Itärajaa vartioimassa, päivä 4.

Kääpähulluus kuuluu myös taudinkuvaani.

Hyvä Lukijani,

tänään heitin semmoisen lenkin, että oksat pois ja pala latvaa.

Talonmies tuuskasi lähtöä kotimatkalle ja siinä karusellissa tärvääntyi aamun tärkeitä tunteja. Olin metsässä vasta klo 11. Suunnitelmissa oli 15 kilometrin lenkki, joka toteutuikin, vaikka sää muutti totaalisesti kasvojaan puolivälissä. Kova koillistuuli, vettä vihmoi ja puuskat oli melkoisia. Pääsin onneksi siinä vaiheessa laavulle hetkeksi turvaan, syömään ja kahvittelemaan. Sitten ei kun takkia takin päälle ja uloimmaksi coretex. Taistelin kuin taistelinkin tieni takaisin autolle, vaatteet likomärkinä toki, mutta kaikella on hintansa. Vaan pitkiltä tuntuivat paluukilometrit.

Olipa reissulla kuitenkin bonuksiakin! Kirkaisin kahdelle teerirouvalle, kun rätvelsivät lentoon ihan jaloista. Kolmas lähti säntillisemmin kauempaa. Sitten oli joko teeri- tai metsoherra, joka lähti noin 10 metrin päästä kovalla rytinällä. Taisinko vähän huudahtaa siinäkin. Paikoitellen sai tarpoa lumessakin.

Konnia oli polkukävelyllä kolme, joista tässä yksi, suolapatsasmeiningillä kuten kuvaan kuuluukin. Sammakkoja oli kaksi, polulla nekin.

Tuo naama on kyllä niin veikeä! 😂 Ilahdun siitä aina! Ja nuo komeat kyhmyrät!

Vielä kerron senkin, että läpimärkänä ja aika raatona sain bonuksen juuri ennen autolle saapumista. Suolla oli hanhipariskunta. En ole niin lähelle hanhea koskaan päässyt. Tulinko kuolleesta kulmasta hiipimällä vai mikä selittää sen, että niin arka lintu tökötti paikallaan pitkään, vaikka sitten selvästi havaitsi minut. Lähti hitaasti kävelemään ja nousi lentoon, kun lajitoverinsa nousi vähän kauempana. Siinä kohtaa ei ollut mulla aseena enää kuin märkä puhelinluuri. Sain pienen videonpätkän kumminkin, muttei tullut häävi.

Uhkaavasti alkoi tässä kohtaa kerätä pilviä ja tuulla.

Lopuksi kerron, että liikuin aivan liki rajaa keskellä aluetta, jossa lähimmät asuintalot ovat 10 kilometrin päässä. Sateessa ja myrskytuulessa kuulin selkeästi puolenkymmentä terävää haukahdusta, kuin pystykorva, mutta terävämpi ja nasakampi haukahdus. Olin satavarma, että kohta tapaan salametsästäjän (alueella on metsästys kielletty) tai koiran kanssa kulkijan. Odottelin koiran omistajineen putkahtavan polun mutkasta. Mutta koko paluumatkalla(kaan) en nähnyt ketään. Outo juttu. Kävi jopa mielessä onko koira karannut rajan takaa. Tai sitten se ei ollut koira. Mahtaako supikoira haukahdella, voipa ollakin. Tuolla alueella on susia, ahmoja ja karhuja. Joista siis olen nähnyt vain suden, yhden kerran.

Ahma nähtiin jälkeläisen kanssa kerran hiihtolenkillä muuallapäin maata. Se oli outo yksilö, joka oli hakeutunut aivan asutusten lähelle (sairas?). En tiedä, minne päätyi.

###

Kämpälle palatessa oli tavarat lennelleet sinne tänne ja järvi raivosi yhdessä tuulen kanssa. Mökin aamuinen +20 oli vaihtunut 8 tunnissa +15:een. Lämmittelin uunia, mutta on hidas ja massiivinen, joten ei taida ehtiä paljoa inahtaa tuosta ennen aamua. Nyt on 16,5 sisälämpö. Vettä vihmoo edelleen ja tuulee. Ihmettelen, ettei Anne Borgström sanallakaan maininnut tämmöisestä kelistä täälläpäin. Mutta lienee kovin paikallista myrskyä, joka tuli naapurimaasta, jonka nimeä en mainitse 😉

Vaan mahtoiko Vladi saada paitansa silitetyksi Turkinmatkaa varten?

Huomenna taidan minäkin kaasuttaa kotiin.

T. Klara

3 vastausta artikkeliin “Itärajaa vartioimassa, päivä 4.

  1. Mä löysin feispuukista vähä toisemmoisen to do -listan:

    1. Make vanilla pudding. Put in mayo jar. Eat in public.
    2. Hire two private investigators. Get them to follow each other.
    3. Wear shirt that says ”Life”. Hand out lemons on street corner.
    4. Get into a crowded elevator and say ”I bet you’re all wondering why I gathered you here today.”
    5. Major in philosophy. Ask people WHY they would like fries with that.
    6. Run into a store, ask what year it is. When someone answers, yell ”It worked!” and run out cheering.
    7. Become a doctor. Chan last name to Acula
    8. Change name to Simon. Speak in third person.
    9. Buy a parrot. Teach the parrot to say ”Help! I’ve been turned into a parrot.”
    10. Follow joggers around in your car blasting ”Eye of the Tinger” for encouragement.

    Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti