Tekoälyä kurkkupurkissa

Hyvä Lukijani,

kurkistapa tämän autiotuvan kuistin ikkunasta tännepäin. Hyvä! Näethän, että ollaan keskellä ei mitään, vaikken Sallassa olekaan (Salla muka otti mainosvaltikseen imuroidakseen osan Rovaniemen markkinoista itselleen).

Huomaathan voimakkaan puuskatuulen, joka riuhtoo Eifel-tornin kokoisia mäntyjä ympärilläsi. Pyryttää tiukkaa, pienirakeista lunta, joka raapii sarveiskalvojasi, ellet pidä varaasi. Repii takkisi helmasta, tunkeutuu kauluksesta ja tyrkkii syrjään. Että pois tieltä, täältä pesee ja tuulee! Puristat ikkunanpieltä rystyset kivistäen pysyäksesi kuistilla ja teroitat katseesi pikkumökin sisään (hyvä:et kompastunut kuistille talviunille taipuneeseen kajakkiin). Näetkö mökin sisällä Amorost-tontun näköisen käppänän istumassa kerrossängyn yläpritsillä jalat rappusen puolelta roikkuen? Otsalamppu on pimeänä, mutta ipadin valo heijastuu torttutaikinan näköisestä Amorostin naamanahkasta. Se olen minä.

Istuin tovin tässä rihkamavalosarjan pikkuruisessa hohteessa ja annoin katseeni kiertää mökissä. Olen juuri sulkenut pellin, kun sisällä on 19.3 astetta, eikä kamiinalla ole yöpäivystäjää. Huomaan vilkuilevani tuon tuostakin kaasujääkaapin päällä tiukasti tuijottavaa häkävaroitinta.

Ystävä aamulla morsetti kauhunsekaisen tietotteensa: a) vaikka on kasvanut maalla niin b) ei uskaltaisi yksin olla tälläisessä erämaassa, kun vuorokaudestakin suurin osa on säkkipimeää. Tiedotteen logiikka ei täyttäisi formaalilogiikan alkeellisintakaan prinsiippiä. Siis, että koska A niin B, muka.

Mutta minäpä en pelkää pimeää, ehei. Olen tottunut siihen ja täällä varsinkin se on ainainen ystäväni: saan olla rauhassa ja vaipua introverttiseen retriittiin. Mutta jotakin pelkään minäkin. Pelkään tuota kirottua häkävaroitinta, joka saattaa ennalta-aavistamatta ja äkillisesti jääkaapin päältä rääkäistä kuin supikoira kammottavan rääkäisynsä. Jospa patteri on menettänyt tehonsa pakkasissa jääkaapin päällä alkutalven eletyään ja ääni mennyt käheäksi.

Nämä valot on uudet, eikä ne samat virttyneet, jotka Lukijani jo viime vuonna on nähnyt 🙂

###

Talonmies olisi ollut täällä hyvänä apuna kantamassa puita, lämmittämässä kamiinaa, reuhtomassa saunavesiä kaivolta (järvessä on 30 cm jäätä, eikä innosta kairan kanssa hosua) ja laittamassa maukasta mökkipussipastaa. Olisin heilunut vielä tätkin enemmän metsissä. No, ei innostunut. Mutta ei hätiä mitä, pärjään täällä hyvin itseksenikin. Nyt oli paikallisasukki käynyt pyynnöstä tienkin tekemässä, joten oli lähdettävä torpalle hiihtelemään ja nauttimaan siitä, ettei näe eikä kuule yhtään ketään missään. Yhdet moottorikelkan jäljet oli järvellä. Ne on tien auraajan. Hällä on verkot järven toisessa päässä.

Jäällä ei ole vettä ja se kestää selkävesiä myöten. Olen hiihdellyt sinne tänne pitkin järvenselkää ja metsämantuja. Kävin yhdellä suollakin vakoilemassa onko suden jälkiä. Ei ollut. Liekö laumaa nyt näillä nurkilla laisinkaan vai muuttivatko Espooseen koko perhekunta.

###

Tulopäivän akkuna. Mökissä oli tullessani lämpötila -2. Aamulla on siinä +10.

Juukelinmoinen tuuli. Kun käy puskassa niin en sano mi… enkä sanokaan, vaan sanon, että jotenkin kotoisaa on palata pirttihin ja nykäistä tuulen edestä ovi kiinni, että sinnepä jäät. Sisällä hirsikämpässä on hiljaista, lämmintä, pimeää ja kotoisaa.

Kun illan kähmässä pimeyden laskeutuessa puskin järvenselkää ja tiukka pienirakeinen lumimyrsky otti välillä kierroksia, mun sydämeni oli pakahtua ajatellessani sitä lapsenlapseni ikäistä poikaa, joka vuosi sitten taisteli lumimyrskyssä äitinsä kadottaneena. Voi, että se riipoo mun sieluani.

Mutta näissä on aina yksi lohtu. Se lohdutti vuosi sitten läheisen äkkikuoleman yhteydessä. Kohdehenkilö kamppailee vain hetken ja sitten kuolema armahtaa. Ei ihmisen elimistö kauaa kestä tuollaisessa onnettomuudessakaan, eikä äkkikuolemassakaan, kun sähköt katkeaa ja se on siinä. Tällä tiedolla lohduttaudun ja mieluusti lohdutan sillä muitakin. Jäljelle jäävillä on ehkä vaikeampaa. Suru kirvelee pitkään.

###

Iloisempiin asioihin, nimittäin pojan oluttuoppiin.

Se sattui näppeihini tiskien kuivausalustalta. Siinä oli outoja hieroglyyfejä, jotka oitis syötin tekoälylle aprikoituani, onko jopa Davinci-koodi 🙂 Tekoälyllä oli välitön selitys: skandinaavista riimukirjoitusta. Tulkitsi merkitkin: Algiz (symboloi turvaa ja yhteyttä henkisiin voimiin), Ehwaz ja Tiwaz, ensin mainittu edustaa kumppanuutta, toinen rohkeutta ja voittoa. Selevä tämä. Sen jälkeen otin kuvan kurkkupurkista ja pyysin tulkintaa siihen mahdollisesti piilotetuista viesteistä. Ilmoitti sen olevan ”lasipurkki, jossa näkyvät kurkut ja niiden kirkas liemi. Tulkintana tämä voisi olla merkki hyvästä makuaistista ja säilöntätaidoista. Liemessä näkyy myös mausteseoksia”. On se nokkela. 🙂 Kysyi lopuksi haluaisinko reseptivinkkejä tai tietoa kurkkujen säilöntämenetelmistä. En sanonut siihen mitään. Ottakoon yhteyttä Saarioiseen.

Tein tuosta sen konkluusion, että on ehkä kaiken viisain kurvata täältä huomenna kotiin. Toivottavasti ei kovin monta petäjää ole aamuun mennessä kaatunut ajolinjoille.

Hyvää vuoden viimeistä päivää Lukijalleni! Klara

Hiihtoreissulla suomaisen metsäalueen ja järven välisellä kynnyksellä on tämä pieni marja puristanut itsestään kaiken Kuningas Talven eteen. Ihan säälitti.

Hyvää joulua ja kiitos Lukijalle tästä vuodesta 2024!

Hyvä Lukijani,

hautuumaalle on viety kynttilät, toivotettu edesmenneille hyvät joulut ja vilkaistu myös naapurihaudassa nukkuvan nuoren kohtaa samojen toivotusten ajatuksella. Hautuumaalla on paljon hyvin nuorten ihmisten uurnahautoja. Ajatus piipahtaa kohtaloissaan. Mielenterveys- ja päihdepalvelut tulevatuseimmiten vasta seuraavalla junalla, kun asemalla olisi pitänyt olla jo paljon aikaisemmin. Lopputulos näkyy hautakivessä.

###

Kuiske kuuluu: miltä kinkku näyttää?

Talonmiehellä oli tohina päällä kinkun paistatellessa uuninlämmössä aina 78 asteeseen saakka. Sitten huusi paistomittari, että tulos ja ulos ja terassille jäähtymään. Kinkun maatessa jo terassipellillä luirahti koira terassinoven raosta silmän välttäessä, tervehti ilahtuneena sopivalle korkeudelle laskeutunutta kinkkua ja kävi kinkun ympärillä ollutta verkkosukkahousua nuolaisemassa. Onneksi havaittiin ajoissa, eikä päässyt kiinni itse tuotteeseen.

