Rakkaa ja kivikkoa, kieltokylttejä, koirarotuja ja elämän peruskysymyksiä – ainakin nämä

Hyvä Lukijani,

tässä sitä istutaan taas kirjoituspöydän äärellä ja katsellaan, kuinka tiaiset saavat siivota sotkunsa. Ne ovat heitelleet lintulaudalta vähemmän houkuttelevat partikkelit maahan, mutta nyt näyttävät jo kelpaavan nekin, kun automaatissa on lappu luukulla: ”tuote tilapäisesti loppunut”. Ladattiin nääs kaksivuotiaan kanssa siemenautomaatti pari päivää sitten, jotta ovaran näkee läheltä ja muutaman lintusenkin. Ovarahan kiipeää laudalle roikkumaan, kerää kotipaketin ja häipyy kuusistoon palatakseen juoksujalkaa takaisin. Mahtaako myöhemmin kätkönsä löytää? 🙂 Sillä on pesä ja todennäköisesti varapesäkin lähikuusissa.

###

Piipahdin, heh, Pelekosenniemellä kohteena Huttutunturi ja yksi toinen paikka, jostakäsin on otettu ylläoleva kuva Pyhätunturijonosta. En uskalla kamerapaikkaa paljastaa. Oli tien alussa nääs sen verran voimalliset ukaasit kulkijalle, että piti miettiä tuleeko musketinluoti nuppiin, jos ultimaattumia vastaan käy. Rump rump rellaa, reka reka rellaa seisahdupas sekarloon, mi vastoin käy, mi vastoin käy! Ahnestippas kallista röörää – esikunta arestissa röskytä rös! Päädyin siihen, että meni syteen tai saveen, niin tästä käyn, jokaisen oikeudella. Yritin myöhemmin netin kautta selvittää plakaatin laillisuutta, koska tiedän maanomistajien laittelevan kylttejä myös ominpäin. Turstirysien lähistöllä tapaa yllättäviä portteja, rantautumiskieltoja ja koirankuvakylttejä, jonka takia vältän retkeilyä 50 kilometrin säteellä hypepaikoista, jos suinkin on itselle mahdollista.

No, luontohan on upeaa vaikka mauseri takaraivossa. Tässä tapauksessa se oli metsässä lähituntumaan hiipinyt hirvasporo, jolla ei kuitenkaan ollut haaremia vahdittavanaan. Poikamies näytti olevan, niin en ottaantunut läsnäolostaan. Kuusamossa jouduin innocent bystanderiksi tilanteeseen, jossa etelänvaresrouva hosui kameroineen ottamassa kuvaa ”kivoista poroista” ajautuen tietämättään vaaratilanteeseen. Ihmetteli vain komeasarvisen hirvaan halukkuutta lähikontaktiin. Sarvipäällä oli kolme upeaa misua suon reunassa odottelemassa. Vain koska olen viisas(-televa) luonnotietäjä, vinkkasin rouvalle, että kannattaa lähteä hitaasti liikkumaan poispäin. Odottelen Suomen Pelastuskonsortion mitalia kultaisin käädyin. Omakohtaisia kokemuksia vastaavasta on Kuusamosta Keroharjulta, jossa ison hirvaan kanssa olin juttusilla. Onneksi kuitenkin viitisen metriä oli väliä, eikä vammautunut kumpikaan. Poromiestietojen perusteella ihmisiin tottunut poro voi, toisin kuin vähin ihmiskontaktein elellyt lajitoverinsa, kokea ihmisen kilpailijakseen. Tämä sekä muu mielenkiintoinen porotieto on poroammattilaisten nettisivustolla. https://paliskunnat.fi/py/

Nuo retkireissut teen pääasiassa itsekseni. Talonmiehen kanssa ollaan, tjaah (miettii)…yli neljäkymmentä vuotta oltu semmoisessa toimintamallissa, että kumpikin harrastaa sitä, mikä itseä sattuu kiinnostamaan. Talonmiehellä on yliopistokoulutus luonnontieteistä ja sanoo viettäneensä ”ihan riittävästi aikaa metsissä”. Suon sen hänelle ilman muuta. Hieman mielessäni kritisoinkin toisiinsa pikaliimattuja pariskuntia, joissa yleensä nimenomaan miehen primääriharrastus on se, mitä vaimokin koittaa harrastaa (vaikkei ehkä kiinnostaisikaan). Pahimmillaan eukkoparka kulkee housuniekkansa vahtikoirana, jopa paimenkoirana. (miettii) No, paimenkoiraroolin ottaisin mielummin kuin pikkupuudelin. Ehkä kuitenkin olisin dobermanni tai Karjalan karhukoira, valmiina rähisemään ja soittamaan suuta vastaantulijoille. Jätän Lukijani miettimään omaa rotuaan. 😉

No, nyt hieman syrjähdin 😀

Palaan Pyhätunturiin, joka on tuttu paikka, mutta Huttutunturiin en ole koskaan kavunnut. Siis eväät pakaasiin ja aamuvarhain polun alkuun. Siellä kaksi kasikymppistä seurakuntanuorta seisoi arpomassa speksejään kovaäänisesti, huonokuuloisia? Joten päätin roikaista suoraan metsään ja antaa heidän nauttia omasta päivästään polulla. Valinta oli oikea tälläiselle antisosiaaliselle metsäreuhtojalle ja päivästä tuli hieno sekä näkymien että luontotunnelman osalta. Poroja oli jokunen eli pieni nuorukaishirvasjengi ja muutama äiti-lapsi- kombinaatio. Muita nisäkkäitä ei metsässä näkynyt, eikä kuulunut.

Laitan vielä muutaman kuvan Rump rump rellaa- paikasta ja kiittelen samalla Lukijaani seurasta! Sillä nyt on mentävä tärkeään tapaamiseen, siis kokoukseen – kampaajan kanssa 😀

Kuulumisiin! Klara

(Huttutunturin kuvat on vielä purkuvaiheessa. Laitan myöhemmin, jos ovat joltisestikin onnistuneita.)

Ps. pikaliimatulla pariskunnalla tulee varmastikin suuremmat repäisykivut, kun toinen osapuoli vain sitten yhtenä päivänä katoaa paikkaan, jonka jätän Lukijani valittavaksi eksistentiaalisen tulokulmansa mukaisesti. Se tilanne lienee väistämättömästi joskus edessä, toivottavasti menee paljon aikaa vielä – siellä päässä myös näin toivon.