Vanhoja rouvia viiksekkäitä

Hyvä Lukijani,

tervehdys sohvalta, jossa istun villashaaliin kääriytyneenä. Menossa on jokunen, itse asiassa useampikin peräkkäinen vapaapäivä. Ulkona tuli rompostelluksi hyvinkin viidettä tuntia. Nyt on sisäistä hytinää eli holotnaa, kuten Itä-Suomessa sanotaan.

###

Vanhushuollossa on pitkästä aikaa näyttäydytty hyvän tyttären roolissa. Wanha Rouva, äitini siis, ei enää tunne minua ja sanatkin alkavat käydä vähiin. Nyt oli iltateetä odottelemassa ja saman pöydän äärellä oli pari muutakin muoria. Toisen olen jo aiemmin tavannut ja jututtanut. Tuolloin hän ihan heittämällä sai minut huijatuksi, ettei ole samaa porukkaa, käypäläinen vain 😀 No sehän ei pitänytkään paikkaansa. Ja kun tarkemmin aattelee, niin aika vähän siellä muina mummoina sakkia istuu päiväsalin pöydässä ohikulkijan roolissa.

Nyt tämä reipas, tuntematon muori esittäytyi Eevaksi. Toinen samassa pöydässä istunut sanoi nimekseen Siirin. Iloista porukkaa ja monenmoista juttua saatiin aikaan. Äitimuori keskittyi omiin ajatuksiinsa, joista aika ajoin havahtui hereille: ”Kukas se sinä olitkaan?” Tukka on kasvanut pitkäksi ja leuassa parranhaivenia, mutta liekö niin tarkkaa noissa kuvioissa!

Oltiin tuotu vähän syömisiä tuliaisiksi ja tarjoiltiin Eevalle ja Siirillekin. Jutun lomassa unohdin Eevan nimen. Piti kysyä uudelleen. Koska noissa porukoissa mikään ei ole niin nöpönuukaa, esittäytyi Eeva tällä kertaa yllättäen Auneksi. Samapa tuo, kuhan on hänessä, nimi siis. 😀 Siiri jutteli kuin kuka tahansa täysillä käyvä. Mietin, kuinka hän on tähän porukkaan joutunut. Kävi kuitenkin ilmi, ettei tiennyt missä kotinsa on ja kyseli neuvoja mennäkseen kotiinsa. Eevalla eli Aunella oli sama ongelma. Jäivät päiväsalin nurkille pörräämään. Äidillä ei näyttänyt olevan kiire minnekään. Istui vain, katseli eteensä ja pudotteli leivospapereita lattialle.

Summa summarum, nämä vanhainkotikeikat on havahduttavia ja ajatuksia herättäviä, vaikka yhden vanhainkodin tohtori olen joskus ollut ja käynyt siellä viikottain. Siitä vain on jo sen verran aikaa, että tuo maailma on unohtunut. Turvallisin mielin kuitenkin ajattelen omaa kohtaa vastaavissa olosuhteissa, jos elinpäiviä ylipäätään suodaan niin paljon, että tuohon vaiheeseenehtii elää. Äiti alkaa lähennellä sataa vuotta.

Kun ajeltiin kotiinpäin sanoi Talonmies: ”Hommaa mut tuommoiseen paikkaan sitten, kun alan höpöttää”. Lupasin, että heti seuraavana päivänä aletaan kattella paikkaa. 😉

###

Tietääkö Lukijani mikä on suomalaisen kadehtimispelon korkein oppimäärä? Minäpä kerron. Kun suomalainen ostaa uuden auton, hän kiirehtii ajamaan sen äkkiä talliin ennen kuin naapurin Veikko pääsee töistä ja kurvaa viereiselle tontille. Näin menettelin minä, uuden auton omistaja. Luovuin edellisestä, koska siihen olisi pian tullut isompi remontti. Ei mikään yllätysremppa, kuluneiden osien vaihtohommeleita vain.

Kun naapuri läksi viikonlopun viettoon, tuli aika ajaa auto tallista ja viedä Talonmies ajelulle. Itse asiassa kaasutettiin tuolle mummokäynnille. Tuliaissyötävien hankintaa varten pysähdyttiin ensin kaupalle. Talonmies meni puotiin ja palasi kohta syötävien kanssa. Lisäksi oli pullea muovikassi. Kysyin, mitä se sisältää. ”Muikkuja”, hän vastasi. Ei hele! Rahtaa muikkuja mun uuteen autooni haisemaan!

Totta puhuen laitteli muikuista herkullista ruokaa, jota on kahtena päivänä syöty. Suolaa, voisulaa, ruisjauhopeitto päälle, uuniin ja rapeita tuli.

