Hyvä Lukijani,
taas on pyhäehtoon iltatunnit käsillä ja koululaukku pakattu huomiseksi. Laukussa on työpaikan tietokone piuhoineen, hiiri, muistitikku loppuviikon esitelmää varten (keskeneräinen vielä), muistivihko, almanakka ja työpaikan avaimia kuin vanginvartijalla. Niin se vain on työviikko taas edessä. Se tulee pitämään sisällään opetushommia, esitelmän, potilastyötä, privaattivastaanottoa…ainakin nämä. Ja yksi kokous, kampaajakin. Viimemainittu nainen on niin kiireellinen, ettei hälle tahdo millään löytyä aikaa meikäläisen löysästä kalenterista. Siitä johtuen kuontalo alkaakin jo muistuttaa kanan peräpeiliä.
@@@
Kaasutin siis Metsämökiltä Autiotuvalle, tyttäreni sanontaa lainatakseni, nilkka suorana. Tavoite oli ehtiä ennen pimeäntuloa käydä ajaa rommuuttamassa Autiotuvan lähistölle metsätien päähän tarkistamaan, onko uusi suppilovahverosukupolvi noussut. Edellisen jo keräsin aiemmin.,
Hyvin siinä onnistuin. Ehdin jopa Hossassa käydä välimatkan krouvissa lounaalla, josta Lukija voi päätellä, että liikun itärajoilla. Siellä ne kämpät mulla on, toinen pohjoisessa ja toinen etelämpänä. Viimemainittu etenkin on ihan periferiassa. Siellä on jokunen torppa ripoteltuna, osa kallellaan. Ja rauha on rikkumaton. Ei kuulu kuin oman verenkierron huminaa ja sydämen sykettä. Loppukesästä, kun oli jo pimeää, kuuntelin yöpuulla ajaako joku mopolla pihaan. Ei ajanut. Se oli kirsisääski, joka pörisi otsalampun valon puoleensa vetämänä korvan juuressa. Moposta se menee kirsisääskikin siinä hiljaisuudessa. Se on terveellistä aivostolleni, joka messuaa suureen ääneen yhtä soittoa liki kellon ympäri.
Hossassa oli sitä mitä maantiekin päällään kantaa tällä hetkellä. Nimittäin harmaita panttereita puolisoineen. Hyö nousee parhaat päivänsä nähneeseen asuntoautoonsa, isäntä rattiin, mamma vänkärin paikalle ja niin sitä lähdetään ajaa köryyttämään varmuuden vuoksi keskiviivan tuntumassa semmoista seittemääkymmentäkahta, jottei mene pahasti hurjastelun puolelle. Muori virkkaa siinä jotakin patalappua ja pappa rutullisessa vlanellipaijjassa ohjastaa menopeliä. Vilkaisee sitten peruutuspeiliin ja havaitsee siellä vasempaa takanurkkaa rouhivan maantiehirmun, jonka ratissa istuu maantiehirmun näköinen kuski. Se olen minä nilkka suorana ajamassa suppilovahveropalstoille.
Hossassa näin myös etelän ihmettä: harmaahapsinen, trendikäs ja siististi kiillotetuissa nahkaloafereissa liikkuva, liki kasikymppinen saksalaispariskunta. Pikkuruinen auto heillä siinä oli, kiiltävä sekin ja sakemannirekkareissa. Ensimmäinen ajatus: mistä raosta ovat maahan luirahtaneet?! Mutta kukapa näitä karanteenisääntöjä enää suuntaan jos toiseen osaa. En minä ainakaan. Ehkä ovat tulleet jo viime vuonna ja jumiutuneet tänne turvaan 😉
@@@
Tuo Autiotupa on mainio paikka, mutta hieman alkoi mietityttää tuleeko talvella käytyä, kun kaminaa sai käryyttää pitkin päivää, jotta hirret saa lämpiämään. Siellähän ei ole sähköä, eikä sinne tule vesi: nimensä väärtti eli autiotupa.
Huvitti kyllä, kun etätyön vuoksi osallistuin mökiltä Teams-kokoukseen ja tietokone huusi pöydällä ihmisten pajatusta. Meikäläinen siinä vaan lataili puita piisiin. Aprikoin, jotta jäiköhän kamera päälle ja näkeekö ne tänne asti 😀 Tuli mieleen se se biisi: ei enää duunii, painan puita uuniin, syvemmälle skutsiin meen. Pystyn näissä etätilanteissa kyllä seuraamaan kokousta paremmin kuin konsanaan paikan päällä. Mutta verkkahousuissa tuntuu, jotta pikku hiljaa alkaa irrottautua neli-viiskymppisten intensiivisestä höyryilystä ja siirtyy työelämästä eteisen puolelle. Vielä on jokunen vuosi eläkkeeseen, mutta tunnistan jo jäähdyttelyvaiheen tuulahduksia, vaikkei sitä kaikesta touhuilusta äkkinäinen ehkä huomaa. Emmä enää jaksa kaikesta keuhkota ja vouhottaa kuten nuoriso-osaston väki, jolla vielä kierroksia ja ambitioita riittää joka asian eteen sauhuamaan. Heistäkin kyllä jotkut näyttää ihan silmissä uupuvan. Saattavat todeta, että olisinpa sinä ja pääsisinpä lähivuosina tästä hullunmyllystä. En sano heille, mutta ajattelen, että minkä heikkarin takia joka kampeen tartut, opettele sanomaan EI, joko itsellesi tai muille. Ei, ei ei. Ja nou kaupan päälle. Mutta en ala täteilemään. Eikä ne vielä ymmärtäisi sitä kumminkaan, myöhemmin vasta.
Jaa-has. Nyt on aika mennä kyljelleen, jotta huominen päivä lähtee suosiolla käyntiin.
Toivotan Lukijalleni rauhaisaa yötä ja hyvää tulevaa viikkoa! T. Klara
Klara Saken kirjoittaa 