Laatuaikaa Lapissa

Hyvä Lukijani,

meikäläinen sai järjestettyä lomasen koiravahdin ominaisuudessa Talonmiehen edelleen reissatessa. Jokunen sana tästä aurinkoisesta, raikkaasta ulkoilupäivästä Suomen Lapista.

***

Kuten Lukijani lienee jo havainnut, ovat sieluani lähimpänä tuntemattomien takamaiden pusikot. Kierrän ihmisiä läjäävät hypepaikat kauempaa, jos kohta näihinkin on vähän sormi mutkan kautta sittemmin tarttunut. Ikääntymisen myötä käyttö todennäköisesti lisääntyy, kun sähkövaloa ja juoksevaa vettä ryhtyy enemmän kaipailemaan.

***

Mutta mikä on paras aika hypetysseuduilla? Se on hiihtosesongin vedellessä viimeisiään tai kaamoksen alkaessa. (vink) Silloin ovat rouvat wannabe-erämaaretkeilijät huljutelleet suippopaprikansa tunturipuroissa, nauttineet soijarouheensa ja laatujuomansa, pakanneet jetboilinsa ja palanneet isolle kirkolle. (Vanhapiikatuttuni känisi: ”Mutta silloin on kyllä huonot pyydystyskelitkin!” ;D )

***

Sanoin aamulla piskille, että eiköhän lähdetä retkelle. Oli heti nuoteissa mukana. Niinpä paineltiin kirkkaaseen syyspäivään. Kyllä oli ilma raikas ja keli upea!

Ensimmäiset kilometrit mentiin kahdelleen, kunnes peräpeesiin tuli piikkilenkkarit ropisten polkujuoksijanainen Mordor-tyyppisen valtavan koiran kanssa. Päästettiin suosiolla ohi ja jatkettiin pitkä tovi suon rantamilla saapuen sitten perspuolelta laavulle, jossa yleensä on porukkaa. Nyt siellä paisteli makkaroitaan elämäänsä kyllästyneen näköinen mielensäpahoittaja, jolle tuumin tarkoituksellisen pirteästi, jotta komea keli. ”No niin on”, sanoi ukko nyreästi. Kummallista: rouvallaankin niin kirkasta huulipumadaa!

Siirryttiin rakin kanssa samoin tein takaisin pitkoksille ilmaa pilaamasta. Voi juukeli, että aurinko jaksoi hymyillä, vaikka matalalla jo kaari kulkee! Siirryttiin suon puolelle etsimään koiralle juomavettä. Siinä sivussa pääsi vanhempi pariskuntakin ohitse hymyssä suin. Pysähtyivät toviksi iloisesti rupattelemaan. Tämmöiset kohtaamiset piristää! Radiossakin eilen sanottiin, että hymyilemällä ja ystävällisellä äänensävyllä voi voimaannuttaa ympäristöä.

***

Seuraavaksi kohdattiin nuoripari kunnon luonnonkulkijan retkikamppeissa: selvästi aitoja luontostaroja. Iloisina vaihtoivat pari sanaa ja ihailivat ympärillään riekkuvaa hurttaa.

Jatkettiin matkaa. Vastaan tuli pullea, raamikas keski-ikäinen isäntämies, takuulla moottorimiehiä. Mutta uskaltautuuko takatuhdolle seuralainen, arviolta pakistanilaistaustainen? Nainen sanoi ujosti: ”A gorgious dog!” Myönsin ja kiittelin.

Sitten väistettiin kahden naisen ja yhden miehen kulkuetta, ilmeisesti mykkiä. 😉 Vaatetuksesta päättelin, että olivat lähteneet itäeuroopasta pohjoiseen ja hommanneet paikallisesta vaatehtimosta toppatakit. Hymyilivät kyllä aurinkoisesti, mutta eivät tuntuneet ymmärtävän mitään kieltä. Jälkeensä jäi imelä parfyymituoksu. Ymmärrän: ympäristö oli heille takuulla kaikkea muuta kuin aiemmasta tuttu.

Jatkettiin matkaa. Vastaan tuli jo pitkälle eurooppalaistunut, tyylikkäästi retkivaatetettu suomalaisnainen keltaisessa kaulahuivissa seuranaan trendikäs herra, brittityyppinen. Nainen kysyi reittineuvoa, miehen hymyillessä ja nyökytellessä. Vertailin mielessäni laavulla nähtyä suomalaismörökölliä tähän salonkikelpoiseen brittioletettuun. Lukija arvannee kumpi sai pisteet.

***

Saavuttiin taas laavupaikalle, alueen massiivisimmalle. Nuotiotulilla hääräili mies ja nainen. Naiselta niukka tervehdys. Hirvimiestyyppinen äijä oli hänkin vissiin mykkä, muttei sokea, koskapa mulkoili tiukasti ja jatkoi tulen sohimista.

Matka jatkui metsän siimekseen ja kohdattiin ranskalaistyyppinen tripletti fiksuissa retkikamppeissa, kaksi naista ja mies. Mies sanoi ”koigrra!” ja hymyili, samoin hymyili toinen naisista, toisen naisen kiekaistessa hauskalla aksentilla ”moi!” Saattoivat olla saapasmaastakin.

Viimeinen vastaantulija oli nuori nainen metsästyskoiran pennun kanssa. Se harjoitteli pitkoksilla kävelemistä, joten roikaleen kanssa annettiin tilaa. Nainen jutteli iloisesti ja se kohtaaminen oli hyvä päätös lenkille.

Matkaa kuljettiin rapiat 10 kilometriä moninaisine poikkeamineen, aikaa kului kolmisen tuntia, taukoja pidettiin kelopuun rungolla istuskellen yksi. Hieno päivä, hienot maisemat. Ehkä Lukijani haluaa tähän liittyen kuulla yhden nk. mielilausahduksistani * 😉 Laitan sen alimmaksi.

Tarjoilen tämän polkuretken Lukijalleni, joka tosin mitä suurimmalla todennäköisyydellä vetelee jo kyllästyneisyyden ryydittämiä nokosia ensimmäisellä laavulla 😀

Viikonjatkoa, Klara, os. Saken, c/o Lappi, Finland.

*Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. (vmp ->ei avaudu? -> kvg https://urbaanisanakirja.com/word/vmp/) 😀