”On se varmaan jo jäähtynyt. Ettei vain jäätyisi! Otan sisään, irrotan verkon ja nahkan” kiirehti Talonmies. Tässä vaiheessa siirryn vanhasta kokemuksesta aina suosiolla loitommas: en kestä katsoa sitä tolkutonta hääräämistä. 😉 Tarina jatkuu hetken perästä köökistä kuuluvalla huudahduksella: ”May day! Apua kaivataan!” Puristavasta tukisukkahoususta päästyään kinkku halkesi kahtia pelkästä mielihyvästä. ”Hitto. Ois sittenkin pitänyt ottaa se luullinen versio!” Koska allekirjoittaneella ei ole tuohon sen enempää poliittista kuin hengellistäkään kantaa, pidättäydyin kommentoimasta. Tai jaa, kanta kyllä on. Se on nykynuorison kielellä sanottuna ”Aivasss-ssama”.

###

Eläköön Ruotsi – marsipaanikuorrutettu länsinaapurimme! Ja GOD JUL till Sverige! (Jouluna on aina hyvä muistaa naapureitaan. :D)

Kuvan julmust on juomaa, jota sukuun kaapattu jälkeläisenpuoliso hankkii kotipaikkakuntansa naapurista, länsirajan toiselta puolen. Mikäli Lukijalleni ei julmust heti avaudu, niin kerron sen olevan alkoholitonta, likipitäen joulukaljan ja kokakolan sekoitukselta maistuvaa juomaa.

Ruotsiin on julmustin lisäksi muitakin siteitä, nimittäin ikivanha nuoruusiän suomenruotsalainen bestikseni. Soittelin joulutoivotukset Svedumaahan hälle samt till familjen. On asunut Svedulassa rapiat neljäkymmentä vuotta ja perhettä on siunaantunut jo toiseenkin polveen. Suomenkielentaito oli hällä jo Suomessa vaatimaton ja se vähäkin on vuosien saatossa hiipunut. Sen takia vaalin ruotsinkieltä ja olin Ruotsissa aikanaan pätkätöissäkin paljolti hänen takiaan. Iloitsen kyetessäni edelleen kommunikoimaan kanssaan ruotsiksi. Hälle soitellessa saa aina tuoreet uutiset paitsi hänen elämästään myös länsinaapurin tunnelmista. Synkeät kuulostavat olevan: katuväkivaltaa, jengiytymistä, epäonnistunutta integroitumista kaikkine sivuvaikutuksineen, sodanpelkoakin. Mutta aina on ilon aiheitakin! Oli tehnyt jouluksi lussebullar. Ohessa linkki sattumanvaraisesti valikoituun videoon ja reseptiin. Emäntä voi siis nousta joulukuusen alta käärimään hihat lussepullataikinaa vasten 😀 https://youtu.be/Y3KoYqR1s-k?t=27

###

Tarjoan Lukijalleni tuoreen lussepullan ja julmustia palan painikkeeksi joulurauhan toivotusten kera. Iloitkaamme: maapallo on jälleen kääntynyt kannaltamme katsoen parempaan asentoon ja päivä lähti pitenemään kohti kevättä!

Oikein hyvää joulua toivottaa Klara, uskollinen kirjeenvaihtajanne

Ps. Kävin kirjastossa ja toivotin siellä tuntemattomalle naiselle hyvää joulua. Mikä hämmästyneen ilon ilme kasvoillaan olikaan ja toi meikäläiselle lämpimän joulumielen hänen huudahtaessaan: ”Voi kiitos paljon ja oikein hyvää joulua sinullekin!”

Laajoja kaaria kuusen alta Tasmaniaan

Komea jää! Ei ehtinyt luistelemaan, kun Äiti Talvi jo peitteli sen valkoisella täkillä.

Hyvä Lukijani,

en ole joulukiireihmisiä lainkaan, mutta jotakin hösellystä tässä on ollut, kun tekstitkin venyneet. Joulu? Rauhan ja rauhoittumisen juhla! Orastavan ilon pysäkki ja lähde: päivä alkaa pidentyä, taas kerran!

Katson sivusta kuinka äitiverrokit stressaavat, joka vuosi. Ja joka vuosi sanon: osta hyvä ihminen rätingit kaupasta, pyydä vaikka pitopalvelulta apua. Sanani kaikuvat tyhjyyteen. Tukehtuvat itse tehdyn lanttulaatikon uumeniin, torttu lentää tukkimaan käkättimen ja lipeäkalasuikale vedetään kärsäni eteen: mene pois paha henki! Haluamme riehua, tohottaa, hösöttää ja riuhtoa selkänahastamme kaiken. Haluamme joulufiiliksen: marttyyrikuoleman kuusen alle! Äitijouluun kuuluu verikäsin kannettu risti ja uhrialttarille heittäytyminen: minä tein tämän kaiken teille kaikille. Ja olkaa nyt hlvetti soikoon edes kiitollisia senkin pissapäät! Katsokaa nyt kuinka äiti on riekaleina ja kaatuu lahjakasan sekaan. Ja joka vuosi aikuiset lapset kaikkine lisukkeineen saapuvat juhlatalon sohville makaamaan, sänikät kirmaavat pitkin huushollia hippaleikeissään. Hännän huippuna räksyttää Turre ja nostaa jalkaa joulukuuseen. Iloista joulua!

Mitäs me Kunnon Ihmiset? Istumme Talonmiehen kanssa aaton kotitorpassa. Ruokimme taivahan lintuja, laitamme matkalle lähteneen naapurin iloksi lyhtyjä pihalle, teemme lumitöitä, käymme viemässä kynttilät Vanhan Emon ja Veen haudoille ja kuuntelemme Hoosiannan. Sitten torttu per nuppi, kuuden kilon kinkku puoliksi ja vadillinen kaupan perunalooraa. Soitan ehkä vähän haitaria ja lepäillään sohvilla – itse! 🙂

Semmoinen on isovanhempien joulu. Jälkeläiset ovat osan joulunpyhistä kiinni ammatissaan. Jonkun on huolehdittava siitäkin, että yhteiskunta pyörii 24/7. Loppukaartinsa siirtävät toisten mummoloitten sohville siksi aikaa.

Joulupäivänä kokoonnutaan valmiiseen pöytään jälkeläisen kutsumana. Kätevää! Talonmiehen kanssa aatellaan jo kantaneemme kortemme kekoon joulujensa eteen. Nyt on heidän vuoronsa. Sopii heille. Punkt o. slut.

###

Tein taannoin pienen metsälenkin tälle lammelle. Kuva siis ottamani ja omistamani kuten kuvat täällä ovat, ellen toisin ilmoita. Nykyään ollaan näistä copywright-oikeuksista niin sätkyinä joka puolella.

###

Taas on viereen kertynyt pino lehtiä. Kaksi Suomen Kuivalehteä, pari Feminaa (sic! :D), yksi Kuluttaja-lehti ja Latu&Polku. Viimemainitun luinkin jo työreissulla. Oli kattava asiantuntijoiden kirjoitus vuoden takaisesta onnettomasta hiihtovaelluksesta, jossa äiti ja poika menehtyivät. Voi itku, miten väärä arvio johtaa kammotukseen. Kuru, minne vyöryivät, on havaintojeni perusteella vuoskymmenet ollut off piste-laskijoiden erittäin hyvin tiedostama vaaranpaikka. Eikö äiti ollut siitä kuullut? Tai ehkä vain eksyivät. Lehti kertoo pakkasta olleen -35 astetta ja säätiedot tiesivät tunturinlaen myrskytuulesta.

Hevosmiesten tietotoimisto kertoo kämpällä olleiden toisten vaeltajien jääneen kelin vuoksi kämpälle. Ja että äiti ja poika lähtivät Pallasta kohti, koska tarkoitus oli ehtiä Rovaniemen asemalle vievään linja-autoon. On inhimillistä kiinnittää vaellusaikataulu ennakkosuunnitelmaan. Mutta sisältää riskin: luonto elää omilla aikatauluillaan.

