Hyvä Lukijani,
istun odottamassa, että pääsen kuskaamaan Talonmiestä lääkäriin. Pieni fyysinen vaiva edellyttää helepossa ja leppoisassa työssä olevan, viisaan, oppineen ja sikarikkaan tohtorin näkökantaa. Sillä sellaisiahan lääkärit ovat. Kansa tietää. Terveydenhuollossa vain hoitajat on kovilla. Onko siellä ylipäätään lääkäreitä lainkaan?
Kuuntelin Uutispodcast- ohjelmaa. Lähihoitaja kertoi raskaasta työstään. Oli uupumuslomalla. Työpäivät venyvät, joustamaan joutuu ja ajoittain päivät voivat olla jopa kaksitoistatuntisia. En epäile yhtään, etteikö ole raskasta. Lähihoitajan työtä arvostan kovin. Mutta ajattelin, että natsaa kyllä lääkärinkin ammattiin. Onkohan sitä kohtaan myötätuntoa kellään? En ole havainnut.
Kahdentoista tunnin työpäivä on ainakin sairaalatyössä monella erikoisalalla hyvin tavallista ja jatkuvaa eläkeiän kynnykselle asti. Jollei kyseessä ole päivystyshuki, niin päivä venyy muutoin. On potilastyö ja sen päälle monenlainen kertynyt sälä tehtäväksi ”jossain vaiheessa”. Lisäksi on monenmoista kirjaushommaa, jonka aiemmin teki sihteeri.
Ehkä katsotaan, että lääkäri on ihmisenä jotenkin lähihoitajaa kestävämpi, kun on koulutetumpikin? Mutta patologian avaussalissa näyttävät sisuskaluiltaan samanlaisilta: aivot, sydän, maksa, munuaiset… Osa lääkärintyöstä on fyysisestikin raskasta ja osalla erikoisaloista rasitus suuntautuu päänuppiin.
Liitoltamme puuttuvat MillaMagiat ja naama punaisena huutavat suut. Kollega sanoi sarkastisesti: ”Ei ole Lääkäriliitolla huutajia. Haluamme näyttäytyä yläluokkaisina ja filmaattisina. Mitään pyykkimuijia ja sikaniskaäijiä ei liiton nimissä laiteta räyhäämään huomioliiveissä torinkulmille”.
Sairaalapuolella on paikka paikoin kova pula erikoislääkäreistä, vaiettu aihe. Mediassa näkyy vain terkkalääkäri- ja hoitajapula. Mutta on julkisella puolella töissä muitakin. Jos vaikkapa matalapalkkaiset välinehuoltajat menevät lakkoon, pysähtyy isonkin sairaalan toimenpidelinjasto siihen.
###
Palaan ylärekisteriin. Siitä kertoo otsikko nimittäin 😀
Näin lokakuun aikoina on viisain korostaa rooliaan Hautaoikeuden Haltijana. Peräti pahvimaiselle paperille painettu hallitsemani oikeuskirja oli sukeltanut paperikasan alimmaiseksi. Ja oli tuleva sieltä palauttamaan mieleen, että kukahan haudan ulkokuorta on hoidellut? Sisältyiko sellainen sopimukseen ja jos, niin missä lasku? Näen sieluni silmin sukuni edesmenneet makaamassa risukasan ja toissavuotisten pelakuitten muodostaman kaatopaikkakasan alla.
###
Edessäni on uunituore Femina, puhelimessa yön päivystäneen jälkeläisen viesti ja ympärillä leijuu Talonmies, jota tuleva (onneksi ei-kiireellinen) toimenpide jännittää ja virittää koneistoa ylikierroksille. (Selitti mulle äsken ruokapöydästä huutelemalla kuinka toimenpide tehdään. Lääkäri oli kuulemma sen seikkaperäisesti kertonut. 😀 Waee-niin, sanoin mä. Enpä ois tiennytkään, tirsk.)
###
Lopuksi lyhyt tarina keskustelusta. Otin siitä oppia. Epäilen nimittäin, että vastoin kaikkia odotuksia olen vajaavainen ihminen minäkin ja teen omia virheitä lähimmäisen huomioimisessa (muun muassa siinä). Tapaus menee näin nikkäste:
Lenkkipolulla. Kerron Lenkkikaverilleni meneväni Talonmiehen kanssa teatteriin katsomaan näytelmää. Käsikirjoitus perustuu N.N.:n teokseen. Lenkkikaveri kysyy, olenko lukenut kirjaa. Kerron, etten ole ja siksi menenkin kappaleen katsomaan. Hän kertoo lukeneensa kirjan.
Myöhemmin viestitän: ”En pitänyt esityksestä, huono minusta.” Hän reagoi viestiini kysymyksellä: ”Ok. Kuinka pitkälle vastasi kirjan tekstiä?”
###
Semmoista.
Mutta nytpä tahdon olla mä, suuri maantien kiitäjä. Lähden työreissuun ja toivottelen hyvää lokakuuta Lukijalleni!
Klara
Klara Saken kirjoittaa 