Tuulimittari ujeltaa

Hyvä Lukijani,

hengentuotteeni käsittelee tänään tuulta, vettä, puuta ja paperia. Sivuaa maininnan tasolla myös aiheita, jotka näyttävät takertuneen purkaksi tukkaani, mutta nämä vain maininnan tasolla. Aloitan tuulesta ja vedestä, aina ikäänkuin aktuellit aihekokonaisuudet rajapinnoissaan.

Tuuli ja vesi, nuo kaksi kaverusta. Ken voi niiden merkitystä väheksyä! Minäpä avaan aihetta.

Tulin iltamassa tähän Autiotupa-mökille, jonka kupeelta saatoin kuulla kajakkini hiljaisen itkun. Maassa olet sinä makaava, maassa tulee sinun pysyä – koska ämmä roikottelee vain poluilla, eikä uhraa hetkeäkään aikaansa kastaakseen vatsani kirkkaaseen vedenpintaan.

Päätin tänään korjata epäkohdan, jos kohta tiesin kelien muuttuvan. Näin näyttääkin käyvän. Tuulimittarini antaa lukemaksi 6,5 m/sek, puuskissa 9,7. Rintama liukuu Venäjän puolelta pikkuhiljaa vesiryöpyn kera. Sateesta viis, mutta vanhemmiten olen tuulen suhteen tullut varovaiseksi. Onpa kumma! Eihän tässä mitään ole vuosien varrella sattun… (sarkasmin kukkanen).

Katselen siis jälleen ulappaa tuvan akkunasta ajatellen toivorikkaasti, että kyyy-hyllä tuo vielä tyyntyy. (Hurjempi aivopuoliskoni, käsittääkseni oikea, vääntyy kierolle rullalle ja kuiskaa: ”Laitat kiviä vain riittävästi keulaan, niin ei siinä kokka nouse osoittamaan taivasta.”)

Jää nähtäväksi, pääsenkö tänään melanvarteen lainkaan. Saksalainen tuulimittari on joka tapauksessa saksalaiseen tapaan armoton. Talonmiehen ostoksia minulle, mutta hyödyllinen kyllä (kirjoitin ensin, että ilonpilaaja, mutta kumitin).

###

Siirryn puun pariin. Satuin nyt torpalle, kun paikallinen poika toi liiteriin isännän tilaaman puukuorman.

Sydämeni suli! Ratin takaa nousi hentoviiksinen, hoikka nuorimies ryhtyen ahkerasti latomaan puita liiteriin. Oli tuonut kuorman hyvää koivuklapia jo eilen.

Nämä paikalliset on herttaisia. Syntyneet ja eläneet täällä turvallisessa yhteisössään, mikä huokuu mielenlaadustaan. Hyväntahtoisia, luottavaisia ihmisiä. Paikkakunta on etäinen kylä, jonne ovat jääneet ne, jotka oikeasti haluavat elää kotikonnuillaan tavoittelematta kaupunkien fasiliteettejä. Kauppareissulla näkee hyvin harvoin syrjäytyneitä, lähinnä alkoholistimiehiä.

Merkittävän lihavia ihmisiä on sen sijaan paljon, lapsista lähtien. Salaattiateriat eivät täällä ole ykkösmuonaa. Vanhusten määrä pistää myös silmään. Etäisille paikkakunnille tavallinen näky kylänraitilla.

Paperi, tuo ihmiskunnan keksinnöistä merkittävimpiä! Sitä on nyt edessäni, kun löysin vanhat muistiinpanoni. Keräsin niitä joskus erääseen tilaisuuteen. Valikoin muutamia Lukijalleni nyt ja ehkä jatkossakin. Aloitan itselleni rakkaimmasta, kiinalaisesta.

”Kun sormi osoittaa kuuhun, typerys katsoo sormea.”

Eikö olekin laaja-alainen ja moneen tilanteeseen sopiva havainto! Otan esimerkiksi vaikka puhelinsoiton pankkiin. Soiton aihe koski neuvontarvetta kuolinpesien asiassa. Asiakaspalvelija ”katsoi sormea, näki siinä tahran” ja keskitti huomionsa vain siihen niin, ettei aivostonsa kyennyt enää käsittelemään varsinaista kysymystä. Siihen vastaamiseksi ei tahralla ollut merkitystä, sillä kyse oli pankin ohjeisiin kirjatusta asiasta, jota en itse materiaalistaan löytänyt. Siis mitä ohjeissanne sanotaan.

Jälkikäteen aatellen henkilö ei todennäköisesti tiennyt, mitä ohjeet sanovat. Joten keskittyi ”sormeen” välttyäkseen sanomasta: ”En tiedä, mutta selvitän asiaa”. Tästä tulee helposti mieleen oma työ ja ammatti, jossa ”minäpä otan selvää”-tilanteilta ei välty uran loppupuolellakaan. (Mutta ehkä silloin on helpompi se myöntää, mene ja tiedä.) Mustia aukkoja tulee taukoamatta ja viisain on sanoa rehellisesti: en tiedä, mutta selvitän. No, kaikkihan eivät taivu tietämättömyyttään myöntämään. Joillakin vajaavaisuutensa havaitseminen ottaa liikaa luonnolle.

###

Purkka tukassa?

Lipsahdin lukemaan postaustani vuodelta 2019. Siinä käsittelen joidenkin Thanatoksen palvojien roikkumista vuorenrinteillä putoamassa ja kuolemassa. Ikään kuin olisi hupi leikitellä kuoleman mahdollisuuden kanssa. Tätä teemaa näytän jauhavan vuodesta toiseen. Sen täytyy olla aihe, joka on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. (Mutta löytyykö koskaan mitään vastausta? Ehkä tosiaan psykiatriasta voi jotakin löytyä.)

###

Thanatoksesta puheenollen, tuuli ei näytä tyyntyvän. Joten siteeraan paperiani, nyt englantilaisen älynväläyksen kautta:

”Ei tyyni meri taitavaa merimiestä tee.”

En nyt kumminkaan lähde tuota testaamaan. Sovitaan niin, että laajennetaan ajatelma koskemaan elämän kuohuja ja korkeaa aallokkoa. Niihin itse kunkin pursi jossain elämän vaiheessa joutunee. Aallonkorkeus toki vaihtelee ja joskus pienikin aalto voi heittää elämänvenettä pahasti kallelleen. Mutta aallot tyyntyvät aina, aikansa purtta heiteltyään.

###

Vielä vilkaisu ikkunasta… nou nou. Paras ryhtyä valmistamaan ”Tactical Foodback”-nimistä retkiruokaa. En harrasta näitä, mutta nyt maistan ja vertaan kuivaamiihini ruokiin, joita tähän mennessä ei minkään firman tuote ole päihittänyt. Minun mielestäni 🙂

Ensi viikolla kuivauksille tulee taas tarvetta, kun siirryn Suomineidon päänuppiin. Lupaan Lukijalle kuvia. Tämä kesä on ykkösvaelluskesäni, sillä näillä kymmenillä alkaa fyysisen rajallisuuden dimensio siirtyä oikealle akselilla ”epätodennäköistä – mahdollista”. Mitäh? Purkkatukka-aiheko tämäkin?

Hyviä vointeja, akselin pysymistä vasemmalla ja kaikkinensa terveydenpäiviä Lukijalleni,

Klara