Latu&Polku-jutussa mainittiin seikka, josta olen viime vuosina huolestunut. Vanhemmat kuskaavat hyvinkin pieniä lapsia erämaihin. Viime kesänä törmäsin pariskuntaan, jolla oli mukanaan konttausikäinen. Lapsi on täysin vanhempiensa armoilla keskellä metsää, kaikkea voi sattua itse kullekin ja apu kaukana. Ajattelen näin: mitä poromies ei tee, sitä ei kannata taajama-asukkaan tehdä. Koskee kaikkea toimintaa Lapin maastoissa. Saa sanoa, että hyvin ehtii retkeillä lasten vartuttuakin! En toki tiedä kauanko kunto riittää, muttei sitä vielä älyä lasten ollessa pieniä. Joten vaietkaamme tästä kirvelevästä faktasta. Vanha ilonpilaaja-harppu on aina niin kuvottava tyyppi.

###

Back to basics! Huokaiskaamme jo helpotuksesta ilosanoman edessä: enää joku päivä, niin jo lähtee kevät tulemaan kukon askelin, harps-harps vaan! Valo lisääntyy, toki vain joitakin sekunteja, mutta liian vaativainen ei pidä olla! 21.12.24 klo 11.20 Aurinko on suoraan Kauriin kääntöpiirin yläpuolella. Hetkinen, Kauriin? Jep, se on eteläisellä pallonpuoliskolla, lapsikin sen muistaa. Olen näissä kääntöpiiriasioissa joskus saanut Superior-luokan Kaikkitietäjän hajalle kysymällä nousiko aurinko lännestä, kun Australian Tasmaniassa oltiin. Näin silmissäni Vineglass Bayn, viininlasin muotoisen lahden, ja mielestäni aurinko kyllä nousi siinä lännestä, oltiinhan kaikkinensa pää alaspäin Suomeen nähden 😀 Kaikkitietäjän pää kallisteli puolelta toiselle ja olinko havaitsevinani pienen savujuovan nousevan molemmista korvista? No, idästähän se nousi silloinkin. Nuo Tasmanian ajat oli sitä aikaa, kun ilmaston lämpeneminen ei ollut otsikoissa ja persus kesti puolentoista vuorokauden matkustamisen. Alla oleva kuva ilmoittaa tiedoissaan sen olleen vuonna 2003.

Näin päästiin heittämällä kaatuneiden joulukuusien seasta talvipäivän seisaukseen ja siitä Tasmaniaan. Jotta ei voi väittää, etteikö laajoilla kaarilla edettäisi 😀

Jatkan haitarin soittoa. Uralin Pihlaja jo melkein tunnistettavasti irtoaa rutusta.

Kuulumisiin, Klara

Resilienssiä ja latinaa pimeyteen

Hyvä Lukijani,

kuva tuo terveiset suoreissulta, jolla kompensoin peruuntunutta mökkireissua. Viittaan edelliseen kirjoitukseen. Vaikka it-teknologian aikataulu nostatti vastataisteluhenkeä, niin lannistuin ja järki voitti. Sen verran on resilienssiä. Nykyäänhän resilienssi on suurta hottia. Katsotaanpa tuntevatko kirjahyllyni hakuteokset sanaa.

Aloitan Uudesta Sivistyssanakirjasta…res….resi… kas tuossa se olisi. Mutta kirja tyytyy esittelemään sinänsä kelpo laitteen eli resinan. Kertoo näin: ”ransk. dresine, keksijänsä Draisin mukaan”. Drais! Äkkinäinen ei olisi arvannut resinan taustaa! Perään heittää ”resiinit”, latinan sanasta resina, hartsi. Mainitseepa seuraavaksi vielä res immobiliksen eli kiinteän aineen. Muistakaa se ja huudahtakaa yllättäen illallispöydissänne ”res immobilis!”. Tämän tervehdyksen takuulla lisäisi Gustave Flaubert.

Tarkka silmäni navigoi hyllystä lisää aputeoksia. ”Maaginen aarrekartta, eräretki 200 kainuulaiseen tarinapaikkaan”, ei auta. Epidemiologia ja statistiikka… regressiokertoimesta ei mitään hyötyä. Poliisialan sanastokin löytyy (heh, mitäpä ei löytyisi!), katsotaanpa. Sanaluettelo osoittautuu ruotsin ja englannin kielen sanakirjaksi lainvalvojalle tarpeellisista termeistä kuten ruumishuone, sekkipetos ja öljysoratie. Tarkennan katseen r-kirjaimen kohtaan. Reunaviivan ja revolverin välissä ei ole resilienssiä, vaikka sinivalkoisen pakettiauton kuskille resilienssi on mitä tärkein työväline.

Jatkan ”Siivekkäitä sanoja ja sivistyssanoja”-teokseen. Kansilehdelle on äitini kirjoittanut tyttönimensä lisäksi vuosiluvun -49 ja kotipaikkakuntansa. Pelkäsikö kirjan katoavan? Teos on painettu vuonna 1938, jolloin on tarvittu roppakaupalla resilienssiä. Mutta tunteeko sen ajan sanasto resilienssiä? Ei. Sisällysluettelossa on ”Repiä vaatteensa” ja ”Riippua hiuskarvan varassa”, mutta resilienssistä ei riekalettakaan.

Kaivan hyllystä ”Lääketieteen termit”. Ja bingo! Täällä on, tottakai! Resilienssiä on kärynnyt roppakaupalla joskus sekä lainvalvojalla että meikäläisellä, kun jotakin kulkijaa on porukalla yritetty auttaa, lämpimänä tai kylmänä. Resilienssi, latinan sanasta resilientia. Re = uudelleen ja salire = hypätä. Boing-boing-boing vaan. Suomennettu kimmoisuudeksi ja palautumiskyvyksi.

Seuraavaksi olisin siirtynyt lukupinossani olevaan teokseen ”Sanan rieskaa vaihetuspöydällä – pieni kaanaan kielen sanakirja”. Mutta tässäkin asiassa, kröhöm, oli turvauduttava ars mediciinaan, kun ei sen enempää poliisi kuin sivistyskään kyennyt auttamaan.

(Pakko mainita tässä yhteydessä lukuvinkiksi Pirkko Saisio: Suliko. Koen vieroitusoireita kirjan päättymisestä.)

###

Tässä pitäisi olla video. Toivottavasti pysyy alustalla. Otin eilen metsässä otsalampun valossa.

Laitan kokeeksi tähän videon, joita en juuri ole tänne laittanut. Olen perehtymässä editointiin ja tämä sellaisena pienenä harjoitustyönä vain.

Nyt kun päivänvalo on kortilla, on pimeys tuntunut erityisen raskaalta, vaikka vastikään saatiin roppakaupalla aurinkoa pelireissulla. Mitähän kaiken maailman cashewpähkinätumakkeiden käynnistämille toiminnoille tapahtuu, kun pimeys äkillisesti vaihtuu pitkäkestoiseksi valoaltistukseksi? Mutta voi olla niinkin, että ylemmän keskiluokan simpukkaripuli (övre medelklassens mussladiarré, lat. diarrhoea conchyliorum classis mediae superioris) vain veti energiat hetkellisesti alakanttiin. Lukija huomannee, että erityisesti tekoäly, intelligentia artificialis, hallitsee latinankielen.

Palatakseni äidinkieleen totean, että ratkaisu pimeäuupumukseen on vanha kunnon ”ylös, ulos ja lenkille!” Siirrynkin kohtsiltään pyörän päälle.

###

Kuva herätti kaukaisen takauma kansakouluajan lukukirjaan. Polku kulkee kahden laajan suoalueen välissä. Maastossa oli suuria, mehukkaita ja makeita puolukoita. Kuvan otti: minä itse.

Lukijaltani on vaadittu resilienssiä, mikäli tänne saakka päätyi! 😀 Urhoollisuusmitalien jako tapahtuu Uuden Kuun Nousun kolmantena pyhäpäivänä.

Resilienssiä ja voimia kaamokseen! Klara

Pimeässä metsässä pidän useimmiten mukanani pientä kynttilää.
Sitä on kiva katsella tovi jatkaakseen sitten valaistuneena eteenpäin.

