Hyvä Lukijani,

onhan arvostamallani Lukijalla nyt ykköset päällä ja jakaus suorassa? Hyvä! Siis venähtäneet feryttelyhousut, resoreista kulunut kollekepaita ja vanhat, mutta niin mukavat Aino-tädin kutomat villasukat, joissa on vasta yksi parsimooni. Hyvä!

Nimittäin Lukijani pääsee nyt juhlatilaisuuteen! Järjestykäämme rivihin, nostakaamme housuja, noin, ja suunnatkaamme katsehemme juhlasalin oville. Ne aukeavat kuin isä Köppäjalka-Puuttinin valtavan salin kultakoristeiset pariovet airuiden niitä hitaasti auki työntäessä. Kas noin!

Ja nyt astuu saliin ennennäkemätön juhlavieras lepäillen lokoisasti haavi auki punaisella tekonahka-alustalla, hopeanteräksiselle telineelle korotettuna. Saanko esitellä: uusi tietokoneeni! Ihan mietin oikein, jotta minne ensimmäiseksi kirjoitan. Ratkaisu oli helppo: tänne tietysti uskollisten Lukijoitteni ikkunaan! Tekstin ensimmäinen kirjain (H) on ihka ensimmäinen kirjasin, joka tällä koneella tekstin aloittaa. Otsakkeen teen nimittäin aina viimeiseksi, sillä päästäni saattaa pongahtaa vietereitä, toisinaan ropisee ruuveja tai poreilla styrox-rouhetta. Sisällön ja sitä myöten otsikon tietää vasta jälkeenpäin. 🙂

Uusi tulokas on nopea kuin Hannes Kolehmainen ja asiallinen kuin valtakunnankansleri, kuka se ikinä sitten lieneekään (kysyn tekoälyltä, hetki…jaha: ”Suomessa ei ole virallista ”valtakunnan kansleria”. Termiä on kuitenkin aiemmin käytetty historiallisessa yhteydessä, kun Suomessa oli yliopistokanslerin virka. Nykyisin ei ”valtakunnan kansleri ” ole virkanimike. ”).

Asiasta toiseen. Huomasin painoni hieman hiipineen ylöskäsin, joten aloitin syömisteni tarkkailun. Ja voila! Tekoäly hommiin! Sen kun sanelee syötökset mikrofoniin, niin jo heittää tuo ihmekone tauluun lukemat ennen kuin viimeisen suupalan ehdit nielaista. Jos tekoälyagentit kiinalaiset on kiinnostuneet syömisistäni, niin siittäppä vain.

Aamusella meni ruispuuroa, maitoa, kahvia, omenaa ja jogurttia ja sitten alkoikin erilainen suhaaminen kodin kunnostuksessa (hah!) ja muissa pikkurouvan töissä. Talonmies ja Rakki pakkautuivat pirssiin ja suuntasivat itärajalle. Kello tikitti mennyttä aikaa näitä tietokoneita värkkäillessä siinä määrin, että suunniteltu lounas venyi samassa askellajissa himmenevän päivänvalon kanssa ja suunnitelma hautuumaalle pyöräilystä alkoi painaa päälle. Mutta pystyykö maha täynnä pyöräilemään tuota matkaa, jota kuitenkin kaikitenkin olisi kunnon huikonen? Vastaus oli: ei pysty Päätös: syön vain vähän. Ja näin tapahtui. Mutta…

Opiksi ja ojennukseksi itselleni kirjaan tähän, että niin ei pidä tehdä. Huono idea. – Hautuumaalle saakka rukki kulki kuin rasvattu, polkemisen sietämätön keveys! Repusta kanervat haudalle, hiljainen hetki ja paluumatkalle hop hop. (Talutin pyörää kalmistossa, missään nimessä siellä ei poljeta pyörällä. Joku roti.) Vaan enpä päässyt kuin puolisen kilometriä, kun voimat pakeni jäsenistä. Mutta sattuipa ammatti avuksi ja tiesin mistä oli kyse. Minäpä kerron.

Olen ollut muutaman päivän huolimaton ruokavähennysten suhteen. Marjoja on mennyt (ilman sokeria) ja kasviksia, hiilareita niukasti. Ei vain ole osunut peruna tai pasta lautaselle, eikä leipääkään oikein. Ei kyllä paljon rasvaakaan, eikä sokeria missään muodossa. Siis syöty on hyvin terveellisesti (sarkastinen hymy), suorastaan ravintoterapeuttien ihanneoppilaan malliin, kuin keiju. Terveellisestikö? Ei.

