Arjen filosofiaa á la Klara

Hyvä Lukijani,

täällä sitä ollaan, eikä muuta voida. (Mukaelma Martti Lutherin tokaisusta naulattuaan Wittenbergin kirkon oviin teesinsä 1500-luvulla. Ja ihan varmasti sanoi, kysytäänpä vaikka lähellä olleilta.)

Olen tarkalleen sanottuna siis sohvalla rakki jaloissani makaamassa kaikkensa antaneena. Tehtiin kolmen (3) tunnin lenkki sen ja Lenkkikaverin kanssa vuoskymmenten takaisilla lenkkipoluillamme. Polut risteilevät isossa metsässä. Tuo metsä on lenkeillämme kuullut valtavan määrän huolia ja murheita 90-luvulta 2000-luvun puolelle. Sitten Talonmiehen kanssa muutettiin kauas ja tuli liki kymmenen vuoden lenkkitauko niihin metsiin. Palattiin poluille joku vuosi taapäin.

Ja nyt Lenkkikaveri sanoo kuin muistihäiriöinen:

”Jos käännytään tuolle polulle, niin päästään yhden ison kiven luokse ja siitä käännytään sitten oikealle.” Johon minä sanon: ”Yhden ison kiven luokseko!? Herrantähden, kyllähän nämä polut muistan, näitähän me on romposteltu ja juostukin tuhannet kerrat!” Katsoo hitaasti kuin nyt vasta muistaisi ja sanoo: ”No niinhän me kyllä ollaan!”

Lenkkikaveri on eläkkeellä. Sanoi tänään viimeksi ihan itse, että eläkkeellä elämänpiiri kapenee. Yhä pienemmät asiat saavat suuren mittakaavan. Olen huomannut sen kotonakin. Työelämän pyörityksessä ei ehdi mikroskooppitasolla asioita pähkäillä. Otan muutaman esimerkin.

###

Sähkö. Siinäpä yksi. Ei toki pikkuasia nyt. Mutta kun Talonmies aikansa jauhoi vettä turbiineissaan, niin jonkun kilohattivattitunnin verran kustannuslaskelmia kuunneltuani lausuin näin sanoen:

”Nyt alkaa amppeerit olla siinä määrin käytössä tässä päänupissa, että päätän sähköstä puhumisen tässä kiinteistössä tähän. Että ei stana enää sanaakaan kilovattitunneista. Punkt o. slut.”

Ja niin päättyi sähkökeskustelu tällä erää täältä tähän.

###

Kuolinilmoitukset. Siinä yksi, joka jaksaa eläkeläisen neuroniverkossa hautakynttilää polttaa.

Lenkkikaveri lämpenee aina havaittuaan vaikka tutun tutun tutun ilmavoimiin siirtymisilmoituksen. Esimerkiksi vaikka vuoskymmenet taapäin naapurin lähitontilla asuneen murkkuikäisen N.N.:n isovanhempi. Että luenko sanomalehteä. Että huomasinko kuolinilmoituksen? Että siinähän oli N.N:n äidin nimi siinä alla. Ja me katsottiin meillä, että siinähän on tosiaan myös N.N. Näyttää olevan naimaton edelleen, kun siinä ei ollut kuin hän. Ne muut oli eri rivillä, sisar perheineen ja sitten se yksi oli varmaan kai eno ehkä ja….

HÄH! Miten tuohon suhtaudutaan ylärekisterissä, kysyn vaan! Että hanki elämä!

###

Bonks ystävät! Jotten vajoaisi urkupisteeseen on viisain tarttua Femina-lehden uusimpaan numeroon. Lukija varmaan muistaa intoni Svensk Damtidningeniin. Sen vaihdoin harvemmin ilmestyvään Feminaan. Taitaa tulla kerran kuussa (eläkeläinen tietäisi tarkkaan ;D). Uusin on numero 14, josta kansikuva. Pahoittelen kokoa: en osaa pienentää kuvia tällä blogialustalla, pitäisi opetella. Koska on nro 14, niin päättelen: ilmestynee taajemmin kuin kerran kuussa. 😀 Katsotaanpa, mitä pitää sisällään. Tutkailin sitä jo eilen iltalukemisena.

