Nordic noiria ikuisen ajankulun virtavedessä

Hyvä Lukijani,

kirjoitan tässä päivänsarastuksessa hipihiljaa, ettei koira herää ja ryhdy lopsimaan korviaan tai haukottelemaan kuuluvasti sen merkiksi, että talossa tulisi jotain tapahtua. Ja mielellään heti.

Heräsin ennen kukonlaulua, mikä kellonsiirron jälkeen ei ole ihme. Nyt ensi kertaa alan kallistua kellonsiirtoa vastustavien hiippakuntaan. Maailmassa pitäisi edes ajan olla stabiili, kun kello on kaikessa viisariliikkeessään yksi pysyvyyden kärkihankkeista. Aika on jatkuvaa pysyvää sorttia! Jatkuu ja jatkuu tasaisena virtana loputtomiin asetettiin me sille sitten minkälaisia numeerisia lukemia tahansa. Ajan henki se vaan nauraa partaansa ja mennä raksuttaa päättäväisesti eteenpäin väännettiin me sitä sitten mihin suuntaan tahansa.

###

Ajankulusta sain eilen kokemuksen juhlassa, jonne olin tullut kutsutuksi eläkeläisen roolissa. Siihen minun on vielä vaikea asettua. En siten mennyt ”eläkeläisille” merkattuun pöytään, kun en kokenut itseäni kuuluvaiseksi etäisesti tuntemieni harmaahapsien joukkoon. Livahdin nuorisopöytään lasteni ikäisten seuraan. Olen heille se seniori, jonka hoteissa ovat ammatin ensiaskeleet ottaneet. Siellä väijyin kauniin virolaistaustaisen kollegan hiuspehkon takana piilossa, kun eläkeläisiä pyydettiin salin etuosaan ryhmäkuvaukseen. Luuseri.

Katselin illan päälle touhun etenemistä, kuuntelin nuoren pöytäseurani viisasta, fiksua ja selvästi artikuloitua juttelua seuraten sivusta, kuinka eläkeläisten pöydässä alkoivat puheet sammaltaa ja volyymi nousta. Vanhat koirat ei näköjään uusia viinilasin käyttötapoja opi ja iltatilaisuudessa hauskanpito on sitä, että heitetään känniläistä läppää ja huudellaan vieraisiin pöytiin. (Anteeksi kriittinen näkökantani.) Olen varmaan kulkenut liikaa metsissä, kun sivusta katsottuna näin tuon niin töhryisenä.

Nuoriso sen sijaan jutteli lukemistaan kirjoista, maailman tapahtumista ja fiiliksistään siemaillen viinilasillisiaan maltillisesti. Fiksua! Respect! Seurassaan oli kunniakasta olla ja kyetä siitä sitten hissukseen hiipimään takavasemmalle, napata takkinsa naulakosta ja hypätä pakoautoonsa. Mutta hyvä, kun tuli mentyä. Paikalle saapumisella oli joka tapauksessa joillekin tilaisuutta järjestäneille merkitystä, vaikken mikään keskushenkilö ole ollutkaan. Halaajia silti riitti ja kuulumisten kysyjiä – kiitos paljon! Oman tien kulkijana jollain tapaa kuitenkin katsoo sivusta näitä tilanteita. Hyvä osa sekin.

###

Juhlahumusta siirryn akuuttiin ja ajankohtaiseen pulmaan: naapurin Teuvo on kadonnut jäljettömiin. Tutkainten säätimet on nyt torpassamme käännetty täysille ja radar monitoroi pihapiiriä. Missä on Teuvo? Auto seisoo pihassa, talossa näkyy joskus himmeä valo jossakin huoneessa, mutta muutoin on status quo ja fiilikset kuin salaperäisyyden utuisimmissa filminpätkissä.

