Hyvä Lukijani,
tarkoitus oli mennä nukkumaan, jotta selvitän huomisen, joka on aika työläs setti vedettäväksi. Tämä kuva kumminkin putkahti jostin puhelimen uumenista esiin, joten oli ihan pakko napata se tänne talteen. Kuva on Metsämökiltä, josta olemme sittemmin luopuneet. Autiotupa, alennusmyynnistä ostettu, on nykyinen majapaikkamme. Tässä kuvan alueella olevassa torpassa vähän murhetta, joka pisti luopumaan – harmi. Murhe liittyi tonttiasioihin. En tohdi avata asiaa enempää kuin toteamalla, että on henkilöitä, joilla kaikki lepakot ei ole tapulissa niin sanoakseni. Jää lukijan päätettäväksi tarkoitanko itseäni, Talonmiestä vai jotakuta kolmatta osapuolta. Tippa tulee linssiin, kun kuvaa katsoo. Mutta elämähän kai on luopumista.
###
Olen jossain päin kotimaata erään terveydenhuollon toimintayksikön navettatilois… siis tarkoitan tilapäismajoituspaikassa. Julkisilla terveydenhuoltoyksiköillä on toiminta-alueellaan (esim. iso tk tai sairaala) tilapäisiä majoitushuoneistoja, yksiköitä lähinnä, joissa esim. päivystäjät voivat lusia viikonlopun tai juhlapyhäin yli. Tämä on semmoinen. Ja taso on sitä samaa luokkaa, mitä yleensäkin. Jos ei verhot ole osittain revenneet liitoksistaan, ne ovat liian ohuet ja päivä paistaa läpi tai läpi paistaa kadulle. Jos tuo ei toteudu, niin ainakin suihkuletku on halki, liesituulettimen kupu on ruskean, eltaantuneen rasvan peitossa. Jos tuokaan ei toteudu, niin vessan lavuaari on tukossa tai patteri kirskuu läpi yön. Älkäämme myöskään unohtako jumittunutta tuuletusikkunaa, palaneita lamppuja, murtunutta jääkaapinovenkahvaa tai haisevaa lattiakaivoa.
Yksi näille lääville kuitenkin on aina yhteistä ja se on tämä: siivooja on laittanut topakoita viestejä toiminnoista, jotka yöpyjän tulee tehdä, jotta siivoojan elämä olisi helpompaa. Roskat on vietävä, lakanat on riisuttava sängystä ja pussitettava siivooja määräämin jaotteluin pyykkipusseihin, tiskit tiskattava ja sen semmoista. Oikein odotan siivoojaa vastaanotolle, jossa hänelle kuuluvat sitten vastavuoroisesti kuntalaskutus, kirjanpito, hoitokertomusmerkinnät, sähköiset ilmoitukset, diagnoosinumeroiden kirjaaminen sinne-tänne-tuonne ja sen semmoiset seikat, jotka eivät oikeasti edellytä lääkärinkoulutusta. – En tule tähän läävään enää. Menen muualle tekemään töitäni, kun työpanostani näin huonosti arvostetaan. (Minkä hemmetin takia näissä ei käy huoltomies ikinä!? Osaisin ittekin avata tuon viemärin, jos olisi imukuppi tai KodinPutkimiestä.)
###
Keskustelin tänään kahden toverin kanssa puhelimessa. He eivät tunne toisiaan ja ovat monella tapaa täysin eri muotista.
Henkilö 1. juttelee pääasiassa omista asioistaan. Hän ei kysy:”Miten sinulla menee?”, vaan hän keskittyy siihen, kuinka hänellä itsellään on asiat. Näin siksi, ettei lähimmäisen elo yksinkertaisesti kiinnosta häntä. Hän kertoo omista asioistaan, kysyy niihin mielipidettä ja näkemystä. Keskustelusta puuttuu dialogin piirteet ja puhelun jälkeen on aina jotenkin tylsä olo. Kun hän on saanut asiansa kerrotuksi, hän yleensä alkaa tehdä jotakin muuta samalla. Naputtelee tietokonettaan, rapistelee lehteä, ryhtyy laatimaan iltapalaa ja sen semmoista kohteliasta. Tuossa vaiheessa tiedän, että on aika päättää puhelu: oleellinen on käsitelty.
Henkilö 2. on dialogin mestari. Hän pohtii, analysoi, miettii, ”kerro lisää, kuinka näet sen asian?”, ”mikä on näkemyksesi?”, ”olin ajatellut näin, mutta mitä mieltä sinä olet?” Hänellä on erään uskontokunnan tausta ja olen häneltä oppinut paljon tästä uskonnosta, joka on minulle vieras (kuten toki muukin hengellinen elämänalue).
Että niin on marjat keskenään erilaiset. Toinen on mustikka ja toinen mansikka. Tupn mansikan kanssa keskustelu on erittäin antoisaa ja avaa ajattelun ovia omassa päässä, avartaa toivottavasti.
###
Lopetan raporttini läävästä tähän ja toivon Lukijalle antoisia keskusteluita lähimmäisten kanssa.
Kuulumisiin, Klara
Klara Saken kirjoittaa 