Katselemassa paikkoja, osa 2. Näränkä

Hyvä Lukijani,

saapukaamme siis Näränkään, Suojärven P-paikalle, koska skippasimme komean Hyöteikönsuon kahdesta syystä. Säästelin voimiani sille päivälle ja säästin suota toiseen ajankohtaan, jolloin voisi pyhittää sille vaikka koko päivän.

Nouskaamme siis opastekyltiltä hyvin sorastettua polkua kohti vaaranlaen tupaa. Olin katsonut sen olevan koko kulkuviikolleni varattuna. Hollantilaisten kertoman mukaan varaus oli kuitenkin purkautunut, mutta varattu uudelleen. No, olin jo panostanut rahani belgialaisyritykselle ja toisaalta arvellut erämaatuvan huoltoon menevän ajan samaksi kuin itärajan campuksella: puunkantoon, saunavesien kelkkomiseen ja piisin lämmitykseen. Hauskaa sekin, mutta päätavoite oli polku.

Btw: Hossan belgialaisyrityksen pakettiauto oli Ranskan tunnuksilla. Saman firman kyltti oli sillankupeessa Hossajoella koiravaljakkopaikan merkkinä. Koiravaljakkopaikassa huudettiin ”silence!” jo joku vuosi ennen kansallispuiston perustamista. Meloin silloin ohitse alavirtaan. Liekö sama yrittäjä, joka suututti suomussalmelaiset käyttämällä alkuvaiheessa kunnan hiihtolatuja koiravaljakkoajoon. No, voi olla muukin ulkolainen, jolla kunnan ylläpitämä latusysteemi ei ollut tiedossa. Ranskaksi sitä on toki vaikea kysyäkään, englanninkieli ei aina ole ranskalaisten kärkihankkeita, je sais.

Mutta nyt putosimme polulta, siis takaisin nousureitille, josta kohta avautuukin laaja niittymäinen peltoalue. Sitä vartioi komea päärakennus, jonka kuisti ja komea pihlaja on tässä kuvassa:

Tepastelin aikani pihapiirissä, jossa kävin seitsemisen vuotta sitten väärässä seurassa: pentukoiran kanssa. Piti jättää kesken, niin kova oli reuhtominen eeskahtaalle. Norjassa syntyneelle oli vaaramaisemissa liikaa innostavia tutkimuskohteita. Tällä kertaa lievänä haittana oli pätkittäin linssiin sumuttava sade, mutta toisaalta väänsi maisemien color-säätimestä syvyyttä väreihin. Maisematkin aika ajoin avautuivat.

Talossa ei näkynyt liikettä, eikä ihmisistä merkkejä, joten aikani yksinäisyydestä nautiskeltuani läksin rompostamaan kohti Kirkkokalliota. Siellä vietin sitten luullakseni toista tuntia maisemia ihaillen ja sovitellen opastaulun paikkamerkkejä näköalaan.

Tässä yhteydessä on pakko sanoa, että Näränkä on Kuusamossa, joka ehdottomasti ei ole Lappia toisin kuin jotkut joskus käyntinsä jälkeen diivailee. ”Kävin Lapissa Kuusamossa” saa Törmäsiltä, Virranniemiltä ja Määtöiltä röhönaurun. Kuusamo kuuluu Pohjois-Pohjanmaahan, niin hassulta kuin kuulostaa. Koillismaatahan se on, muttei taida olla juridinen alue sinällään. No, Lapin mainitseminen tekee aina suuren vaikutuksen since Kullervo Kemppinen (Lumikuru, 1960), etenkin ellei ole raadollisempaan puoleensa saanut kosketusta ja mielikuvat on Lapinlumo-tyyppiset. Väitän nähneeni kolikon toisen puolen, lienen maininnut. Btw, sijaitsen nyt Pyhätunturilla, uskokoon ken tahtoo. Nopeat liikut ovat lajini. Mutta tästä seuraavassa blogikirjoituksessa. Lisään sitten kuviakin täältäpäin (hiipinen loitommalle pelipaikoilta, palaan asiaan). – Mutta jatkakaamme komeaa varvikko-kivikko-juurakkopolkua kohti tätä:

Ai että mä pysähtelin ihailemaan pieniä suolämpäreitä, louhikkorotkoa ja kuuntelemaan tiaisia, närhikin rääkäisi mielipiteitään. Matka ei meinannut taittua millään kaikkea kuulostellessa. Laitoin polulla kulkiessa Kirkkokalliolta otetun rauhoittavan kuvan (alla) lappilaiselle ystävälleni saatesanoilla: ”Venäläiset eivät ole tulossa.” Johon hän että: ”Onkhan varma tieto?” Johon mie: ”Kyl-lä!” 😀

Yheksänsylellä kaasukeitin esiin, kahvivedet pannuun ja porisemaan. Evästellessä sattui vasempaan silmäkulmaan hemmettisoikoon valtava petolintu kruisailemassa rinnettä ylös alas. Siinä siunaamassa singahdin liikkeelle kameraa ropeloiden. Saadut tuotokset ovat huimaavan tasokkaita, heh. Kuva kyntää pitkin maata ja soheltaa sitten taivaankantta suihkukoneen nopeudella, mutta mitään lintua ei näy maassa eikä puussa. Sinne meni kotka. Näin sen myöhemmin uudelleen niin kaukana, ettei väpättävä käsi olisi laadukasta kuvaa aikaan saanut.

Tätä manaillessa oli pulla mennä väärään kurkkuun, kun selän takaa pulpahti kaksi hollantilaista.

Että riitti juttua! Piti lopuksi liittyä seuraansa kohti P-paikkaa, juteltavaa oli. Ovat kymmisen vuotta käyneet Suomessa. Rakastavat maata: hiljaista, luonto kaunista ja laajaa, eikä ole kiusallista olla vaiti. Voitkos vääräksi väittää? Paljon oli jo Suomi-tietoa heillä. Toivomuksiakin: kunpa lennettäisi suoraan Hollannista muuallekin kuin Rovaniemelle. Se paikka oli ollut heille kammotus turistiruuhkineen. Kun Joulupukinmaassa seisoivat sillinä suolassa päättivät, että Rovaniemi saa jäädä siihen käyntiin. Rovaniemeläisillä kavereillanikin on samat kokemukset Joulupukinmaasta, jonne joskus erehtyivät viemään sukulaisia. Kaupunki ei ole kyennyt hallitsemaan turismia paikkakuntalaisten kannalta. (Menin aikanaan kouluun Rovaniemellä ja on kontakteja.)

Hollantilaiset: ”Suomi on nyt pop Hollannissa ja Saksassa. Kaikki haluavat Suomeen, Norja on nähty ja huippupaikat ruuhkaisia.” Nielaisin pari kertaa…en ehkä toivo mopon karkaavan käsistämme ja naapuritalot myydään saksalaisille, ranskalaisille, hollantilaisille… Jo ruotsalaiset olisivat liikaa 😀

Nä, men på allvar, pahoittelin hiton jäykkää englanninkieltäni. Luen (etenkin medisiinaa) huomaamatta edes kielen vaihtumista, mutta puhupa! Sanat on kadoksissa, kieli mogertaa. Lisäsin heille, että osaisivatpa ruotsia! Siihen toinen heistä: ”Jag kan svenska – lite!” No herregud, Herra helpon heitti! Hän ymmärsi melko hyvin, mutta puhuminen oli hälle vaikeampaa :D. Toinen puhui pelkästään englantia ja hälle vastatessa oli musta aukko sanan ”peruuntua” kohdalla. Sanoin ruotsintaitoiselle ”inställt”, jonka tulkkasi sen kaverilleen englanniksi (cancelled) 😀 Hauskaa! Suomenkieltä ovat opetelleet, vaikeaa on… Mutta sanoivat, että ”no niin” riittää jo pitkälle 😀

Konkluusio: kansainvälisyys avartaa ja hymynaama perään! Lisäksi olen kyllä kuullut kumuja siitä, että maamme jostain syystä on viime aikoina alkanut hahmottua maailmankartalle muuallakin kuin Suomessa. Jenkkilässä joskus sijoittivat jonnekin Japanin tienoille – näytettiinhän me varmaan niin aasialaisilta. Yhtä vinot silmät ja lisäksi kierossa. 😉

Lopuksi: jotta Lukijani tuntisi olonsa turvatuksi, vippaan kuvan Syrjävaaran rajavartiotornista, joka näkyy Kirkkokalliolta ja josta Talonmiehen superbuufferilla sain jossain määrin tarkennetun kuvankin.

Taistelemme!

Kuulumisiin, Klara, joka potkaisee nyt itsensä ulos ovesta.