Tietokone sorkkii aikataulujani

Hyvä Lukijani,

päädyin näppäimille, koska pääni nuokahtelee torkahtamispisteessä. Varma konsti pysyä hereillä vielä joku tovi ennen vanhusten maatemenoaikaa. Ruutuun kosahtava otsa kyllä säpsähdyttää hereille, mikäli sattuisi lipumaan stand by-tilaan.

Huonosti nukutun yön jälkeen oli suoritettava joitakin kauppaostoksia – voi estä ja varjele! Muovikuuset jo kaupan eteisessä säkenöitsee ja eläkeläisparit kyntävät joulusarkaansa kauppakärryt oikosenaan. Koitin väistellä kaikkiin ilmansuuntiin. Sitkeimmät pysähtyvät keskelle käytävää vaihtamaan kuulumisia. Niiltä ei voi välttyä viidenkään hyllyrivin takana, sillä Martilla on HUONO KUULO. Eikö nyt herraparatkoon ihminen saa ittelleen kuulolaitetta, että viattomat ja osattomuutta toivovat kansalaiset voisivat rauhassa tutkia Muurikka-pannujen rivistöjä. Ostin nääs teräksisen pannun nuotiokeitoksiin. Alumiinia ei tohdi käryyttää, sulaakin helpommin, enkä kaunokaista titaanikattilaani tohdi savustaa.

Tämmöinen mitä ajankohtaisin rantakuva tähän löytyi koneessa kiinni olevalta ulkoiselta tallennuspaikalta. Taitaa olla Indonesiasta, niin luulen. Mutta kuka näitä muistaa. Olisiko Lombokin saarelta. Kuuletko meren äänen!

###

Mökille lähtö on aamutuimaan kiikarissa. Tuli puskista, kun olisi ollut sopiva mökkirupeaman paikka vasta ylihuomisen teatterireissun jälkeen. Vaan eipä nuolaistu, kun jo tipahti! Tänään tuli viesti eräältä kustannuspaikalta, että hallussani olevaan etäkoneeseen tulee päivitys ja kone on sillä kellonlyömällä pidettävä auki. No himskatti! Kellonlyömä iskee juuri keskelle suunniteltua mökkireissua. Siinä Ryslandian autiolla rajalla ei parin tunnin tietokonepäivitykset heittämällä pyörikään. Juuri operaattori lopetti sieltä 3G:n ja tilalla on ailahtelevainen puhelinverkko. En uskalla sen verkon varassa mihinkään päivitykseen osallistua. On oltava kotona laajakaistan äärellä.

Siispä unohdan teatterireissun ja ajelen nilkka suorana huomenna torpalle, minä siis, jotta ehdin siellä lähiviikkoina yhtään olemaan. Meikäläinen siis paiskoo puuta kamiinaan ja kantelee saunavesiä, kun Talonmies suoristaa kravatin ja väyläytyy teatterinpenkkiin. Ei innostunut lähtemään saunamajuriksi.

Nou hätä, pärjään itteksenikin. Ihan on kansalaisvelvollisuus käydä rajamerkillä Maamme-laulu hoilaamassa pientä Suomenlippua heilutellen. Pimeää siellä on kuin en-sano-missä, mutta silloin on niin mykistävä tähtitaivas, eikä mitään taustavaloa tai ääntä. Susistakaan ei ole kuulunut viime aikoina inahdustakaan.

Pieni ajatus olisi piipahtaa yhdellä laavulla yöpymässä, mutta jää nähtäväksi, kun kylmenevää on luvassa. Olen niin pirun kylmänherkkä nykyisin, että jo mökin plusasteille saaminenkin hytisyttää ja sormet ja varpaat jäsähtää puikoiksi. Pitää huomenna lähteä het´aamusta matkaan, ettei mene pimeydessä söhläämiseksi. Tie on onneksi perille asti nyt ajettavissa, kun kinoksista ei vielä ole haittaa.

###

Verottajako? Lähetti uuden laskelman perintöverosta. Tavasin lappua. Perusidean kyllä ymmärsin, mutta sanamuodot valtion konttoreissa pakkaa olemaan sellaiset, että lääkäri jää armotta toiseksi. Verovelvolliselle osoitettu jäämistön osuus perinnönjättäjän saamistosta, huomioiden sovelletun lainsäädännön aineisto, jonka perusteella veroa on maksettava sen sukulaisuussuhteen mukaan mikä näissä tapauksissa on kaukaisin. (No myönnetään, sorvasin tuosta joitakin kohtia omasta päästä. Mutta ei kai näitä voi helpomminkaan sanoa. Piti miettiä mikä on ”jäämistön osuus”, minkä ihmeen jäämistön? Perinnönjättäjä, mikä ihmeen perinnönjättäjä – ai niin siis vanha emäntä. )

###

Keräilen tässä vielä kamppeitani ja toivottelen Lukijalleni ehtoon jatkoa!

Klara

Tämä on HongKongista. Joskus vuodelta…oisko… 2010?

Söis vaikka pieniä kiviä ja kaalisoppaa

Hyvä Lukijani,

niinhän se oli kuten Rautalintu erellä kommenttiosiossa sanoi, notta ei siinä kuvas mitään syötävää ollukaan. Mää erehryin pahemman kerran, notta siinä ois jotaki syötävääkin. Alkuunsahan siltä näyttikin, että hyvin menee. Tilanne kuitenkin lähti eskaloitumaan, kun kotiin päästiin ja tuli tutkailtua vähän kirjallisuuttakin, kun on nuo suolistobakteerit menneet vähän ajan myötä mielestä, kun en ole vuoskausiin enää sellaisia sairaita eteheni saanut. Vaan nyt ei tarttenut kuin peiliin vilkaista, niin potilas oli lähempänä kuin lähin puhelin. Take home message: elä hyvä ihminen syö simpukoita, vaikka satakuuskymmentäyhdeksän itsensä ylempään keskiluokkaan katsovaa tahi sellaiseksi simpukoilla pyrkivää sulle niitä suosittelisi. Ravintola oli ihan hyvätasoinen, mutta jossain kohtaa oli kylmä- tai kuumaketju katkennut.

Turistiripuliin ei pidä alkumetreillä antibioottia tyrkyttää, tämä tiedetään. Mutta kuumeen puolelle nousi, ripuli sen kun yltyi ja voimat notkahti, niin perustelin ittelleni, että saan turvautua lääkkeeseen.

Siinä on semmoinenkin taustasyy, että lähden tästä kohtsiltään ajoon eli maantielle kohti työpistettä A. Sieltä siirryn työpisyteeseen B toisena päivänä. Jos pitäisi peruuttaa työt, niin siinä siirtyisi ainakin luokallinen potilaita toiseen ajankohtaan. Sihteerit saisivat soitella jokaiselle ja sompailla uutta aikaa ties mihin kohtaan kalenteria, kun aikoja ei niin vain ole. Lisäksi jotkut siirtävät menojaan, työvuorojaan tai vapaapäiviään vastaanoton vuoksi, niin montakaan kertaa en ole urani aikana töistä pois ollut.

No, silloin kun tuli sen Ruskearuunan kanssa itsellä siompikin lääkärireissu, niin en töihin mennyt pariin kuukauteen. Pyörätuolilla puoliksi paketoituna olisi voinut herättää liikaa myötätuntoa ja joku olisi nurkunut siitäkin: sairas lääkäri laitettu mulle, missä se Mikael on, oon tottunut siihen ja nyt joku tämmöinen vanha rämä akka laitettu pyörätuolissa Mikaelin tilalle!

En tuolloin osannut edes tehdä Kelalle sairauslomailmoitusta tms. byrokratiaa, eikä sitä osannut tai älynnyt esimiehenikään huolehtia tai ohjata tekemään. Kelan virkailija sitten joskus soitteli, että mikä homma tämä on, kun et ole tehnyt oikeita lappuja ja on ilmoitettu, että olet sairaslomalla. Pyytelin kovasti anteeksi, kun ei ole siitä mitään kokemusta ja aika sairaana olin ne alkuajat ja ja ja öhh. Kun koskaan en ole Kelalta sairaslomaa hakenut. Mutta olihan senkin oppimiseen vielä aikaa ja työuraa jäljellä, taisin olla vasta kuusissakymmenissä. Pisin poissaolo sairauden vuoksi on tainnut olla alle viikko. Mikä Työn Sankari Suomen Valkoisen Tiikerin Kaulanauhoin!

