näihin puheisiin! Häivyn hetkeksi ruotsalaisseurassa pelimatkalle merten taa, mutta saattanen sieltä jonkun viestin laittaakin. yt Klara
Klara Saken kirjoittaa 