Nokka on kohti Lappia

Hyvä Lukijani,

laitan tähän muutaman sanan ikään kuin ”jätä kotiin jokin viesti ennen kuin lähdet”-tyyppisenä tilanneilmoituksena. Älköön Lukijani hätääntykö, en ole blogiani jättämässä. Suuntaan vain kohti Lappia rinkka ja vaellussauvat muassani. Yövyn välimatkan krouvissa kaasuttaakseni sitten kohteeseen, josta siirryn UK-puistoon jonain päivänä. Liikun puiston itäpuolta, katsotaan nyt minne tie vie. Rinkassa 12 kiloa 350 grammaa ruokaa ja tavaraa, rinkan oma paino mukana laskuissa (noin 1,2 kg).

Rinkasta sen verran, että hommasin ihan ulkomailta nk. kevytrinkan, painoa noin 700 grammaa. Mutta pakattuani huomasin, että selän vuoksi pitää rinkassa olla tukevampi runko tämän sherban selälle ja turvauduin vanhaan, hieman pienikokoiseen rinkkaani. Taisi mennä kallis ulkomaanrinkka myyntiin.

###

Kyydissä on mahdollisimman niukasti vaatetta, mahdollisimman kevyt teltta + makuualusta + tyyny + makuupussi, untuvatakki, kypärämyssy, kahdet sukat, muutamat aluhousut (pesen välillä, minimaalinen pyykkinaru on), BeFree-vedenpuhdistin (en juo luonnonvesiä missään, varotoimi) + vedenkeruupussi, minimaaliset keittovehkeet, julmettu kasa itsekuivattua ruokaa, vähän leipää, paljon energiapatukoita, vähän elektroniikkaa, kartta ja gps sekä kompassi, hyttyshattu, sadehame + coretex-takki, hanskat, polkujuoksukengät, halpiskroksit, istuinalunen, pesuvehkeet ja paikkaussarjaa itselle ja tavaroille, kakkalapio + vessavehkeet. Niin ja on mulla untuvahousut, vaikka hellettähän Lappiin on luvattu. Mutta kerronpa siihen liittyvän tarinan.

Olipa kerran kesä ja pieni juhla nuotiolla nyyttikestiperiaatteella. Mulla oli varalta parikin untuvatakkia, koska arvasin, että ilta viilenee. Alkuun untuvatakkivarusteeni herätti t-paidoilla sonnustautuneessa porukassa hilpeyttä: ha-haa, untuvatakki! Illan mittaan sakki kiristyi yhä tiiviimpään rinkiin nuotion ympärille lämmittelemään ja lopulta muutamalla lenkkareiden pohjat alkoivat sulaa 🙂 Selkäpuolella kylläkin oli kananlihameininki. Arvatkaapa kuka istui ikivanhassa Joutsenen untuvatakissaan ja kysyi vaivihkaa ”Haluaisiko joku tämän toisen takin päälleen?” Kylläpä löytyi ottaja, joka solidaarisesti lämmitteli siinä hetken ja laittoi kiertoon muillekin. Meikäläinen istui kuningattarena sisällä höyhenissään, en kierrättänyt omaani. Siperialla nääs on opetuksensa. (Ja kosto on suloista.)

###

Jos Lukijani ihmettelee jatkuvia metsähommiani, niin kerron, etten ole siirtynyt metsähallituksen hommiin vaan pidän pitkää lomaa poislukien muutama etäpäivä ”Katsoo kun kerkeää”-sopimuksella. Esim. tällä viikolla olisi sellainen, mutta ilmoitin jo etukäteen, etten ole maisemissa tuolloin. Sanottiin, että ei hätää, katsot kun ehdit. Reilu peli! En muista virkalääkärin pitkältä uraltani sellaista tapahtuneen julkisella puolella ikinä. Kesälomalta olen sen sijaan tullut kesken kaiken päivystämään, kun päivystyksen järjestämisestä vastuullinen taho oli jättänyt asian rempalleen ja häipynyt lomilleen. Yhtäkkiä töihin tulo vaikkapa vuorokaudeksi samoilla silmillä ei säväytä yhtään ketään lääkärikunnassa. Ainakaan aiempina vuosina tuosta ei edes narautettu työnantajaa, vaikka ehdottomasti olisi pitänyt. Nykyisin lienevät herkempiä reagoimaan (oikein!).

Kas, syrjähdin ammattiyhdistysaktiiviksi. Palaan sarkastiseen pirulliseen persoonaani ja piristän itsesääliin vajonnutta ammatti-identiteettiäni muistelemalla hetken, mutta vain hetken, tämän päivän kontaktia perikunnan asioiden hoitamisessa. (Huiskaa kädellään koko asian avaruuteen.) Onneksi siirryn hetkeksi kännykkäkuuluvuuden ulottumattomiin, niin saan tuostakin hetken rauhan. Hoi-jak-kaa. Toisaalta: eihän heinäkuussa juuri mikään asia etene minnekään.

###

Palkitsen urhoollisen Lukijani tällä kauniilla kuvalla. Olen kyttäillyt majavia ainakin kolmella paikalla, jossa ne yleensä pesivät. Majava- ja susikyttäys on nimittäin toinen luontoni. 😀 Susista ei tänä vuonna ole kuulunut pihaustakaan ja majavistakin vain yksi näköhavainto. Pitäisi tutkia kirjallisuutta, koska niillä on poikaset. Olen vasta juotikkaissa menossa ja niissäkin alustavasti vainen. Ei adhd ihan kaikkeen repeä hänkään. Nuo kuol—-piip.. on vieneet melko tavalla kevään kapasiteetistä. Lohdutuksekseni kuulin elokuun vaellustoverini painivan samassa sarjassa. Viestitti olevansa menossa kaivamaan äitinsä hautaa (!). Tarkensi kohentavansa vain hautapaikan maa-ainesta, jotta istuttaa siihen kukat. Hänessä asuu pieni hortonomi. Mun on kai tyydyttävä haudanhoitoon joko horsmilla tai muovikukkasin.

###

Tämmöistä sekametelinomaista jatinaa täältäpäin. Nyt äkkiä kumolleen, että huomenna jaksaa edetä. Vähän jännittää a) onko kaikki tarpeellinen kyydissä b) onko liikaakin kyydissä c) tuleeko sade, ukkonen, hitonmoinen helle vai rakeita. Mielenkiintoisin on tämä: kuinka paljon tuolla oikeasti on porukkaa näin räkkäaikana?! Siihenhän syvien metsien samoilijana olen muiden vastaavien maahisten tavoin tottunut. Hyttyshattu päähän, pitkähihainen tiiviskankainen pusero ja housut, nilkat suojaan nilkkureilla ja menoksi.

Iloista ininää Lukijani vasempaan korvaan lähettää Klara, joka palaa linjoille, jollei katoa Dominic Arduin-tyyppisesti jonnekin tunturien taakse