###

Kuten Lukijani huomaa, kieriskelen ripulinjälkitilan tyypillisessä oirekimarassa eli itsesäälissä. Mutta singahdan tuota pikaa ylärekisteriin ja siitä suihkuun, sillä remonttimies (vessaremontti) poistui juuri ja pääsen lopulta suihkun kautta baanalle mustaan iltaan.

Päivä on ollut vähän kaoottinen, ei vähiten sukulaisen, verottajan, remonttimiehen ja etätöiden takia. Viimemainitut venyivät pitkiin sessioihin, koska avustavaa henkilökuntaa on vähennetty ja mitä ilmeisimmin sitten erittäin pahoihin ruuhkautumisiin jouduttu nykäisemään jostakin erikoistoimialaa hallitsematon ruuhkanpurkaja, pystymetsän tyyppi. Mitäkö siitä seuraa? No, tämä kaatuu lääkärin niskaan, kun puikoissa avustajapuolella ei ole kokenutta työntekijää, joka tuntee erityisalan toimintamallit ja pystyy itse ratkaisemaan ja ymmärtämään mistä on kyse ja miten tulee asian kanssa tavataan edetä esim. jatkosuunnitelmissa. Tietää, mitä asioita kelkotaan lääkärin nähtäväksi ja mitkä pitää itse selvittää ja mistä kysyä. Täysin toisentyyppiseen materiaaliin tottunut henkilö liimaa kinkkusuikaleet ristiin ja kirjoittaa päälle lapun:

”Keittiömestari (lue: lääkäri) hoitaa lopun, en tiedä mihin pakettiin porsas paketoidaan, omena suuhun, tässä ei oteta siihen kantaa ollenkaan? En tunne toimialaa, olen sinappilinjaston työntekijä ja tilapäisapulainen. Siirretään asia keittiömestarin (tässä: lääkäri) hoidettavaksi eteenpäin, älkääkä lähettäkö enää sikaa linjastolleni, en hallitse tätä aluetta.”

No, samapa se on mitä sitä päivinään tekee, kun henki pihisee kumminkin. Onneksi verottajan kanssa oli helpompaa. Oli laskenut perintöverot väärin ja vastasi ystävällisesti toissapäiväiseen viestiini, että oikeassapa olet, väärin me laskettiin ja korjaamme asian pikimmiten, kiitos paljon.

###

Jos ei kaalisoppa auta, niin se on kuolemaksi!

Nyt remonttimies lopulta irroitti itsensä vessakaakeleista ja pääsen suihkuun ja autonrattiin.

Toivotan vointeja ja rauhallisia aikoja Lukijalleni!

Klara

Salakirjoitusta turistihotellista

Yök. Mutta diivailu aina kannattaa, kun vierestä yllytettiin. Eikä mennyt edes suoli sekaisin.
Ei nuo sotkut kyllä mitään erityistä säväystä tehneet.

Hyvä Lukijani,

odottelemme lähtöä majapaikasta seuraavaan kohteeseen.

Olen eräässä turistiryhmässä ja liirauduin nyt muusta ryhmästä kauemmaksi kirjoittaakseni Lukijalleni tervehdyksen ilmastonpilaajan arjesta leppeiden etelätuulten, käryävän grilliruoan, auringossa makuulavitsoilla kylkeään kääntelevien grilliporsaiden ja vieressään makaavien kananluuripsien ääreltä.

Sanoin Talonmiehelle, että suorittaa häivetoimintaa, pitää juttua yllä ja osoittelee kukkatarhan loiston suuntaan, jotta kykenen väijymään salakirjoituspuuhissani ja suuntaamaan tuotoksen katkenneiden kaapeleiden ylitse Lukijalleni. Missähän mahtavat nämäkin kirjasimet pyörähtää ennen kuin mäsähtävät Lukijan ruutuun?

###

Roolini täällä on olla pelimiehen seuralaisena, enhän tohdi häntä joka reissulle yksinkään lähettää. Mailapelistä on kyse ja omalla kohdallani lähinnä menetetyn pelitaidon toteamisesta. Muisti onneksi pätkittäin palautuuki ja lyönti pitenee niin, että kauan sitten menetetty peli-into ehkä hiljakseen alkaa palautua. Ajattelin jopa ottaa jonkun opetustunnin kotiin palattuamme, mikäli into sinne saakka riittää.

(Koko ajan pelkään jonkun ilmestyvän viereen tai taakse: ”Ei mutta hei, mitäs se sinä täällä kirjoittelet!” Seuralaisemme ovat hyvin sosiaalista porukkaa.)

Jotta Lukijani saisi lajista oikean käsityksen kerron, että tätä kepillä ja pallolla toteutettavaa peliä sanotaan vaativaksi. Allekirjoitan tuon. Tässä pelissä joutuu toistuvasti kokemaan huonouden, kelpaamattomuuden, taitamattomuuden ja häpeän tunteita. Sanalla sanoen nöyrtymään sen edessä, ettei vai pysty kykenemään.

Nähdäkseni tuo on syy siihen, että kolopallolajia halveksutaan ja parjataan kultakelloporukan roskalajiksi ja sosiaalisen arvoaseman osoittajaksi. Näin ei ole, ehdottomasti ei ole. Pitkällä kokemuksella sanon, että laji on nykyään kansanlaji ja kentällä tapaa ihmisiä joka sosiaaliluokasta. (Huom. Suomessa on sosiaaliluokat edelleen, jos sosiologien puheita on uskominen.) Ilahduttavasti nuoret ovat lajin löytäneet ja etenkin nuorten naisten lisääntynyt määrä tekee mieleni onnelliseksi!

Sitten on meitä vanhoja käpyjä, joiden iäkkäimmässä kärjessä vielä näkee virheellisesti lajin tyyppiedustajaksi miellettyä sakkia eli kultakellomies-pikkurouva-ilmiön. Kiristettyjä, mutta siitä huolimatta lauenneita naamoja, lakattuja kirkuvanpunaisia (ei koskaan mustia tai vihreitä) kynsiä. Hillittyjä meikkejä, ei koskaan tekoripsiä. Pieniä helminappikorvakoruja, ei koskaan roikkuvia verenpisaroita tai aarikkatyyppisiä hörsylöitä. Sävy sävyyn jakutettuja vartaloita, kultavyötettyjä hoikkia uumia ja kalliita kenkiä. Mutta älkäämme antako ulkonäön hämätä itseämme: näissä tyypeissä on ihan fiksuakin porukkaa etenkin, jos Börjen optiomiljoonat ovat kilahtaneet maksuun jo vuosia taapäin, eikä huolta statuksen ylläpidosta enää ole.

(No niin, nyt tuli vaarallista väkeä lähipiiriin. Pakko lopettaa ja tiedustella heiltä tiettyä asiaan.)

###

Vaarallinen väki jututettu ja siirrytty sisätiloihin nurkan taakse piiloon.

Mihinkäs jäinkään.

Näissä sakeissa kuulee kaikenlaista. On suuri ilo ja kunnia saada haastatella eri puolella Suomea asuvia ihmisiä. Erityisen hyvä puoli on se, että yleensä näissä kuvioissa liikkuu ihmisiä, joille ei tarvitse selittää, kuka on Tauno Palo. Jotenkin esihistoriallisen reliktin olo tulee, kun vaikkapa jonkun hauskan sanaleikin lomassa heittää kehiin vaikka Severi Suhosen. Ja seuraa ällistynyt hiljaisuus kunnes joku kysyy:” Niin kuka se semmoinen sitten on?”

###

Olen kattellut kelikarttaa kotinurkilta ja siunaillut, jotta puuta kaatuu, rekan kallistuvat kyljelleen ja juna ajaa pölliä päin, vaan niin jatkaa sitkeä pohjoinen kansa eloaa kaukana auringonpaahteisista rannoista. Hyvä me, hyvä me sitkeä Suomen kansa!

Näihin isänmaallisiin puheisiin jätän Lukijani alkavan viikonlopun tunnelmiin ja toivotan hyviä pulkkamäkiä!