Talonmiehen kalansaalis (kaupan kalatiskistä).

Jos Lukija sallii, kerron sanasen naapurin Veikosta. Vaikka häiskästä ei totta vie ole vaivaa, eikä haittaa, niin aikasta pikaisesti saa aina kotiinsa luikkia, ettei joudu juttusille. On nimittäin niin, että Veikolla on aina vähintään kaverin kaveri tai puoliserkku, jolla juurikin on uusi auto lakkarissa, tosi iso ja kallis luksuspirssi. (keksitty esimerkki) Veikko on ihmistyyppiä, joka lyö laudalta kenet tahansa missä tahansa asiassa, koska elämä on kilpailu. 😀 Ei kovin harvinainen ihmistyyppi, mutta turhaa stressaa. Mäntypalttoossa kaikki kuitenkin täältä lähdetään.

###

Nyt on viisain siirtyä levolle, sillä huomenna tänne tulee muutamaksi tunniksi hoitoon syötävän suloinen perheen tuorein tulokas! Vähän me jännätään mitä Rakki tuumii. Kiltti koira se on, eikä vauvasta ole kuin korkeintaan hämillään. Ostettiin matkasänky, jossa on korkeat verkkokankaiset laidat. Voivat verkon läpi tutkailla toisiaan, vauva ja koira. Meillä on tuosta rodusta vain hyviä kokemuksia pienten taatiaisten kanssa.

Kun hoitohuki on ohi, saatan pakata koslani ja huitaista jonnekin päin polkujen äärelle. Kylmiä ilmoja pitelee, mutta kaunista on!

Kaikkea hyvää ruudun toiselle puolelle!

Klara

Nojatuolissa retkottavia vanhuksia ja tietokoneparjausta

Keskiviikkopäivän rauhaa lukijalleni.

Ulkona on kaunis syyspäivä, ilma lämmin ja hapekas, mutta tässä sitä istutaan koneella ja katsellaan takapihan kellastuvaa koivua: kaunis! Mieli tekisi ulos pyöräilemään, kun aamupäivän olen ahertanut kirjallisten töiden äärellä. (Tämä piipahdus kurkistamaan piuhoja pitkin lukijani luukusta on aina mieluisa virkiste.)

Takaraivon toisessa lohkossa raksuttaa Wanha Emäntä, jota pitäisi käydä katsomassa. Istua retkottaa asuntonsa kuluneessa nojatuolissa ja odottaa kuolemaa. ”Voi kun pääsisi jo pois! Ei tämä enää ole ihmisen elämää. Kukas se sinä olet, oletko NN (tyttäreni nimi)? Ei kun tulepas lähemmäksi…sinähän olet XX (lapsuuden lempinimeni). Kato nyt millainen musta on tullu! Kato nyt! En muista enää mitään!”

Mummo odottaa, että toisin hänelle Pohjanmaan Pastilleja. Tämmöinen circulus vitiosus tässä siis pyörii ympärillä. Olen kuin maatuska-nuken kappale: yksi kuori puristaa yläpuolella ja toinen alapuolella. Kuorten välissä tässä siis ollaan, kuten monet kaltaiseni keski-ikäiset. Ja minä kun vain mielisin pyöräilemään.

Loppuviikosta odottaa leikkaussali ja pääsen eroon sappirakostani kaikkine kivikokoelmineen. Piti vähän tutkailla kirjallisuutta ihan vain prosessien osalta ja jututtaa muutamaa sen alan ammattilaista. Eiköhän tästä selvitä hengissä. Eniten askarruttaa kuinka pystyy olemaan syömättä koko helkkarin päivän 😀 Ettei kovin suuria ole meikäläisen terveysmurheet, kun merkittävästi isompiakin on nähty.

@@@

Metsiin kun pääsee kuljeksimaan, niin siellä syntyy miljoonittain Suuria Ajatuksia, jotka katoavat arkielämän vilskeessä. Poluilla jotostellessa onkin käynyt mielessä, että alkaisi nauhoittaa ajatuksiaan, jotta tavallinenkin kansa pääsisi niiden loistokkuudesta osalliseksi 😀 (sarkasmia). Totta puhuen sitä itsekin aivan ällistyy millaisia uusia asiayhteyksiä ja oivalluksia metsän humina kehii tämmöisistä jo hieman naavaisista aivoista esiin. En nyt tosin pysty palauttamaan niistä mieleeni ainuttakaan, heh.

