Hyvä Lukijani,
terveisiä hermoparantolasta. Husmannen som bor här också (hämäyksen vuoksi toisella kotimaisella) on nära att tappa sina nerver. Lukija älkööt huolestuko, ketään ei olla tappamassa. Tai ehkä onkin. Nimittäin digitaalinen järjestelmä koettelee hänenkin hermojaan. Yrittää päästä puhelimella terveydenhuollon yksikköön saadakseen matkan peruuntumisesta dokumentin vakuutusyhtiölle. ”Jos asiasi koskee bäläbäläbälä valitse 1, jos asiasi koskee läpäläpäläpä valitse 2, jos… jne”. Sitten puhelin yhdistyy, mutta katkeaa heti. Soittoaikaa on enää puolisen tuntia jäljellä. Eilen ei päässyt läpi jatkuvallakaan yrittämisellä, joten huomenna on seuraava mahdollisuus koettaa uudelleen.
Koska tiedän, mitä linjan toisessa päässä tapahtuu, olen ymmärtäväinen. Siellä polihoitaja koittaa selvitä. Jos vastailisi puhelimeen, katkeaisi kulloinenkin homma noin kymmenen kertaa ja tulisi kaikenlaista sotkua. Tästä on itsellä runsaasti kokemusta sekä virka-aikana että etenkin pikkutunneilla päivysttäessä. Laskin kerran puheluita tulleen lähemmäs sata vuorokauden aikana (totta, pidin tukkimiehen kirjanpitoa).
Hihittelen itsekseni Husmannenin kiehumista, koska kiehun samanlaisessa agitaatiossa noin kerran viikossa, kun vastaan tulee ylitsepääsemätön, ei lääketieteen koulutusta edellyttävä ongelma. Esimerkki: järjestelmä ei jostakin syystä yhtäkkiä annakaan kirjoittaa reseptiä. Vanhat paperiset reseptilomakkeet on tuhottu jo vuosia sitten ”koska kaikki muuttuu sähköiseksi!”. En uskonut sitä silloin, enkä usko edelleenkään. Se vain ei mene niin.
Tempaisin tulostimesta A4-arkin, otsikoin tekstin resepti-sanalla, kirjoitin lääkereseptin kuten reseptit kynällä kirjoitetttiin ja sanoin potilaalle: ”Tämä on resepti. Apteekki voi soittaa minulle, ellei kelpaa.” Ei soitettu. Alareunaan kirjoitin: sähköinen järjestelmä ei anna kirjoittaa reseptiä. Koska tuttavani on farmaseutti, tiedän (hän sanoi), että reseptin voi kirjoittaa vaikka jauhopussin kylkeen tarvittaessa. Tätä varmaan on ajateltu, kun vanhat lomakkeet on urakalla viety silppuriin.
Taas hyvä esimerkki suomalaisen yhteiskunnan vankkumattoman sinisilmäisestä, sisäänleivotusta väärinkäsityksestä: ”mitään pahaa tai yllättävää ei voi tapahtua”. Voipas. Sehän me nyt on opittu ja lisää tunnutaan oppivan, jos meren pohjalle vilkaistaan.
###Ylärekisteriin, ylärekisteriin###
Painuttiin loppuviikosta laittamaan autiotupamökkiä talvikuntoon. Tai Talonmies laittoi, minä painelin metsissä. Törmäsin hirviporukkaan, törmäsin sieniin ja kuljeskelin tutuilla poluilla ja annoin tuulen huuhtoa aivosolujani oikein urakalla. Kävinpä uimassakin (+8 astetta) kahtena iltana saunasta, hrrrr että oli pirskahtava olo 😀
Yllä oleva kuva johti ennalta-arvaamatta ja äkillisesti oivallukseen. Polulla kulkiessa olin lähestymässä laavua ja ajattelin keitellä tsajut ja syödä. Keitin oli mukana, ruokaakin, muttei teepusseja. Jotta pelkkää kuumaa vettäkö juodaan? Kuljin pitkospuita ja katseeni syrjähti suon puolelle: karpaloita! Kaksi hyvin tuulettunutta aivosolua löysi toisensa, molemmissa syttyi pieni tuju, joka tuotti idean: karpalojuomaa! Niinpä nautin sitä nyt kotosallakin. Tässä on käänteentekevä 😉 ohje:
Korviketta a la Teepussin Unohtaja
1-2 rkl karpaloita kuppiin + kiehuvaa vettä. Annetaan inkuboitua* noin 5 min. Otetaan lusikka, puserretaan marjat rikki (roiskevaara) ja juodaan. Lisäksi äkkäsin tänään, että marjaveden voi laskea sihdin läpi, niin jää vain mukavan kirpeä ja raikas karpaloneste. Varoitus: liikaa karpaloita = sokerilisäyksen tarve. Joten ehkä 1 rkl per muki riittää, jos haluaa välttää sokerin. Suuntaan karpaloon tulevana viikonloppuna, jollei ihan pieniä ukkoja sada.