Klara S, ulkomailla

Kumipyöristä karttoihin – sekalaista settiä

Hyvä Lukijani,

terveisiä noin 700 kilometrin kumipyörälenkiltä, josta palailin kotinurkille iltamassa. Lenkkiä ajaessa vilahtavat tutuiksi tulleet paikkakunnat auton akkunain takaa. Toisinaan pysähdyn huoltoasemilla tai ossuuskaupoissa, kookaupoissa tahi halpakaupoissa ostoksilla ja vakoilemassa paikkakunnan ihmisiä. Aika monessa pitäjässä kuljetaan makkaratiskille lantasaappaissa, työhaalareissa, tuulipuvuissa ja keinokuitupipoissa, joiden otsassa lukee traktorifirman nimi tai Ponsse, Hankkija, Zetor ja mitä niitä onkaan. Siis oikeaa suomalaista juurevaa kantaväestöä, ei mitään kultarannikon mylberrys-sakkia pseudoyläluokkaisuuksineen. Ja tässä yhteydessä sanottakoon, ettei erityistä luokkavihaa ole mihinkään suuntaan, eikä puoluekantaakaan, jos kohta muutama puolue onkin pois laskuista. Mutta fiksuna ja mitä korrektimpana henkilönä pidättäydyn kirjaamasta niitä tähän.

###

Retkeilyhommiin siirtyäkseni, niin palailin mainitsemaani suo-joki-majavamaisemaan kauniin pakkaspäivän lumoissa. Lähestyin aluetta toiselta kantilta tarkistaakseni tien kuntoa sieltäpäin. Jipii, soratie kyllä, mutta joku savu näytti tien varrella asuvan, joten lienee talviaurauksen piirissä ja löytynee levike minne kärrynsä tienvarteen jättää. Joskus kapeilla talviteillä ajellessa vähän ahdistaa, kun pysähdyspaikat huutavat poissaolollaan ja käy mielessä, tohtisiko lähitaloista kysyä lupaa parkkeerata pihalleen. Tutut melojat on näin tehneet Venäjän puolella aikanaan. Parkkeerauksen ohella saivat pientä korvausta vastaan myös vahtimisen autolleen, niin kärryssä oli renkaat vielä kotimatkalle lähtiessäkin.

###

Eilen seitsensatasen reittiä kotiinpäin ajellessa kuuntelin läjän Yle:n suosikkiohjelmiani. Pyöreä pöytä, Ruben Stiller, politiikkaradio (riippuen toimittajasta), Uutispodcast (sama rajoite kuin edellä) ja joku ”Tämäkin on totta”-ohjelma (tai sinnepäin).

Mitä jäi käteen näistä? Se, että Rubenia on säväyttänyt sama kuin allekirjoittanutta: mikä oli ex-suurlähettiläs Mikko Hautalan motiivi sodanpelon lietsomisessa? (Viittaan Hautalan kirjoitukseen Suomen Kuvalehden Näkökulmia-sarjassa.) Ja Rubenilla oli hyvä havainto myös Niinistöstä, joka heiluu edelleen kommentoimassa entisellä tontillaan, vaikka oli aika herkkä varjelemaan tonttiaan omana virka-aikanaan. Jäikö Salellakin työrooli jumittamaan kuten meikäläisellä?

Nyt havaitsen, että Mikko Hautala on ollut tänään Ylen Ykkösaamun vieraana. Pitääpä katsoa, mitä Mikolla on mielessä.

###

Mykistyin suolla hetkeksi tästä näkymästä. Ihan huippua, vaikka varpaita kumppareissa (tarpeelliset) paleli. Odotan kiivaasti kunnon pakkasia, jotta suolla voi lompsia sinne tänne. Lumikengillä se kyllä onnistuisi jo nyt (ja kesälläkin). Kokeiltu on. MUOKS. Näköjään tuli toistamiseen. En poista kuvaa, mutta laitan mukaan sen kuvan, minkä myös piti tulla blogitekstin oheen. Tässä alla se.

Kuten Lukijani huomaa, on monenmoista ajatuksen tynkää ilmassa.

Eikä tässä vielä kaikki: käyn sivukädellä watsapp-viesteilyä jälkeläiseni kanssa. Hän on paljon päivystystyötä tekevä kollegani. Tulevaksi yöksi hällä olisi ollut päivystyshuki, mutta potee kurkunpään tulehdusta (laryngitis), eikä saa ääntä kurkustaan lainkaan. Oli omatoimisesti saanut hukinsa vaihdetuksi työtoverin kanssa. Esimiehiähän meikäläiset ei tämmöisellä vaivaa kuin äärimmäisessä tilanteessa, jollei millään itse saa sijaista hommattua. Jälkeläinen tekee vastavuoroisesti työtoverin vuoron jonkun viikon perästä. Näin se menee, työtoveruus ja lojaalisuus.

###

Asiasta karttoihin. Karttakeskus myy pilkkahintaan karttojaan, joten ostin Hammastunturin ja Muotkan kartat – kesää odotellessa. Pakkasella en lähde itseäni tappamaan, helpompiakin konsteja on valikoimassa, jos sellaiseen olisi tarve. Muotkan erämaasta on jo yksi kartta ja reissu, mutta aina se toinenkin menee 😉

Viime kesän yksinäisestä Tuntsan vaelluksestakin tiedän, että nautin suunnattomasti yksin kulkemisesta. Se on mun juttuni, kun en pelkästään marssi katse horisonttiin suunnattuna eteenpäin, vaan tutkailen luontoa, pysähtelen ja ihmettelen. On ymmärrettävää, ettei poikkelehtiva ja koikkelehtiva tyyppi ole retkitoverille riemuvoitto. Piina se on itsellekin, kun mieli tekisi vilkaista tarkemmin jotakin kiinnostavaa, mutta muut vain höyryävät eteenpäin ja joutuvat sitten mua koirapillillä kutsumaan kuten taannoin :D.

Kesä tosiaan on mielessä ja Pältsan reissu kaavailussa pitkäpinnaisen kaverin kanssa, jos kelit ja hänen lomansa natsaa raameihin. Toisaalta Pältsan polku on suosittu ja kanssakulkijoita riittää, niin yksinkin tohdin lähteä. Joku Paistunturi tai Kaldoaivi myös käy mielessä.

Ainakin itselleni virkistykseksi tämä kuva Muotkalta viime kesältä.

###

Näin lentää aatos tänään.

Hurttapoika vilkaisee olisiko emännästä lenkkikaveriksi ja taitaapa olla. Talonmies hommasi noin 7 m pitkän liekanarun, josta on tullut suosikkikapine sekä koiralle että emännälle. Koira on pitkässä narussa elementissään: saa nuuskia omia aikojaan ilman, että onkija nykii jatkuvasti vavan toisessa päässä narun kiristäessä. Palautuu pitkässä liekanarussa heti kurssiin, kun emäntä käskee toisin kuin talutusnuorassa. Jos ajautuu liekanarun kanssa kulkemaan puun väärältä puolelta ja jumiutuu, niin osaa käskystä palata takaisinpäin ja kiertää puun. Tuon se älysi heti pentuna, mitä ihmeteltiin, kun jotkut edeltäjistään hoksasivat sen vasta myöhemmin, toiset ei koskaan. Näitä samoja koiria on meillä ollut nelisenkymmentä vuotta. Jokainen on ollut persoonansa, mutta aika vekkuleita kaikki. Isoja rohjakkeita etenkin urokset, mutta sylikoiran luonne, kuten nykyiselläkin 🙂 On semmoinen emännän poika, että matkoilla ollessani saa mahansa kipeäksi, vaikka isäntä hälle onkin vakioseuralainen. (Makaa nyt jaloissani, koira siis.)

###

Nyt on siivoojamme eli robotti-imuri ajautunut omatoimisesti askaroimaansa labyrinttiin lapsenlapsen syöttötuolin ja keittiötuolin väliin. Lähden pelastustöihin.

Voimia ja reippaita lenkkejä Lukijalleni,

Klara

Ps. Tiedote: Teuvo ilmestynyt pelikentälle. Emme saa selvää, missä piileskeli, sairaalahoitojaksokin kävi mielessä. Mutta suomalainenhan ei mene toisten asioista kyselemään, aprikoi ainoastaan blogitekstissä :D.

Nordic noiria ikuisen ajankulun virtavedessä

Viime viikolta. Pahoittelen epätarkkuutta kuvassa. Tuolla kameralla en osunut punamarjoihin millään.

