Matkapäiväkirja. Rotkoissa roikkujalla savea anturoissa.

Hyvä Lukijani,

skippasin tänäänkin pelit viettääkseni aikaa omissa oloissani ja antaakseni Osmo Soininvaaran kirjalle aikaa rantoja kuljeskellessa. Olen vuoskausia seuraillut Osmon kommentointia mediassa ja Tuiterissa eli tvitterissä siis. Vältän käyttämästä tuon äksäksi muuttuneen someroska-alustan oikeaa nimeä tekstissäni. Pysyn siten hakukoneilta suojassa siltä osin.

###

Kuljeskelin rantajyrkänteillä miettien, kuinka päästä alas rantakaistaleelle. Löysin myrskyveden kaluaman rotkon ja matelin sitä pitkin alas soimaten luontoani. Että eikö tähän temppuiluun hyvän tähden koskaan tule perälautaa! Muistin wanhaa emäntää: äiree oli kova tyttö kulkemaan omia polkujaan. Manaili viimeiset vuotensa huonoa muistiaan ja toisteli: ”toivottavasti tämä ei ole geeneissä”. Jotakin tuntuisi geeneissä olevan, meinaan kun tulee roikutuksi kaiken maailman kummissa paikoissa seikkailemassa.

R.I.P. wanha emäntä, pidämme tyttären kansaa pioneerihenkeä yllä. Epäilen, että henkensä saapui nyt juuri paikalle varpusen hahmossa tuohon viereen. Havaitsi tekstini ja lupauksen pitää geenistöä yllä. Tytärkin istuu juuri Madridin koneessa, eikä ole kauas pudonnut geenistö hänenkään kohdalla.

###

Rotkoroikunnasta ja takaisin ylös möyrimisestä oli aika siirtyä lounastamaan. Kattelin listaa, että mitähän tästä… ja päädyin Tuna Mortali (nimi muutettu) tms. ateriaan. Sisällöstä ei täyttä varmuutta ollut, mutta aattelin, ettei liene myrkkyä kummempaa. Tunahan on tuttu sana, sitä on säilykepurkissakin. 😉

Lautasen nähtyäni piti pari kertaa nielaista. Ihan ei kutsuvalta näyttänyt tuo puoliraaka kala, mutta rohkea rotan syö. Ja syödäänhän me graavilohtakin, tarjoilijatyttökin niin ystävällinen (jätin tippiä). Silmät kiinni piti kuitenkin kalaosuus niellä, jonkinlainen navetantakusen maku kulki mukana. 🤢 Rucola vähän korjasi yleisvaikutelmaa ja olihan siinä mikrotomilla leikattua retiisiäkin. Mangojäätelöä ja cofi amerikaano sitten vaan päättämään ateriaa.

###

Ruokatilauksista tulee toisinaan väistämättä mieleen yksi Amerikan työmatka. Siinä asetelma oli sellainen, että skippasin illallisen saadakseni hetken olla aatoksissani. Nälkä tuli ja oli aika tilata huonepalvelusta ruokaa. Kattelin listaa, että pizzaa jos ottaisi. Ei kun luuri käteen ja tilaamaan. Huonepalvelu suolsi erilaisia mittayksiköitä tulemaan, että näinkö monta unssia vai näinkö paljon. Arvelin ottaa varalta sen suurimman unssimäärän, kun nälkä kurni ja halusin poissulkea jonkun minipizzapalan.

Hetken perästä oveen koputettiin. Jose Felizianon näköinen poika kantoi uunipellin kokoista laatikkoa olkapäällään, laski sen pöydälle, availi laatikon ja kysyi, mistä maasta olen kotoisin. Kiittelin rieskan kuskaamisesta, painoin oven takanaan kiinni ja käännyin katsomaan pöydällä olevaa pizzaa. Hemmetti: amerikkalainen malli perhepizzasta neljälle satakiloiselle lapselle. Söin siitä noin kahdeskymmenesosan ja sujautin sen alustoineen oven ulkopuolelle käytävään. Take home message: tarkista aina etukäteen mittayksiköt. -Kyllä mä nauroinmakeasti ittekseni omaa pöljyyttäni ja nauran vieläkin. 🙂 Elämä on sitten hassua!

###

Harrastuslajista vielä sananen, jos Lukijalleni sopii. Sanassa mainitaan moniosaajat, kaikentietäjät ja synnynnäiset lahjakkuudet ja se sanoo näin: porukassa on aina besserwissereitä, lajissa kuin lajissa. Se eläintyyppi on homo sapiens, nimenomaan sapiens, joka on tuleva kertomaan oikeat säädöt, olipa kyseessä perämoottori, shakkipelinappulat, pesäpallosäännöt, kalaruokalajit – kaikki käy. Näissä merkeissä olin pakotettu konsultoimaan eilisestä tapahtumasarjasta vanhaa ystävää nettiteitse. Hän on kokenut harrastuslajinsa edustaja noin seiskytluvulta saakka, edelleen innokas. Hän vastasi tähän tapaan:

”Moniosaajat ja besserwisserit ovat pelitilanteissa toisesta universumista. Meillä tavallisilla ihmisillä ei ole keinoja, joilla heihin saisimme yhteyttä. Ainut suojautumiskeino on käyttää korvatulppia.”

No, olen ylpeä itsestäni. Kykenin päälle kaatuneessa tilanteessa pysyttelemään kuosissani. Nämä on myös hetkiä, jolloinka voi kasvaa ihmisenä. Sivistyshän on sietokykyä, lempisanontojen kärkikastia meikäläisellä. Siihen kun vielä pystyisi kaikissa tilanteissa. Nyt pystyin. Lukijani varmaan miettii omalla kohdallaan, mikä oli viimeisin tilanne, josta palkitsee itsensä sivistyneen käyttäytymisen ruusukkeella.

Ruusuke Lukijalleni täältä etelämpää, Klaralta