Melontareissu heitetty.
Aina se on sen väärtti, vaikkei itärajan tuntumassa nyt kelit juuri suosineetkaan. Etukäteen pelotti kylmä ja kostea, kun joessa on koskia ja lämpöasteita noille seutuville oli sangen niukasti jaettu. Märän ja kylmyyden yhdistelmä on se, mitä tiedän huonosti sietäväni.
Mutta kun koskissa ei nyt ollut paljoa vettä (vesi +12), ei joutunut paljoakaan mulimaan muutoin kuin venettä kiviltä irrotellessa. Joki on erämaajoki, tarkoituksella valittu rauhaa kaipaavalle. Elokuun alku on sen suhteen aina osoittautunut parhaaksi retkeilyajankohdaksi, jos kohta noilla nurkilla ei ylipäätäänkään mitään ruuhkaa ole koskaan. Seuraa enemmän kaipaavat pahkakuksaihmiset juoskoon Pallas-Hettaan tai muille must-see- paikoille. Hienoja seutuja Suomessa kyllä riittää muuallakin, tuntureitakin.
Näillä syrjäseutupaikoilla yrittäjät ovat pääasiassa paikallisia ja eurot jäävät raukoille rajoille, jossa elinkeinot ovat vähissä. Levin, Ylläksen, Saariselän, Rukan palveluyrittäjät ovat käsittääkseni pääasiassa etelän porukkaa. No, työtilaisuuksia yritykset poikivat paikallisillekin.
Reissulla huomasi, kuinka vuosien saatossa jotain on kajakin kanssa puljaillessa oppinutkin. Opin Lentualla (järvi Kuhmon Lentiirassa) kahdelta tuntemattomalta melojalta, että kaikki pienemmät tavarat kannattaa nakella pienissä pusseissa kajakin uumeniin sen sijaan, että pakkailisi isoja melontasäkkejä. Jos seuraava yö on autiotuvassa, kannattaa telttayöpymiseen liittyvä kampe pakata kajakin nuppiin, eikä luukun etuosiin. Etummaiseksi kannattaa aina pakata kuivat kamppeet, jotka vaihtaa tauonkin ajaksi, ettei vilun siemen pääse ytimiin väijymään. Hypotermiahan kehittyy kuin varkain sisäelinten ”jäähtyessä”. Päänuppi on lämmön kannalta keskeinen, joten myssy on must pilvisellä ja tuulisella säällä. Sateen kestävä hattu on myös välttämätön.
Melaa on oppinut suojelemaan sekä vaurioilta että tipahtamiselta. Ostin vuosia sitten melavahdin eli kumisen narun, jolla mela kiinnitetään kajakkiin, jottei se sukella syvyyksiin, jos tippuu. Melattomalla kajakilla ei näetsen tee yhtään mitään. Sen kun sitten vain istuu kyydissä ja katselee maisemia kunnes viikon päästä tuuli virkistyy ja kuljettaa kajakin johonkin rantaan. Tai kiville.
Yksin en enää uskaltaudu näille selkosille, joilta ei niin vain pääsekään terveydenhuollon palveluiden piiriin, jos kinttu katkeaa tai pää jysähtää kivikkoon. (Semmoinenkin vaaratilanne on kerran ollut yksin retkeillessä, että liukastuin kalliolla ja kaaduin kiviröykkiön sekaan.) Mukana oli siis kaksi muuta melojaa, vanhaa tuttua porukkaa. Matkan varrelle sattui yksi autiotupakin ja melko tunnelmallinen oli meidän istua siinä kämppää lämmitellessä, sajua keitellessä ja turistessa.
Nyt sitten on loma loppunut, kajakki nostettu varastoon, koiranpentu alustavasti oppinut kuivaksi ja mummovanhuksen hoito ajautunut kriisiin. Siitä joskus enemmän.
Mitä jäi ilmojen suhteen melko huonosta ja omaishoidon kuvioiden suhteen hyvin uuvuttavasta kesästä käteen? Jäi tämä hieno reissu, jäi mukavan uuden perheenjäsenen (koira) tulo porukkaan ja yhden sairaan omaisen asiainhoidon siirtyminen virkaedunvalvojalle: huojennus ja helpotus siltä osin! Näillä eväillä on nyt sitten jaksettava ja mentävä kohti kaamosta. Syksy sisältää yhden työreissun Etelä-Eurooppaan (ei lomaa) ja yhden Pohjoismaihin. Sen lisäksi on kaikenlaista vastuunkantoa ja pitkänmatkan ajelua sekä työnhoidon että metsämökkeilyn nimissä.
Mitähän Uskollisen Lukijan syksy tulee sisältämään. Kerro, jos on saumaa.
Ystävällisin retkijälkitunnelmin Klara v d K vz
Klara Saken kirjoittaa 