Joulukiireiden kiristämiä päänahkoja nahkurin orsilla

Hyvä Lukijani,

sunnuntaiehtoo on painumassa mailleen. Olisi aika jo luopua konetöistä ja mennä kyljelleen. Ehkä Lukijani jo on makuuksillaan, yölampussa vielä valo ja kasvot peittää dekkari, joka toimittaa unilukkarin virkaa. Vai onko häneen iskenyt ilmiö, johonka törmäsin tällä viikolla raittiissa ulkoilmassa talvipäivän ollessa kauneimmillaan? No, avaan tämän tarinan ja toivon sydämeni pohjasta, ettei Lukijani herrattu sentään tunnista tästä millään muotoa itseään. Minäpä kerron…

Tarina eli tilannekuvaus. Tapahtumapaikka: kaunis mäntymetsä, pieni luminen metsätien pohja, täydellinen rauha. Kaksi kulkijaa, toisella digitaaliteknologinen huippumittari ranteessaan, toisella plantaarifaskiitti eli oikean jalkapohjan jännekalvon tulehdustila, fascitis plantaris levis l. dx. Lähdetään liikkeelle ja päästään noin sata metriä, kun kinttuvaivainen huomaa puhelimen jääneen autoon. Lähtee sitä hakemaan. Digitaaliohjus jatkaa matkaansa, koska mittari ranteessa raksuttaa eikä salli pysähtymistä ilman että matka, vauhti ja sen semmoiset tiedot sakkaavat. Kinttuvaivainen huudahtaa odottamaan, jolloin digiohjus hidastaa vauhtia, muttei pysähdy. No, päästään jatkamaan kulkua.

Tunnelma puristaa, mutta lenkki jatkukoon, ajattelee Kinttuvaivainen. Ja päättää odottaa, jotta syyt lähtevät spontaanisti avautumaan. Näin käykin: Digiohjuksen panta kiristää: on tullut sukulaisvelvoite sotkemaan joulun valmisteluaikaa. Siitä on syntynyt paineita. Digiohjus kertoo jouluvalmisteluiden vievän ”joka tapauksessa ainakin kaksi viikkoa ja pitäisi ymmärtää, ettei järjestä joulukuussa sellaista, joka sitoo osan kuukaudesta muuhun, sillä ihmisillä on kiire”. Kinttuvaivainen miettii keitä ovat nämä yleisilmaisun tarkoittamat ”ihmiset”. Kysyy sitten varovasti jouluvalmisteluiden sisällöstä. Mitä tapahtuu, simapullostako lensi korkki? Ei, vaan tulppa Digiohjuksen suusta. Alkaa verbaalinen kuohunta, jossa pursuaa itsetehtyä lanttulooraa, porkkanatuuvinkeja, pottulaatikoita ja kaikki mahdollinen ape sylkikuohussa maailmalle. Viimeisenä rusinana nassepullasta lentää Itse Käänteentekevä joulupöytäareenoiden loppuhuipennus, Arabialainen maustekakku! Nämä kaikki on valmisteltava – ”joulu EI tule valmistelematta!”

Kinttuvaivainen kuulee vasemmasta kaiuttimesta pienen, hyljeksityn Beetlehem-lapsen itkua. Oikeaan korvaan kantautuu astraalitasolta lähetetty kaatuneen joulukuusen rojahdus, jota seuraa latvatähden paukahtava isku olohuoneen ikkunaan. Alle jää romahtanut joulufiilis.

Tarinan opetus? Joulunaika, rauhoittumisen aikaa? Jos ei, niin mitä aikaa se on? Kiristyneitä pantoja, viulunkielihermoja, huonoa mieltä ja kiukkua? Jos panta kiristyy kohti aattoiltaa, on viisain katsoa lukemia peilistä. Ja verenpainemittarista. Siis, jos minulta kysytään. (Ei kysytä, tiedän. Sanon silti :D.)