Huh, meinasin vahingossa kokeilla kuvahommia ja joutua blogimuotoilun hirttosilmukkaan… siis Sveduihin:

• komea kläninki, hinta euroissa jotakin 170 €. Tuommoisen kurauttaisi kasaan itsekin. Hihan istutuskaan ei olisi vaikea: vetelisi noita hörsöjä sille alueelle peitteeksi

• Bianca Kronlöf, kuka ikinä onkaan, puhuu luonteensa ristiriitaisuudesta: on yhtä aikaa ujo (blyg) ja toisaalta kaipaa valonheitinten valokeilaan (strålkastarljuset). Tuli kuulemma lapsena ”pionröd” piooninpunaiseksi, kun joku vanhempi henkilö puhui hänelle.

• …Mutta herraparatkoon mitä siitä aprikoi! Onko hänkin E.Saarisen Pafos-seminaarin käynyt?! Hän nimittäin lausuu yhdenkeskeisimmistä Esan ydinprinsiipeistä: ”Voiko se olla kaipausta siihen, että olisin enemmän kuin millaiseksi itseni tunnen ja se ajaisi ylittämään mukavuusalueen rajat?” Ei hullumpaa, ei hullumpaa.

• Sitten pikku-uutinen: Göteborgissa on maaliskuulle Albert Edelfeltin (1854-1905) näyttely. Tekstissä svedu heittäytyy toverilliseksi. Käyttää oikein naapuruutta korostavaa muotoa ”en av grannlandet Finlands mest älskade”. Grannlandet Finlands, hah! Että kaikki tietää mikä maa heillä naapurissa on.
• Kyllä sitä nyt ollaan niin naapuria, niin naapuria, että tjänare! Nato-grannarna ;). Muistan hyvin ajat Ruotsissa pätkätyöläisenä. Kuinka makeasti svedu nauroi kännissä T-centralissa heiluville finnjäveleille, pärkkele pärkkele. Vaan kun joku vuosi sitten kävi ilmi, etteivät samalla pelitauko-oluella olleet ruotsalaiset tienneet Suomesta juuri mitään ja ryhdyttiin informoimaan suomalaisuudesta, Tom of Finlandkin esiteltiin ja näytettiin Tomin tekemiä kuvia, niin heitä ei nahkahousumotoristit naurattaneet yhtään. Kerrottiin, että Suomessa yksi lakanatehdaskin innostui painattamaan pussilakanoihin Tomin tekemiä kuvia ja postimerkkikin oli. Hymyt hyytyi.

BONKS! Putosin alarekisteriin! Äkkiä paluu kohottaviin tunnelmiin. Femina on mitä oivallisin kurkistusluukku ruotsalaisuuteen. Parempi kuitenkin, etten etene pitemmälle 😀 Pääsin sivulle 23, heh.

Tai oikeastaan on pakko referoida em. lehdestä vielä kriittinen tieto joulunviettoonne liittyen: Aladin-suklaarasiassa on tehty muutoksia. Limekonvehti saa väistyä ja antaa tilaa kolakreemiselle, kanelintuoksuiselle appelsiinitryffelille. Smaklig godis ja länsimaisen ihmisen tragediaa tämäkin. Mutta osataan nyt varautua. Ei mene joulu pilalle vuodattaessa kyyneliä Aladin-rasiaan.

###

Lopetan ylämummoon, Talonmiehen savuloheen. Resepti helppo: otetaan lohifilee, otetaan sähkösavustin, otetaan leppälastuja, ripotellaan kalalle merisuolaa, osa huiskitaan pois. Kala savustimeen, 40 min. ja herkkua on! Takaan! … Ja palaan aatoksissani juhannukseen, istumaan Autiotuvan kuistille edessä valkoviinipullo, lautasella jokunen uusi peruna (ruotsalaisia), savulohta, tilliä, ruisleipää ja vastapäätä Talonmies. Kyllä se vielä kesän tekee ensi vuonnakin!

Kiitos, jos pääsit tänne saakka 😀 ! Hyvää ensimmäistä adventtia toivoo Klara