Hyvä Lukijani,
pitkään suunnittelemani, mutta huonojen kelien vuoksi siirtämäni retriitti itärajalle on nyt toteutuksessa. Tulipesässä puut humisevat ja rätisevät, ikkunasta näkyy laskevan auringon kajo ja elämä käy laatuun… paitsi… no palaan siihen kohta.
###
Tulin tänne pakastinta vastaaviin olosuhteisiin joku päivä taapäin. Ulkona taisi olla nollan tienoilla, sisällä kämpässä -9. Tuttu juttu, hirsihän pidättää kylmän itsellään kuin myös kuuman, sekin tulee kesäisin todetuksi.
Ilta meni ”jäitä poltellessa” eli jäistä kivipiisiä varovasti herätellen. Kalamiesten lähdöstä oli jo siinä määrin aikaa, että uuni oli vuorannut kaiken pakkasen itseensä. Ilman protestia se ei vallitsevasta olotilastaan koskaan luovu, vaan tupruttaa mielenosoituksen savut sytyttäjän silmiin kuin luolamiesten nuotio. Kivijärkälettä onkin lähestyttävä pienen koivutikkukimpun kanssa: ”Voisitko antaa anteeksi, kun joudun häiritsemään?” Kun kaikki temput on läpikäyty kuin turkkilainen Nato-prosessissa, suostuu järkäle lopulta hitaasti yhteistyöhön. Alkuun päästyään se siihen sitten sitoutuu niin kauan kuin kihlat on voimassa. Kun ulko-ovi sitten lähdön merkiksi pamahtaa ja auto käynnistyy pihassa, sulkee kivijärkäle silmänsä ja palaa huurteiseen talvihorrokseensa. -Tässä Lukijalle satu kiviuunista :D… ja paluu reaalimaailmaan.
Nimittäin ensimmäinen torppayö vastasi pakastimen tehopakastusvaihetta. Jäiset hirret imaisivat ensilämmön itseensä meikäläisen taistellessa pakastumista vastaan. Taistelusetti kasvoi yön mittaan lisäkuorikerroksilla niin, että aamusella, kun kämpässä oli sentään jokunen plusaste, olin kääriytynyt neljiin sukkiin, kaksiin villahousuihin ja yksiin untuvahousuihin, kahteen (sic!) kolmen vuodenajan untuvapussiin, kolmeen villapuseroon, joista kahdessa oli huppu ja yhteen untuvatakkiin. Lisäksi nykäisin alleni Kaira-makuualustan.
Huono yöuni harmitti vähän, kun tiedossa oli komea päivä ja suunnitteilla ennalta kartasta katsottu koko päivän retki umpimetsiin karhunpesän etsintään. Aamulla kello kuusi olikin kyllä komea pakkasaamun punakka aurinkokeli: voi että!
Tokkuroituani enimmät unipumpulit päästäni, kannettuani kaivosta saunavedet ja liiteristä heinähäkillisen lisäpuuta alkoi retkikamppeiden pakkaus. Se on tunnetusti meikäläisen retkien työläin, pitkällisin, monipolvisin ja uuvuttavin prosessi! Joka kerta kiroilen puuttuvaa pakkauslistaa. Pähkään varustuksiani sitten tuntikaupalla. Pakkaan ja puran ja taas pakkaan. Lopulta kuitenkin jotain oleellista aina jää matkasta.
Nyt päätin ottaa suksien lisäksi lumikengät ja kun oli keittovehkeet ja lisävaatetta ja eväitä ja ja ja… niin päädyin ahkioon.
###
Matkaan sitten pääsin ja upea retki muotoutui pitkin järvenselkiä ja umpimetsiin. Karhuista tai karhunpesistä ei näkynyt jälkeäkään. Muutamat saukon jäljet ja liukulaskupaikan näin kosken reunalla, jäniksen jälkiä ja ketuksi olettamani hiippailijan helminauhajäljet. Korppi huuteli pariin kertaan. Kovin oli vielä hiljaista metsässä, ei yllätys tietenkään.
Reissun käöntyessä paluumatkan puolelle alkoi jotenkinvoimat vähentyä ja kerta kaikkiaan tuntui, että pitääkö taukoilla kymmenen minuutin välein, kun sykekin pyrki kovasti nousemaan. No, alla oli huonosti nukuttu yö, aattelin. Mutta tuvalla saunottuani alkoi nokka vuotaa ja kurkku tulla karheaksi ja siinäpä se: flunssahan se teki tuloaan ja vei voimia!
Illalla oli kuitenkin pakko taas seisahtua upean tähtitaivaan alttarin ääreen kuistille ja taivuttaa niskanikamat kohti taivaan kattoa. On ne komeita nuo tähdet etenkin täällä, kun taustavaloa ei ole häiritsemässä. Joku tähti siellä aina silmäänsä vilkuttaa ja saa ajatteleman suuria aatoksia. Että kuka siellä vilkuttaa, onko se edesmennyt V vai äitimuoriko? Isäkö vai mummo, pappako vai mamma? Ehkä se Karjalan kannaksella nuorena kaatunut toinen isoisäni, jota koskaan en saanut tuntea. Sen myötä aatos sitten vilahtaa tuohon muutaman kilometrin päähän, että samoja tähtiä sielläkin katsellaan. Ja että aivan varmasti siellä ollaan keittiökeskusteluissa samaa mieltä kuin me täällä. Että kyllä me ihan hyvin olatisi voitu elää rauhantilassa näin naapureita kuin ollaan. Että oltaisi vaan jatkettu kanssakäymistä entiseen malliin ja annettu vanhojen vallanhimoisten papparaisten purkaa aggressionsa oligarkkiensa ja silovikkiensä kanssa omissa piireissään keskenänsä.
###
Tänäänkin oli komea päivä ja kävin vähän hissukseen liukulukikengillä hiihtelemässä, mutta enimmäkseen voimat on menneet veden ja polttopuun raijjaamisessa. Nyt on saunan piisissä tuli. Käyn ropsauttamassa löylyt ja vuoraudun untuvapussiini katsomaan uutisia.
Hyviä luontohetkiä ja terveyttä sinnepäin, Klara
Klara Saken kirjoittaa 