Voi tätä iloista laulajatyttöä, miten hän päätyykään sinne sun tänne.
Nyt päädyin Lappiin (lomaviikko). Nähkääs, metsämökillä on ostaja ja kaupat tulossa, joten pieni haikeus valtasi mielen. Mutta eipä hätiä mitiä. Talonmies äkkäsi myynnissä potentiaalisen Lapin hiihtokeskuksen lomaosakeosuuden, joten ei kun kumipyörille ja suorasuuntaus Lappi. Mulle Lapinmaa ei ole mitään Taikarumpuin ja Lapin Lumojen soopaa, kun molen (sen verran raotan mystiikan verhoa) asunut täälä kläppinä ja joitakin sitheitä on näile kulmile edelheen. Olen himoinnut tukikohtaa, josta käsin voi tehdä reissuja jänkälle. Siis tulla ja yöpyä, painella sitten jotoksille päiväkausiksi, palata tukikohtaan saunomaan ja lepäämään ja ajella takaisin kohti etelää.
Nyt istun alueen halvimman, mutta kovin viehättävän, elämää nähneen majoituspaikan pikkuruisessa hirsiseinäisessä yksiössä. Käsiraha on maksettu tällä alueella olevasta kämpästä, jota eilen kävin katsomassa. Se on siis yhteisomistuksessa, joten vain tietyillä viikoilla on meikäläiselle siinä kortteeria, mutta se passaa.
Semmoista on elämä, että kerran vain eletään, pistetään homma haisemaan ja häivytään maailmankartalta. Ilman kämppääkin majoitusta Lapista toki löytyy joka lähtöön. Jos mökkiä vuokraan, hakeudun edullisiin, hiljaisiin ja siisteihin paikkoihin ja sinne palaan, jos kämppä on kunnossa. Nyt olen kämpässä, jossa toivotaan omat lakanat, pyyhkeet ja ruoat – siis meikäläisen A1-luokan paikka. En nauti luxuksesta, enkä kruusailusta. Ankea tyyppi.
Ravintolaruokailu ja kauppareissu kotipaikkakunnan ulkopuolella on k…nan takia mulle ihan nou-nou, kansalaisvelvollisuus. Tautia itteään en pelkää – tulee mikä tulee, jos on tullakseen. (Rokotusjonossa olen edelleen ja ihan tavan kansalaisten joukossa, kuten suurin osa terveydenhuollon henkilökunnasta. Vain päivystävä väki ja k…napotilaita hoitavat henkilöt on rokotettu.)
@@@
Matkalla tänne kuuntelin sosiaalipsykologi Elina Reenkolan ”Tunteella. Kateus”-nimisen kirjan.
Kirjoittajan nuoruus kuultaa heleäihoisena, vielä kovin siloposkisena äänenä tekstissä, mutta on siinä asiaakin. Kateus on tunne, joka kiinnostaa minua, sillä löydän sitä paljon itsestäni. Mutta löydän sitä paljon myös ympäriltäni, eikä sisarkateuskaan ole tuntematon ilmiö lähipiirissä. Ehkä Lukijanikin on saanut havaintoja tästä ihmisessä perinteisesti voimakasta häpeää ja syyllisyyttä aiheuttavasta tunteesta?
Kirjoittaja pohtiikin juuri sitä, kuinka vaikea on tunnustaa ja tunnistaa kateudentunne itsessään. Sitä pidetään niin alhaisena ja rumana, vaikka onkin vain yksi ihmisen tunneskaalan väreistä. Tässä olen kirjoittajan kanssa samoilla linjoilla. Kohtaa kateutesi, sanoo Klara itselleen ja jatkaa: aja selittelevä itsesi nurkkaan ja kaiva selkänsä takaa se, mitä piruparka piilottelee. Kateuttahan siellä piilotellaan! Annapa se tänne, niin paloitellaan ja katsotaan, mistä se voimansa ammentaa!
Kirjassa on myös harjoituksia, joilla voi tunteitaan käsitellä. Yhden ajattelin tehdä. Siinä kirjoitetaan neljä tarinaa, joissa lähestytään sitä, kuinka minusta on tullut se, joka nyt olen. Mitkä tilanteet ja ihmiset ovat vaikuttaneet siihen? Näistä rakennetaan neljä tarinaversiota. Kirjoitan ne tähän itsellenikin muistiin omin sanoin.
