Hyvä Lukijani,
kirjaan muutaman sanan varastostani samalla kun Karttaselain-sovellus lataa karttoja offline-tilaan.
Pussit ja kassit on pakattu. Nyt vain muutama renkaan pyörähdys, välimatkan krouvista pari kaveria kyytiin ja perillä ollaan.
Matkan varrella voin huiskuttaa farvälit muutamalle työpaikalle, joissa olen joskus soosia hämmentänyt. Toinen on urani alkuaikojen työpaikka, jossa joku keitos varmaan paloi pohjaankin. Meitä päivystyskelpoisia puoskareita oli sairaalassa silloin ihan liian vähän, päivystysvuoroja kovin tiheästi ja niissä työtahti ihan liian kova, joten monenlaista huttua hämmennettiin. Vaan aika huttuista oli kyllä potilaskuntakin öisin ja viikonloppuisin. Seassa oli tolokun ihmisiäkin terveydellinen, vakavakin ensiaputilanne päällä. Loput olivat lähinnä päissään asiakasrajapintansa kestokykyä koetelleita milloin sisältä, milloin ulkoa, aika usein sekä että.
Päihdesairaudet aiheuttavat merkittävän osan terveydenhuollon kustannuksista, kuten tiedämme. Vaan mitä sille teemme, kuinka yhteiskuntana siihen panostamme? Heiveröisesti, hyvin heiveröisesti.
###
No nämä niistä muisteloista, mutta täytyy sanoa, etten kaipaa niitä aikoja. Palkkaa kertyi toki – 60-80 tunnin työviikoista. Tunneista osa oli sudentunteja, yön yli. (Purkka tukassa-aihe.)
###
Ääniympäristöäni dominoi nyt kaksi ääntä. Toisen tunnistan puhelimen viestikilahduksiksi. Mutta mikä ääni on tuo toinen… (miettii muka viattomana) Tunnistan joskus kuull… mitä: sehän on, kas kummaa, imurin ääni. Talonmies heiluu imurin kanssa talon sisällä meikäläisen istuskellessa terassilla leppeässä kesäillassa. Mistäs nyt tuulee? Erotan puhetta imurinäänen takaa. Ei kuulosta kiroilulta. Ehkä puhuu koiralle?
Lopuksi kertaan eteisessä retkottavan rinkkani sisällön päällisin puolin. Sen määrä on vuosi vuodelta vähentynyt jopa niin, että taannoisella UK-puiston reissulla kaveri toistuvasti sitä ihmetteli raahatessaan omaa lastiaan.
Lähden liikkeelle siitä, että teen listan. Vahdin sitten pakkausvaiheessa itseäni, etten salaa sujauta listan ulkopuolista kampetta pakaasiin.
Kamppailin pitkään itseni kanssa ottaako paksumpi vai ohuempi makuupussi. Päädyin yhdistelmään kesäpussi + hupullinen taukotakki (untuvaa) + untuvahousut. Voin pukea ne kaikki päälle, jos tiukille menee ja merinot väliin.
Housut on vielä mietinnässä. Hyttyskesto on a ja o, joten sukkahousutyyppisissä housuissa roikottelusta täytynee luopua ja päätyä helteellä kuumiin, mutta hyttysen kestäviin Haltin vaellushousuihin. Hyvät muutoin kyllä!
Olen jo mainostanut polkujuoksukenkiä ja jatkan samaa linjaa. Siihen vedenpitävät sukat, niin pääsee lähelle kumppareiden kaltaista systeemiä. Eikä kastuneet villasukatkaan ole kylmät, kuten jokainen kuuskytluvulla lapsuutensa rypenyt tietää.
Nyt tässä terassilla tuli sen verran viileä, että pitää tutkia Ilmatieteen laitoksen yölämpötiloja ja pohtia vielä tuo makuupussiasia. Ei ole kiva yöllä palellakaan.
Päätän vapaan assosiaationi täältä tähän. Oikein hyvääviikkoa Lukijalleni!
Klara S
Klara Saken kirjoittaa 
Joskus viimme vuosisaralla, ku isännän kans teimmä telttaretkiä kesääsin, mä kärsiin aina siitä, jotta aamuyöstä heräsin palelemahan. Ja aamulla sitte heräs hikisenä, ku aurinko alakoo paistaa ja lämmittää telttaa. Mua ei saisi enää lähtemähän telttamajootuksehen.
TykkääTykkää