Tunturinsatulassa ratsastelua ja patsastelua

Paluu erämaihin. Kuva: minun (Kuvaa rajattu ja suurennettu + juukelinmoinen helle kuvanottohetkellä = lopputulos hailakka)

Hyvä Lukijani,

yhtenä aamuna aukaisin silmät ja sanoin Talonmiehelle: ”Tänään palaan erämaihin”. Ropelsin aikani vaatekomerossa tunkien rinkkaan 16 kiloa: teltta 1,6 kg, ruokaa ja keittovehkeitä n. 4 kiloa, makuupussi liki 1 kg ja loput tavanomaista sälää.

Suosikkierämaani ovat kaikki siellä, minne pääsy on mahdollisimman vaikeaa 😉 jotta puskaparkkilaiset eivät ulottuisi. Nyt kohteena olleessa paikassa on lähellä soratien päässä vakituinen majapaikka, jossa ruukaan yöpyä. Siitä sitten yhä kammottavammaksi käyvää tietä upean satuerämaan reunaan, rinkka selkään ja sielunrauhaan mars.

Alkuun yövyin autiotuvassa, mutta kämppä oli kuin pätsi ja imuroi itseensä lentävät kiusaajat, etenkin pienet hyttyset, joiden tappaminen on mahdotonta pimeässä autiotuvassa. Niitä ei kunnolla edes näe. Joku metsähyttyslaji varmaan, hyttysiähän lie noin 40 lajia tässä maassa, muistan lukeneeni. Mukana oli keveä hyttysverkon halpiskampe, joka osoittautui förmitättömäksi. Niinpä katselin seuraavia yöpaikkoja tuulisemmilta alueilta eli tuntureista. Päädyin sitten yhteen tunturisatulaan leiriin. Puro oli vajaan puolen kilometrin päässä, mutta sole ko kipaista.

Nenä tuolla kalliokaverilla osoittaa yläviistoon.

Vaan niin oli komeat maisemat ja jumalainen rauha, että vesi nousi silmiin: luksuselämää! Kuljin päivärepulla sinne tänne huokailemassa ja ihastelemassa maisemia. Taidanpa vielä tälle kesälle palata sinne.

Räkkä posahti täyteen kukkeuteen likipitäen muutamassa tunnissa kelien lämmettyä. Oli siinä siivekästä kerrakseen. Pikkuinisijöiden lisäksi jos minkälaista paarmaa ja mäkäräistä ihmispolon riesana. Kun hyönteismyrkkyjä en käytä ja suojaudun vain vaatteilla, niin hyttysverkossa lierihatun alla tulee hiton kuuma. Sivumennen sanoen: muotia on sonnustautua mustaan Fjällrävenin hyttyshattuun (kiireiselle, sanoja torsoivalle diivalle ”Fjellu”). Vain ruotsalainen voi päättää hyttyshatun väriksi mustan! Tunnetusti kuumentaa paitsi käyttäjän myös lämpimänä alustana houkuttelee paikalle kaikki riiviöt. No, tumma on rinkkanikin, mutta Osprey ei tarjonnut vaihtoehtoa.

Kun oli räkkää, niin eipä ollut muita, vaikkei tuolla yleensä ole muutoinkaan. Seitsemän mönkijöillä liikkunutta poromiestä näin. Olivat porukalla ajamassa valtavaa porotokkaa kasaan saman tunturin kupeella, jonne olin nousemassa. On se poromiestenkin homma omanlaistaan romuamista ja hävikkiäkin tulee. Joku päivä sitten mainittiin karhujen tappamista poroista tulleen tuhat korvaushakemusta. Luken petotutkija Kojola arvioi siitä vielä puuttuvan rekisteröitymättömät vasat. Tässä linkki karhusta enemmänkin kertovaan juttuun: https://yle.fi/a/74-20172005 Tuo karhun lihanvalmistus oli hauska yksityiskohta. En ole tiennyt, että lähdekin voi olla valmistuspaikkana. Yhtään karhua en nähnyt, jälkiä kyllä.

Summaroiden: hyvä reissu, edellistä parempi. Yksin liikkuessa ei tarvi huomioida ketään muuta kuljeskellessaan ja pysähdellessään töllistelemään milloin mitäkin.

###

Loppukaneettina kerrottakoon, että olen yllättäen ryhtynyt huolehtimaan yli kasikymppisestä perhetuttavasta. Tapauksensa osoittaa sen, minkä tiesinkin: Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on rikki. Ei se urani aikana ole junan vessan tavoin koskaan toiminutkaan, kun julkinen terveydenhuolto on aina kantanut niskoillaan myös toimia, jotka eivät sille tosiasiallisesti kuuluisi. Mutta kaiketi kyky yksilöstä huolehtimiseen on aiemmin ollut ainakin perusterveydenhuollossa kuosissaan, ainakin kauan sitten, kun siellä jonkun vuoden toimin. Perhetuttu on toistuvasti hakenut apua sieltä, täältä ja tuolta siinä onnistumatta.

Iltasella laittoi tekstiviestin liittyen lääkitykseen. Makasin sohvalla horkkakuumeessa divertikuliitin iskettyä ja neuvoin (uhriutumista). Mutta mulla on häneen nähden se etu, ettei tarvi lähteä lääkäriin. Diagnoosin pystyy itse tekemään ja aloittamaan lääkityksen. Säästyvät vastaanottoajat enemmän tarvitseville. Useimmat meikäläisistä toimii näin.

Divertikuliitti on suolenseinämässä olevan umpipussin eli venymätaskun, siis divertikkelin, tulehdus, johon usein liittyy ummetustaipumus. Oireena on vasemmanpuoleinen alavatsakipu ja paineluherkkyys, koska divertikkeleiden tyyppipaikka on sigmasuolessa. Useimmilla se sijaitsee vasemmalla puolella alavatsaa. Diagnoosin voin tehdä suoraan, kun suoleni on (heh: joskus…) tähystetty ja divertikkelit todettu silloin. Vaiva on länsimaisessa väestössä tavallista etenkin iäkkäimmillä, köh. Mutta se, että liittyisi vähäkuituiseen ravitsemukseen ei kyllä meikäläisen kohdalla kutiaan pidä. Suolen seinämän rakenne lienee vain toisilla heikompi.

Jos vaiva ei ummetuksen hoitoon tarkoitetuilla valmisteilla mene ohi ja etenkin, jos kuume nousee, aloitetaan kahta antibioottia. Kahta? Siksi, että pöpöjä ylipäätään on monta sorttia ja mikä tainnuttaa yhdenlaisia, ei tehoa toisenlaisiin. Tässä tapauksessa pitää olla kaksi tykkiä ampumassa. Olipa tauti mikä vain, niin on tiedettävä mikä pöpö aiheuttaa mitäkin ja mitä lääkeainetta tottelee. Lääkärikoulutusta ja sairauksien tuntemusta edellyttää. – No, vointi alkaa kohentua. Kuume laski yöllä ja kipu on vaimentumassa. Ehkä huomenna jo uskaltaudun pallopelin ääreen, kun mökille ei vielä ehdi. Näetsen, maanantaina on oltava kampaajan tuolissa, voi mitä naurettavaa menoa!

Näillä puheilla Teitä tervehtii,

Klara… ja siirtyy kuistille lepotuoliin neljän tunnin pätkittäisten ja laskukuumeisten yöunien painolasti silmäluomillaan.

2 vastausta artikkeliin “Tunturinsatulassa ratsastelua ja patsastelua

Jätä kommentti heikkisaari Peruuta vastaus