- Tarina, jossa katson itseäni epäonnistujana: mitkä asiat menivät pieleen? Kirjailija lisää tähän myös tulevaisuusnäkökulman: mitkä asiat tulevat menemään pieleen? Minusta tuo on jotenkin epälooginen tässä yhteydessä analysoitavaksi.
- Tarina, jossa olen voittaja. Selvitän vaikeudet ja sen jälkeen olen yhä vahvempi.
- Tarina, jossa kerron itsestäni somessa tai työhaastattelussa (siis selvästikin ideaaliminä-tarina).
- Tarina, jossa kerron tarinani myötätuntoisen ystävän (Klaran lisäys: onko sellaisia ;D ) suulla.
Emmänyt tiedä, oliko nuo Elinalla kovin tarkkaan harkittuja ja mietittyjä erittelyjen aiheita, jotenkin nuo ei rimmaa. Mutta materiaalia meillä häntä edeltävällä sukupolvella kyllä noihin on. Kaikenlaista on nimittäin ehtinyt sattua itse kullekin, ehkä Lukijallenikin.
Jaa-has. Päivä alkaa kallistua ehtoopuolelle. Alan pakkailla kamppeita kurvatakseni huomenna melko roikosen kohti kotitallia. Juokse porosein! Mielessä käy ajella mutkan kautta, jotta vältyn etelänvaresten vastaantulevilta turboiluilta ja kolme-yhtäaikaa-rinnakkain-baanalla- tyyppiseltä systeemiltä. Niillähän on nyt kova kiire päästä tänne Lapin hiihtokeskuksiin yskimään ja rykimään 😉
Hep hep, puolustuksen puheenvuoro – etelän lapsiperheet ovat tämä ansainneet! Seisoin äsken pitkän tovin laskettelurinteen reunalla haikeana katsomassa, kuinka pienet toppapukuiset noin metrin pituiset laskivat jalat harallaan jyrkkiä mäkiä valtavat kypärät päässään. Näin sieluni silmin vuoskymmenten taa ja hetkeksi nuo vieraat toppapukulaiset muuttuivat omiksi pienokaisiksi, jotka ovat metamorfoosin kautta venyneet ja paukkuneet isoiksi mölleiksi ja aikuiseksi naiseksi. – Ymmärtävätköhän näiden toppapukuisten vanhemmat kuinka lyhyt tuo elämänvaihe on?
@@@
Vain luontainen vaatimattomuuteni estää minua liittämästä tähän videoräpellystä aamun ilopilleristä.
Iloa voi saada jopa keitetystä kananmunasta! Se nimittäin lensi lattialle, sai pienen kolhun kylkeensä, mutta jatkoi innokkaasti rullaten laajan kaaren pitkin puulattiaa ja teki sitten vielä pari kunniakierrosta ennen pysähtymistään. Sen jälkeen oli muutamaankin kertaan vieritettävä munaa pitkin lattiaa ihan harrastemielessä 🙂 Vaan eipä suostunut hyväkäs yhtä komeisiin kaarroksiin. (Kaadoin sen jälkeen täyden maitokahvimukin ihan pelkäksi virkistyksekseni 😉 keskelle täysinäistä ruokapöytää. Nyt odotan, koska kompastun tämän koneen johtoon ja kone rojahtaa lattialle. Nämä tämmöiset on pravuurinumeroitani, joiden sattuessa Talonmiehen eväkään ei enää värähdä, jatkaa vain sanomalehden lukemista. Niin tottunut hän on meikäläisen söhläämiseen.
Toivotan hyvää tulevaa kiirastorstaita ja aprillipäivää! Vietetäänköhän sitä Indonesiassa (haloo!).
Klara
Ps. Lukija uskoo jos haluaa: kompastuin juuri tuohon johtoon, joka kaikeksi onneksi antoi periksi töpselipäästä, joten kone pysyi pöydällä.(Toistaiseksi.)
Klara Saken kirjoittaa 