Vanhan interrailaajan raidetiedotus

Hei kaikki maan kamaralla tukevin jaloin seisovat!

Meikäläinen kulkee jälleen kiskoilla. Nyt on juna erään suomalaiskaupungin asemalla valmiina jatkamaan kiskot sauhuten veturin ohjastamaan suuntaan. Ravintolavaunuraukka kulkee huulipielet alaspäin matkassa ihan virattomana. Sehän on eräistä syistä nyt suljettu. Ekstra-luokassa, jossa siis häävimpi kansa kuten minä matkustaa, saatiin 4€ lipuke, jonka voi hyödyntää sitten, kun RavintoLa jälleen hymyää ja tarjoilee hanasta kylmää olutta tai lihapullalautasen. Koska ajelen näillä junilla nyt pitkin maata kalkuloin jo ittekeni, että tulen saamaan ison tukon noita lipukkeita ennen kuin tämä amokki saadaan päätöseen. Painelen sitten ostamaan koko nipulla olusia, huitelen huiviin, laulaa loilotan kohti kurkkuani kaikki iloisen sotaleski-isoäitini sodanaikaiset rallit, kääräisen vessapaperit kaulan ympäri, servetit korviin ja lyön tahtia pannuilla ja kattiloilla. Tullaan tullaan toimehen me tullaan, vielä on lippunen kahviin ja pullaan!

###

Tämä ipad ei nyt anna laittaa moukumaukumerkkejä, kokee ne joksikin ohjelmointikieleksi tms. joten lukijan on tyytyminen risuaitaan. Jos kappaleet ottaa pitkiä loikkia on syy sama.

###

Tuosta vessapaperisessiosta tuli mieleen vanhat Interrail-reissut, joista aika ajoin tulee takaumia kiskoilla liikkuessa. Herra sun reites, että siinä ehti tapahtua kaikenlaista. Justiinsa Talonmiehelle muistelin autossa matkalla asemalle kuinka me ostettiin isot pussilliset olutta Juutinraumaa ylittäessä ja siitä seurasi kaikenlaista sekaannusta ja hulinaa rinkat selässä. Tavattiin Raimo Lintuniemi Hampurin asemalla ja siinä tuli jossain Lyypekin ja Zagrebin välissä heitettyä puolet matkakassastakin junan ikkunasta tyhjien tölkkien kanssa samassa muovikassissa. Rai rai rai! Täytyy oikein ihmetellä minkälaisia entisajan nuoret oikein olivat! Nykyään ei voi mihinkään luottaa, ei edes menneen aikojen nuorisoon. Nuoriso oli pilalla, menneet ajat pilalla, muistikuvat: pilalla ja miten se laulu jatkuukN. Toista se on nykynuorison kanssa, säntillisiä ja raittiita. Enää ei voi luottaa edes nuorisoon.

###

Mitäs sitä meikäläinen muuta. Työtä työtä, moneen suuntaan. Tällä viikolla olen neljän eri työnantajan palveluksessa. Mun työnkuvani on muotoutunut varsin kiharaiseksi osin omastakin syystä.

Mitäs muuta? Tänään olen käynyt yhden kehityskeskustelun (se oli hyvä: sain kehuja -muikistelee mielissään-), vastannut joihinkin puheluihin joissa on konsultoitu ammattiini liittyvistä asioista ja last but not least seurannut vasemmasta kaiuttimesta (kuvaannollisesti siis) kuinka omaiseni keskustelevat perinnönjakoon liittyvistä seikoista ja käänteistä. Olen etukäteen päättänyt jo ihan oman elämäni työstä johtuvan turpoamisen takia, etten hukkaa energiaa tuohon asiaan. Antaa joutilaampien jauhattaa. Kysyä saattaa myös sitäkin, onko ammattini sellainen, että siinä tietyt realiteetit tulevat karulla tavalla tutuksi? Tarkoitan sitä, että asioiden voi myös antaa mennä omalla painollaan ja tarttua mieluummin hetkeen kuin painiskella sellaisten asioiden kanssa, jotka aika joka tapauksessa hoitaa. Sitäpaitten mulla on vaatteet päällä, teetäkin termarissa ja ruokaa. Mulle se riittää.

###

Tai eipä riitäkään! Mökille olisi päästävä, siis sinne autiotuvalle. Metsämökki on edelleen myynnissä. Kysyntää riittää, sillä nythän on mökkikuumetta joka puolella, mutta katsomaan eivät uskalla lähteä. Nk. renkaanpotkiskelijoita on kyllä ollut riittämiin, sanoi kiinteistönvälittäjä. Vaan eipä sillä kiirettä. Kyseessä on vaatimaton metsämökki jossain päin poronhoitoalueita.

Tämä toinen torppa on, jos mahdollista, vielä riisutumpi malli. Ollaan päätetty antaa se pojalle, mettämiehelle, kun meistä aika jättää. Poika onkin ottanut nuoren isännän roolinsa kunniakkaasti: hommasi sinne tien auraajan ja ajeli lapioimaan pienemmät kulkuväylät käsipelillä. Siinä oli sitten joku lähipiirin paikallisista sattunut ohikulkumatkalla puheisiin ja kutsunut illan päälle pirttiinsä porinoimaan. Poika oli lumitöiden ja saunanlämmityksen välissä käynytkin. Retki oli jäänyt lyhkäiseksi pirtin isännän oltua jo tulovaiheessa ”melko pehmeänä”. Eipä ollut siis saanut poika äijää haastatelluksi mamman antamin ohjein. Olin näetsen kehoittanut laulattamaan ukkoa laajemminkin alueen asioista. Tämä oli … (junan tärinästä hyppäsi jatko toiseen kappaleeseen, pahoittelen, en saa korjatuksi)

…onnistunut huonosti äijän menetettyä ymmärrettävän puhekielen. Vielä siis löytyy Suomesta kunnon viinanjuojia! Eläköön menneet pussikalja-ajat!

###

Lopuksi kerron, että olen tässä ekstra-luokassa siksi, että en jaksa kuunnella ihmisten kännykkäpuheluita, lasten riemuitsemista käytävää juoksemalla enkä vierassä istuvien mummukoiden mittailevia katseita. Oi tämä kansa on mulle rakas, mutta siirrän pennoseni silti pienen yksityisen rauhan lipukkeeseen. Tänään tässä vaunussa on tasan yksi henkilö minun lisäkseni.

Päätän tutisevan käsialani täältä tähän ja toivotan lukijalleni terveyttä, Gesundheit, ja kaikkea hyvää! Pidetään me lippu korkealla, nautitaan tästä meidän erikoisesta ja kummasta ajasta, jota tulemme kyllä vielä joskus muistelemaan hyvin outona ja omituisena käänteenä maailmankirjojen värikkäillä lehdillä.

Teidän Klara, joka ei ole saanut rokotetta kuten ei kukaan meistä terveydenhuollon ei-päivystävistä henkilöistä, ellemme kuulu riskiryhmiin (kyllä sen ehtii vielä saada)