Hyvä Lukijani,

kirjoitan tässä päivänsarastuksessa hipihiljaa, ettei koira herää ja ryhdy lopsimaan korviaan tai haukottelemaan kuuluvasti sen merkiksi, että talossa tulisi jotain tapahtua. Ja mielellään heti.

Heräsin ennen kukonlaulua, mikä kellonsiirron jälkeen ei ole ihme. Nyt ensi kertaa alan kallistua kellonsiirtoa vastustavien hiippakuntaan. Maailmassa pitäisi edes ajan olla stabiili, kun kello on kaikessa viisariliikkeessään yksi pysyvyyden kärkihankkeista. Aika on jatkuvaa pysyvää sorttia! Jatkuu ja jatkuu tasaisena virtana loputtomiin asetettiin me sille sitten minkälaisia numeerisia lukemia tahansa. Ajan henki se vaan nauraa partaansa ja mennä raksuttaa päättäväisesti eteenpäin väännettiin me sitä sitten mihin suuntaan tahansa.

###

Edesmenneen V:n kuksa. Käyttämätön. Toisessa kyljessä on polttomerkki, joka lienee jonkun kompanian lyhenne ja vuosiluku armeijavuosilta. En tiedä kuksan tarinaa. Tekikö itse? Mutta reunassa olevasta virheviillosta päättelisin sen liittyvän johonkin harjoitukseen? Vaikea sanoa, kun on tuo varusmiespalvelus mulla suorittamatta.

Ajankulusta sain eilen kokemuksen juhlassa, jonne olin tullut kutsutuksi eläkeläisen roolissa. Siihen minun on vielä vaikea asettua. En siten mennyt ”eläkeläisille” merkattuun pöytään, kun en kokenut itseäni kuuluvaiseksi etäisesti tuntemieni harmaahapsien joukkoon. Livahdin nuorisopöytään lasteni ikäisten seuraan. Olen heille se seniori, jonka hoteissa ovat ammatin ensiaskeleet ottaneet. Siellä väijyin kauniin virolaistaustaisen kollegan hiuspehkon takana piilossa, kun eläkeläisiä pyydettiin salin etuosaan ryhmäkuvaukseen. Luuseri.

Katselin illan päälle touhun etenemistä, kuuntelin nuoren pöytäseurani viisasta, fiksua ja selvästi artikuloitua juttelua seuraten sivusta, kuinka eläkeläisten pöydässä alkoivat puheet sammaltaa ja volyymi nousta. Vanhat koirat ei näköjään uusia viinilasin käyttötapoja opi ja iltatilaisuudessa hauskanpito on sitä, että heitetään känniläistä läppää ja huudellaan vieraisiin pöytiin. (Anteeksi kriittinen näkökantani.) Olen varmaan kulkenut liikaa metsissä, kun sivusta katsottuna näin tuon niin töhryisenä.

Nuoriso sen sijaan jutteli lukemistaan kirjoista, maailman tapahtumista ja fiiliksistään siemaillen viinilasillisiaan maltillisesti. Fiksua! Respect! Seurassaan oli kunniakasta olla ja kyetä siitä sitten hissukseen hiipimään takavasemmalle, napata takkinsa naulakosta ja hypätä pakoautoonsa. Mutta hyvä, kun tuli mentyä. Paikalle saapumisella oli joka tapauksessa joillekin tilaisuutta järjestäneille merkitystä, vaikken mikään keskushenkilö ole ollutkaan. Halaajia silti riitti ja kuulumisten kysyjiä – kiitos paljon! Oman tien kulkijana jollain tapaa kuitenkin katsoo sivusta näitä tilanteita. Hyvä osa sekin.

###

Maamme suurin jyrsijä oli ryhtynyt hankkeeseen, joka oli jäänyt kesken. Näitä keskeneräisyyksiä oli tuon pikkujoen varrella enemmänkin.

Juhlahumusta siirryn akuuttiin ja ajankohtaiseen pulmaan: naapurin Teuvo on kadonnut jäljettömiin. Tutkainten säätimet on nyt torpassamme käännetty täysille ja radar monitoroi pihapiiriä. Missä on Teuvo? Auto seisoo pihassa, talossa näkyy joskus himmeä valo jossakin huoneessa, mutta muutoin on status quo ja fiilikset kuin salaperäisyyden utuisimmissa filminpätkissä.

Ollaan Talonmiehen kanssa läpikäyty koko Nordic Noir-kirjallisuuden selitysvalikoima, joka on vähän jo lähtenyt lapasestakin ja pahimmillaan edennyt naisystävän kassissa kannettuun irtopäähän. Ankarista päätelmistä huolimatta villoja salaisuuden ratkaisemiseksi ei ole. Miksi kylpyhuoneessa oli valo, joka sammutettiin? Jos Teuvo on talossa, miksi verhot ovat tiukasti kiinni? Kuka tuo ruokaa? Mahdollisten selitysten kehittelyä monimutkaistaa kuvioissa pyörivä naisystävä ilmestyen ja kadoten satunnaisen epäselvällä logikalla. Huolehtiiko Teuvosta, mikäli Teuvo on sisätiloissa?

Suomalaisuuteen ei missään tapauksessa kuulu toisten asioihin sotkeutuminen. Vainajat saavat rauhassa levätä kuukausikaupalla kärpäset seuranaan, kun naapuri kiillottaa autoa ja rapsuttaa haravalla pihamaataan. Mutta nyt ollaan sillä hilkulla, että liipasin on sormella. Juotiin tuossa aamukahvit ja mietittiin, pitäisikö hälle soittaa yhdestä aiemmin suunnitellusta yhteisestä puuprojektista ikään kuin muina naapureina. Päädyttiin kuitenkin vielä jatkamaan tutkaimilla ja odottelemaan: jospa olisikin vaikka Amerikan matkalla ja palaa puheliaana itsenään ennen seuraavan työviikkonsa alkua. … mutta yksi fakta sotii matkalla oloa vastaan: kuka sammutti valot kylpyhuoneesta talossa, jossa ei vaikuta olevan kukaan kotona?

Pidän toki Lukijani ajan tasalla tulevista käänteistä 😉 (Tosiasiallisesti ollaan oikeasti vähän huolissamme, kun vaikuttaa, että talossa kuitenkin on joku. Lasketaan nyt satunnaisen naisystävän varaan, että joku Teuvosta huolehtii, kun ei ole muuta lähipiiriä hällä.)

###

Pakko laittaa tämäkin jyrsimisen jälki vielä Lukijalle jakoon.

Jotta Lukijani ei jäisi Nordic Noirin tunnelmiin kerron vielä viime viikon retkestäni, jolta tässä kuvia.

Alueella kävin 2018 ja sitten sen unohdin. Nyt viikolla karttaa tutkiessa palautui mieleen ja seuraavana aamuna kukon laulaessa hyppäsin rattiin ehtiäkseni paikalle päivän valjetessa. Kuvailin paikkaa retkeilyä harrastavalle kampaajalle: ”Upea pikkujoki, jossa on koskia…se on joki, joka ei ole yleisessä tiedossa.” Kampaaja katsoi ovelasti hymyillen ja kuiskasi: ”On kuitenkin merkitty karttaan…?” 😀

Paikka on tosi hiljainen. Varmaankin paikalliset siellä käyvät kalassa, mutta erityisiä kulkemisen jälkiä siellä ei ole. Lähellä on kaksi suurta upeaa suota. Tutkailenkin nyt tiiviisti karttaa keksiäkseni tien, jota voisi kuvitella talvella pidettävän auki, että pääsisi autolla lähemmäs ja suksilla eteenpäin suoalueelle. Nyt ei suolla virtavedet vielä olleet jäässä. Uskaltauduin vain yhden yli, mutta seuraavan kohdalla otin järjen käteen. Kohtuullisen painava reppu oli selässä, eikä yksin etäisellä seudulla suolla virtaveteen uponneen ennuste ole kaksinen.

No, palasin nyt nortic noiriin kumminkin, mutta elävien kirjoissa kuitenkin mennään näin Pyhäinpäivänäkin. Siitä tulikin mieleeni, että taidan lähteä tervehtimään poisnukkuneita hautakynttilät repussa.