###

Seuraavaksi on viisain piristää Lukijaani tuotetiedotteella. Se on jo useampaan kertaa paikkansapitäväksi todettu, mutta aina sitä sortuu, kun muutakaan ei satu valikoimassa olemaan. Kyse on Hetki-salaateista. Liian monta alla olevan kuvan kaltaista yllätystä on tullut. Tämä oli ehdottomasti viimeinen. Tuotetietojen perusteella käyttöaikaa pitäisi olla vielä kaksi päivää, sen verran voittajasalaatista on kyse, kuten kuvasta käy ilmi. Adjö Edsevö.

###

Koska ennen maatemenoa kannattaa aina miettiä jotakin hauskaa ja positiivista, niin sillä periaatteella kerron, että lapsenlapsi ilahdutti meitä tänäänkin läsnäolollaan. Kaivoi hupparinsa vatsataskusta keltaisen lötkön, joka osoittautui liskoksi. 😀 Kuljetti liskoa hellästi mukanaan ja oli siihen kovin mieltynyt. Meihin tuo löysä lisko ei erityistä vaikutusta tehnyt.

Toinen iloinen asia on se, että pikkuhiljaa ajatus kääntyy tulevaan kevääseen ja kesään ja retkiin, joita kannattaa nyt viime tipassa ja pikaisesti alkaa miettiä, heh. Sieluni silmin kuljen Muotkatunturissa, auto jätettynä Destian kuopalle – vai kuljenko poroaidan vierustaa Stuorraäytsille, siitä yhdestä kohtaa aitaa pääsee ali. Ehkä sittenkin Tuntsaan, oi tuo ihana paikka! Vai lähdenkö taistelemaan possujunassa Pallakselta Hettaan? (En.) Otanko sittenkin vain kartan pikkukätöseen ja roikaisen metsiin omille poluille jostakin kohdasta, jossa ei näy ketään? Jopa Routasenkuru käy mielessä, mutta koska liikun liki aina yksin, ei taida uskaltaa ottaa riskiä nilkan murtumisesta jossain kiveliössä. Järki sanoo senkin, että hyviä kohteita on paljon joka puolella maata, jos ihan eteläosaa ei lasketa. Ja kaikki kuitenkin elämässä etenee omalla painollaan, paikanvalinnatkin. (Vai meneekö pääosa kesästä ensi vuonnakin maila kädessä. Hiton lyhyt on kesäaika, kaikkea ei ehdi millään!)

…josta omalla painollaan etenemisestä tulikin mieleeni, että huomenna on soitettava sairaala x:n it-osastolle. Asia: voisivatko nikkaroida etäkoneeni yhteyden kuntoon päästäkseni tekemään etätyöt. Nyt se ei onnistunutkaan. Syy on todennäköisesti tuoreessa Windows-päivityksessä, eikä olisi ensimmäinen kerta. Päivityksen jälkeen sairauskertomusohjelman kaikki kohdat eivät useinkaan toimi. Ja juu: teen töitä joskus sunnuntaisinkin, jotteivät pirstoudu pitkin viikkoa. Alkuviikko joka tapauksessa nyt menee työreissussa.

No miksen soita päivystävään it-tukeen? Been there, done that: vastaavat jostain etäpaikkakunnalta, aina hyvin ystävällisinä ja yrittävät kaikkensa, mutta meikäläisen kohteena on sen verran spesiaalitiedostot, että pääsääntöisesti ulkopuolelta ostettu it-päivystys ei siitä selviä. Uskokaa pois, näin on. Ja ymmärrän erittäin hyvin. En minäkään selviäisi jokaisesta erikoisalasta, jos pitäisi niitä kaikkia samalla osaamisella päivystää.

Mitä? Pääsinkö iloisiin asioihin? Palautan liskon mieleeni ja lähden sen kanssa Kuivin reitille tai Kaldoaiviin. Ei, vaan muuraudun mielikuvissani hiihtovaellukselle neljän vuodenajan makuupussiin, enkä nouse sieltä palelluttamaan varpaitani ennen huomisaamua. Jolloin olen jälleen varma siitä, etten ikinä lähde lumihankiin nukkumaan.

Siis: hyvää yötä kaikki maailman ihmiset, sanoi yksi lapsistani aikanaan joka ilta. Toivotan sitä samaa Lukijalleni ja myös tälle lapselleni, joka kulkee jossakin omia teitään.

Teidän, Klara