Matkakertomusta. Osa1: Villahousut

Hyvä Lukijani,

tervehdys etelänpuolesta, jonne päästäkseen saimme kuulla lentokapteenilta polttoaineen määrän. Siitä laskettiin Talonmiehen kanssa päästöosuus per nokka. Määrä vastasi itärajan autiotuvalle matkaamisen päästöjä – meidän osaltamme. Jokainen koneessa lusinut kantakoon kukin sitten oman ristinsä.

Omat hankaluutensahan teräskapulan sisällä on. Allekirjoittaneelle lentomatkailutapahtumia on sattunut vähintään yhtä paljon kuin junamatkailussa, kirjaksi asti olisi. Tulee tässä nyt mieleen tapaus, kun viitisen tuntia kuuntelin edessä olevan penkkirivin kovaäänisen tyypin taukoamatonta pälätystä. Kun noustiin koneen käytävälle poislähtöä tekemään oli pakko huikata tyypille kiitokseksi, jotta sinä se taidat olla gramofonineulalla rokotettu. Tuon jälkeen luikinkin sitten liukkaasti tieheni. Jospa hälle jäi joku ajatuksensiemen muhimaan seuraavien lentomatkojen vierustovereiden voitoksi, mene ja tiedä.

Nyt pilkkakirves kolahti koneessa omaan nilkkaan. Olin näetsen laittanut matkan ajaksi kesähousujen alle pitkät villahousut. Kun koneessa alettiin tehdä laskeutumisvalmisteluita, hiippailin toilettiin riipiäkseni villahousut pois ennen etelänvaloon astumista. Jonkun verran oli toilettijonoa siinä kolmelle pytylle ja huusinovesta sisään mennessä arvelin kertyvän vielä lisää. Tulee olla ripeä – toiset on aina huomioitava, että hekin ehtivät toimittaa toilettiasiansa! Harmittelin, ettei mitään kassia tullut mukaan, mutta sievällä kääröllähän villahousut saa tyylikkäästi kuljetettua istumapaikalle ja sujautettua reppuun.

Siis ensin kengät ja sukat jalasta, sitten kesähousut ja nopealla nykäisyllä villahousut ja pyöräytys kääröksi. Sitten vaan nopsasti kamppeet takaisin,mutta miraakkeli: missä hitossa alushousu on? Silloin tulee kuulutus siirtymisestä omalle paikalle, pöydät ylös ja selkänojat pystyasentoon. Nopea vilkaisu ahtaassa hyysikässä ei anna havaintoja alushousuista, jolloin älyän niiden lähteneen samalla kiireisellä nykäisyllä ja kyyryilevän villahousupakettissa. Ei ehdi enää lisäkiemuroita viritellä, vaan sipaista äkkiä housut, sukat ja naruttaa kengät ja syöksyä hyysikästä kiiruusti omalle paikalle ja hasta la vista vaan. Sanoin Talonmiehelle, ettet ikinä arvaa mitä sattui. Myönsi ettei, mutta totesi mahdollisuuksien kirjon olevan nimenomaan henkilöni kohdalla merkittävä.

Muutoin täällä näyttää pallopeli jotenkin kulkevan asiallisessa vaatetuksessa, ruoka on syötävää ja kentältä meidät äsken hotellille ajanut taksikuski molotti puolihuutoa koko matkan puhelimeen jotakin tuntematonta kieltä, joka ei tämän maan kieli ole. Majoituspaikan edessä kysyin mitä kieltä se on. Arabiaa, hän sanoi ja lisäsi (jos oikein kuulin sanan) beri-arabiaa. Kysyin, missä maassa sitä puhutaan. Marokossa, vastasi. Sanoin, ettei ole ihme, etten sitä osaa, muttei hänkään ehkä suomea? Hän naurahti: ”Finlandia?!” Ja lisäsi: ”Herreguud!” Vastasin hänelle: ”Yes yes, Finlandia, Herreguud!” Enpä ryhtynyt Marokonpojalle suomenopettajaksi.

Näihin puheisiin, Klara