Hyvää Pyhäinpäivää Lukijalleni kuin myös niille, jotka ovat siirtyneet ajattomuuden armoon.

Klara S.

Ps. Mikäli Lukijani ihmettelee otsaketta, niin kerron oppineeni vaivihkaa tekoälyn kielimallin. Äly vielä puuttuu 🙂

Kuvan laatu ei ole parasta A-ryhmää, mutta armon aurinkoinen siellä vielä paistaa.

Ilmakiertopullilla heittelen kademielellä kulkijoita

Pata kattilaa soimaa – sopisiko tähän aasinsillaksi. Tuo kynttilä on led-valolla toimiva ja sen on eräs tuttava tuonut minulle lentokoneella ja joutunut sen kanssa turvatarkastuksen haaviin. Kattilassa on vispi- eli lappa- eli marjapuuroa eli puolukkapuuroa.

Hyvä Lukijani,

terveisiä kirjoituspöytäni äärestä, jossa auringonpirulainen ikävästi viiltää vasempaan silmään. Koitan huitoa kauemmaksi: ottaa opikseen ja laskeutuu kuusen taa. Korkeammalle ei enää jaksa kivuta, vaan suosii nyt muita Telluksella avaruudessa kiitäviä homo sapienseja, joilla on kesä.

Oletteko aatelleet, kuinka omituista on, ettei tiede vieläkään ole selvittänyt kysymystä, joka alati vaivaa mieltäni. Nimittäin: mitä löytyy, jos etenee avaruudessa niin kauas kuin pääsee? Älköön kukaan sanoko, että löytyy vain linnunrata tahi avaruuspölyä tahi muuta joutavaa. Vain eksaktit vastaukset hyväksytään. (miettii) Ja-has, tekoäly ehkä auttaa. Hetkinen…(sijoitan kysymyksen osioon ”Kenen luu oli kyseessä”.)

Njaah, arvasin: ei selvinnyt tästäkään. Kuulemma asia on monimutkainen ja kosmologian kannalta vielä arvoitus. Totta – ja tarkennan: vieläKIN arvoitus! Nykytieteen mukaan avaruus saattaa olla ääretönkin, mutta saattaapa olla, ettei olekaan. Vae niin! Mikä savolainen sinne on tukittu vastaamaan!

Tekoäly jatkaa konkretisoimalla asiaa. Heittää kehiin analogian avaruuden käsittämiseksi. Analogiansa on, että jos kulkee aikansa eteenpäin palaa lopulta takaisin lähtöpisteeseen. Se on kyllä kukkua! Itä-länsisuunnassa kulkiessa ei Venäjältä palaisi lähtöpisteeseen kukaan ja pohjois-eteläsuunnassa olisi ylitettävä molemmat navat. (miettii) …No, onpahan ainakin yksi vaiva, joka on kaikilla maan asukkailla tismalleen sama: molempien napojen ylityspakko.

Mitä opimme tästä? Vaikkei avaruusasia selvinnyt, niin turhanaikainen pähkäily ei hukkaan mennyt. Se tuottaa sivutuotteena aina jonkin heuristisen oivalluksen.

Jotta muistaisimme, ettemme Suomessa ole yksin Telluksella, niin todisteeksi tämä ilahduttava ja kesäinen kukkakuva varastoistani. Otettu Indonesian Balilla vuosia sitten. Hukkaantuneine matkalaukkuineen, vaarallisine propellikonelentoineen ja katuojaan laskettuine vuohenverineen on oma tarinansa. (Tarkoitus ei ole diivailla reissuillaan. Täällähän sitäpaitten lienee muitakin Indonesiassa käyneitä ja lievästi sanottuna vähän pitempäänkin”lomailleita”, selamat datang!)

###

Asiasta kiertoilmakypsentimeen, siis airfryeriin, jonka nimen mainitsen vain tämän kerran, sillä tässä maassa puhutaan suomea. Talonmies kantoi laitteen ovesta ja ensimmäiset lihapullat on paistettu. Maku vastaa pannulla paistettuja. Jatkoon menee, kaikin puolin mullistava keittiökapine. Silikonivuoka hommattiin, niin vähenee tiskaaminen. Kauppias antoi lisäksi mukaan paperisia vuokia.

Eipä tarvi nälkäisen riutua nälkäkuoleman partaalla, kun vehje paistelee sapuskat alta aikayksikön.

###

Asiasta taas aprikoosiin, niin referoin tuoreen keskustelun pitkäaikaisen tuttavani (eläkk.) kanssa.

Hän: –Ja edelleenkö käyt keikkailemassa sairaalassa X?

Minä: (vanhasta kokemuksesta tiedän, ettei tästä aiheesta mulle kunnian kukko laula)…öhhh…käyn kyllä.

Hän (huokaa ras-kaas-ti): –VOI EI! En kyllä niin kauas lähtisi! Huh! Ja jaksat vielä!? Eikö sua hirvitä ajaa pimeässä? Mua hirvittäis! Kyllä siellä jatkuvasti jotakin sattuu, hirviä on ja kelitkin huononee. (Hän ei jostakin syystä lainkaan haluaisi, että käyn töissä … tienaamassa?)

Minä: -Joo. No, mulla on hyvä auto. (koitan vetää matalaa profiilia, sillä tiedän: piiskaa tulee)

Hän:- Siinä ei kuule hyvät autot auta, jos hirvi pukkaa eteen! Ja onhan niitä kaikenlaisia törppöjä liikenteessä! (Ajaa itse vain taajamassa, pitemmät matkat hoitaa puoliso.)

Minä:- Nooo, en ole ensi vuodesta kysellyt. Tuskin enää ottavat, säästöjähän pitää saada ja …. (huomaan hyvitteleväni: miksi ihmeessä ja mistä syystä?!)

###

Eilisiltana siivoilin email-lootaani. Oli jos minkälaista roskapostia, ilmoituksia julkaistuista artikkeleista ja Finnairin mainoksia, joita vain tulee, vaikka olen kaikkeni yrittänyt, etteivät lähettäisi joka hemmetin viikko useita kertoja tai siis ylipäätään laisinkaan. Huomaan roskapostin seassa sinne hautautuneen suojatun lähetyksen, tullut jo viikko taapäin. Avaaminen edellyttää pankkitunnuksilla kirjautumista.

Lähetys osoittautuu työsopimukseksi sairaalaan x vuodelle 2025. En ole sitä pyytänyt, eikä kukaan ole jatkohaluistani kysynyt. Mietin, kuinka tämä kerrotaan tuttavalle. Päätän: ei mitenkään. Salaan asian. En jaksa vastaanottaa moitteita työnteosta, joka jostakin syystä jotakuta harmittaa.

Lapsena sanottiin, että Suomi on vapaa maa. Myös kadehtimiselle. Työnteon kadehtimiselle – voi suomalaista mentaliteettia! ”Ahkeruus kovankin onnen voittaa!”

###

Katsokaapa vain: kevät tulee vielä! Niin se on tullut viime vuonnakin, kun joutsenparin eloa kuvasin.

Nousen vihreänä, limaisena ja lähmäisenä vellovasta ilkeilyn ja kademielen suosta katsomaan akkunasta. Talitintti nakuttaa talipalloa ja aurinko on maansa myyneenä laskeutunut kuusikon alle. Talonmies kuuluu tuuletusikkunasta huutelemalla komentavan oravaa pois lintujen talipallolta.

Ryhdyn tutkimaan ”Retki suolle”- nimistä kirjaa ja aukaisen Suomen Rauhanyhdistysten keskusliitolta tulleen kirjeen. Minäkö rauhanyhdistysläinen – ehei! Mutta Pekka Aittakummun äkkikäännös jaksaa silti kiinnostaa, vaikkei nyt saapunut posti siihen liitykään. Mihinkä liittyy, niin sen tulette vielä näkemään täällä 😀

Salaisuuden savuverho laskeutuu ylleni. Sen takaa vilkutan: heipä hei ja kuulumisiin!

Klara

Ps. Jos Iida Tikan podcast-sarja ”Mureneva maa” on vielä kuuntelematta, niin vahva suositus! Yle Areenasta. Ja samat sanat Sanna Marinista kertovalle audiodraamalle, Areenassa sekin. Hienoja nämä Ylen audiodraamat!