Alla pauhaavat valtameren aallot, jostakin kuuluu vieraskielistä puhetta. Joku on joskus sanonut, että kannattaa mennä sinne, minne saksalaisetkin ja voi olla varma, että systeemi pelaa. Näin on. Kaikella on kuitenkin hintansa. Pitää myös sietää saksalaisia ja nähdä heidän pakkaavan aamupalapöytää kassiinsa. Mutta kun eivät ole RYS, niin ollaan tyytyväisiä.
Itänaapurin porukoiden porsastelusta saa nyt puhua ääneen, kun ei tarvitse enää huomioida lappeenrantalaismarketin ryssäntuloja, eikä Turunmaa-juuston vientiä itärajan yli. Rahan takiahan me suumme tukittiin, eikös vain. Joskaan meikäläinen ei heistä ole hyötynyt, potilainakin pääasiassa ikäviä ja vaativia.
Milleniaalit (pari-kolmekymppiset) venäläiset osaavat käyttäytyä, mutta keski-ikäiset on törkeitä. Olen nähnyt sen koulutusmatkoilla, jonne viime vuosina on lääkefirmojen vieraina heitä tullut. Luettuani taannoin nykyvenäläisyyttä selittävän kirjan, ymmärrän paremmin: ovat mielestään suurvaltakansaa ja ymmärtävät sen antavan oikeuden tiettyyn käyttäytymiseen. Ovatko he sittenkin alemmuudentuntoisia ja kärsivät huonommuuden fiiliksistä suhteessa länsimaalaisiin?! Huonommuuden tunne voi saada ihmisen käyttäytyvän röyhkeästi. Alemmuudentuntoisuus on mielestäni kuultanut pikkumies Putlerin puheista.
Useita huonoja RYS-muistoja tulee mieleen. Olen opettanut pelireissulla turkkilaisessa all inclusive-hotellissa, ettei ruokaa oteta laarista käsillä, vaan ottopihdeillä, jotka on siinä ihan vieressä lautasella. Olen seisonut hissiä odottamassa, kun hissin saavuttua takaani on rynnännyt venäläisryhmä ja sulkenut hissinovet edestäni. Härskein voittaa. Kaupan liukuhihnalta on kaveri nostellut syrjään eteen kiilanneiden venäläisten tavarat ja ”opettanut” länsimaista vuorojärjestystä. Se ei kuulu kulttuuriinsa. -Se venäläisistä. Nimimerkillä Martti J. Karin vannoutunut ihailija.
Väijyn parvekkeella kietaisukankaan takana pitkähihaisessa puserossa. Otin opikseni, kun oli naamassa syöpäsolumuutos. Valoaltistusta ulkoilmailijalle on lapsesta saakka kertynyt. Pelikentällä suojaudun niskapurjelakilla toisin kuin monet naiset. Ovat tyylilyylejä, kamppeet viimosen päälle. Mutta sekaan mahtuu poikkeuskin 🙂 Totta puhuen, kamppeet on lajiin sopivat, mutta dissaan pröystäilyä. Oon semmoinen urheilupelaaja. On täällä monta muutakin tämmöistäkin.
Jouduin nyt skippaamaan pelejä flunssan vuoksi. Eilen olin kuumeessa. Hitonmoista. Mutta on asioita, jotka on hyväksyttävä. Mikäpä muukaan auttaisi ja loma käy levosta kumminkin. Covid-testi oli negatiivinen.
Päivänä muutamana jouduttiin Talonmiehen kanssa viettämään viitisen tuntia kentällä tuntemattoman pariskunnan kanssa. Saatiin nostaa tunnelmaa, kun rouva nyreili miehelleen, joka ei riittävästi ihaillut vaimon lyöntejä. Sama nyreys taisi ulottua meihinkin. Oli näetsen niin, ettei rouva hoksannut, että me pelattiin omaa peliämme. Hänen kentällään oli vain yksi pelaaja: hän itse. Kiusallista. Johtaa usein siihen, että tämmöinen tyyppi rientää koko ajan oman pallonsa perään, jolloin muut joutuvat lyödessään huomioimaan sijaintinsa, etteivät osu häneen.
Vieraskentillä voi peliryhmään (4 henkilöä/ryhmä) tulla keitä vain ja sitä ollaan sitten viitisen tuntia joko hyvässä tai huonossa seurassa. Kotikentillä voi seuran taktikoida, kun ajan voi itse varata ja välttyy tyrkkäämästä itsensä pissapäiden seuraan.
Näistä kaikista vuosien varrella kentällä tapaamistaan ihmisistä voi ottaa opikseen. Kirjaan tähän joitakin oppeja, jotka sopivat elämänohjeiksi. (Heh)
⁃ Jos näet pelissä vain oman pallosi, katso ympärillesi. Kavereiden pallot ovat samassa pelissä. Seuraa peliä.
⁃ Odota lyöntivuoroasi, se tulee kyllä.
⁃ Kannusta kaveria, niin hänkin kannustaa sinua.
⁃ Katso minne toiset pallonsa lyövät ja auta etsimisessä, niin hekin auttavat sinua, kun pallosi katoaa.
⁃ Ole kiitollinen pelikavereistasi. Ilman heitä ei peliä ole.
Olen varmaan aiemminkin sanonut, että kolopallopelissä näkee nopeasti, mikä joku tyyppi on naisiaan tai miehiään. Ihmiset käyttäytyvät kentän ulkopuolella samoin. Ja nyt on yksi harmillinen totuus lauottava: lapseton, keski-iän ylittänyt nainen on usein kamalin tapaus. Nipottava kontrollifriikki ja toisia kontrolloiva huomauttelija. Oma pallopussi on aakkosjärjestyksessä, elämä pikkutarkkaa ja mittanauhalla tarkkuutettu. Pahin miestyyppikö? No minäpä kerron. Se on vatsakas sonni, joka ajaa parkkipaikalle maasturiporssella, mylvii kentällä ja johon sopivat Leevi and the Leavingsin kappaleen sanat: ”Olen työpaikan sonni, porsas sekä apina, suu täynnä kuivaa heinää”.
Enkö ole rakastettava ihminen 😀
Mutta mutta: mitä opimme tästä? Varokaa golfia, jos haluatte pitää vikanne piilossa. Wanha Skottimyrdialainen sanonta 😉
###
Melkomoinen tuuli riepottaa valtamerta. Katseeni karkaa kauas ulapalle, alleni ilmestyy rakas kajakkini, mela kasvaa käteen ja melontaliivi loksahtaa ympärilleni. Pusken hartiat kivistäen vastatuuleen. Tuuli ottaa melan lapaan, vaikka koitan pysyä mahdollisimman matalana. Vaahtopää ylittää kannen ja pärskyy kasvoille. Päätän kääntyä kohti rantaa. Sivutuuli on kaataa kajakin (oikeasti se jo kaatui) , mutta saan erittäin taitavana melojana nokan tyylikkäästi suunnatuksi kohti rantaa. Tuuli ottaa purtiloon, se nousee surffiin (sen uusin kajakkini osaa aiempia merkittävästi paremmin ja oli kaataa minut kerran Muojärveen). Taitavana melankäyttäjänä ohjastan alukseni letkeästi liiraillen pikkuhiljaa hallitusti rantaan. Siellä istuva kansa käynnistää raikuvat aplodit, kuvia otetaan, salamat läiskyvät ja ihmiset ryntäävät pyytämään nimikirjoitustani. Paikallisradion reportteri parkkeeraa juuri autoaan rantabulevardille.
Näihin tunnelmiin teidän Klara
Klara Saken kirjoittaa 