Pääsiäisjänistä selkosilla jahtaamassa

Salomaiden puutorni. Kuva: puupää (siis minä)

Hyvä Lukijani,

istun takki päällä viilenevässä torpassa ja hörsin lähtökahveja. Nyssäköitä on kertynyt ovipieleen huutelemaan lähtökäskyjä. Vaiennan ne napakalla kädenhuitaisulla.

Autiotuvan akkunasta näkyy sakeneva pumpulisade, joka pikkuhiljaa käärii maiseman lakanaansa. Katselen järvenselälle jättääkseni jäähyväiset kuukaudeksi. Kelirikko nimittäin puskee päälle, eikä tänne niin vain silloin tullakaan, kun ei ole traktoriakaan.

###

Vietin kolme päivää metsiä, salomaita ja selkosia koluten. Otin jonkun kuvankin, kuinkas ettei. Tyrkytän niitä kärsivälliselle Lukijalleni.

Heikki Saaren ideaa lainatakseni kysyn, mitä näkyy? Eikö tuo pieni pandaraukka pitelekin mahaansa, keskellä Suomen valtion itärajan kynnyksiä? (En mennyt rajavyöhykkeelle.)

###

Olen nyt uutterasti päivittäin tuntikausia pälyillyt korpia ja suoalueita nähdäkseni edes vilauksen pääsiäisen lerppakorvasta. Mutta vesiperän on vetänyt, jälkiä kyllä näkynyt sitäkin enemmän. Kaikenlaista menijää on metsissä rallittanut, mutta näin vain kolme riekkoa eilen. Nekin pakenivat kauhuissaan. En ihmettele. Ulkonäköni muistuttaa erehdyttävästi pääsiäisen toista taruolentoa, kahvipannun kanssa kulkijaa.

###

Rompostelin ja hiihtelin kohteisiini jäitä pitkin tilattuani ensin puhelun paikalliselle alkuasukkaalle jäätilanteesta. Aikoi itsekin moottorikelkalla pilkkiavannolle ja sainkin sittemmin häiskästä näköhavainnon. Muita näillä nurkilla ei liiku kuin tuon suvun sakkia. Ihailen ihmisiä, jotka näillä seuduilla asuvat, niin kovia ponnisteluja se vaatii. Tämä ei ole mitään satumaata toisin kuin muualta katsoen saattaa näyttää.

###

Voi hyvää päivää tätä elämää. Puhelin nyt piippailee hermostuneesti useampaan kertaan piip piip – ja mitäh! Tällä kertaa ei verottaja vaan Suomen Posti. Toivottaa hyvää pääsiäistä, vai? Nope, vaan vaatii hakemaan pakettini huomiseen mennessä tai koko roska menee silppuriin tms. Kun olen joka tapauksessa nyt astumassa moottorikoslaani (Talonmiehen paettua jo aiemmin), niin ei kai auta kuin totella Postia ja kaahata suoraan luukulle.

Lisätieto synninpäästötarkoituksella: tulin tänne työreissulta, mikä selittää eri kulkupelit. Ettei tässä mitään turboilmastonpilaajia olla. Vain vähän sinnepäin, kuten suurin osa meistä.

Mutta hyvin jaksaa polkea kotiinpäin, sillä Talonmies oli laatinut erikoisoperaatiotyyppisen ruokalajin 😀 Se on Carne avec les pommes et oeuf Special. Siis kananmunia, keitettyä toissapäiväistä perunaa ja …onko tuo koiranmakkaraa ?

Näihin puheisiin,

Klara

? 😀

Jätä kommentti