Jouluvalmisteluja ja räkkäajan odotusta

Hyvä Lukijani,

terveisiä nojatuolistani, jossa poden lentokoneflunssaa, tuota taattua matkatuliaista. Eikä epäilystäkään tartunnanlähteestä. Hän istui vieressäni, vietti aikaansa vahtimalla jokaista risahdustani yskien välillä estoitta. Hetkeäkään en epäile olleeni ainut tartunnan saaneista. Rouva oli ladylike-tyyppiä kaikilla mausteilla pikku käsilaukkusta myöten. Kynnet oli huolellisesti osannut lakata viimeistä piirtoa myöten, mutta hygienian perusprinsiipit oli menneet ohi korvien. Siis, että jotain on yskiessä laitettava suunsa eteen vaikka ihan kohteliaisuutenakin. No, kaikkea ei voi vaatia. Pääasia, että kynsilakkapurkin saa köpellettyä rakennekynsillä auki, first things first.

Reissuhan oli muuten oikeinkin hyvä. Mitä nyt rantauduin paikalle ilman alushousuja ja putosin myöhemmin kaivoon, mutta sattuuhan sitä. Ja edesmenneen anopin sanoin kymmenen vuoden päästä sitä ei muista kukaan.

###

Ehkä Lukijani miettii, mitä heikkarin ruskeita pötköjä yläkuvassa on. Minäpä paljastan. Se on vuosi sitten leipomatta jäänyttä piparkakkutaikinaa, josta joulutalossa nyt jouluvalmistellaan joulutunnelmaa. Talonmies tekee myöhemmin sitten joulusinappia tunnelmaa luomaan, se on hänen joulu-mustinsa (julmust on eri asia, sitä tarjoaa lappilainen miniä).

Joululahjat? Ostettu! Tarkemmin sanottuna Helsinki-Vantaan lentoasemalta, näppärää. Sen kun kruisaili puolessa tunnissa lahjat kasaan. Mutta älköön Lukijani menettäkö toivoaan: Tatzikistanilaisen Maustekakun tmv. aion leipoa, periaatteesta. Ja saunan kuurasin eilen vaikka sitä pestään tuon tuosta, mutta kuuluu kuulemma tehdä jouluksi. Selevä peli. Kuitenkin suuresti ihmettelen, eivätkö pese saunaansa säännöllisesti ilman jouluakin – mitä jouluporsaita ovat!

###

Asiasta akatemiaan, niin ei ihan ole joutanut nojatuolissa potemaan, sillä sain kutsun väitökseen ja väitösjuhlaan. Raahauduin maskissa takapenkkiin, iltajuhlan jätin väliin. Sen verran kehno olo oli ja tartuntariskikin. Mitä väitöstilaisuuteen tulee, niin siihen flow´hun aina menee innolla mukaan, sairaanakin. Hieno tilaisuus ja korvia hivelevää tieteellistä debattia väittelijä ja vastaväittäjä kävivät. Mukana on tietysti aina kustos eli väitöskirjan ohjaaja-professori tuppisuuna istua tönöttämässä erotuomarina väittelijän ja vastaväittäjän välissä.

Vähän haikeana muistelin vuosien takaista omaa väitöstä, kaikkea sitä hermoilua ja jännittämistä, tunnemyrskyä ja kaatavaa väsymystä kun kirjan loppuviimeistely piti tehdä leipätyön ohella. Tutkimusvapaan saaminen ei tässä ammatissa ole helppoa ja tarkoittaa käytännössä palkatonta vapaata. Tutkimusryhmään kai useimmat kuuluvat, mutta ryhmänvetäjä ei liene innokkain palkanmaksaja. Väitöskirjan tein pätkittäisillä virkavapailla, jolloin päivystämällä ja keikkalääkärihommilla paikkailin taloutta. No joku pieni apuraha taisi olla. Yliopisto sai tutkinnostani valtiota parikin kopeekkaa, sillä yliopiston valtiolta saama rahoitus perustuu ainakin osittain tutkintojen määrään. Tohtorintutkinto laajuutensa vuoksi lienee yliopistolle arvokkain.

Se marttyyriosuudesta, mutta kokemusta en vaihtaisi pois. Hattua en vieläkään ole ostanut, enkä ostakaan. Mitä tuolla tonnin hatulla tekisin. Jaa, keksin: pitäisin joulupöydässä päässäni. Hattua enemmän sain ajatuksellista pääomaa pään sisälle, mielestäni.

###

Elämä on täynnä yllätyksiä. Parhaimmat järjestää itse itselleen kuten tänään. Lupauduin elokuussa Enontekiölle – sole ko lähteä. Ja aina on oltava jotakin hauskaa kiikarissa. Aloin oitis tutkailla karttoja. Niihin on paneutuminen huolella, sillä matkustusseura saa kulkea omia reittejään, kuljen maastossa yksin. Näin yleensä toimin monestakin syystä. Päiväjotokset ja leiripaikat saa silloin päättää itse, eikä tarvitse huomioida tai suututtaa ketään. Vaarallista? Ei vaarallisempaa kuin aivoverenkiertohäiriön kourissa tai nororipulista munuaisten vajaatoiminnan saavan retkitoverin seurassa.

Ja tässä yhteydessä on raportoitava eilinen Muonion tk-lääkäri Taulavuoren Instagram-päivitys, jossa kertoo Lapin talvirealiteetteja. ”Viiden vuoden aikana olen tainnut joka joulukuu saada maastoon menehtyneen vainajan eteeni”. Taulavuori seisoo puhumassa 28 asteen pakkasessa kertoen maastosta sille päivälle tuodun ”mitättömän polvivamman” saanut ulkomaalainen, jonka varustus oli kaikkea muuta kuin asianmukainen siihen keliin. Jokainen lääkäri pystyy arvioimaan elimistön kyvyn selvitä 28 asteen pakkasesta, kun joku ei menekään kuten oli suunniteltu. Mutta hip hei, minä menen kesäaikaan. Räkkä ei haittaa, siedin sitä jo aikanaan lapsenakin siellä asuessa ja Lapissa asuvan on se niin ikään siedettävä. Räkkäaikaakaan ei oikein voi tarkkaan ennustaa, kun se riippuu niin monesta seikasta aina kevään lumiolosuhteista lähtien.

Mutta nyt on aika siirtyä yskimään ja niistämään ja piipahtamaan happihypyllä.

Joulunodotusta ja laadukkaita piparkakkuja toivoo teille Klara