@@@

Olen kamppaillut tällekin päivälle työasioiden toteuttamiseksi useammankin tietokoneohjelman ja softan kanssa, vaikka päätyöni ja koulutukseni ei millään muotoa niihin liity. Työssäni joudun kuitenkin jatkuvasti hyppäämään uusiin sovelluksiin – jollei muuta niin siksi, että vanhaan sovellukseen on tehty nk. Häränpylly-päivitys. Ollaan joskus kollegion kanssa laskettu, että kun monet meistä tekevät myös tutkimustyötä, niin kaikkinensa pyöritellään ainakin kolmeakymmentä (sic!) sovellusta mukaan lukien esim. kaikenlaiset anomukset ja matkalaskut, mahdolliset sairauslomailmoitukset, sähköinen palkanmaksu, erilaiset tilasto-ohjelmat ja grafiikan teko-ohjelmat.

Lisäksi näpeissä pyörii sairaalapuolen koko repertuaari alkaen sanelukoneohjelmasta ja kuvantallennuksista kohti sairauskertomusjärjestelmää, joita niitäkin on eri terveydenhuollon toimipisteissä ja sairaaloissa useampia. Samasta sairauskertomusjärjestelmästä on voitu tehdä nk. paikallissovelluksia, jossa joku täppä ehdottomasti pitää laittaa johonkin kohtaan siinä missä jossakin toisessa sairaalassa sitä ei missään tapauksessa saa siihen laittaa. Kyse on siitä, mitä jonkun muun ammattiryhmän edustajat (esim. sihteerit eri tasoilla, hoitajat, it-osasto jne.) ovat halunneet, jotta heidän työnsä olisi sujuvampaa. 😦

Useinkaan lääkärit eivät ole olleet paikalla huolehtimassa omista eduistaan, kun näitä ”täppä sinne, toinen tänne”-päätöksiä on tehty. Missä lääkärit ovat olleet? He ovat olleet tekemässä sellaista terveydenhuollon toimipisteen kannalta sinänsä nykyään täysin toissijaista hommaa kuin potilaiden hoito. Se puolestaan häiritsee yhä enemmän toimipisteen varsinaista työtä eli tietokoneen hoitoa, jotta mm. kuntalaskutus toteutuisi. Kun sitten näen sairaalan jonkun hallintokunnan poliittisin perustein valitun jästiporukan kokoustauoilla kallistelevan pikkusormi ojollaan kahvikupposta kera kermakakkusten, niin näen punaista. Kunpa joku tulisi edes päiväksi seuraamaan, minkä verran lääkärin ja hoitajan työaikaa kuluu ”täppä sinne, toinen tänne”-hommiin, niin näkisivät, minne tehot koneistosta katoavat. – Mutta tämän rätinän lukija on meikäläisen sanasorvaamolta kuullut kantautuvan jo satoja kertoja. Kiitos ymmärryksestäsi!-

Juukeli vieköön, nyt täytyy lähteä pyöräilemään ja palata sitten illaksi työpöytänsä ääreen. Puolilta öin pitää lakata syömästä, huhuh miten vaikeaa :D, ja nousta kukonlaulun aikaan siirtyäkseen kohti veitsenterää. Ja poks vaan, niin putket on työnnetty vatsaontelooni ja voidaan vetäistä polttoleikkuri käytiin.

Toivon lukijalle terveitä päiviä ja iloa loppuviikoksi,

Klara von den Kalistimenheiluttaja

Surua, murhetta ja suuria tavararöykkiöitä

”Olen vain pieni kukka luojan kukkatarhassa”

Odottelen Talonmiestä ja Rotvaileria iltapäivästä reissultaan kotiin. Mutta sitä ennen nautiskelen vielä hetken hiljaisen talon tunnelmasta seuranani Uskollinen Lukijani kaapelin toisessa päässä.

Kas, aurinkokin on löytänyt tiensä tähän pohjoiseen maahan, jossa ajatus rientää eilen veneonnettomuudessa kuolleiden veljesten koteihin. Miten naurettavia ovatkaan meikäläisen murheet ja kaikki niin suhteellista.

Lähetän syvät myötätunnon ja osanoton ajatukset Turun suuntaan.

@@@

Ollaan pienellä porukalla lähdössä erämaihin melomaan. Siitä ei selviä ilman tavararöykkiötä. Ehkä lukijani on jo kyllästynyt listauksiini, mutta silläkin uhalla kirjaan tähän roinaläjän sisällön. (Aivan kuin en olisi tätä röykkiötä lonehtinut jo parikymmentä vuotta joka kesä! Aina on jotain liikaa, harvemmin liian vähän. Viinathan tuosta toki vielä puuttuu :D)

Suuntana on Suomineidon yläosan koillinen, jossa norjalaisen (yr.no) säätiedotuksen mukaan on viileää. Tosin kattelen aina Ilmatieteen laitokset ja Forecatkin ja uskon sitä, kuka kulloinkin parhaat säät säätää. Niin on kaiken viisain. 😀 Pätee myös elämään yleensäkin, sillä lopunajan ennustajia riittää.

