Kananmuna,
tuo luonnonihme, josta näin pääsiäisen keskeisenä rakennusaineena sallittanee sananen! Käsittämätön luomus, jonka ihminen lienee jo esihistoriallisena aikana älynnyt keittää, paistaa tai käyttää raakana ravinnokseen. Osan toki jättänyt ovelasti kanan hoidettavaksi myöhempää hyödyntämistä silmälläpitäen. Kumpi oli ensin, muna vai kana? Onko muna kanaa viisaampi? Lilleri lalleri laudalle kiipesi, lilleri lalleri laudalta putosi – vaan eipä löydy sitä, joka lillerin korjaisi.
Olen kananmunafiikki, jonka aamupalaan kanamuna kuuluu jossain muodossa useita kertoja viikossa. Talonmiehen kanssa laskettiin, että munankeittimemme täytti kolmekymmentä (30, sic!) vuotta ja vielä pelittää. Jossain nettiryhmässä oli joskus kysely: ”Turhin keittiölaitteesi?” Joku hyväkäs vastasi, että munankeitin! Olin heittää kananmunan seinään pelkästä järkytyksestä! Että tohtii väheksyä maan mainiointa laitetta.
@@@
Tutkailen nettiä. Sieltä käy ilmi kiinalainen munaruoka, Tuhatvuotinen muna. Kuvassa sen ulkonäkö poikkeaa merkittävästi meikäläisten kananmunakäsityksestä: valkuainen on läpikuultavan ruskeaa, keltuainen puolestaan tummanvihreä kuin käärmeensilmä.
Mikäli Lukijani innostui kiinalaista munaruokaa kokeilemaan, niin onnistunee heittämällä, kun noudattaa referoimiani ohjeita. Kas näin: otetaan vati, johon lapetaan tuhkaa (uunista?), mustaa teetä, kalkkia ja suolaa. Annetaan systeemin jäähtyä vuorokausi, jonka jälkeen munat haudataan vatiin. Sieltä ne kaivetaan esiin aikaisintaan seitsemän viikon, mutta viimeistään viiden kuukauden kuluttua. Sitten vain munat pöytään ja nauttimaan tuhatvuotisesta munasta. Sole sen kummempaa.
Olen joskus Hongkongissa ja Kuala Lumpurissa nähnyt kiinalaiskortteleiden ruoka-aineksia ja atrioita, pääskysenpesäkeiton valmistusta ja sen semmoista. Tuhatvuotinen munaruoka istuu siihen settiin. Onhan kiinalainen lääketiedekin kerrassaan merkittävän jalostunutta verrattuna länsimaalaiseen puoskarointiin ja sama ruokalajien suhteen. Omituista saastaa me täällä länsimaissa nassutetaan, hyi olkoon. Kyllä yksi tuhatvuotinen muna, pari siivua koirankankkua ja rasvassa tiristetty kyyleike on luonnonmukaista ravintoa kaiken sen teollisen sotkun sijaan, mitä täällä Euroopassakin muka ruoaksi kutsutaan. Ps. jollei jaksa odottaa seitsemään viikkoa, voi valmistusta nopeuttaa kemikaaleilla. Jotkut kiinalaisyritykset ovat käyttäneet kuparisulfaattiakin, mutta huumorintajuttomat virkamiehet ovat sen kieltäneet. Semmoista se on, kun jotain yrittää! Elinkeinonharjoittamista rajoitetaan kaikkialla maailmassa!
…kanamunan terveellisyyskö? Jaba-jaa jaba-jaa, who knows – who cares? Ammattini puolesta sanon, että kananmuna ja kahvi on sellaisia aineksia, joista on vuosien varrella kertynyt niin paljon tutkimustietoa suuntaan jos toiseenkin, ettei ota pirukaan selvää. Suositukset vaihtelevat. Välillä nou-nou, sitten så där, sitten ihan jees ja sitten nounou. Joten ei kun omalla järjellä eteenpäin kuten elämässä yleensäkin. Kahvi, josta aikanaan kovasti peloteltiin, onkin todettu terveelliseksi. Oukkei, joillekin aiheuttaa ylävatsavaivoja ja jotkut sanovat suolentoiminnan vilkastuvan (ei haittaa suolta kylläkään, jos ummetus estyy!), ehkä niin. Kananmunista en ota pattia otsaani. Ainut, mistä olen tarkka on se, että kyseessä on luomumuna ja sekin pelkästään maun vuoksi. Yläkuvan muna on iso vapaan kanan muna, Talonmiehen valittu. Se antautui osaksi rahkapiirakkaa, ohje alla.
@@@
No mikäs se tämä tuhatvuotinen makkara sitten on? Se on meikäläisen mökkieväs taanoiselta metsämökin reissulta. Kas, kun olen ittekseni liikenteessä, laittelen ruokia, joissa ei nokka tohise. Tuossa tapuksessa alla on Lidlin perunamuusia (ehdottomasti prime-luokan valinta, paras muusijauhe!) ja päällä kalkkunamakkaraa, jota on lämmitetty. Siinä se ja keep it simple. Simple food for simple people, se on kurmettiköökini motto. Lautasena on silikooninen taitettava retkiastiani.
@@@
Nyt Lukijani on jo kärsimätön ja naputtaa valkoista pöytäliinaa: missä viipyy rahkatorttu?! Aivan oikein! Lukijani on juuri nauttinut maittavan Tuhatvuotisen munan ja sitten pääruoan eli Mousse de Pomme á la Liidel avec Saucisse de Dindon, joten voinemme siirtyä jälkiruokaan. Tein rahkapiiraan tällä ohjeella:
- 200 g Digestivekeksejä muovipussiin, pussinsuu kiinni ja kaulitaan keksit tuhannen murusiksi
- lisätään pussiin n. 75 g voisulaa ja puristellaan pussia niin kauan, että syntyy taikinamainen mössö
- taputellaan se voipaperilla vuorattuun vuokaan, kokoa 28 cm (mittasin)
- laitetaan 225 asteiseen uuniin 10 minuutiksi
- paistumisen aikana sekoitetaan 2 purkkia rahkaa (250 g/styck), 1 dl sokeria, ruiskauksia limen mehua ja limen hedelmälihaa, pari rkl säilöttyjä appelsiininkuoria (koska oli kaapissa ja menossa vanhaksi) ja 3 kananmunaa (ei Tuhatvuotisia)
- repaistaan pohjapaistos uunista, lasketaan uunin lämpö 175 asteeseen, levitetään rahkaseos keksipohjan päälle ja tyrkätään takaisin uuniin n. 30 minuutiksi.
Siinä se. Eikä ollut työläs homma.
Huomenna vielä nautimme vapaudesta, jonka jälkeen siirtyminen takaisin maailmankaikkeuden kannalta mitättömälle paikalleni yhteiskunnan juoksypyörään.
A bientot, Klara
Klara Saken kirjoittaa 