Tämän Nobel-palkintoa odottavan keksinnön myötä toivotan Lukijalleni hyvää yötä ja suuntaan makuuksilleni. Älköön Lukijani menettäkö toivoaan: paljon on putkia vielä ehjänä Itämeren pohjassa!
Kuulumisiin! Klara
*Lääkiksessä tehtiin kaikki pienryhmäopetukset kahdeksan hengen ryhmässä, joka pysyi samana koko lääkisajan eli kuusi vuotta. Tultiin hyviksi ystäviksi, itkettiin ja naurettiin yhdessä kaikelle mitä jouduttiin kohtaamaan. Alkuvuosilta muistan kemian laboratoriotöistä harjoituksen, joissa jotakin laitettiin kiehumaan. Sitten ohje käski ”antaa inkuboitua”. Oltiin työparin kanssa äimän käkenä, että mitä inkuboituminen tarkoittaa, mitä pitää tehdä? Viereinen työpari kuiskasi: ”Tarkottaa, ettei tehdä mitään.” Selevis! Oltiin siis vaan siinä ja tuijoitettiin kuppia se aika, mikä ohjeessa oli. (Ihan hiton turhaa oli tuo koko kemianhomma lääkärintyön kannalta, mutta joku senkin oli opinto-ohjelmaan saanut ympätyksi.)
Klara Saken kirjoittaa 
Hallå Klara!
Suomen ihailtu digiloikka osoittautuu tämän tästä yliastutuksi. Sitä ei vain kiirehditä mitenkään tunnustamaan. Milloin mihinkin digialustaan kirjautuessa tietojaan tarkistamaan Tanten on saanut suoranaista sydämentykytystä. Vika ei välttämättä ole insinöörissä ja ohjelmassa, mutta jonkin sortin syyttävää sormea voi osoittaa niitä näppärikköjä kohtaan, jotka siirtävät tietoja paperilta tietokantoihin. Ei ymmärretä, että näppäilyvirheisiin tullaan sittemmin suhtautumaan kuin H…an sanaan. Etenkin jos alkuperäistekstit on tuhottu. – Onneksi yhdet tiedot sai Tanten korjattua, kun organisaatio oli säilyttänyt paperiversiot. Liekö arkistointilaki sitä vaatinut.
Muusta aiheeseen liittyvästä ongelmakentästä ei sitten enempää tällä kertaa.
Klaralle resähteihin liittyvä kirjallinen muistelus:
Edesmennyt, nyt jo kohta unohduksiin painunut dekkarikirjailija Mauri Sariola – pohjoisen ystävä, kuten myös Klara (näin Tanten on päätellyt) – oli nuorna miesnä istunut iltaa jossain Kittilän huudseilla. Mauri oli opettajan pestissä, joten seurueeseen oli tietysti kuulunut kunnanlääkäri, kuinkas muuten. Myös metsänhoitaja oli kylän kermaan kuuluvana ollut iltaa viettämässä. Apteekkari sen sijaan oli ollut kotonaan vetelemässä hirsiä. Pappia ei tarinassa mainita lainkaan, ehkä siksi, että loppu oli … no, onnellinen.
Seurueelta olivat juomat loppuneet. Ilmeisesti oli eletty edelleen paperipulan – tai huonojen tietoliikenneyhteyksien – aikoja, kun kunnanlääkäri oli joutunut taiteilemaan pirtureseptinsä komeronoveen. Ja ovi kainalossaan kansakoulunopettaja ja metsänhoitaja sitten apteekkarin pakeille kurkunkostuketta hankkimaan.
Ja kuten kaikki hyvä tarinat, tämä tarina on tosi (niin Tantenille on vakuutettu). Ovikin oli kuulemma joskus apteekkarilla ollut näytillä. Lantrinkista ei tarina mainitse mitään. Karpalomehua kenties?
Hyvää talvenalkua Klaralle!
Tanten
TykkääTykkää
Kiitos Tanten! Tuo oveen kirjoitettu resepti on vissi vaihtoehto, kun seuraavan kerran systeemit sakkaa! 😀 Nyt täällä rajan pinnassa kynttilän valossa tuntuu kaikki maallinen kuin harmaalta muistolta vain.
Istun tässä pöydän ääressä tuumimassa saunan lämmitystä. Tulin äsken melkoisesta myräkästä ja ehdotin Talonmiehelle saunanpiisiin tulien laittamista… ”EI tähän aikaan vielä saunomaan ruveta! Eilenkin ihan liian aikaisin ruvettiin sitten nukkumaan!” sanoi hän. Ja tuntuu nyt kuorsaavan. 😉 Taidan hipsiä tulia laittelemaan. Sen verran jäi holotna ulkona 5 tuntia tuulessa ja sateessa paarustaessa. -Hyvää kaamosaikaa!
TykkääTykkää
Mukavia juttuja!
TykkääLiked by 1 henkilö