@@@

Valotan hieman tilannettani, jota voisi kutsua vaikkapa äidinmurhaksi. Jouduin tekemään ratkaisun mummon hoidon suhteen, kun muori on mulle niin perin hankala. On nyt taas osastohoidossa, jonne sain kovalla tappelulla ja suostuttelulla vietyä. Lähtöprosessissa tuli joka asiasta kova taistelu kuin kaksivuotiasta olisi koittanut saada liikenteeseen. Halusi lähteä renttaisissa yövaatteissa, mutta väännön jälkeen halusi kuitenkin kruunata puvuston renttuisella, virttyneellä tunikalla. No, samapa tuo. Talvikengät halusi jalkaan, mikäs siinä sitten (vetoketjut pitää reuhottaa auki). Jokaisen lääkelaatikon halusi pyöritellä käsissään, että otetaanko vai jätetäänkö (ei ymmärrä enää lääkkeistään). Varastin vaivihkaa hammasvehkeet vessan peilikaapista ja lipposet pöydän alta. Väärän takin olin kuulemma ottanut ja baskerikin piti palata alaovelta vaihtamaan. Mummon sain kuitenkin jo kammettua autoon odottamaan ja kassin takakonttiin.

Auton takapenkiltä esitti pitkin matkaa vaatimuksia. Piti mm. ehdottomasti saada pankkikortti itselle välittömästi. Se on määräys! Enkö kuullut, että mää-räys! Kortti tänne heti! Mutten voinut keskelle liikennettäkään pysähtyä takaluukkua kaivamaan. Se närkästytti häntä suunnattomasti. Sitäpaitsi olisi kyllä oikeastaan halunnut lähteä kotoaan vasta huomenna…tai ehkä ylihuomenna… tai ylipäätään sitten kun olisi itse päättänyt, että tänään hänelle sopii. Sillä hän määrää itse asioistaan, enkö ymmärrä! Mutta ei: tyttären nilkki se vaan komentelee ja ajelee autollaan minne haluaa mummo takapenkillä. On siinä laitaa!

No, hoitolaitoksen pihalla mummo pääsi itsensä kanssa päätökseen. Päätös: meikäläisen ei enää ikinä tule asioihinsa sotkeutua. Mutta hän ihailee kovin heitä, jotka nyt loistavat poissaolollaan: osaavat asioita hoitaa. Minä olen pahis, ongelmien aiheuttaja, määräilijä ja komentelija. Mutta nyt riittää hänelle: ”Parempi, ettet tule enää edes tänne minua katsomaan. Ja soitat X:lle, että tulee tänne, heti tänään. Osaa hoitaa asioitani.” Ouk-kei, sanoin minä ja välitin siitä paikasta X:lle tiedon. Että tällä nyt mennään: pallo siirtyy mummon toiveesta niille, jotka osaavat asioitaan hoitaa. Siis sitten, kun ilmestyvät remmiin.

Sinne jäi mummo hoivaosaston turviin. Harrastuksen myötä tutuksi tullut lähihoitaja järjesteli kaffetkin, vaikka päiväkahviaika oli jo mennyt. Voi että mä ihailen vanhustyön hoitajia! Porukka, joka tekee työtään suurella sydämellä. Olen kyllä joskus ollut koko kesänkin vanhustenhuollossa opiskeluaikana, mutta selvästikin työni laatu on vuosien myötä rapautunut saamastani palautteesta päätellen.

– Huokaus.- Yllättävän rankka ratkaisu on mummon hylkääminen, vaikka toisaalta helpotuskin, kun on muitakin saateltavia lähipiirissä. Fiilis kuitenkin on kuin jättäisi lapsen liikenteeseen. Ei tulisi lapsenlapsen suhteen mieleenkään. (Onneksi on lapsenlapsi ilontuojana. Vietettiin viime viikko osin kahdestaan. Tarhathan on heinäkuun kiinni ja puistot täynnä mummo-pappa-lapsenlapsi- yhdistelmiä. )

@@@

Toivon lukijalleni pyhäpäivän rauhaa. Omalla kohdalla lienee viisain ryhtyä nyt palauttamaan aitauksia osaan huushollista ennen kuin Rotvaileri purjehtii ovesta. On nyt neljän kuukauden ja kasvaa ilmeisesti hevoseksi tätä menoa. Hampaatkin on kuin haikalalla.

Lukijaa tervehtien Klara v d H und Kvz