Olen onnistunut tehokkaasti tyhjentämään glykogeenivarastoni. Ai minkä? Glykogeenin. Luonto on fiksusti virittänyt elimistön niin, että hiilareista osa menee heti käyttöön ja ylijäävä osa varastoituu maksaan ja lihaksiin siltä varalta, että joku polkisi hautuumaalle. Polokiessa alkaa varavirta purkautua glykogeenin muodossa. (HUOM. tässä glykogeenivaraston jutussa on yksi tärkeä tämän päivän terveysuhka, jonka kerron alla erikseen.*) Mutta juttu on sama kuin kännykkälaturin kanssa: aikansa varavirta riittää kunnes loppuu. Noin rapiat puoliska tuntia glykogeenivarasto riittää yksilöstä, fyysisen kuorman määrästä ja lihasmassan määrästä riippuen.

Glykogeenilaturi riitti rivakalla polkemisella hautakivelle saakka. Mitenkäs sitten? Elimistöllä on onneksi vara-akut tähänkin tilanteeseen, mutta ovat vähän hitaampia ja pieni aika tarvitaan, jotta rasvasta työstyy pienissä solutehtaissa uutta energiaa. Sitä sanotaan glukoneogeneesiksi. Gluko viittaa hiilareihin ja neo uuteen. Geneesi viittaa siihen, että ramppa alakaa kalakattaa linjastolla ja työstää rasva- ja proteiinimolekyyleistä polttoainetta.

Meikäläisellä on aina lenkeillä mukana jotakin syötävää, ettei koneet hyydy kesken kierroksen. Pyörän rungossa on vesipullo ja satulalaukussa pikkulasten hedelmäpatukoita. Ne ostan muka mummon roolissa lähikaupasta ”Lapsenlapselle tässä vaan tätä kilokaupalla roudailen…”. Sitten nyysin niistä osan itselleni. Ja katso: lasten puurotötsä on mainio aamupala autonrattiin, jos lähtee kukon laulaessa, eikä tohdi köökissä rommuuttaa aamupalan takia ja herättää Talonmiestä ja vahtikoiraa. Tämmöinen vinkki vaan. Vastikään retkipaikalle ajellessa hörsin Onni-puuroa ja hyvää oli. Noo, poliisilla voi olla tähän sanomista, mutta uskon kuuluvani siihen kymmeneen prosenttiin, jotka on keskimääräistä parempia kuskeja oman arvionsa mukaan. Jossakin haastattelututkimuksessa heihin kuului suurin osa suomalaisista autoilijoista.

Summa summarum: pääsi kotiin ruokapatojen äärelle. Olin aiemmin paistanut broileria ja netistä bongannut varsisellerikeiton, kun kaappiin oli sellerinvartta jäänyt.

Omaviritteinen ohje sellerikeittoon (mukaeltu nettiohjeesta): 1 sipuli, 3 jauhoista perunaa, sellerinvartta mitä löytyy, ruokakermaa desi-pari, 1 kasvisfondi tai liemikuutio, suolaa, pippuria. Siitä sitten kuorimaan kuorittavat ja pilkkomaan sipuli. Kattilaan ruokaöljyä, sipulihakkelus siihen, kuutioitu pottu perään ja pilkotut sellerinvarret. Annoin muhia kannen alla n. 10 min miedolla tulella, perään kasvisfondi + kiehuva vesi vedenkeittimestä. Kun vermeet oli pehmenneet (15 min), Bamix esiin (hätäratkaisu, perunan liimariskin takia ei paras vehje) ja kaikki soosiksi, kerma ja mausteet perään, 5-10 min hiljaisella tulella vielä annoin tekeentyä. Hyvää tuli, nälkäiselle 🙂

*Glykogeenivarastoon ja maksaan liittyen tässä on looginen juttu. Nääs, jos sitä hiilaria tai tietyillä elimistön tehdasasetuksilla hiilariksi muutettavaa rasvaa ja proteiinia tulee ylimäärin, se varastoituu maksaan rasvana. On yhtä kuin rasvamaksa, tämän hetken suurin maksaa uhkaava riski, kun suusta menee sisään enemmän kuin elimistö ehtii polttaa. Ylimäärä pistetään pahan päivän varalle talteen maksaan ja rasvakudokseen. Mutta pahaa päivää ei vaan tule (näillä näkymin). Tämmöinen ilonpilaus tähän loppuun. Linkki luettavaksi, jos maistuu https://www.terveystalo.com/fi/tietopaketit/rasvamaksa

Kiitän suuresti Lukijaani seurasta ja kellahdan kyljelleni. Huomenna saan pikkuvieraan. Tulee ruuvailemaan radiosta napit irti, rientämään kaapinpurkuun ja siitä kukkaruukulle, josta kaukosäätimen kanssa uunia säätämään, josta kiiruhtaa jo pakastimen nappuloiden kautta pesuhuoneeseen pytynpesuun ja sitä rataa 😀 Välillä syödään Onni-puuroa ja merimiespataa. Loistavaa!

Hyvää alkavaa viikkoa! Kohta on kevät – uskokaa pois!

terveisin Klara