Ollaan Talonmiehen kanssa läpikäyty koko Nordic Noir-kirjallisuuden selitysvalikoima, joka on vähän jo lähtenyt lapasestakin ja pahimmillaan edennyt naisystävän kassissa kannettuun irtopäähän. Ankarista päätelmistä huolimatta villoja salaisuuden ratkaisemiseksi ei ole. Miksi kylpyhuoneessa oli valo, joka sammutettiin? Jos Teuvo on talossa, miksi verhot ovat tiukasti kiinni? Kuka tuo ruokaa? Mahdollisten selitysten kehittelyä monimutkaistaa kuvioissa pyörivä naisystävä ilmestyen ja kadoten satunnaisen epäselvällä logikalla. Huolehtiiko Teuvosta, mikäli Teuvo on sisätiloissa?

Suomalaisuuteen ei missään tapauksessa kuulu toisten asioihin sotkeutuminen. Vainajat saavat rauhassa levätä kuukausikaupalla kärpäset seuranaan, kun naapuri kiillottaa autoa ja rapsuttaa haravalla pihamaataan. Mutta nyt ollaan sillä hilkulla, että liipasin on sormella. Juotiin tuossa aamukahvit ja mietittiin, pitäisikö hälle soittaa yhdestä aiemmin suunnitellusta yhteisestä puuprojektista ikään kuin muina naapureina. Päädyttiin kuitenkin vielä jatkamaan tutkaimilla ja odottelemaan: jospa olisikin vaikka Amerikan matkalla ja palaa puheliaana itsenään ennen seuraavan työviikkonsa alkua. … mutta yksi fakta sotii matkalla oloa vastaan: kuka sammutti valot kylpyhuoneesta talossa, jossa ei vaikuta olevan kukaan kotona?

Pidän toki Lukijani ajan tasalla tulevista käänteistä 😉 (Tosiasiallisesti ollaan oikeasti vähän huolissamme, kun vaikuttaa, että talossa kuitenkin on joku. Lasketaan nyt satunnaisen naisystävän varaan, että joku Teuvosta huolehtii, kun ei ole muuta lähipiiriä hällä.)

###

Jotta Lukijani ei jäisi Nordic Noirin tunnelmiin kerron vielä viime viikon retkestäni, jolta tässä kuvia.

Alueella kävin 2018 ja sitten sen unohdin. Nyt viikolla karttaa tutkiessa palautui mieleen ja seuraavana aamuna kukon laulaessa hyppäsin rattiin ehtiäkseni paikalle päivän valjetessa. Kuvailin paikkaa retkeilyä harrastavalle kampaajalle: ”Upea pikkujoki, jossa on koskia…se on joki, joka ei ole yleisessä tiedossa.” Kampaaja katsoi ovelasti hymyillen ja kuiskasi: ”On kuitenkin merkitty karttaan…?” 😀

Paikka on tosi hiljainen. Varmaankin paikalliset siellä käyvät kalassa, mutta erityisiä kulkemisen jälkiä siellä ei ole. Lähellä on kaksi suurta upeaa suota. Tutkailenkin nyt tiiviisti karttaa keksiäkseni tien, jota voisi kuvitella talvella pidettävän auki, että pääsisi autolla lähemmäs ja suksilla eteenpäin suoalueelle. Nyt ei suolla virtavedet vielä olleet jäässä. Uskaltauduin vain yhden yli, mutta seuraavan kohdalla otin järjen käteen. Kohtuullisen painava reppu oli selässä, eikä yksin etäisellä seudulla suolla virtaveteen uponneen ennuste ole kaksinen.

No, palasin nyt nortic noiriin kumminkin, mutta elävien kirjoissa kuitenkin mennään näin Pyhäinpäivänäkin. Siitä tulikin mieleeni, että taidan lähteä tervehtimään poisnukkuneita hautakynttilät repussa.

Hyvää Pyhäinpäivää Lukijalleni kuin myös niille, jotka ovat siirtyneet ajattomuuden armoon.

Klara S.

Ps. Mikäli Lukijani ihmettelee otsaketta, niin kerron oppineeni vaivihkaa tekoälyn kielimallin. Äly vielä puuttuu 🙂